Näytetään tekstit, joissa on tunniste Päivän asu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Päivän asu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Vintagenistan imetysmekko

Tervehdys!

Tänään pakkasin neidin autoon ja ajaa huristimme kaupungin humuun tsekkaamaan äidin lempparikaupat näin tyttöjen kesken. Päälle piti saada tietysti jotain mukavan kesäistä eikä missään nimessä varsinaisia imetysvaatteita! Olen ollut viime viikot täysin kyllästynyt edellä mainittuihin.


Onneksi näin kesäiseen aikaan pystyn hyödyntämään mainiota vetoketjullisten vintagemekkojeni kokoelmaa. Ne olivat tyypillisiä joillekin 1960- ja 1970-lukujen malleille.

Myös tässä helsinkiläisen Ansa Second Hand -liikkeen valikoimista bongaamassani mekossa on tuollainen kiva napaan asti aukeava systeemi. Olen siis todella iloinen, että pystyn pitämään jonkin verran kiinni vintageharrastuksesta näin mammaillessakin :)


Tämä ilmeisesti 1950-luvun lopulta peräisin oleva puuvillamekko on muuten merkkiä Riitta Immonen Sport - heh, tällaisesta urheilullisuudesta minäkin pidän ;)

Tuo kyseinen Riitta Immonen ei muuten ole kuka tahansa tyyppi. Hän on suomalaisen muodin Grand Old Lady, joka oli perustamassa mm. Marimekkoa Armi Ratian kanssa. Marimekon ensimmäinen mallisto on muuten hänen suunnittelemansa.

Tykkään kovasti mekon pastellista vesiväreillä löträtyn näköisestä kuvioinnista ja olen tässä äitiydyttyäni huomannut, että 1950-luvun kapeavyötäröisten leninkien sijaan nämä hieman a-linjaiset 1960-luvun henkiset mekot sopivat vartalolleni melko hyvin.

Muuten, olen pohtinut viime aikoina, että voi, kun joku tekisi kunnollisen kirjan Suomi-muodin helmistä! Lainaisin mielelläni omaa mekkokokelmaani sen sivuille.

Mikä on sinun garderoopisi Suomi-design helmi?

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Kapseliasua, vaalibataattia ja unettomuutta

Tervehdys!

Huhtikuu rullaa etiäpäin ja vauhdissa yritetään pysyä :) Vaikka fiilis on tosi hyvä lapsikerhoaamun jäljltä - taidan käydä vähän ylikierroksilla, sillä olen juonut liikaa kahvia.

 Ja syy?

 

Tytär valvottaa. Nyt ollaan tultu sellaiseen vaiheeseen edellä mainitun kehityksessä, että neiti tahtoisi syödä yöllä miltei tunnin välein. Juu, todennäköisesti hän torkahtelee maitohorkkaan ja herää vaatimaan lisää. Taitaa olla aika siirtyä omaan vuoteeseen pois viekoittelevan äidin maidon tuoksun lähettyviltä. Jotta se onnituisi, aloitimme eilen vihdoin kiinteät flunssakauden väistyttyä. Kun muut joivat vaalikahvit, Kaisla saikin sitten vaalibataatit :D

 
 

Ylikierroksia taisi aiheuttaa menneellä viikolla myös nopealla lähdöllä otettu kirppispöytä Lasten -Seesamista sekä Nosh-kutsujen järkkääminen. Mukavia juttuja, mutta ihan liikaa kahvia on tosiaan tullut juotua myös noissa merkeissä. Onneksi osasin pitää sentään ostohanani maltillisina. Lähinnä emännän mukaan tarttui Rock Star-housuja (tuttavallisemmin rokkareita) lapsille - ovat muuten maailman parhaat pöksyt pikkupeppuisille menijöille ;)


Äiti hankki itselleen lähinnä kapselikaapin täydennystä mustista Soma-legsuista. Odottelen niitä innolla saapuviksi!

