Tildan trendikummastukset

Parisen vuotta sitten kirjoittelin trendi-inhokeistani. Tällä kertaa mieleen ei pulpahdellut varsinaisia inhokkeja, mutta kummastelun aiheita sen sijaan löysin. Tiedän, että seuraavissa asiakohdissa olen varmasti täysin eri mieltä kuin osa lukijoistani, mutta saahan eri mieltä toki olla, vai mitä ;) Tässä hiukan pohdintojani:

1. Ylilyhyet minimekot

Olenko ainut, joka on lopen kyllästynyt minihame ja - mekkomuotiin? Tarkoitan minimuodilla sellaista reilusti puolen reiden yläpuolelle ulottuvaa mittaa, en esim. niin kutsuttua ladyminiä, jota itsekin harrastan. Okei, myönnän nyt heti alkuun, että osittain saatan olla vain ihan kateelllinen siitä, etteivät omat koipeni (ja varsinkaan reiteni) ole sellaiset nykytrendien mukaiset kilometrikoivet, jotka näyttäisivät hyviltä hameessa kuin hameessa. Siltikin uskaltaisin väittää, että jotain rajaa nykymuodilla voisi olla.

Käytän esimerkkinä asua kevään H&M-mallistosta. Mielestäni yllä oleva pikkumekko toimisi paljon paremmin, jos se ulottuisi hieman yli polveen. Silloin se olisi hienostunut 1940-lukulainen versio Jessica Rabbitista, vai mitä ;) Ylipäätään, eikö tyylineuvojien perusvinkki vielä muutamia vuosia sitten ollut, että jos jotakin paljastaa, niin sitten jotakin muuta peittää? Kun saksitaan molemmista päistä, niin lopputulos on halpa. Ennen vanhaan kankaan säästäminen taisi olla myös merkki lama-ajasta?

2. Imagolasit

Mielestäni silmälasit ovat ensisijaisesti lääkärin määräämä lääke, joita joidenkin on pakko käyttää päivittäin. Siksi en vain käsitä tätä trendiä. No, tämäkin jurputus johtuu pitkälti siitä, etten ole vieläkään päässyt sinuiksi uusien lasieni kanssa ja haluaisin niin mieluusti käyttää piilolinssejä kuten ennen! Mutta ainahan osia on haluttu vaihtaa puolin ja toisin - lyhythiuksinen haaveilee pitkistä ja suoratukkainen kiharista... Mutta kuitenkin, osaatko kuvitella, että kuulolaite tulisi muotiin?

3. Twilight-ilmiö

Tiedän, pian olen susien raadeltavana. Näin uutena vuotena ensimmäisen Twilight-leffani ja täytyy myöntää, että hieman ihmettelen kyseisten rainojen aiheuttamaa hysteriaa. Elämys oli kohdallani mitäänsanomaton. Aloitin tosin vasta kolmannesta osasta ja voi olla, että se oli huonompi kuin muut.

Leffassa on toki kaunis ja kalpea poika (näyttää mielestäni romantiikan ajan keuhkotautiselta runoilijalta), jolla on erittäin hyvät käytöstavat (Kaarina Suonperä kiittää!), mutta muuten vaikutelma oli muovinen. Todellista lihaa ja verta edusti lähinnä se ilman paitaa kulkenut susipoika.

Aika jännä juttu muuten, että noin selvää Bible Belt-pidättäytyvyysideologiaa edustava ilmiö saavuttaa suuren suosion myös sekularisoituneessa Euroopassa.

Tällaisia pohdin tällä kertaa. Heräsikö ajatuksia?

Mukavaa viikonloppua kaikille!

kuva täältä

Kuinka olisin itse toiminut?

Meillä ihmisillä on erilaisia lahjoja ja tehtäviä. Minusta ei olisi ollut monikielitaitoiseksi luovijaksi kansainvälisen politiikan tai bisnesmaailman areenoilla. Eikä toisaalta hienoja teknisiä sovellutuksia kehittäväksi insinööriksi. Minä koen, että paikkani on pienemmissä ympyröissä, lähellä ihmistä.

