sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Vaatekaappi haltuun - pienin askelin kaaoksesta tasapainoon

Kaupallinen yhteistyö Caps Lookin kanssa

Tervehdys!

Viime viikkoina mitta on todella tullut täyteen. Elämän tunneista kuluu aivan liikaa aikaa sotkuisten vaatekasojen selvittelyyn. Esimerkiksi viikonlopuista - siis siitä ajasta, jolloin voisimme perheenä yhdessä viettää virkistävää ja voimauttavaa laatuaikaa, joutuu toinen meistä selvittelemään sotkuisia läjiä pitkin huushollia.


Pahinta tässä kaikessa on se, että sitten kun vaatteet on saatu kutakuinkin paikoilleen, ne ovat niin piukassa, että kun yhtä kappaletta kiskaisee, saa niskaansa tusinan. Tällaisesta järjestyksestä onkin mukava kiireessä yrittää löytää sitä etsimäänsä. Joka kerta tuloksena on vain enemmän läjiä ja kasoja, joita ei taaperoarjessa ehdi koskaan kunnolla raivaamaan pois. Paitsi sitten viikonloppuisin...

Oravanpyörä on valmis. Lopulta harteita painaa, otsasuonta tykyttää ja tuntuu siltä, ettei mitään kivaa ehdi tehdä.

Kuulostaako tutulta? Onnittelut, jos ei! Jos taas kuulostaa, minulla on vielä yksi oljenkorsi onneksi jäljellä. Kerron siitä kohta lisää.

Ensin kuitenkin hieman tästä omasta lumppukriisistäni: Ainahan minulla on ollut paljon vaatetta. Tähän asti kotimme tilat ovat kuitenkin olleet pääasiassa itseni (ja heh, toki hieman myös mieheni) käytössä, jolloin olen aika surutta voinut vaalia vanhoja löytöjäni nurkissamme. Kuten varmaan tiedätte, harrastan vuosikertapukeutumista. Tämä tosin tarkoittaa vintagevaatekokoelmani ohella myös sitä, etten ole raskinut laittaa kiertoon sinänsä hyviä vaatekappaleita viimeisen 18 vuoden ajalta. Siis alkaen siitä, kun olen saavuttanut täysi-ikäisyyden kynnyksen :D

En ole aivan varma, miksi olen rynttyjäni säilönyt. Osittain on tietysti ihan huikeaa tehdä löytöjä omasta vaatekaapista. Toisaalta en ole osannut ilmaiseksi laittaa kiertoon (roskiin tai hyväntekeväisyyslaatikoonkaan) tavaraa. Minusta roskiin laittaminen on epäeettistä (ja tällä hetkellä kaiketi kiellettyäkin?) ja omaatuntoani ei ole lievittänyt ajatus siitäkään, että mukamas "lahjoittaisin" bisnestä tekeville UFFeille sun muille vaatteita. Ne nimittäin rahdataan Afrikaan, jossa ne myydään afrikkalaisille voitolla eikä paikallinen vaateteollisuus pääse kehittymään. Olen siis epätoivoisesti yrittänyt löytää ostajat kirpputoritapahtumissa tai lahjoitellut vaatteita sitten tutuille, mutten tietenkään tarpeeksi. Mieheni onkin ironisesti todennut, että varallisuuteni voidaan mitata puuvillassa - ja se on ihan totta varsinkin nyt hoitovapaa-aikana ;)

Mutta siis nyt. Vanha hamstraajan toimintatapani ei enää toimi ja toiseksi lapseni saavat pölykeuhkot. Totean, että valitsen lasteni terveyden. Siksi olen valmis luopumaan. Otan tavoiteeksi vaikka puolittaa vaatevarastoni. Ja voin sanoa, että se on aika monta laatikollista...

Olen onneksi pannut jo tuulemaan. Kirppispöydät Seesamista on varattu sekä lasten että naisten vaatteille. Myyn jatkuvasti myös sosiaalisen median ryhmissä.

Sitten on kuitenkin varsinkin se työpukeutumisen kategoria, jonka harventaminen on minulle henkisesti vaikeinta. Mistä osaan ja voin luopua? Omistan kasakaupalla lähes ihania työvaatteita. Olen kuitenkin edelleen esteetikko ja haluan pukeutua kivasti... Luulen, että tämä on sokea pisteeni, johon tarvitsen ihan ammattilaisen apua.