Päivän kapseliasukin vilahtaa näissä kuvissa. Imettävän kotiäidin julkisen paikan asuna toimi toisen käden ostoksina hankitut NOSHin tähtivillatakki ja jegginssit, alla ihan uutena Alvarin imetysaikoihin ostettu imetystoppi. Kengät ja laukut ovat olleet käytössä jo useamman vuoden:)

Tässä kaikki tällä erää - minä lähden kohta kotiuttamaan kirppikseltä ne kamat, jotka pääsevät harjoittamaan hyväntekeväisyyttä. Ihan hyvältä näyttää tosin myyntisaldokin (n. 100 e viikossa kulujen jälkeen) ja pääsinpä eroon lopuista raskausvaatteistakin!

Mukavaa viikonjatkoa!

lauantai 1. huhtikuuta 2017

InNOSHtuneet paputtajat :D

Tervehdys!

On ensimmäisen kapselikaappilookin aika:
 
 

Kotivaatetuksen parhaimmistoa on tällä hetkellä NOSHin tunikahuppari ja Papun legginssit. Tietysti käytettyinä hankkittu. Aivan vallattomat yllä. Kumpa noita NOSHin vaatteita saisi vielä imetysversiona!

 

Alvarillakin on NOSHin tikrut jalassa. Myös viikari tykkää Papusta - tosin Pikku Papusta.

 

Siksi me oltiin ihan keikallakin ;) Nyt pitäisi hankkia se kakkoslevy kotiinkin kuunneltavaksi.

Iloista viikonvaihdetta kaikille!


Ps. Sivupalkissa on pitkästä aikaa kysely teille. Käykäähän ruksailemassa, mitä haluaisitte erityisesti lukea. Vastauksenne helpottaisivat minunkin pähkäilyjäni sen suhteen, mitä teen aiempaa niukemmalla postailuajallani :) Samalla saisin vähän osviittaa, käykö täällä säännöllisesti enää ketään ;)

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Teatteriasu ja Tildan miehen viinerivinkki


Tervehdys!

Kuluneen viikon olen yrittänyt ottaa ilon kesästä - niillä rahkein kun pystyn. Toiminnallisista ja sosiaalisista tuokioista on suuri ilo, mutta huomaan tarvitsevani useamman tunnin rauhallisen levon vaakatasossa niiden jälkeen. Mies on saanut kantaa suurimman vastuun kokkailuista ja se onneksi häneltä sujuukin :)

No, vieraita on käynyt tosiaan kuluneella viikolla koko joukko ja perjantaina vietin siskosiltaa Naantalissa. Teatterikokemuksesta kuulette seuraavassa postauksessa, mutta tässä jo pikaisesti illan asu.


Oranssi polka dots-mekko on tuttu jo Alvarin raskausajoilta ja hups, hyvä että laitoin päälle nyt, sillä kuukauden päästä tuskin enää mahtuu! Masun kohdalla on tilaa, mutta rintamus kiristää jo sen verran että käyttö rajoittunee loppuraskaudesta muutamiin valittuihin menoihin.

Itse asiassa lähes koko asu on kierrätetty: omepelijan ompelema raskausmekko on ostettu huutonetista, lyhyt Seppälän nuttu (samanlainen kuin aiempi kokoa pienempi) löytyi Kårenilta, Lumin laukku on kuopatulta Ihana Kirppikseltä, mutta Ois-merkkiset kengät ja Pomp de Lux-panta ovat sentään uutena hankittuja. Aika hyvä kokoelma alkaa kuitenkin jo olemaan käyttökelpoista second hand-vaatetusta ja kynnys mennä ostamaan uutena vaatetta kaupasta on tullut korkeaksi. Olen tästä tilanteesta kovin ylpeä :)


Aasinsiltana postauksen toiseen aiheeseen toimivat nyt sitten vaikka värimaailmaltaan mekon kanssa yhtenevät leppikset, jotka majailevat pation pöydällä.