Miksi halusin sitten nimenomaan historian ja yhteiskuntaopin opettajaksi? Valintani ei ollut maailman pragmaattisin, sillä jonkin toisen aineen opettajana voisin työllistyä paremminkin. Olen kysynyt tuota kysymystä itseltäni useamman kerran eri elämänvaiheissa, ja joutunut toteamaan, että olen toivoton idealisti. Historian ja yhteiskuntaopin opettajana minulla on yksinkertaisesti mahdollisuus levittää koko maailma lasten ja nuorten silmien eteen. Vaikka 95 prosenttia opetuksesta menisi ohi korvien, niin se viisi prosenttia voi tarjota tärkeitä rakennuspalikoita tulevien kansalaisten maailmankuvalle ja rakentaa samalla pohjaa eettisille valinnoille ja toiminnalle.

Historianopettajalle eräs kiitollisimmista aiheista on tietysti natsi-Saksan historia holokausteineen. Varsinkin yläkouluikäiset pojat alkavat alkavat jo seitsemännellä luokalla kysellä, milloin kyseisiin aiheisiin päästään. Absoluutinen kauheus ja julmuus kammottaa ja kiehtoo ihmisiä. Ei kai muuten tehtäisi kauhuleffojakaan? Siksi opettajan haasteena on ylittää tuo "kauheusarvo" ja viedä pohdinta perimmäisten ihmisoikeuskysymysten äärelle.

"Vitun homo toi Hitler". "Hyi hitto, mikä hirviö". Tällaisiakin lausuntoja olen vuosien ehtinyt kuulla. Ruotsin sisäministeriön julkaisena "Kertokaa siitä lapsillenne"-materiaali tekee yleensä vaikutuksen murkkuun kuin murkkuun. Kansanmurha ja ihmisoikeusloukkaukset tuomitaan yleensä luokassa yhdestä suusta ja mahdolliset huomionhakuiset irvailijatkin hiljennetään. Kuitenkaan Saksan tapahtumat eivät olisi olleet mahdollisia ilman tavallisten kansalaisten panosta. Kaikki eivät toki osallistuneet esimerkiksi juutalaiskysymyksen lopulliseen ratkaisuun, mutta entäpä hiljainen tuki? Myöntyminen ja sopeutuminen?

Tarkoituksenani ei ole tuomita Saksan kansaa, vaan herätellä nuoria pohtimaan ihmisluonteen valoja ja varjoja. Kuinka olisin itse toiminut, jos olisin syntynyt saksalaiseksi 1900-luvun alkupuolella? Jos meidän on vaikea puolustaa leikkipuistossa tai koulun pihalla sitä heikkoa ja sorrettua ja valitsemme vaikenemisen toiminnan sijaan, niin olisiko meistä ollut siihen 1930-luvun Saksassakaan?


Kuitenkin sellaisiakin ihmisiä löytyi. Hitlerin yleisesikuntaeversti Claus von Stauffenberg uskalsi suunnitella pommiattentaatin Hitlerin päämajaan, vaikka asetti samalla oman ja perheensä elämän vaakalaudalle. Nk . tunnustuskirkon jäsen, teologi Dietrich Bonhoeffer organisoi saksalaisen vastarintaliikeen toimintaa korkea-arvoisten saksalaisten upseerien kanssa. Nuori Sophie Scholl osallistui veljensä kanssa Valkoinen Ruusu-nimisen vastarintaliikkeen toimintaan. Jokainen heistä myös menetti henkensä eettisen vakaumuksensa puolesta.


Toisen maailmansodan aikaisia tapahtumia ei voi poistaa maailmanhistoriasta, mutta tulevaisuuden historia on vielä kirjoittamatta. Uuden paremman maailman rakentaminen alkaa omasta lähiympäristöstä. Tämä olkoon myös historianopetukseni perusprinsiippejä.

Muistamisen arvoista Vainojen uhrien muistopäivää kaikille!





Kuvalähteet: 1, 2, 3

Kumpi vai kampi?

