Pienehkön koulun kunnia-asia on myös se (oletettavasti muuallakin?), että heikommillakin arvosanoilla sisääntulleet leivotaan kunnialla ylioppilaiksi. Kurssien uusijoita on jälleen siis riittänyt. Sekalaisen sälän korjaamiseen kuluu yllättävän paljon aikaa, ja kun tuo kaikki yhdistetään kouluvuoden lopun yleiseen kaaokseen, niin siinähän se jälleen on - open voimat alkavat hiipua.
Huomaan kaatuneeni useampana päivänä suoraan töiden jälkeen sohvan pohjalle ja nukkuneeni kolmen tunnin päikkäreitä. Aamuisin herään viiden jälkeen enkä saa enää unen päästä kiinni. Bloggaamiselle ei ole riittänyt lainkaan energiaa - anteeksi petokseni tuon keskeneräisen 50-luku viikon suhteen. Yritän saada sen kuitenkin toukokuun loppuun mennessä toteutettua. Ehkäpä asu per viikko ja hieman harkitumpana asukokonaisuuksina ;) Jos vaikka löytäisi muuttolaatikoiden pohjilta korutkin... Viimeisin viikko on mennyt oikeasti samassa lörppöpaidassa ilman meikkiä (en ole oikeastaan jaksanut meikata yli kuukauteen).
Onneksi hektisyyden keskellä koetaan myös niitä elämäniloja. Itselleni on ollut suuri juttu myötäelää abieni vaiheita. Kuten joskus aiemmin kirjoitin, jotkin luokat voivat omalla innostuksellaan antaa opettajalle paljon. Omalta puoleltani yritän toki aina olla innostava opettaja, mutta kun omalle innostukselleen saa vastakaikua, niin se kantaa pidempään aikaa ja ruokkii taas omaa innostusta. Tänä vuonna myös työn hedelmät tuottivat konkreettisestikin erinomaisen tuloksen, ehkäpä parhaimman koskaan lyhyehkön opeurani aikana. Sitä on mukava fiilistellä sateisena harmaana päivänä. Ja odotella myös kesäkuun alussa koittavaa lomamatkaa Kreikan Pargaan. Aah, auringonpaiste ja ihana kreikkalainen ruoka - täältä tullaan!
Onko jollakulla muuten kyseisestä kohteesta kokemuksia?