Apen synttäreitä vietettiin eilen  ja mestarikokkisiippani loihti kahvileiviksi erinomaiset mansikkaviinerit. Niitä on syöty varmaankin jo appiukon kolmilla synttäreillä eli kyseessä on perinne. Eikä ole tosiaan vaikea toteuttaa:


Nopeat mahsikkaviinerit

1 pkt (500 g/ 8 kpl) esikaulittuja voitaikinalevyjä
1 kannamuna

Täyte
2 prk (a´200 g) maustettua rahkaa (sitruuna, vanilja)
1 dl kookooshiutaleita
1 limetin hienoksi raastettu kuori
1 rkl limetinmehua

Päälle 
2-3 dl mansikoita
tomusokeria 

Leikkaa sulatetutu voitaikinalevyt kahdeksi neliöksi. Yhdistä kulhossa rahka, kookoshiutaleet sekä limetinkuori ja -mehu. Voitele taikinalevyt vatkatulla kananmunalla. Lusikoi levyjen keskelle pari lusikallista rahkatäytettä. Paista 225-asteisen uuni keskitasolla noin 15 min tai kunnes taikinalevyt kohoavat lehteviksi ja ovat saanet kauiniin värin. Anna jäähtyä. Viimeistele viinerit tuoreilla, viipaloiduilla mansikoilla ja tomusokerilla. 


Eilen tehtiin vaan arvatkaapa kuinka monta on jäljellä? No, mansikathan ovat hyvä diureetti näin raskausaikana, hähää! :D

Mukavaa alkavaa viikkoa!

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Puolimatkan krouvissa sekä pohdintaa raskausajan kauneudenhoidosta

Tervehdys!

Puolimatkan krouvissa kuulkaa ollaan! Huomenna koittaakin sitten se suuri päivä, nimitätin rakenneultra, jota on odotettu kuin kuuta nousevaa.

Moni tuttu on ihmetellyt, että "Ai, noinko pitkällä sinun raskautesi jo on". Itse taas tuntuu siltä, että aika lähinnä matelee. Alitajuntaisesti lasken viikkoja Alvarin raskauden mukaan, jolloin olin kalenterivuoden aikana kuusi viikkoa edellä tätä laskettua aikaa. No, fyysisen kokoni perusteella mennään hyvinkin samoilla viikoilla, mutta toivottavasti vauhti hidastuu jossakin vaiheessa!


Tässä kuvituksena muutama kuva eräästä viikonlopun asusta. Minua eivät haittaa yhtään nämä hieman viileämmät kelit. Ne ovat mitä oivemmat tällaisen vähän peittävämmän raskauspukeutumisen toteuttamiseen


Asun virkaa hoitivat samainen Indiskan trikoohame sekä syksyllä ostettu Me&I:n palleropaita ja siihen sointuva Pomp de Lux-panta. Zaran merinovillanuttu löytyi talvella Kårenin kirppiseltä muutamalla eurolla. Se on lemppareitani monikäyttöisyytensä vuoksi.


Huomenna pääsen myös pitkästä aikaa ihonpuhdistukseen; huomaan kauneudenhoitorutiinien laiminlyönnin runtelevan hieman jo henkistä hyvinvointiani. Raskausajan akne vaivaa edelleen, vaikka pahimmat paukamat ovat onneksi pysyneet poissa poskilta. Ajattelin myös kestovärjätä ripset ja kulmat - asia, jota en tainnut tehdä kertaakaan Alvaria odottaessani. Hiusten värjyystä (ja keikkauksestakin) on jo lähemmäksi puoli vuotta, ja nyt käyn taistelua sen suhteen, uskaltaisinko ottaa vaaleita raitoja raskausaikana. Tiedän, että moni ei mieti tällaisia ollenkaan; tekee, mitä lystää, mutta omat ikävät kokemukseni ovat rasitteena tällaisille päätöksille. En tosiaan haluaisi aiheuttaa sikiölle mitään ylimääräisiä rasitteita. Oma turhamaisuuteni ei saa mennä lapsen hyvinvoinnin edelle. Siksi olen vältellyt muun muassa hajuvesia, hiuslakkoja ja meikkaillutkin melko harvoin.


