Muodikas kerran 40 vuodessa

Tervehdys!

Te vakkariseuraajat tiedättekin rakkauteni vintagea, erityisesti suomalaista vuosikertadesignia kohtaan. Metsästän säännöllisesti erityisesti 1950-1970-lukujen tuotantoa merkeiltä Kaisu Heikkilä, Salonne, Pia &Paula, Muoti-Tuote Leona, Golden Finn sekä tietysti Marimekolta. 

Helmilöydön kriteereitä ovat yleensä kohtuullisen hinnan (0-40 e) ohella leningin materiaali (mieluiten puuvillaa, jonka voi pestä 60 asteessa), talvi- ja juhlavaatteissa vuorellisuus sekä se, ettei vaate ole liian retro vaan hyvällä tavalla ajaton. Minulla löydöt tulevat nimittäin käyttöön eivätkä mihinkään teemabileisiin ;)

Harvemmin tällainen vuosikertapukeutuja kokee olevansa "muodikas". Tietystihän on kiva kuulla olevansa tyylikäs tai ajaton, mutta makuasiat ovat tietysti aina yksilöllisiä. Välillä saa kuulla kysymyksiä tyyliin, että "teetkö vaatteesi itse" yms. - kai sen nyt kuitenkin huomaa, ettei kledjut ole viimeisimmästä H&M:n kierrosta ;)

Ostin parisen vuotta sitten tori.fi:sta eräältä toiselta vanhan rakastajalta kaksi Marimekon paitamekkoa, joista myyjä luopui tunteellisena. Hän oli vaalinut mekkoja rakkaudella, muttei enää niihin mahtunut. Vakuutin, että luonani mekot saisivat hyvän kodin toisen vanhaa Marimekkoa rakastavan "vintagenistan" luona. Toista näistä mekoista, ihanaa sateenkaaren väreissä hehkuvaa raitamekkoa, myyjä kuvaili kauneimmaksi näkemäkseen Marimekoksi. 

Tähän arvioon oli kyllä helppo yhtyä. Pienen salapoliisityön myötä selvisi, että Kirjo-nimisen kuosin oli suunnitellut vuonna 1974 Pentti Rinta. Maksoin mekoista hieman enemmän kuin keskimäärin, yhteensä 100 euroa, mutta eipä tainnut olla paha... 

Nimittäin kuluvana keväänä Marimekko lanseeraasi Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi erän vanhojen mallistojen aarteita. Joukosta löytyi, yllätys, yllätys, Liidokki-mekko keulukuvanaan Paula Vesala.

Kappas kehveliä (sanonta lainattu pojaltani), yhtäkkiä kyseinen kaapumekko onkin Marimekolta loppuunmyyty!

 

Omistan itsekin yhden kaavumman Marimekon, mutta itse olen tyytyväinen tähän paitamekkomalliin, joka sallii mukavasti myös imetystuokiot.

Ja jos joskus kuosiin väsyn (mitä kyllä epäilen), niin olisiko tässä sitten muumimuki kakkonen myytäväksi?  Ja mitä otsikkoon tulee - ehkäpä mekko kuuluukin muodikkaan sijaan kategoriaan klassikot - ja nehän vasta ovatkin muodissa nyt ja aina!

Lämmintä viikonvaihdetta kaikille!

Ps. Blogini löytyy nykyään myös Facebookista :)

Liidokki-mekon vintagekuva haettu täältä.

Manulle (ja meille kasarin lapsille)

Nyt hän sitten lähti. Meidän kasarin lasten THE Presidentti. Koko kansan Manu Suomen Turusta. Olihan se odotettavaa, ettei mikään ole ikuista, mutta kuitenkin. Tuo turvallinen pitkä mies hallitsi koko lapsuuteni Suomea.

 

Vasta myöhemmin koulussa tajusin, että tuo fundeeraava otsakiehkuramies oli arvostettu sen vuoksi, että hän teki itsestään (ja seuraajistaan) vallattoman. Vertaus Suomen perustuslain isään Kaarlo Juho Ståhlbergiin ei ole lainkaan mahdoton.

Koiviston ansiosta perustuslaillinen parlamentarismi vakiintui nykyisiin uomiinsa eikä Kekkonen ollut enää lasten suussa synonyymi presidentin viralle.

