Näytetään tekstit, joissa on tunniste värianalyysi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste värianalyysi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Muutama hyvin testattu lahjavinkki vauva- ja taaperoperheille

Tervehdys ja ihanaa joulukuuta kaikille!

Uskomatonta, miten haasteellista on ehtiä tekemään postauksia nykyään. Otan yhden kuvan yhtenä päivänä, toisen toisena. Kolmantena ehkä käsittelen kuvat julkaisukuntoon ja neljäntenä naputtelen tekstin.

Mutta hyvä, että edes jotain silloin tällöin. Kun aika on rajattu, niin kohdennetut postaustoiveet olisivatkin hyvä joululahja teiltä lukijoilta allekirjoittaneelle. Jotta saisitte lukea jotain sellaista, mikä kiinnostaa. Mä en oikein nimittäin enää tiedä! Kirjoittelen vain täältä kuplastani ;)


Mutta niitä toiveita odotellessa voisin antaa muutaman joululahjavinkin vauva- ja taaperoperheitä tänä vuonna muistaville. Varmasti kaikista paras ja mieluisin lahja on ajan antaminen pienten leikki- ja ulkoilutushetkien että retkien muodossa ja ne ovat niitä, joita myös lapset loppujen lopuksi arvostavat tavaratulvan sijaan.

Jos kuitenkin materiaa on hankkimassa, ei kannata ostaa sitä sun tätä tilpehööriä, vaan panostaa sellaisiin ajattomiin juttuihin, jotka kestävät aikaa (ja kulutusta). Tässä Tildan perheen vinkit tällaisten löytöjen tekemiseen:

1. Puiset lelut

Meidän perheemme eräs suosikkilelumerkki Brion ja legojen ohella on Hape. Merkin puiset lelut ovat kauniin ajattomia. Alvari sai isovanhemmiltaan 1-vuotislahjaksi merkin puisen 2 in 1-mopon, joka on käytössä edelleen. Tuo äidinkin silmää miellyttävä ajokki toimii siis perinteisenä taaperokärrynä että automobiilina. Meidän poika on juostahuristanut sillä yli vuoden putkeen, mutta nyt lopulta se oli pakko panna vähäksi aikaa jäähylle, jotta epeli ei ajelisi sillä siskonsa päälle.


Pojan toinen rakkaus on 2-vuotislahjaksi saatu samaisen merkin parkkihalli. Idea lahjaan pöllittiin rumasti naapureilta (josta saamme kaikki fiksut leluideat :D) ja lahja löytyi hyvään alehintaan Hong Kong-myymälästä (eräs suosikkimme alehintaisten lelujen hankkimiseen, kannatta tsekata!).



Pieni mies käyttää aikaa minuuttitolkulla autojonojen muodostamiseen ja parkkeerausrituaaleihin. Toki kannattaa muistaa, että parkkihalli on tarkoitettu vasta 3 +-ikäisille, vaikka me otimmekin sen omalla vastuullamme käyttöön jo kaksivuotiaalle.

2. Lego-säilytyslaatikot

Lapsiperheen tavaroiden säilytys on ikuisuusdilemma. Lelut valtaavat helposti olohuoneen ja siksi kivat säilytyssysteemit ovat paikallaan. Suuret Legolelulaatikot ovat oiva sisustuksellinenkin elementti lapsiperheen kotiin. Ihan mahdottomasti roinaa näihin laatikohin ei mahdu, mutta juurikin joidenkin näkyvällä paikalla säilytettävien lelujen säilytykseen (esim. olohuoneessa) ne ovat kivoja.


Aivan ilmaisia nämä laatikot eivät ole ja itse olenkin hankkinut niitä ainostaan sopivan alennuksen kohdalla. Ainakin Jollyroomilla sekä Finnish Design Shopilla on ajoittain näitä 20% alennuksia, jolloin yhden ison laatikon hinnaksi on jäänyt n. 30 euroa.