Jos olisin rikas nainen, ostaisin kunnon laukun. Ennen kuin ässäarpa (, joita en koskaan muuten osta) suo minulle voiton, tyydyn haaveilemaan. Eli kauan.

Olin jo melko varma, että Minna Parikan Maxine on se valittuni. Nyt tuo veska on kuitenkin saanut varteenotettavan kilpailijan. Longchampin Gatsby on pitkästä aikaa muotokieleltään sellainen laukku, jonka voisin tuntea omakseni. Ripaus vanhanajan koululaukkumaisuutta erillisine olkahihnoineen vetoaa minuun. Mutta onhan tuo Parikan piparkakkureunakin hurmaava.

Kysymys kuuluukin: Kumpi on tildamaisempi? Kummankaan suosikkiväriä en ole vielä valinnut!

Ps. Tänään tuli täyteen sata rekisteröitynyttä lukijaa, hupsista! Nöyrä kiitos kaikille siitä, että jaksatte piristää minua kommentein. Tällä hetkellä mennään vähän hömpemmän voimin, mutta eiköhän niiden syvällisempien ajatelmien aikakin taas jossain vaiheessa koita :)

kuvalähteet: 1 ja 2

Himotuimmat

Mihin tahansa voi näköjään tulla himo. Minun "himotuimmat"-listani näyttä tällä hetkellä tältä:

1. Runebergin tortut.

Jos kotiin tuodaan kaksi, minä syön tietysti puolitoista!


2. Bodyt.

Seppälän raidallinen vai pinkki? Tietysti molemmat ;) Istuvat, ah niin sutjakasti kellohelman sisään! Ei muhkuroita tai ryttyjä... Tämä kömpelöinenkin on hetken sisäisesti ballerina ;)


3. Ikuisuusprojektini, jota olen edistänyt tässä kuussa jo kahdeksalla sivulla! Ongelmana on, että olen sitten ihan täpinöissäni, kun pitäisi rauhoittua yöpuulle... Seminaari on kolmisen viikon päästä ja toiveissa on vielä muutama sivu lisää hiomisen ja höyläämisen kera.


Millainen on sinun "himotuimmat"-listasi tässä kuussa?

Kerta kiellon päälle

Niin. On ehkä hölmöä ostaa keinonahkalaukku. Vielä hölmömpää se on, kun on ensin julistanut blogissaan siirtyvänsä pelkkien nahkalaukkujen käyttäjäksi.

Mutta entäs, jos alesta sattuu löytämään prikulleen kevättakkinsa värisen keinolaukun? Voisiko tämän nyt hyväksyä siksi mainituksi poikkeusretroiluksi? Sitä paitsi nuo kahvat saa veke... Kurinpalautus tapahtuu nyt ja heti - jatkan taas sen oikean nahkalaukun metsästämistä!

Oman elämänsä Koko Kaneli

Tervehdys jälleen!

Pitkästä aikaa olen aivan innoissani päivän asustani :)

Uhkailin joskus pukeutuvani oppituntieni teeman mukaisesti. Tämän päivän barokkiperuukit jäivät kotiin, mutta eurooppalainen ihminen -kurssin sisältöihin kyllä istuu myös 1920-luvun avantgardismi ja samoihin aikoihin tiensä muotimaailman huipulle raivannut Coco Chanel.

1900-luvulle asti tuskin ehdin kurssillani, ja siksipä otinkin förskottia näin pukeutumisen suhteen :) Oma versioni Chanelista on ehdottomasti ihan oma eikä ortodoksinen yritelmä, vaikkakin neulenutun mustat kanttaukset istuvat mielestäni ihan mallikelpoisesti esikuvani tyyliin. Mitäs mieltä te olette!



Ps. Teettäkää hyvät siskot ompelijalla mittojenne mukainen kynähame. Parempaa vaatekaapin pelastajaa ei voi olla! Varmasti Coco Chanelkin suosittelisi samaa ;)

Mukavaa lopputorstaita ja lopuksi vielä tuota niin koukuttavaa 2010-luvun Depeche Modea:



Päivän asu:

hame - VintagEija`s

nuttu ja rusettipaita - H&M

kengät -Vagabond

kuvat: 1, 2, 3

Råtan vanhuus ei tule yksin

Niisk ja Snif!