Kun suru-uutinen entisen valtiomiehen poismenosta saavutti kansan rivit, haastateltiin tietysti muita maamme eturivin poliitikkoja. Presidentti Tarja Halonen toi esille, että nyt olisi oiva hetki muistella, mitä muistoja Mauno Koivisto tuo mieleen.

No, minäpä kannan korren kekoon tämän pienen postauksen verran:

1. Lapsuudessa koin erittäin kiusalliseksi, että toinen nimeni on Tellervo. Juu - olen siis presidentin rouvan kaima, mutta sen lisäksi meidän luokalla oli erittäin isojalkainen poika, jota tietysti kutsuttiin Manuksi. Loput naittopuuhat sitten arvaatte...

2. Ennen yliopisto-opintoja pidin pakon sanelemana välivuoden, jolloin päädyin koulunkäyntiavustajaksi kouluun, jonka pihasta löytyy tänäkin päivänä presidentillinen huvimaja ja jonka eräässä luokassa tuleva presidentti kansakoulupoikana pulpetin penkkiä kulutti. Ehkäpä eräänä opetusurani huipentumana voisikin pitää sitä, että toimin itsekin sitten apuopettajana ja myöhemmin sijaisena kyseisessä luokassa :)

3.Mauno Koivisto urapolku on henkeä salpaava: satamajätkä, yliopiston opettaja, tohtori ja sitten presidentti kansainvälisillä areenoilla. Gorban ja Reaganin luottomies. Mutta tiedättekös erään vähän tuntemattomamman käänteen hänen urallaan?

Kyllä maar, Manu on tavallaan mun kollega, sillä hän on toiminut aikoinaan myös opona!

Mitkä ovat sinun muistosi Mauno Koivistosta?

Suomi 100 vuotta-postaussarja: Kodin kymmenen kotimaista

Tervehdys!

Pahoittelen pidempää taukoa. Viime aikoina on ratkaisukeskeisesti haettu lopputulemaa kahteen vauvamysteeriin - parempiin yöuniin sekä myös parempaan ruokahaluun. Nyt helpotusta on alkanut tulla, joten palkitsen itseni blogipostauksella :)

Ajattelin tällä kertaa kirjoitella kotimme kotimaisista huonekaluista ja sisustuselementeistä - tietenkin itsenäisyytemme juhlavuoden kunniaksi. Samantapainen postaus löytyy muun muassa Good to be home-blogista, josta inspiksen tällä kertaa nappasin :)

 

1. Juvin Ruustinna-vitriini

Sain taannoin muiden serkkujeni ohella pienen ennakkoperintösumman isoäidiltäni. Raha oli oikeastaan muisto hänen siskostaan, naimattomasta isotädistäni. Hankin tuolla summalla asian, joka kuvastaa hyvin myös tuon ahkeran ja taitavan suurtalousemännän aikaansaanoksia muonituslottana ja Helsingin vuoden 1952 kisavieraiden muonituksesta vastanneena pääemäntänä - Juvin vitriinikaapin astioille.

Tuo vitriinikaappi on suomalaista puusepän työtä parhaasta päästä. Keittiön askareisiin syventyessä on hyvä muistella samalla niitä hetkiä, kun leivoimme mummun ja isotädin kanssa lapsena joulutorttuja ja pipareita.

 2. Ritola & Pihlgrenin tapetit

Kun muutimme seitsemisen vuotta sitten nykyiseen kotiimme, päätin tapetoida ainakin osan huoneista suomalaisilla design-tapeteilla. Tapettitehtaan tapetit painetaan Toijalassa, joten ne ovat täysin suomalaisia niin designilta kuin valmistukseltaan.

Mitä meidän seiniltä sitten löytyy? Olohuonettamme koristaa Ritva Kronlundin 1970-luvulla suunnittelma Kirsikankukka ja makuuhuoneessa on Birger Kaipiaisen Ken kiuruista kaunein 1950-luvulta.




 3. Yki Nummen Lokki

Yki Nummen 1960-luvulla suunnittelema ja Innoluxin valmistama Lokki-valaisin on suomalainen avainlipputuote. Sen valo on samanaikaan riittoisa, mutta pehmeä. Opettajana olen todennut kokeiden korjaamisen hoituvan hyvin sen valossa, mutta hämyisinä talvi-iltoina sen kirkkaus ei kuitenkaan hyökkää päälle.