Kuten pari postausta sitten mainitsin, päätin antaa kapselipuvustometodille uuden mahdollisuuden. Siksi olen seuraillut Caps Lookin ilmaisen Work Shopin videoita suurella mielenkiinnolla palauttaen myös mieleeni suomalaisen kapselipukeutumisen Grand Ladyn, Iinan, maaliskuisia kapselivinkkejä.

Iinan mukaan kapselipukeutumisen lähtökohta on oman tyylin ja elämäntyylin tunnistaminen. No, tyylini on tiedossa ja hallussa, mutta ehkäpä garderoopini, varsinkin se helposti saavutettavissa oleva, ei ole ollut ajan tasalla. Tällä hetkellä suurin osa ajastani kuluu lasten kanssa sisätiloissa sekä pihalla ja vain silloin tällöin pääsen ulos ihmisten ilmoille tuulettamaan itseäni. Kuitenkin vaatekaappini paraatipaikan ovat vallanneet nuo työvaatteet.

Päätin lähteä tälä uuden yrityksen hetkellä liikkeelle jostain luontevasta ja luoda ajatuksella kotikapselin. Voi olla, että se on vähän muutaman vaatemerkin mainoksen oloinen, mutta eipä voi mitään. Nuo merkit ovat vain niin hyviä ;)

Kapselipukeutumisen ajatuksena on koota puvusto vuodenajaksi kerrallaan. Nyt Suomen oloissa olisi sopiva aika luoda talvikapseli joulu-helmikuuksi. Kapselipuvusto koostuu n. 20-40 vaatekappaleesta, joihin puritaaneimmat laskevat mukaan myös sukat ja alusvaatteet. Koska itse en ole ääripäätyyppiä, ajattelin ottaa rennosti ja laatia sitten tämän kotikapselin ohella myöhemmin myös sellaisen "aikuisten ilmoilla" kapselin. Myös ulkovaatteet jätin tästä seuraavasta pois.

Kapselipuvustoon kannattaa valita sellaisia vaatteita, joissa on mielellään eli ne ovat mukavia ja miellyttävät silmää. Itseäni ahdistavat tällä hetkellä vyötärön kohdalta katkevat linjat. Siksi kotikapselini ytimeksi muodostuivat tunikat, pitkät trikoopaidat ja legginssit.

 

Kapselipuvustoni ytimen muodostavat nämä Nosh Organicsin hupparitunikat, jottka olen ostanut käytettyinä. Olen huomannut, että kun jompikumpi näistä on yllä, olosta tulee heti ryhdikäs.
 
 

Samaiselta Nosh-merkiltä löytyy myös nämä yllä olevat pepun peittävät trikoopaidat, joita käytän jos hupparitunikat ovat liian kuuma vaihtoehto tai ne ovat pyykissä.

 

Kaikista hikisimmillä hetkillä otan käyttöön pitkät topit paitojen sijaan. Suosikkejani ovat Your Facen topit, joita ostan yleensä aleaikaan.

 
 

Hupparitunikat ynnä muut yläosat yhdistän Papun tai Noshin legginsseihin. Omia suosikkejani ovat Papun polvipaikat tai Noshin Somat. Näistäkin olen ostanut suurimman osan toisen käden markkinoilta.

 

Talvella on kiva harrastaa toki kerrospukeutumista. Toppien tai trikoopaitojen kanssa käytän Noshin tähtinuttua tai Noa Noan-savunsinistä neuletakkia. Koska toiveikkaana odotan myös kylmempiä kelejä, postilaatikolle lähtiessä ajattelin vetäistä ylle tämän edellisen vuosituhannen (!) puolelta peräisin olevan karitsanvillaisen tonttunutun.  Miettikääpä, millaista henkkamaukan laatu on taannoin ollut!


Hieman hienompia hetkiä varten jätin yhden taskutunikan arkikaapin puolelle. Tämä Noshin mekko on jo sen verran haalistuneena ostettu, ettei sen käyttö harmita arkenakaan. 

Kaiken kaikkiaan kapselikaapin ideana on, että lempparit käyttöön eikä kaapin pohjalle lojumaan. Elämä on turhan lyhyt kaappien täyttämiseen turhuuksilla ja ihanuuksien lepuuttamiseen! 