3. Heicon pupuvalaisin

Meidän poikamme sai Heicon pupuvalaisimen aikoinaan isoisoäidiltään (tai vanhemmat valitsivat, mutta rahoitus tuli häneltä). Lamppu on suloinen lahjavaihtoehto myös ristiäis- tai nimiäislahjaksi. Itse asiassa lamppua hankitaan yövaloksi myös vanhuksille. Meillä lamppu on tällä hetkellä äidin ja Kissin yösyöttöjä valaisemassa :) Heicon lamppua myy ainakin Jollyroom sekä monet pienet sisustukseen ja leluihin keskittyneet kivijalkaliikkeet.

 

4. Noshin bodyt

Nämä laadukkaat suomalaiset luomupuuvillaiset bodyt ilahduttavat varmasti ketä tahansa vauvaa perheineen. Kietaisubodymalli on oivallinen vaihtoehto pientä kääröä käsitellessä (ei tarvitse taistella hankalien päänteiden kanssa) ja jatkopala haaruksissa lisää käyttöikää. Plussaa ehdottomasti on myös se, että Noshin vaatteet ovat kestäviä ja niiden jälleenmyyntiarvo on korkea. Jos nyt sitten raskii edes ihania ensivaatteita laittaa etiäpäin ;)


Noshin tämän hetkiseen valikoimaan voi tutustua täällä.

Mutta kertokaapa vuorostanne, mitä olette itse hankkineet pienelle tyttövauvalle joululahjaksi, jos perheessä on jo vanhempi sisarus? Kaipaisin itsekin vinkkejä!

tiistai 7. helmikuuta 2012

Kyllä punainen on blondin väri!

Mielestäni eräs kauden 2011-2012 kivoimpia trendejä ovat olleet 60-luvun vaikutteet. Tästä hyvä esimerkki on H&M:n uusin kevät mallisto; se sisältää kirkkaita värejä, a-linjaisuutta, pieniä kauluksia sekä twinset-mallisia neulenuttuja.

Oman 60-luvun tyylisen neuletakkini löysin eilen - punainen väri oli pompannut esille jo Sokoksen esitteessä, mutta lopullinen vakuuttuminen tapahtui paikan päällä Wiklundilla, kun totesin In Wearin nutun punaisen olevan hipiälleni juuri se otollisin kylmään taittuva verenpunainen. Olen väreiltäni todella vaalea ja hieman väritön, mutta kyseinen väri saa olemukseni mielestäni hehkumaan hyvällä tavalla. Sama maaginen vaikutus on siinä oikeansävyisessä punaisessa huulipunassa. Huomaan iän karttumisen myötä ymmärtäväni yhä paremmin samansävyisen äitini kauneusvinkkejä: hän ei ole harrastanut koskaan voimakasta silmämeikkiä - vain tasoittanut ihon sävyn, huolitellut kulmat, taivuttanut ripset sekä laittanut mascaraa ja ilmeen kirkastavaa huulipunaa.

Mikä on sinun sukusi naisten ikiaikainen kauneusvinkki?

Ps. Muistakaapa viimeiset villahousutkin tuo sivupalkin kysely :)

Ps 2. Hei tyylikriitikot, eikös tämänpäiväinen tätityylini ole suoraan MTV3:n Ranskan kirjeenvaihtaja Helena Petäistöltä pöllitty :D

maanantai 9. helmikuuta 2009

Tildan tyylikoulu: vaalean kesän värit





Hip hei! Olotilani on kovin iloinen juuri nyt :) Tulimme juuri miehen kanssa keskustasta, jossa kävimme tekemässä hääkorttiainesostoksia. Olimme tehneet ennakkovalinnat kaaso-siskoni kanssa, ja nyt mies oli mukana hyväksymässä ideamme. Saimme kaiken tarvitsemamme ja muutaman viime hetken muutoksen jälkeen tuntuu siltä, että ideani on todella omannäköiseni ja toimiva! Kerron tästä aiheesta joskus toiste.