 4-5. Lastenhuoneen kotimaiset

 

Alvarin huoneen kotimaisuuspitoisuuden hoitaa Marimekon Siniverinen-verhot, jotka löytyivät taannoin Marimekon poistomyynnistä. Tämän lisäksi sekä lastenhuoneen sienijakkara että tori.fi:stä löytyneet pikkujakkarat on valmistettu lounaissuomalaisena käsityönä. Ne ovat peräisin Onnimannista.

6.-7. Huonekalujen verhoilut

Yli satavuotias sohvavanhus on huutokauppa-aarteeni, joka on kulkenut matkassani jo reilut kymmenkunta vuotta. Sen alkuperästä ei ole tietoa, mutta toissa vuonna teetetty verhoilu on ainakin 100 % kotimasta työtä. Laadukkaan verhoilun teki Verhoomo Annikaisen Mari Vataa, jota voin suositella lämmöllä.

Myös nojatuolivanhukset, jotka mieheni pelasti opiskeluvuosinaan roskalavalta, on verhoiltu kotimaisin voimin. Verhoilun teki ystävämme, joka opiskeli aikoinaan verhoilijaksi. Kiitos siitä hänelle :)

8. Pentikin Vekki-sarja

Toivoimme ja saimme häälahjaksi runsaasti Pentikin vekki-astiastoa, jonka muotokieli puhuttelee minua edelleenkin. Valitettavasti sarja on poistunut tuotannosta, mutta kuten kaikki Pentikin asitat, niiden valmistus tapahtuu Lapissa Posiolla.

9. Boknäs-hyllystö

 

Hankin ensimmäiset Boknäs-hyllyni opiskeleaikoinani tekemällä hieman pidemmän sijaisuuden normaalikoulussa (heh, työ oli hirveetä, mutta liksa tosi jees ;)). Sittemmin hankimme täydennystä häälahjarahoillamme. Boknäsin hyllyt ovat mielestäni iättömiä ja valmistus tapahtuu tottakai Suomen kamaralla :)

10. Barkerin kutomon villahuopa ja Arabian vintageastiat

Sellaisiakin löytyy, mutta nyt lastenhoitovuoroni on alkamassa, joten kuvia en ehdi kaivaa ;)

Mitä suositeltavia suomalaisia sinun kodistasi löytyy?

Mukavaa viikonjatkoa!

Koristetyyny täynnä historiaa

Tiistaista!

Viime aikoina olen pysähtynyt kotonani tavallista useammin katselemaan tätä koristetyynyä. Ystäväni teki sen meille taannoin kiitokseksi siitä hyvästä, että mieheni kuvasi heidän häänsä.

 

Tyynyyn on printattu kuva kolmesta lapsesta; he ovat sisaruksia keskenään. Valokuva on otettu joskus 1920-luvun puolivälissä, mahdollisesti Kajaanissa.

Tyyny on on ollut minulle aina kovin rakas, sillä eräs kuvan lapsista on tällä hetkellä 94-vuotias isoäitini. Kaksi muuta ovat luonnollisesti hänen sisaruksiaan. 

Kuvan poika on eräs Alvarin kaimoista. Kaksi viikkoa sitten hän nukkui pois 99-vuotiaana. En tuntenut tätä isosetääni kovin hyvin, mutta ymmärsin sukulaisteni puheista, että hän nukkui pois levollisesti elämästä varmasti kyllänsä saaneena. Vähältä tosin piti, että hänen elämänsä olisi loppunut lyhyeen: Keväällä 1918 pojan ollessa pikkuvauva hänen perheensä ajoi reellä Etelä-Suomessa punaisten tarkastuspisteen ohi. Venäläiset sotilaat tökkivät reen vällyjä pistimillä, ja eräs pistos osui ihan vällyjen sisällä olleen vauvan viereen.

Paljon ehtii nähdä ja kokea, kun elää noin vanhaksi: presidenttejä, sotia, valtakuntien syntyjä ja sortumisia. 

Moni varmaan haaveilee nuorena tosi vanhaksi elämisestä. Totuus taitaa olla se, että vaikka sielun ja ruumiin voimat säilyisivätkin, ovat ikätoverit menneet edeltä ja elämä on siinä mielessä kovin yksinäistä. 

Pidetään vanhoista läheisistämme huolta!

Suomi 100 vuotta-postaussarja: Kukushka

Tervehdys!

Täällä perheen pienin sairastaa rs-virusta, ja siksi joudun hyödyntämään jemmaani Suomi 100 vuotta-postaussarjan suhteen. 