Molempiin tapoihin tulee omalla kohdallani nyt ehdoton stoppi. Uskon myös kykeneväni aivan mainiosti käyttämään kotigarderoopissani vain ja ainoastaan näitä edellä mainitsemiani vaatekappaleita. Suurempi haaste onkin sitten raivata tilaa vaatehuoneeen puolelta jatkossakin työvaatteeksi kelpuuttamilleni ihanuuksille ja kadottaa kaikki muu lopullisesti pois. Jyvät pitää toisin sanoen erotella akanoista.

Alkamassa on siis prosessi, jossa aion olla itselleni armollinen mutta päämäärätietoinen. Pääsen mukaan maksutta Caps Lookin laajemmalle vaatekaappikurssille. Tiedossa on paljon tehtäviä, vaatehuoltoa, talvikapselin kokoamista, rahansäästöniksejä (himoshoppailusta kapseliajatteluun), vertaistukiryhmä ja syvempää tutustumista omaan tyyliin. Lisäksi myös vaatekaapin siivoaminen ja pakkaaminen matkaa varten käsitellään kurssilla. 

Tässä alla on muutamia palautteita tyytyväisiltä osallistujilta. Ei ole väliä, minkä kokoinen, mallinen tai tyylinen on - tärkeintä on luoda omaa elämää ja elämäntyyliä palveleva puvusto!

 
 

Jos kurssi kiinnostaa myös sinua, koodilla "turuntilda2017" sen hinnasta saa kympin pois 24.11. asti. Kurssin voi ostaa ja alennuksen saada tämän kaupallisen linkin kautta. Jos on tehnyt ajatuksella kurssin tehtävät eikä silti huomaa arjessaan positiivista muutosta kurssin loppuun mennessä, rahat saa takaisin.

Vaikka kyseessä on osittain kaupallinen yhteistyö, minä olen tässä jutussa mukana niin täydestä sydämestäni  kuin vain voi! Ja lähditte mukaan kurssille tai ette (ja halusitte tai ette lukea) niin aioin kertoa tästedes säännöllisesti kapselipuvustoni rakentumisesta - sekä niistä toimivista havainnoistani että päivistä kun tökkii.

Olkaapa siis kuulolla. Valon pilkahduksia tulevaan viikkoonne!

Postaus sisältää affiliate-linkin.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Pikkuväen tarinoita

Tervehdys taasen!

Olen ottanut päivittäisiksi rutiineikseni napata arjestani vähintään yhden kuvan. Julkaisen näitä pääasiassa tuolla instagramin puolella, mutta koska kaikki tämän blogin lukijat eivät ole siellä, ajattelin postata niitä nyt myös täällä blogin puolella kera instailua syvempien ajatusten.

Sellainen pieni varoituksen sana, että meillä hajosi pc. En siis ole aivan varma, miltä tämä jakamani kuvamateriaali näyttää (ja jos siis hyppii liian räikeästi silmille, niin ilmoitelkaapa).

Paljon on tapahtunut, siis pikkuväen elämässä. Huonoina päivinä toki ajattelen, että kylläpä elämäni on tylsää: en näe ketään (aikuisia), syö työpaikkalounaita tai saa edes palaveriviinereitä (no ei opettajat sellaisia saa kyllä muutenkaan). Kun kerran puolessatoista kuukaudessa käyn Turussa (viemässä sairasta lasta lääkäriasemalle), ihmettelen kuinka talot ovat kasvaneet (joka puolella rakennetaan torneja).

Realistinen unelmahetkeni on, kun pääsen markettiin valmispatongille tai jättikorvapuustille. Päätinkin pitää vaatekutsut, että saan kaipailemani pikkujoulut.

Kyllähän mun elo kuulostaa varmaan aika surkuhupaiselta :D

 

Mutta onhan mulla. Nöppönen ja ensilumi. Pienet jalanpohjat synttärikortissa.


Voin havainnoida orastavaa sisaruutta. Kun Pikku Papun orkesteri laulaa toukkavauvasta, isoveli menee heti halimaan siskoaan (kesken höykytyksenkin). On uskomatonta, kuinka nämä kaksi saavat toisensa myös nauramaan; heiltä löytyy selvästi jo ihan omaa juttua!


Synttärihumuja - niitä meillä riittää sumaksi asti syksyisin. Loppuvuosi meneekin nyt sitten toipuessa.