Edellä mainitut eivät ole uusia kotieläimiämme, vaan pieniä riivinrautoja, jotka asuvat keuhkoissani. Nenä on niistämisestä karrella, enkä ole liiemmin jaksanut huolitella ulkonäköäni töihin. Vaseliinia puoleen naamaan ja vähän hiuslakkaa. Puoli viikkoa lököfarkuissa ilman meikkiä. Flunsassa en oikeasti jaksa välittää!

Tänään oli vihdoin sen verran parempi, että jaksoin tsempata hameen päälle. Ja ripsaria! Join myös kahvia, jota ei tee mieli lainkaan flunssassa. Ehkä tästä siis toivutaan, ja jaksan jälleen puuhailla jotakin ylimääräistä.


Töissä dramatisoimme absolutismin aikaa (kyseessä ei ollut siis mitään 1930-luvun kieltolain kiertoja, vaikka hyvät draamat pirtutrokareista ja heitä jahtaavista vallesmanneista varmasti saisikin), ja aurinkokuningas Ludvig XIV sai arvoisensa herätyksen, kun liehittelevä hovijoukko kokoontui häntä herättelemään. Kuka sai pukea silkkitohvelin, kuka asettaa peruukin päähän - joku pääsi tietysti päästään. Valtikkana toimi pahemman puutteessa taulunputsauskeppi. Aikaa tuhlattiin siis hömpötykseen, mutta jääpähän nuorisolle jotakin, mitä muistella vanhoilla päivillä ;)


Historian harrastajille suosittelen erästä löytämääni "uutuutta", joka ilmestyi jo muutama vuosi sitten. Suomen historian kartastossa yhdistyy herkullisella tavalla fetissini niin historiaan kuin maantieteeseen! Kyseisenlainen opus on kuulema toimitettu edellisen kerran viitisenkymmentä vuotta sitten!

Voisin tutkia karttoja ja taulukkoja loputtomiin, ja mikä parasta, kirjasta riittää loputtomasti opetusmateriaalia! Välillä yritän epätoivoisesti toppuutella itseäni näissä kirjaostoksissa, kun vakituisesta työstä saati pätkähommista ei ole tulevaisuudessa tietoakaan. Mutta kiusauksia on vaikea vastustaa... Tässä muutama kuva teillekin tihrustettavaksi ;)

Lopuksi vielä selvennys postauksen otsikkoon liittyen - Herra Råtta kunto on alkanut rapistua silmissä! Se on kyhjöttänyt sohvan nurkassa sen näköisenä kuin joku olisi istunut sen päällä... Olisiko täällä linjoilla yhtään eläingerontologia, joka kertoisi,miten råttavanhuksia kannattaa hoitaa? Vai onkohan joku ihan oikeasti istunut sen päällä?!


Päivän työasu:

hame - H&M

paita - sama

nuttu - tosi tylsää, mutta sama

Pöllö istui oksalla ja lauloi niitä näitä

Joulumuori muisti minua kauniilla pöllöriipuksella, joten olen nyt virallisesti liittynyt noiden "ei pöllömpien" kerhoon! Tai oikeastaan, tarkemmin ajateltuna minulla taitaa mennä siihen vielä tovi ;)

Ongelmana on vain se, että turhamaisuus tietenkin ruokkii turhamaisuutta. Nyt pitäisi saada sopivan värisiä mekkoja ja paitoja, joiden kanssa käyttää korua! Vieläköhän tästä paidasta olisi saatavilla se puuteribeigen värinen versio?

Harmaissa

Iltaista!