Kaiken kukkuraksi mies löysi Hennesistä aivan loistavan, tyylikkään mustan miesten kevättrenssin kaksirivisellä napituksella ja vyöllä. Mies oli niin komeannäköinen siinä, että... Miehen vaateostokset ovat aika harvinaista herkkua, että nautin uusista ostoksista aina täysin rinnoin :) Silloin kun hän jotakin ostaa, niin vaatevalinnat ovat olleet kyllä tyylikkäitä. Kivana lisänä oli se, että nyt kolmen päivän ajan Hennes antaa normaalihintaisista ostoksista 20 % alennuksen.

Mutta nyt varsinaiseen aiheeseen. Olen pitänyt tyylikouluani vähän harvakseltaan viime kuukausina, mutta nyt teen tähän pitkästä aikaa poikkeuksen. Kerron mielipiteitäni värien käytöstä pukeutumisessa.

Monet muotibloggaajat näyttävät suosivan mustaa yli kaiken. Ymmärrän sen, sillä kyseessähän on tyylikäs varma väri. Sopiiko väri kaikille? Mielestäni ei. Moni suomalainen omaa hennot omat värit ja mustat vaatteet tukahduttavat ne helposti. Käytän nyt esimerkkinä itseäni. En voisi kuvitella käyttäväni mustaa, jos en meikkaa. Oma lärvini on tosi vaalea ja kohtuu suurten silmieni ympärillä on usein lautasenkokoiset mustat silmänaluset. Siinä on jo mustaa kerrakseen minulle.

Toinen väri, jonka käyttö arveluttaa minua on valkoinen. Sekin tyylikkäänä pidetty väri. Kyseinen väri vaatisi luonnostaan tummat ripset ja kulmat, ihan omat silmämunat hampaista puhumattakaan näyttävät karmeilta jos valkoista on kasvojen lähellä.

En nyt tarkoita, että välttelisin kokonaan näitä värejä, tai että edes haluaisin vältellä. Olihan minulla tänäänkin valkoinen paita. Kyse on ennemminkin siitä, millaisia sävyjä käyttää ja kuinka höystää päällään olevia perusvärejä.

Itse olen värimaailmaltani hyvin suomalainen, vaalea tai "keskivärinen" kesä. Hiukseni ovat tummanvaaleat ja ihoni sävy aika kellertävä (no se ei välttämättä ole kovin suomalaista :D). Minun tulisi suosia pukeutumisessani ehdottomasti sävy sävyyn värejä, mielellään vaaleita sellaisia. Räikeät perusvärit eivät sovi minulle. Tämän lisäksi minun tulisi käyttää ns. "kylmiä", sinisävyisiä värejä. Tällaisia ovat mm. ukkosensininen, siniharmaa, erilaiset marjanpunaiset ja jäiset pastellit (ei mitään äklöpastelleja). Perusväreinä mnun kannattaisi käyttää mustan sijaan tummanruskeaa ja harmaan eri sävyjä. Missään tapauksessa minulle ei sovi lämpimät värit kuten oranssi, kellertävän vihreät, kameli tai konjakin ruskea. Mustaa kannattaisi käyttää vain kaukana kasvoista. Valkoisen tulisi olla jokin muu kuin puhdas valkoinen.

Jos kiinnostuit kuvauksestani, niin klikkaa yllä olevia valokuvia suuremmaksi. Juttu on Annasta neljän vuoden takaa. Jos kiinnostusta riittää, voin tehdä postauksen jatkossa myös tummemman kesän väreistä. Ymmärrän, että kaikkia ei tällainen humpuukki kiinnosta. Monet pukeutuvat tiettyihn väreihin ennemmin asenteen vuoksi kuin "oikeaoppisten neuvojen". Antaa kaikkien kukkien kukkia :D

Kuvat ja teksti Annasta 20.1.2005/nro 3