Maaliskuun-postauksena on tällä kertaa blogiarkistoista kaiveltu Suomi-aiheinen novellini, jonka laadin aikoinaan yliopistossa luovan kirjoittamisen opinnoissa. Olettaisin, ettei kaikki teistä ole ollut blogini matkassa vielä silloin. Olkaatten siis hyvät, tässä teille Kukushka:


Postaus on julkaistu alunperin 11. 11. 2011.

Kukushka 

Tyttö kääntyi katsomaan taakseen. Hänen silmänsä tavoittivat horisontissa ukkosensinisen pilvilaivueen, joka vyöryi yhä lähemmäksi imaisten vaaran toisensa jälkeen rauhattomaan syleilyynsä. Vastarannan rinnepellot ja järvenselkä tummenivat ja sumenivat myrskynsilmän saavuttaessa ne. Kun salaman välähdys viilsi taivaankannen kahtia, palautui tytön mieleen viimein myös äidin käsky ajaa lehmät sisään viipymättä, jos ukonilma yllättäisi.

Niitylle ehdittyään tytön paita oli jo läpimärkä. Kosteat palmikot heiluivat puolelta toiselle hänen taistellessaan veräjän salvan kanssa. Se olikin tiukempi kuin tyttö oli luullut. Huulet yhteen puserrettuina, rystyset valkoisina hän ponnisti hennon vartensa kaikki voimat ja sai portin lopulta auki.

- Kui Mansikki, kui Mielikki, kui Sonnikka! Tule kottiin sie sielt!

Karja tuli kuuliaisesti veräjälle. Muutama mylväisi pelokkaasti ja pyöräytti mulkosilmiään. Tyttö taputti yhtä rauhoittavasti. Ei hänkään ukkosesta välittänyt. Nyt se tuntui kuitenkin lisäävään voimaansa huomattavasti: tuuli iski voimallaan jo miltei kumoon. Sade tuli viistoina piikkeinä vasten kasvoja. Navetalle asti kuitenkin päästiin ja karja oli lopulta turvassa. Tyttö raapaisi tulitikkua ja sytytti lyhdyn.

Maalattian ja lannan tuoksu tuntuivat rauhoittavilta. Eläimet ääntelivät matalalla, hiljaisella äänellä, ja ukkosen möyryntä tuntui loitonneen kaukaiseksi kuminaksi. Sade rummutti tasaisesti peltikattoon. Tyttö käpertyi pahnakasaan navettakissa sylissään. Täällä tuntui turvallisemmalta kuin tummassa, autiossa tuvassa. Kotiväki tuskin saapuisi kirkolta ennen kuin ilma selkenisi.

Vieras ääni havahdutti tytön. Aluksi hän kuvitteli, että perhe oli palannut jo reissusta, mutta ei sittenkään. Navetan pimeässä näkökyky sumeni, mutta kuulo terästyi. Pehmeästi sihahtaen ässää lausuvat miehet keskustelivat pihamaalla. Heitä oli selvästi useampi. Puhe oli vierasta kieltä, mutta tytöllä oli aavistus - naapuritilalla vähän aikaa oleskellut sotavanki oli puhunut samalla tavalla. Lapsen pientä ruumista kouraisi sisältä; pelko tuntui lamaannuttavan niin mielen kuin toimintakyvyn. Suomusalmella ne olivat tappaneet kuulema neljä perhettä, pienet vauvatkin. Armoa ei annettu, koska suomalaiset olivat olleet niin pirun uppiniskaisia. Hädissään tyttö teki ristinmerkin.

Äänet hajaantuivat ja yksi niistä lähestyi navettaa. Tyttö kierähti mekaanisesti pois pahnoilta ja hivuttautui ulos sivustan lantaluukusta. Sen enempää miettimättä tai sivuille vilkuilematta hän juoksi läpi kirvelevien nokkosten. Hänen oli pakko luottaa pimeyden suomaan turvaan. 

Metsän laitaan päästyään tyttö kiipesi tottuneesti pihlajaan. Kotipuu oli hänen oma linnunpesänsä; suojapaikka, jonne lapsi oli usein kiivennyt haaveilemaan. Oksien lomasta avautui epätodellinen, unenomainen painajaismaisema: tunkeilijat kulkivat ympäriinsä palavien soihtujen kanssa. Pian pienet palonalut roihusivat jo komeina rovioina vasten tummanpuhuvaa korpimaisemaa. Enää ei satanut, tuskin tuulikaan. Vesipisaroilla kuorrutetut kasvit höyrysivät. Navetan luona tuntemattomat tunkeilijat teurastivat lehmiä.