Toisaalta, jos äiti voi hyvin ja piristyy, niin voiko sikiökin silloin paremmin? Mitkä ovat kosmetiikan aiheuttamat todelliset uhat syntymättömälle lapselle? 

Mikä on sinun mielipiteesi?

Mukavaa uutta viikkoa!

perjantai 27. toukokuuta 2016

Raskauskynähameen paluu

Tervehdys!

Kiusaan teitä näköjään oikein urakalla asukuvilla. No, kerta inspis on nyt päällä, parempi postailla aiheesta nyt, ettei jää kokonaan tekemättä. Edellisessä raskaudessahan alkoivat juhannuksen jälkeen kuumat piinaviikot eikä alastomasta bloggaajasta ollut oikein asuja bloggaamaan ;)

Maksimekon ohella raskauspukeutumisen ikisuosikkini on trikoinen kynähame. Ostin Alvaria odottaessani Mama Liciuoksen kynähameen, mutta en oikein lämpene sille enää. Se on yksinkertaisesti vähän liian pinkeä nykyiselle mitoitukselleni. Tähän raskauteen kun lähdettiin nelisen kiloa painavampana kuin aiempiin.


Korvike löytyikin sitten Indiskan alerekistä kymmenellä eurolla. Voi kyllä olla, että tämä uusi hamonen on auttamattoman väljä sitten odotusajan jälkeen, mutta löytänee hyvän kodin jonkin toisen odottajan vaaterekistä.


Raskauskynähameen pariksi sopii mielestäni parhaiten jokin hieman hulmuava helmainen ja löysähkö, mutta hartioista hyvin istuva paita. Omat suosikkini ovat melko peittäviä, mieluiten puolipitkillä hihoilla. Yllä olevan sinisen puuvillapaitiksen löysin muutamalla eurolla kirppikseltä edellisen raskauden aikoihin.

Koru on työelämäaikainen suosikkini ja se löytyi muistaakseen Hennesiltä. Kengät ovat ne tämän kevään Kårenin löytö. Vagabondit kustansivat kolme euroa.


Ei siis mikään maailman kallein asu taaskaan :)

Mutta mitäs veikaatte, onko tuloillaan tyttö vai poika? :D

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Visiitti Aveliaan


Tiistaista!

Viime viikonloppu oli ihana! Aurinko paistoi ja minulla oli pitkästä aikaa tilaisuus päästä turkuilemaan. Tottahan toki päälle piti laittaa jotakin keväisempää, vaikka lähtö tuli hieman yllättäin.  


Ylle valikoitui nopean harkinnan jälkeen UFF:lta vuosi sitten löytynyt 70-luvun nahkahame ( 7 e), suosikkikevät(talvi)takkini (H&M) sekä Hironian hattu päähän keikkumaan. Hatun värisen kaulahuivin olin jo ehtinyt riisua, sillä päivä osoittautui yllättävän lämpimäksi.

 

Julinian maittavan lounaan jälkeen mainitsin miehelleni, että jossakin vaiheessa voisimme piipahtaa sisustusliike Avelian uusissa tiloissa. Kirjoitinkin kyseisestä liikkeestä kolmisen vuotta sitten, kun se vielä sijaitsi Turun keskustassa. Mututuntumani oli, että liike olisi muuttanut jonnekin Turun sataman tienoille, mutta hakupalvelu osoittikin Ruisssaloa. Mielenkiintoista! Lähdimme siis tsekkaamaan, minkälaisesta paikasta oli oikein kyse.



Avelia löytyi Ruissalon Telakan liepeiltä, osoitteesta Hevoskarintie 23. Vanhaan satamahalliin muokatu tilat olivat ihanan valoisat ja avarat. Liikkeen valikoima oli edelleen yhtä ihana; ihailin erityisesti Tolixin tuoleja, tehdasvalaisimia sekä ahavoituneesta vanhasta kierrätyspuusta tehtyjä pikkupöytiä ja penkkejä.