Tyttärestä otettiin yksivuotiskuvia. Opetus oli, että pahimmat perheriidat välttää, kun  menee ammattikuvaajalle. Meillä ammattiylpeys ei antanut periksi. Kun on hieno kamera (ja toinen sitä osaa jopa käyttää), niin on ainakin yritettävä! No, kunhan yksikin onnistuisi, niin voitolla ollaan!

 

Orastavia persoonallisuuksia. En tajunnut ennen lapsia, että noin pienillä lapsilla voi olla hurjan hyvää huumoria. Mielestäni taaperot päihittävät tällä saralla monet kuiviksi silleiksi muuttuneet varttuneemmat lajitoverinsa...

 

Alvari yhtäkkiä muuttunut isommaksi pojaksi. Ehkä siihen on vaikuttanut se, että hän aloitti kaksi harrastusta: jalkapallon ja seurakunnan kerhon.

Olen ollut muuten todella tyytyväinen tähän paikalliseen seurakunnan kerhoon (kirkonrotta-toiminta), vaikka lähtöasetelma oli enemmän kuin haastava: kerhoajaksi valikoitui iltapäivä, pahin päiväuniaika. Lisäksi kolmevuotiaamme ei ole ollut sosiaalisimmasta päästä. Vaikka lähdöt ja haut ovatkin menneet välillä vähän lekkeriksi, itse kerhossa nuori mies on kuulema käyttäytynyt hienosti.


Erityisen mahtavia ovat olleet muuten kerhoaskartelut. Ihanaa värikästä taidetta jääkaapin vaihtuvaan näyttelyyn! Ehkäpä ne ensimmäiset oikeat kaveritkin kohta löytyvät - mahdollisesti tosin ihan omasta pihasta :)

No, joka tapauksessa seuraus kerhoilusta on ollut tämä: kun omassa lapsuudessa Nukkumatti tuli  Pikku Kakkosen lopuksi, Alvarille hän saapuu kerhopäivänä usein ennen ohjelman puolta väliä.


Itselle sotkun ja epäesteettisyyden sietäminen on ollut paikoin hieman haasteellista. Lapsilla toki on sitä mukavampaa, mitä enemmän majatarpeita löytyy.

Välillä kuitenkin kovasti kaipailisin tuikkuja ja kimppuja sohvapöydälle sekä matkasängyn hökötyksen pois olohuoneesta... Pinnaa tämä kotiäitiys kyllä kasvattaa, pakosti.

 
 
 

Loppuun on laitettava vielä eräs ikuistus tältä päivältä.

Hehkutin vissiin jo kertaalleen seurakunnan kerhon askarteluja. Ne ovat ihan mahtavia! Viime viikolla isälle askarreltiin kortti. Siihen kiteytyy se, miksi lapsiperhearjen valitsee huonoinakin aamuina. Kortti oli kaiketi toteutettu haastattelemalla lasta.


Voin sanoa, etten ole hetkeen nähnyt miestäni niin liikuttuneena kuin tämän luettuaan. Voi mun pientä Alvariani!

Toisaalta, onhan se jopa hieman pelottavaa, miten paljon pieni ihminen imee tietoa ympäriltään (ja varmaan aistii myös vanhempiensa stressin). Kortista voinee päätellä, että pähkäilyinämme ovat olleet hajonneet koneet (hampaat) ja säästöjen hupeneminen kakkosautoon... 

Sen sijaan pinkkiä ei tarvitse vältellä. Se on selvästi miesten väri ;)

Iloa ja voimia uuteen viikkoon kaikille!

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Kapselipuvuston uusi tuleminen

Yhteistyössä Caps Lookin kanssa

Moikka!

Huomaan, että uusimman blogistartin myötä minulla on näköjään kova tarve purkaa blogitauon aikana esillenousseita tyylillisiä dilemmoja. Aionkin pohtia vielä kerran myös garderoopiani. Lupaan, että blogini ei tule muuttumaan pelkäksi pinnaksi vaan sisältää jatkossakin kaikkea mahdollista perhe-elosta kulttuuriin ja syvällisempiin pohdintoihin. Toisaalta - haluan blogata aidosti siitä, mikä kulloinkin pohdituttaa tai kiehtoo, ja kyllähän materiaalipohdinnoissa voi olla syvällisempää sanomaa.