Puna-armeijan vänrikki Ivan Sergejevitš istahti alas ja tuijotti eteensä. Hän oli juuri palannut seitsemänneltätoista tiedusteluretkeltään Suomen rajan tuntumasta, eivätkä muistot suostuneet jättämään häntä rauhaan. Partion tarkoituksena oli ollut selvittää vihollisarmeijan liikkeitä luoteisella rajaseudulla, mutta samalla oli tehty myös paikalliseen väestöön kohdistettuja iskuja. Erityisesti Sergejevitšin mieleen oli jäänyt erään syrjäisen maatilan tuhoaminen. Paikka oli ollut tyhjä, sillä väki oli ilmeisesti ollut jossakin kyläilemässä. Tilalta lähdettäessä hän oli kuitenkin nähnyt pienen hennon tytön istumassa pihlajassa. Sergejevitš oli kohottanut kiväärinsä ja ampunut. Tyttö oli pudonnut puusta kuin kukushka, käki.

Suomi 100 vuotta-postaussarja starttaa - Tarinoita Suomen tasavallan presidenteistä

Tervehdys!

Enpä olisi kuuna päivänä aavistanut, että aktiivipostailen vielä Suomen 100-vuotisjuhlavuonna.   

Näin kuitenkin näyttää käyneen ja sen kunniaksi ajattelin repäistä tässä blogissa jotakin ihan uutta (heh, tai oikeastaan vanhaa) ja ihan oman älyllisen toimintani vuoksikin haastaa itseni postilemaan kerran kuussa jotakin Suomen historiaan tai yhteiskuntaan liittyvää. 

Jotta rimasta ei tulisi liian korkea, julkaisen nyt tammikuun postauksena erään vanhan juttuni vuodelta 2013. Uskoisin, ettei aivan jokainen lukijani ole sitä arkiston kätköistä kaivellut ja saa nyt sitten tilaisuuden siihen tutustua. Toisaalta pidän siitä itsekin kuten ylipäätänsä näistä höpsöistä pilke silmäkulmassa tekemistäni historian popularisointitarinoistani. :)

Kertauksena tahi ihan uutena tuttavuutena, tässä seuraavana tarinoita Suomen tasavallan presidenteistä :)

Postaus on julkaistu alunperin 22.3.2013

Tarinoita Suomen tasavallan presidenteistä

Yhdessä suhteessa olen patavanhoillinen hissanope. Suomen itsenäistymisvuosi on tiedettävä. Lisäksi kasiluokkalaisten on opittava tuntemaan Suomen presidentit, tietysti aikajärjestyksessä. Asiasta pidetään pistarit. Tällöin herra Sianpäät ja Ståhlbergit on osattava jokaikistä kirjainta myöten - mutta helpotuksena ainoastaan sukunimien osalta.

Kyseinen presidenttipistari tehdään muuten yleensä suurella hartaudella. Osa oppilaista opettelee myös herrapainotteisen kaartin toiset ja kolmannet nimet, jotkut jopa elin- ja virkavuodet ylimääräisten pisteiden toivossa.

Mietin vain, että mikähän meissä suomalaisissa on, kun presidentti on meille niin tärkeä instituutio? Teineistäkin löytyy aina sellaisia, joista on tosi mälsää, kun presidentin valtaoikeuksia on karsittu. Onko meillä jokin geneettinen auktoriteetin kaipuu, kun ei sitä kunigasta silloin saatu? Ammatti-ihmisen näkökulmasta tuntuu välillä jopa turhauttavalta painottaa parlamentarismin ja demokratian lisääntyneen, kun tämän yhden ihmisen valtaa on karsittu.