Avelian yhteydessä toimii uutuutena myös kahvila huikeine merellisine maisemineen :)


Hoitovapaalaisen budjetti on niukka, mutta löysin nyt sen kaipailemani betoniruukun (6 e) Granitin purnukoiden jatkoksi :)



Siellä se jo koristaa kotipihaa, kun sain vihdoin viimein hankittua muutaman teten pihalle...


Tässäpä vielä viikonloppuinen asu siten, että hatun sivuprofiilikin näkyy hieman paremmin.

Mukavaa viikonjatkoa kaikille!




lauantai 27. helmikuuta 2016

Äiti ja poika kemutamineissa


Tervehdys!

Pidetäänpä tänään puheet lyhyinä ja mennään suoraan asiaan. Kävimme Alvarin kanssa synttäreillä. Juhlakalu oli henkilökohtaisesti kutsunut meistä jokaisen, mikä oli suuri kunnia!

Äiti sonnustautui pitkästä aikaa lempparivintagemekkoonsa (hankittu Eijalta) eli tuohon tässä blogissa niin monasti nähtyyn kirjastontätimekkoon. Alvarilla oli puolestaan toisen käden Pomp-farkut ja joulunjälkeisalesta löytyneet Popin body ja Newbie-nuttu.


Alvaria olisi kuvastilanteessa kiinnostanut poseeraamista huomattavasti enemmän kameranjalusta, mutta eräs keino tepsii meidän pikku-ukkoon AINA: "Tulepas Alvari tänne vähän siivoamaan! Siivoapa vähän pöytää, lampaan selkää, sohvaa yms." Poika tuntee ihmeellistä kutsumusta putsinkiin. Anoppilassa mammaa komennetaan suoristamaan maton reunoja (useamman kerran, kun ei olla ensimmäiseen korjaukseen tyytyväisiä), äidille tuodaan maasta nypittyjä roskia, ja lattioita kontataan rätti kädessä (tänään viimeisimmän kerran...).


Sanoisin, että nyt on jokin geeni hypännyt yhden sukupolven yli ;)

Mikä sinua jaksaa ihmetyttää lapsesi luonteessa/kiinnostuksen kohteissa?

tiistai 16. helmikuuta 2016

Äidin ja pojan uutta vanhaa



Tervehdys!

Tänään mennään blogin perusteemoilla eli uudella vanhalla ;)

Odd Molly on merkki, josta en ikinä olisi valmis maksamaan täyttä hintaa. En ole ihan ymmärtänyt, perustuuko merkin tyyriys runsaisiin kerroksiin, huolelliseen viimeistelyyn ja laadukkaisiin materiaaleihin, vai ihanko vain brändiin. Yhden käsin laskettavat omat Mollyni ovat (yhtä lukuunottamatta, jonka ostin puoleen hintaan alesta) käytettyinä ostettuja, ja laadultaan/kunnoltaan ihan hyviä, mutta riittääkö ihan hyvä? Kysyn vaan.

 

No, joka tapauksessa 20 euroa on jo sellainen hinta, jolla parin sadan mekon voi ostaa. Siksi tämä beige rimpsuhelma kotiutui meille viime keväänä. Mekkoa ei olisi kannattanut ehkä käyttää imetysmekkona; muutama nirhautunut napinläpi kaipaa tällä hetkellä hoivaavaa ommelta... Mutta onhan tuo helma kivan muhku! Vai tuleeko jollekulle (muullekin) hieman Taikapeili/ Ace of Bace aikojen-viboja. Yh, no onneksi ne ovat tällä hetkellä aika lieviä ;) Kårenilta löytynyt 2, 5 euron Mark&Spencerin nuttu hivuttaa tyyliä enemmän meikäläisen omaksi :)

Hopeapeilin Elinan innostamana ajattelin vinkata teille lastenvaatekirppis Seesamista, joka on osoittautunut pitkän aikavälin tarkastelussa oikeastaan aika hyväksi kirppikseksi. Aluksi toki (perusturkulaiseen tapaan) muutama negatiivinen huomio: osaa Seesamin myyjistä, kuten nyt ylipäätään tiettyjä kirpputorikauppiaita, vaivaa joko sokeus, ahneus tai jopa molemmat oman kaupattavan tavaran suhteen.