Mutta asiaan: muistanette vielä Caps Lookin Iinan, joka tuli siivoamaan järkyttävän sotkuisen ja tursuavan vaatekaappini kevättalvella? Tavoitteenamme oli luoda minulle ylenpalttisesta vaatetarjonnastani napakka ja toimiva kevätpuvusto. En olekaan vielä läpikäynyt taannoisia kokemuksiani kapselista.



Arvelette varmaan, että vaikenemisen syy olisi ollut se, ettei kapselipuvusto toiminut lainkaan. Näin ei ollut. Elelin ensimmäisen kuukauden oikein mainiosti kapselin kanssa. Erityisesti kotivaatepuoli toimi hyvin: kolmesta kotivaatekerrasta jokin oli yleensä päällä, toinen pyykissä ja kolmas kuivamassa. Selkeää, toimivaa ja hyvin vaihtuvaa - meidän neiti oli nimittäin aika kova puklailemaan ;)

 

Kevätkapseliini kuului tuon lähinnä collegeimetysvaatteista koostuneen kotivaateosaston ohella ns. "julkinen kapseli", johon valitsin sen hetkiseen imettävän äidin elämäntilanteeseeni sopivia lemppareita myös tavallisten vaatteiden joukosta. Tämän lisäksi yhdistelin kotikapselin ja julkisen kapselin vaatteita, jos olin menossa johonkin "semi-julkiseen"-paikkaan, esim. paikallisen MLL:n kerhoon.

 

Kapselipuvuston hyviin puoliin kuului ehdottomasti selkeys ja helppous: vaatteet olivat tosi nopeasti valittavissa ja nätisti omilla paikoillaan. Aina tiesi, mitä laittaa päälle. Lisäksi oli oikeastaan tosi kivaa, että kapseliin mukaan pääseet "sydämenvalitut" saivat useampia käyttökertoja kuin yleensä. Mielestäni vaatteet tarvitsevat lepopäiviä, mutta sen, että jotain vaatetta käyttää esim 5-7 kertaa kuun aikana, ei pitäisi pilata oikeasti laadukasta vaatetta. Oikeastaan harmittaa nyt jälkikäteen, etten tullut ottaneeksi kuvia kapselikokonaisuuksista. Niitä ei nyt vain tullut julkaistua kiireen, väsymyksen ja ylipäätään sen vuoksi, että julkisia menoja oli aika vähän tuossa alkukeväästä.

Mutta sitten tuli kesä (ja hoikempi minä). Aavistin jo alunperinkin kapselikokeiluni haasteekseni vallitsevan elämäntilanteeni. Kaapissani oli niin raskaus- imetys- kuin normivaatetusta. Siellä varsinkin nuo raskauksiani edeltäneet lempparit lymysivät ja kuiskuttelivat minulle... Kun kelit vihdoin lämpenivät ja kilot tippuivat, en malttanut enää vaan kokeilin sitä ja tätä! Mitä ihania yhdistelmiä löytyikään! Erityisesti rintavarustuksen pieneneminen tuntui suurelta juhlalta!

Lopullinen retkahduksen koin sitten työpätkälle palatessani. Mahduin jälleen jopa viiden vuoden takaisiin vaatteisiini, ja koska minun ei tarvinnut miettiä imetystä työpäivän aikana, otin vaateähkystä kaiken ilon irti. Niinpä keksin seitsemän viikon ajan joka työpäiväksi eri asun. Antamallani instagram-lupauksella taisi olla oma osuutensa asiaan. Kaiken kaikkiaan työpätkä oli kotiäidille mahtavaa vaihtelua aikuisseurineen ja kahvihetkineen. Ehkäpä saatoin sallia myös tämän pinnallisen puketumisilon fyysisesti hyvin erilaisia vaiheita lyhyessä ajassa kokeneelle naiselle minussa?

Mutta niin paljon kuin tuosta työelämän vaateleikistä nautinkin, tilanne on nyt se, että itseni ohella minun täytyy huomioida tässä taloudessa asuvia perheenjäseniäni. Vaatevuoret ovat entistä valtaisammat, nyt kun talossa asustaa koko ajan kasvavat pikkuneiti ja -mies. Vaatteita tulee hankittua myös heille, eivätkä vaatteet oikeasti mahdu enää laittamallakaan kaappeihin vaan tursuavat kasoiksi sinne tänne. Tämä alkaa olla jo tosi ahdistavaa. Jostain on siis luovuttava, tai oikeastaan aika monesta. Siksi tarvitsen pitkäkestoisimpia toimintamalleja oman vaatekokoelmani hallitsemiseksi.