Piti postailla oikein pidemmän kaavan kera, mutta aikomus taitaa jäädä torsoksi, sillä pitää päästä happihyppelylle vielä ennen unosia. Päivä kului harmaissa, mutta onneksi säiden herra teki sentään kepposen ja väläytti Naantalin aurinkoista tällä maailman kolkalla ;)


Se, mitä piti pohtia, liittyy yläkoulun ryhmätöihin. Välillä ne eivät vain tunnu onnistuvan! Vai ajattelenko asiaa vain ihan väärästä vinkkelistä, kun haaveilen, että samalla tulisi opittua substanssiakin? Toki yhteistyötaitojen harjoittelu on ryhmätyöskentelyn tärkeintä antia, mutta silti... Tuntuu, että esitysten jälkeen asiat saisi opettaa alusta asti, vaikka kuinka olen pyrkinyt ohjaamaan vastuunkantoon ja tehtävänjakoon ryhmissä, neuvomaan tiedonhaussa, vihjaissut ettei kannata lukea suoraan paperista tai ainakaan pitää sitä paperia ihan naaman edessä jne.


Kertokaapa kollegat, mikä tepsii vai tepsiiko? Ehkäpä sen kuuluukin olla juuri tuollaista, ja opettajan on vain hyväksyttävä, ettei pysty joka hetki pitämään kaikkia lankoja käsissään ja hallitsemaan tilannetta.


Päivän työasu:

poolopaita - näitä kymmenen euron citttaripooloja
hame - H&M

kengät - OIS

Näin kulutan aikaa

Oikein hyvää uutta ja onnellista vuotta kaikille!

Blogi on ollut viime viikkoina taka-alalla: ensimmäisen lomaviikon lähinnä uinailin, seuraavan jouluilin ja viimeisimmän olen viettänyt melko tiiviisti opintojen parissa. Kun bloggailuun tulee pitkähkö tauko, iskee näköjään pienoinen ramppikuume - vaatimattomat arkipäivän tapahtumat tuntuvat hölmöiltä jaettaviksi ja varsinkin näin uuden vuoden alkaessa pitäisi julistaa suureen ääneen ne edellisen vuoden saavutukset ja uusimman tavoitteet.

Tämän hetkisessä elämäntilanteessani tuntuu typerältä lanseerata mitään uusia tavoitteita, kun suuri osa edellisistäkin on vielä työn alla. Tosin, fiilis on positiivinen ja edistystä on tullut useammalla rintamalla, vaikkakin paikoin kovin hitaasti ja heikkoina hetkinä usko itseen ja elämän mielekkyyteen on meinannut kadota. Toisaalta, jotkut tavoitteet elämässä ovat vain niitä hitaammin saavutettavissa olevia ja paljon riippuu tietysti vielä siitä, millaisia valintoja on menneisyydessä tullut tehtyä. Tuon realiteetin kanssa on elettävä ja aina on onneksi mahdollisuus tehdä uusia valintoja, jotka muokkaavat puolestaan tulevaisuutta! Niistä ei nyt sen enempää tässä vaiheessa, mutta konkreettisia muutoksia Tildan elämään on tämän vuoden aikana varmasti tulossa.


Mutta sitten vielä hieman kansan sirkushuveista: tuskin keneltäkään on jäänyt huomaamatta Turun tämänvuotinen erityisasema Euroopan kulttuuripääkaupunkina. Meidän ensi kosketuksemme tämän vuoden kulttuuritarjontaan tapahtui populaarikulttuurin muodossa. Pääsimme nauttimaan suuresta turkulaisesta kansanjuhlasta kuuden tuhannen muun kanssa, kun HK (hih, makkara...)- areenalla esitettiin uusin Vares-elokuva. En ole mikään Reijo Mäen suurin fani, mutta olihan tuo nyt hienoa nähdä turkulaisia maisemia kokonaisen jäähallin seinustan verran. Ja täytyy myöntää, että Antti Reinissä on jonkinlaista naiseen purevaa charmia ;)


Vares-leffan ohella olen Tietovisaillut Kukassa vanhojen lukiokavereiden kera ja tuhlannut viimeiset pennoset Akateemisen kirja-aleen. Puhumattakaan tuosta ylläolevasta, joka kyllä siirtää takkimekkohaaveeni hamaan tulevaisuuteen... Siitä ja muusta myöhemmin.

Olkoon uusi vuosi armollisempi, laadukkaampi, syvällisempi ja todempi kuin edeltäjänsä!