Hei haloo! Nyppyisistä ja tahraisista bulkkivaatemerkkien vaatteista ei kannata oikeasti pyytää 4-5 euroa eikä selvästi käytettyjä parempien merkkien vaatteitakaan kukaan osta kympillä tai jollakin muulla naurettavalla hinnalla! Tai ehkä narri ei ole se, joka pyytää vaan se joka maksaa, mutta ihmettelen osaa tarjontaa vaivaavaa ylihinnoittelua.

Mutta kuitenkin, kun Seesamissa jakaa ravata (sanotaan 2-4 kertaa kuussa), niin yllätys, yllätys - aarteita alkaa jäädä haaviin. Tässä niistä muutamia, jotka edustavat Alvarin paria seuraavaksi käyttöön otettavaa vaatekokoa:



Me&I:n bodyt ovat valitettavan usein olleet juuri noita nukkaantuneita ylihintaisia vaatekappaleita. Olenkin ostanut käytetyt miikkaribodyt viime aikoina muualta, mutta sen sijaan olen iloisesti yllättynyt vastaantulleista pitkähihaisista trikoopaidoista.
 

Oletukseni on, että A on ensi kesänä sen verran iso poika, että bodyt alkavat jäädä unholaan ja paidat tulla tilalle. Suomen viileässä ja vähälumisessa säässä pitkähihaiset paidat ovat varmasti t-paitoja parempi sijoitus ;) Siististä miikkaripaidasta olen suostunut maksamaan sellaiset 4-7 euroa, jos se on tahraton ja ihan vain vähän haalistunut.

Me&I:n ohella olen ollut mielissäni muutamista Pomp de Lux-löydöistä:


Pompeista olen maksanut aika saman verran kuin miikkareista: 4-8 euroa.  Kyseiseltä merkiltä löytämäni yksilöt ovat olleet mielestäni kohtuu hintaisia kun taas tyttöjen pomppeja myydään ihan ökyhintoihin! No, ehkä jotkin mekkohamstraajat ovat valmiita maksamaan maltaita jostakin tietystä tyllimallista, joka on värisuorasta jäänyt puuttumaan ;) Poikien vaatteiden osalta suosittelen tsekkaamaan merkiltä erityisesti paksut pehmoiset talvifarkut ja ribbipaidat. Ne siirtyvät helposti isoveikalta nuoremmalle!


Lopuksi kokoelma vielä sekalaisia löytöjä:


Näköjään kivoja ja värikäitä poikien vaatteitakin löytää vielä toistaikseksi, kun vain jaksaa hakea!


Reunimmainen pesukarhupaita on tuntemattomaksi jääneeltä suomalaiselta merkiltä. Se löytyi uudenveroisena kuuden euron hintaan. Noshin krokopaidasta pulitin kaikista kalleimman hinnan, 12 euroa, mutta olin sen pienen harkinnan jälkeen valmis tekemään tuosta varsin hyväkuntoisesta yksilöstä.



Froteisessa pupu&autopaidassa on vain merkintä, että se on tehty käsin Suomessa. Helleyökkäri sekä amppari-paita ovat merkiltä Blaa! ja myös suomalaista designia. Kaikki nuo tarttuivat mukaan 5-8 euron hintaan.

Tällaista tänään. Suosittelen Turun seudulla asustelevia tutustumaan Seesamin tarjontaan, mutta muistutan, että ne parhaimmat löydöt tulevat yleensä säännöllisen kyttäyksen seurauksena ;) Tämä on onneksi yleispätevä neuvo kirppistelyyn kautta Suomen!