Ongelmia, joita haluaisin ratkaista on useampia - miten esimerkiksi määrittää vintagekokoelmani kohtuullinen laajuus tai mitä tehdä melko hyville vaatekappaleille, joilla saattaisi olla potentiaalia säännöllisempään käyttöön, mutta ei vain tule käytettyä. Mitä siis säästää ja mistä luopua surutta!

Vaikka olen monella tapaa tietoinen ja varma tyylistäni, koen tarvitsevani tällä hetkellä nimenomaan edellä mainitun kaltaisissa kysymyksissä ulkopuolista apua. Caps Lookilla on onneksi alkamassa Vaatekaappi Workshop, jossa tutustutaan videoiden avulla kapselipuvusto-metodiin kolmessa eri osiossa. Ajattelin itse vetää tässä kaaoksen keskellä syvään henkeä ja osallistua nyt ensin tuolle kurssille. Kiinnostaisiko se mahdollisesti myös sinua?

Ota rohkeasti osaa! Rekisteröityminen tuohon täysin maksuttomaan työpajaan käy tästä oheisesta linkistä. Work Shop alkaa 13.11. eli sinulla on viikko aikaa lähteä mukaan :)


Vaihdetaanhan ajatuksia sitten tämän pohjalta?

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Postauksen loppuun merkitty linkki on kaupallinen linkki.

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Hiuskriisi - permis vai otsis?

Moikka!

Nyt kaipailisin teiltä hieman jarrutusta tai yllytystä - kumpi nyt sitten vain frouville ja neideille sopiikaan ;)

Olen tosi kyllästynyt hiustyyliini. Laihahkoon hoitovapaabudjettiin tietysti sopii se, että raidoitan puolipitkät hiukseni kerran puolessa vuodessa ja leikkaan sen kuusi senttiä pois. Mutta kun tätä on jatkunut jo ainakin neljä vuotta, niin alan olla valmis jo hieman räväkkäämpiinkin muutoksiin.


Ehkä haluaisitte hieman taustatietoja kuontalostani: hiuslaatuni on erittäin pehmoinen ja runsas, mutta yksittäinen hius hento. Jos menen märällä päällä nukkunaan, saan aikaan runsaat niskakiharat, jotka kuitenkin ovat valitettavasti vähän toispuoleiset (ks esim. nuokoulukuvat). En voi sanoa omistavani siis varsinaista kiharapehkoa, mutta jos teen yöksi pikkuletit, afro on taattu.

Hiukseni ovat helposti lässähtävää, takkuuntuvaa ja erittäin hitaasti kuivuvaa sorttia. Kampaajalla ammattilaiset pyörittelevät päätään, kun fööni on käytössä. Sadesää on painajainen, tuulesta puhumattakaan. Kampauksien tekoon hiuslaatuni sopii, sillä siinä on kuitenkin runsautta ja taipuisuutta. Pitkä roikkuva tukka on puolestaan ehdoton ei - se ei näytä kuohkealta. Puolipitkä ja lyhyt ovat mulle parhaita malleja.

No, mitä sitten haluaisin? Vaihtoehdot tulevat tässä ja varoitan, nyt ollaan näissä etukäteispohdinnoissa nillityslinjalla tyyliin "pessimisti ei pety" ;)


1. Otsatukka puolipitkillä tai pitkillä hiuksilla.

Oikeastaan otsiksen puolesta puhuu kaksi seikkaa: mulla on todella rumanmallinen korkea otsa. Sen saisi peittoon otsiksella. Lisäksi haaveilen tuollaisesta pikku myy-nutturasta. Muutos ei loppujen lopuksi olisi kovin radikaali nykyiseen tyyliini - voisin toteuttaa maneerisia kampauksianikin (kuten sen perinteisen Tilda-kampaukseni) edelleen.