Mutta on opettajastakin mukava presidenttejä opettaa. Tykkään oikeastaan eniten aiheista, joissa saatan yhdistää historiallisen kontekstin johonkin ajankohtaiseen aiheeseen ja presidentti-instituuutiohan on juuri sellainen. Kun käymme läpi Suomen presidentit, kerron mielelläni muutamia anekdootteja tai yksityiskohtia kuhunkin presidenttiin liittyen, esim näin:

Ståhlberg - hieman kuivakka ja todella oikeudentuntoinen lakimies. Puolusti suomalaisten oikeuksia jopa niin paljon, että joutui sortovuosien aikana Siperiaan vankileirille. Myöhemmin hän halusi yhdistää keskenään taistelleet punaiset ja valkoiset. Kaikki (porvarit) eivät tästä tykänneet ja niin tuo hillitty entinen maan isä kidnapattiin!  Hänelle ei käynyt onneksi kuinkaan, vaan hän vaimoineen poistui autosta ja meni joensuulaiseen hotelliin yöpymään. Kidnapparit taasen joutuivat tiilenpäitä lukemaan...

Relander - Lauri oli aikoinaan Suomen nuorin presidentti. Hänen edeltäjänsä Ståhlberg ei urallaan tehnyt ulkomaanmatkoja, joten Relander sai heti kättelyssä nimen Reissu-Lasse! Mokomakin verorahojen tuhlari! Olihan se nyt pöyristyttävää, että virkakauden aikana käy kerran Virossa, Ruotsissa ja Tanskassa... Kuinkahan paljon muuten Niinistö matkustelee?

Svinhufvudin nimi on hieno myös suomeksi - se tarkoittaa sianpäätä. Ukko-Pekka oli presidentti oikeiston makuun. Ehkä se johtui siitä, että hän tykkäsi kivääriurheilusta. Se oli tuohon aikaan "paremmissa maaseutupiireissä" eli suojeluskunnissa suosittu harrastus. Svinhufvud ei kuitenkaan sietänyt ääriliikkeitä. Lapuanliikkeen uho jäi Mäntsälään ja Suomi säilyi yhtenä harvana eurooppalaisena demokratiana.

Kallio oli maaseudun poikia. Hänen myötävaikutuksestaan säädettiin sisällissodan jälkeen Lex Kallio, joka antoi maaseudun tilattomille maata. Tämä oli ehyttämispolitiikkaa. Myöhemmin Kalliosta tuli Suomen ensimmäisen punamultahallituksen pääministeri. Tässä tapauksessa punamulta ei tarkoita maalia vaan sosiaalidemokraattien ja maalaisliiton yhteistyötä. Kallio-parka koki valitettavasti dramaattisen lopun. Hän kuoli eropäivänään rautatieasemalla, kuulema Manneriheimin käsivarsille - jylhä tarina ja totta, paitsi Mannerheimin osalta.

Ryti valittiin aikanaan suomalaisten toimeksi toiseksi suurimmaksi suomalaiseksi. Miksi? No, koska häntä pidetään suomalaisten virallisena sijaiskärsijänä. Ryti johti Suomea vaikeina jatkosodan vuosina ja laittoi oman arvovaltansa peliin ja puumerkkinsä paperiin, jotta Suomi saisi aseita Saksasta. Tilanne oli paha, sillä Karjalan kannaksella puna-armeija vyöryi ja Stalin oli päättänyt miehittää Suomen. Jos näin olisi käynyt,  muutkin suomalaiset kuin Ståhlberg olisivat ehkä pääset Siperiaan oppimaan. Suomi säästyi - kun taas Ryti joutui kuritushuoneeseen tiilenpäitä lukemaan ja menetti samalla terveytensä.

Mannerheim oli suomenruotsalainen aatelinen, joka sai nuorena villikkona potkut vähän joka paikasta. Myöhemmin hänestä tuli tsaarin armeijan upseeri, joka teki tiedustelumatkoja Mongoliaan. Venäjän vallankumouksen jälkeen Mannerheim nimitettiin valkoisten johtajaksi,  ja häntä kutsuttiin lahtarikenraaliksi. Tuolloin punaiset eivät todellakaan ihailleet häntä vaan nimittivät pyöveliksi! Jotain kuitenkin tapahtui, nimittäin talvisodan ihme. Kansa taistelikin yhtenä miehenä vihollista vastaan ja heitä marsalkka Manneriheim. Siksi hänestä tuli suurin suomalainen, jota tummaihoinen mies ei saa esittää. Vai saako?

Paasikivi oli alunperin monarkisti. Hän olisi siis halunnut Suomen isäksi saksalaisen Väinö Ensimmäisen. No, tällöin Paasikivestä itsestään tuskin olisi tullut valtion päämiestä. Paasikivi loi uraa ensin diplomaattina. Hän osasi venäjää ja on harvoja suomalaisia johtajia, joka tapasi Stalinin henkilökohtaisesti. Sotien jälkeen Paasikivi loi kauskantoisen ulkopoliittisen linjauksen nimeltään Paasikiven linja. Sen takia suomalaiset empivät edelleenkin Natoon liittymistä.

Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen.... Näin laskettiin valitsijamiesten ääniä Kekkosen kaudella, joka kesti neljännesvuosisadan. Lapset luulivat ihan tosissaan, että Kekkonen on virka. Kenestä tulee Kekkonen myöhemmin? Urkki hiihti ja muut hiihtivät perässä. Venäläisten kanssa juotiin vodkaa saunassa ja asiat tulivat hoidettua. Jotkut tosin puhuivat, että kun Kekkonen kumarsi itään, niin hän samalla pyllisti muille. Välillä Kekkonen kipesi palmuun. Lopulta hänestä tuli korvaamaton ja maastamme Kekkoslovakia. Se oli vähän eri asia kuin kansandemokratia - meillä oli sentään vapaat vaalit ja kaupassa tavaraa.

Koivistolla on iso mono ja hän on edelleenkin 90-vuotiaana tosi pitkä turkulainen. Manu söi paljon illallisia ja hänen vaimollaan Tellervolla oli hieno sähkönsininen iltapuku linnanjuhlissa. Vaikka Manu oli iso ja pelasi hyvin lentopalloa, hän halusi tehdä itsestään pienen, nimittäin presidenttinä. Hän halusi, että kansalla on valta. Manu järjesti myös hienoja huippukokouksia. Niissä olivat mukana se syntymämerkkiotsainen liberaali kommunisti ja  konservatiivinen markkinatalousmies lännen ihmemaasta.

Ahtisaarella on paljon kaimoja. Nimittäin Namibiassa. Martti-nimiset tummat pojat ovat saattaneet saada nimensä toki isoisältäänkin, joka oli kastettu Maran sijaan sen lähetyssaarnaaja Rautasen mukaan. Me vähän vanhemmat muistamme Ahtisaaren hupiohjelma Iltalypsystä. Siinä Mara söi aina herkkuja. Ahtisaari taisi muuten vähän pahastua asiasta ja siitäkin, ettei häntä pyydetty uudestaan presidentiksi. No, onneksi Martti sai Nobelin. Sen takia MEKIN opettelemme koulussa näitä sovittelutaitoja. Vai mitä Eemeli, jätäpä se Iida rauhaan ja vedä hänet alas sieltä lipputangosta!

Halonen oli Suomen virallinen muumimamma ja ensimmäinen naispresidentti. Tuo ensimmäinen luonnehdinta oli sitä median tulkintaa. Halonen tykkäsi ja tykkää edistää tasa-arvoasioita. Hän piti myös useita puheita YK:n yleiskokouksessa. Halonen pitää kissoista ja sai sellaisen lahjaksi myös Venäjän pääministeriltä. Tulevaisuudessa Tarja saattaa saada kenties jonkin mielenkiintoisen kansainvälisen tehtävän. Pidetään sille peukkuja!

Niinistö on Suomen nykyinen presidentti. Hän tykkää rullaluistella. Vaimon nimi on Jenni ja koiran Lenni. 1990-luvulla työttömät ja lapsiperheet eivät tykänneet, sillä valtionvarainmisnisteri Niinistö leikkaisi hyvinvointipalveluita. 2000-luvulla kansanedustajat eivät tykänneet kun puhemies Niinistö leikkasi kansanedustajien matkarahoja.  Nyt Niinistöstä tykkää melkein kaikki. Presidentti kun leikkasi omaa palkkiotaan.

 Nyt, kun tänne asti pääsin, en ymmärrä, miten tämä juttu lähti näin lapasesta! Ehkäpä sillä on jotakin tekemistä viikon aherruksista väsähtäneen ja kieroksilla käyvän olemukseni kanssa...

Kommenttiboksin voi toki heittää omia mielikuviaan ja lempitietojaan presidenteistä. Kuka muuten on sinun suosikkipresidenttisi ja miksi? Minä itse arvostan eniten ehkä Ståhlbergia, Rytiä ja Paasikiveä. Koivistolla on toki aina paikka sydämessäni, sillä hän oli se lapsuuteni presidentti :)

Mukavaa viikonjatkoa kaikille!

Kuvalähteet: Ståhlberg, Svinhufvud, Ryti,  Mannerheim, Kekkonen ja Ahtisaari