Mikä oli sinun lempparisi näistä löydöistäni? Mitä itse etsit lapsellesi kirpputoreilta?



maanantai 8. helmikuuta 2016

Kårenin kirppistunnelmia ja alle viiden euron asu


Tervehdys!

Ihana Kirppis kuoli ja kuopattiin pari vuotta sitten, mutta nyt on tapahtunut jotain suurenmoista turkulaiselle kirppariskenelle - nimittäin Kårenin kirppis-tapahtuma!

Ensimmäiseen tapahtumaan tämä landella asuva perheellinen ei päässyt, mutta eiliseen numero kakkoseen onneksi maltoin lähteä! Vaikutuin, ja nyt on oma myyntipaikkakin varattu huhtikuun kierrokselta :D


Turusta on selvästi puuttunut sellainen keskustassa pidettävä viikonloppujen pop up-kirppis, vaikka otaksuttavasti tämän kokoisessa opiskelijakaupungissa kysyntää riittäisi. Katsokaa ylintä kuvaa: ei varmaan tarvitse selventää, tuliko tarpeeseen! Kävijämäärä lähenteli neljän tunnin aikana vissiinkin tuhatta henkeä!



En tiedä, miten Kårenin kirppistapahtuma sujui ensimmäisellä kerralla, mutta nyt kaikki toimi vähintään kohtuullisesti. Jonotusaika sisään ei ollut kuin kymmenisen minuuttia, ja myyntipaikkoja oli entisestään lisätty. Toki ahdasta oli paikoin. Onneni oli se, että maltoin kiertää alueen useampaan kertaan. Pöydistä löytyi aarteita, kun vähän jaksoi penkoa pahimman ryysiksen rauhoituttua.

Ja mikä parasta, hinnat olivat kerrankin kohtuulliset. Kirpparille mennään mielestäni myymään, jotta vanhoista, itselle tarpeettomista tavaroista päästään eroon. Myyjät olivat onneksi tällä asenteella liikkeellä ja tavara selvästi liikkui. Itse kulutin kirppistelyihini rahaa 13 euroa ja sain sillä neljä neuletakkia, kaksi trikoopaitaa ja yhden hameen. Sämpylään ja kahviin meni viisi euroa ;)


Kårenin seuraava kirppis järjestetään 6.3. Myyjien osalta se on vissiin jo täynnä, mutta kynnelle kykenevien kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa paikan anti :)

Mutta niihin omiin löytöihini... Pesukone hurisi jo eilen illalla, ja tänään minulla oli ylläni jo ensimmäinen versio kirppistelyistäni :)


Saanko esitellä, neljän ja puolen euron asu! Trikoopaita (0, 5 e) ja neulenuttu (2 e) H&M ja Ichin hame (2 e). Ihan parasta kirppislöydöissäni oli se, että löysin useamman jo omistamani, mutta pieneksi jääneen vaatekappaleen tilalle numeroa suuremman version. Ihanaa, sillä en koe tarvetta muuttaa tyyliäni :)
 

Paitsi tietysti hiukan pitää aina uudistua ;)

Hoksasin tuossa taannoin poikani opettamana, että keltainen onkin meikäläiselle ihan hyvä väri.


Joo, Alvarilla on hieno ja rakas mummilta ja ukilta joululahjaksi saatu keltainen kippiauto, jota ei voi erottaa pojasta. En saanut kuitenkaan innoítusta varsinaisesti tästä menopelistä vaan siitä, että totesin syksyllä keltaisen sopivan punaisen (ja sinisen) ohella hirmu hyvin pojalleni. Aloin miettiä asiaa hieman tarkemmin, ja hokasin, että jos poika tulee ulkoisesti minuun, samojen värien on pakko sopia itsellenikin.

Lisää siis keltaista kehiin!

Mukavaa illanjatkoa!

Ps. Vastaan kommentteihinne mahdollisimman pian. Pahoittelut tästä rajallisesti ajankäyttöasteesta!