Kuitenkin - keksin aika monta syytä, miksi en haluaisi otsista. Ensinnäkin, mulla on siitä traumoja. 1990-luvulla minusta tuntui, että vain kaikilla rumiluksilla ( eli itselläni) oli otsis. Se ei todellakaan ollut mikään trendijuttu. Olin koko ajan kasvattamasta otsista pois, mutta äiti sai kuitenkin minut suostuttelemaan leikkaamaan sen uudestaan. Lopputulos olikin ihan kauheat "sivuilla roikkuvat siivekkeet - eihän sellaiset nyt sovikaan kenellekään ;)

Lisäksi leukani on aika jykevä ja minulla on silmälasit. Pelkään näyttäväni oikeasti sillä yhdistelmällä täti-ihmiseltä. Korkea otsani yhdistettynä hiuslaatuuni saa aikaan sen, että otsis ei pysy paikallaan vaan paljastaa tosi rumalla tavalla korkeat ohimoni. Muita tämä ei varmastikaan muita kiinnosta tahi kukaan ei huomaa, mutta omasta olemisestahan ja siinä viihtymisestä tässä on kyse?

2. No, mitä oikeasti haluaisin kokeilla on, tsadaa, permanentti!

 

Haaveilen lähes päivittäin joko Top Gun-elokuvan naiskouluttajan tyylisestä sotkupehkosta tai sitten jonkin verran lyhyemmästä Meg Ryan-päästä. Olen vakuuttunut, että permanentti antaisi mukavasti ryhtiä kuontalooni ja tekisi jo valmiiksi osakiharaisesta kuontalosta täyskiharaisen. Kiharaan pohjaan olisi jatkossakin helppo tehdä tyylilleni sopivia kampauksia.

Mutta:

Osaako kukaan enää tehdä permanenttia? Se ei taida olla vielä ylimmällä trendiaallonharjalla, vaikka uskonkin sen olevan nousussa. Voiko nykyajan kampaajiin edes luottaa, jos he vakuuttavat näin? tässä tyylissä sitä kasvattamista nimittäin on, jos homma menee pieleen... Ja se on vähän suurempi juttu kuin otsiksen pois kasvattaminen.

Mutta - kertokaapa rakkaat virtuaalittoverit oma mielipiteenne! Ihan suoraan saapi sanoa; en suutu :)

Otan myös mielellenä vinkkejä vastaan turkulaisista kaampaamoista/ kampaajista, joilla on halussa nykypermisten väsääminen!

Mukavaa viikonjatkoa!
Kuvalähteet: 1, 2 ja 3

maanantai 30. lokakuuta 2017

Opettajan ruuhkavuosigarderoopi

Tervehdys taasen!

Blogitauollani en ollut täydellisellä somepaastolla vaan innostuin viimein myös Instagramista. Kyllä vain - fossiilitkin voivat oppia uutta! ;)

Minulla oli useampi syy, miksi viimein sain aikaiseksi opetella tämän jo kaikkien hyppysissä olevan sovelluksen. Halusin ensinnäkin saada rutiinia arkipäivän kuvaamiseen. Päätinkin, että otan vähintään kuvan per päivä, sillä haluan nähdä kauniita pieniä hetkiä arjessa. Elämä ei tällä hetkellä ole tosiaankaan ole luksusta, kuohuvaa ja hemmottelua - oikeastaan mitään, mihin kuluu paljon rahaa, joten haluan muistuttaa itseäni päivittäin tavallisen elämän helmistä.

Toinen instamotivaattorini oli sitten se, että eräänä briljanttina hetkenä sain päähäni ikuistaa innostukseni sen suhteen, että pääsisin vihdoin taas pukeutumaan meikäläisittäin "normaalisti" eli siisteihin ja hauskoihin asukokonaisuuksiin päivittäin. Jollekulle toiselle tekee ehkä jopa pahaa töihinpaluu juuri siksi, että joutuu taas ajattelemaan pukeutumista, mutta omalla kohdallani kyse on ennen kaikkea mahdollisuudesta. Kaikkein tylsintä kotoelämässä oli nimittäin se, että joutuu olemaan niissä imetyshuppareissa ja pieruverkkareissa.

Jotta varmasti motivoituisin työpukeutumisen suhteen, heitin vielä julkisen haasteen itselleni eräässä facebookin lemppariryhmässä nimeltä "äitejä tyyliromahduksen partaalla". Olen saanut kyseisestä ryhmästä aivan mahtavia pukeutumisvinkkejä, ja toisaalta itsekin jo aiemmin jakanut joitain ideoitani juurikin töihinpalaamistuskissa oleville äiti-ihmisille.

Sainkin heti mukavan lentävän lähdön seuraajien muodossa. En toki ole mikään instamaailman tähti, mutta itseäni potki mukavasti sateisina aamuin persuuksille se tieto, että ainakin muutama henkilö aivan varmasti odotti näkevänsä tämän opettajan päivän asun.

Ja niin tapahtui - pysyin täysin lupauksessani! Pukeuduin jokaikinen työpäivä eri asuun (tai asuvariaatioon). Kiitos ja kummarrus tästä kuului toki siipalleni, joka kiltisti otti päivittäiset räpsyt varastomme edustalla. Olen toki aika ylpeä siitäkin, että (välillä vähän nieleskellen) julkaisin nuo vähän vähemmänkin esteettisten päivien otokset. Aina ei ollut nimittäin aikaa miettiä parasta mahdollista poseerausasentoa tai ilmettä. Eräs pieni Alvari-napero myös otti tavakseeen juoksennella äidin haarojen välistä tai irvistellä taustalla ;)

Osa teistä minua instaan seuranneista on varmaan edellä mainitut työasut jo nähnytkin, mutta voisin nostaa tähän postaukseen kuitenkin parhaat palat pienen analyysin kera. Mitä kaapista siis löytyi?

Ensinnäkin oli huvittavan järkyttävää todeta, että minulla tosiaan riitti lähes täysin eri vaatteita kuvattavaksi noiksi noin 30 työpäiväksi. Vaihtelevia asuja olisi riittänyt itse asiassa vielä jatkoonkin, varsinkin kun ilmat alkoivat muuttua. Ehkäpä työpukeutumisintoaní selitti myös se, että pitkästä aikaa myös mahdoin moniin vanhoihin suosikkeihini, joita en ollut raskinut laittaa poiskaan. Jostain syystä nyt pikku kakkosen imetyksen kohdalla paino on tippunut hanakammin kuin Alvaria imettäessä.

Varsinkin ensimmäisinä helteisinä työviikkoina hyödynsin vanhaa vintagemekkokokoelmaani, johon äitiysvapaavuosien aikana on tullut aika monta uuttakin helmeä. Erityisesti kesäkeleillä vintagesuosikkejani ovat puuvillaiset suomalaiset maksimekot 1960-1970-luvuilta. Ne ovat samanaikaisesti sekä huoliteltuja että rentoja. Ajattelin tässä postauksessa kuitenkin keskittyä ns. "nykymuotiin", jotta postauksessa olisi inspistä mahdollisimman monen valkokaulustyöläisen työpukeutumiselle.

Tyypillistä pukeutumiselleni - on kyseessä sitten vintage tai uudempi vaatetus - on se, että ostan tosi paljon vaatteita käytettyinä. Lempiostopaikkojani ovat erilaiset facebookin-ryhmät sekä perinteiset tori.fi että huutonet. Välillä toki ostan jotain ihan uutenakin - silloin suosin Suomi-muotia, joka on valmistettu vähintään Euroopan unionin alueella.

Tässäpä omia suosikkejani alkusyksyn työasuista:


Marimekon ihana Pihla-tunika löytyi torista n. 80 eurolla. Metsästin Pihlaa alunperin nimiäismekoksi, sillä tyttärestämme piti tulla se Pihla. No ei tullut, mutta mekkosuosikki säilyi ;) Parhaita vaatekappaleita ovat kuitenkin tällaiset sekä arkeen että juhlaan taipuvat vaatekappaleet.


Toinen ikisuosikkini on jo talvellakin kuvissa vilahdellut Noshin Pisara-tunika. Kyseinen yksilö kotiutui käytettyjen Nosh-vaatteiden facebook-ryhmästä.


Kolman tunikalempparini oli tämä Lumoan-mekko. On oikeastaan aika vaikea määritellä, ovatko nämä edellä mainitut tosiaan mekkoja vai tunikoita! Ilmeisesti, mitä välimallimpi, sitä parempi ;) Lumoan löytyi jälleen torista käytettynä.

Kaikkien edellä mainittujen asukokonaisuuksien pariksi olen yhdistänyt Katri Niskasen Skin Pantsit. Ne ovat vähän viimestellympi versio tavallisista leggareista - ja suuressa suosiossa tuolla aiemmin mainitsemassani tyyliromahdus-ryhmässä ;) Tilasin pantsit suoraan Katri Niskasen omasta verkkokaupasta.


Ja mekot jatkuvat... Ilmeisen varma keski-ikäisyyden merkki on se, että Marimekko alkaa viehättää. Minä hankin Marimekkoni kuitenkin käytettyinä kuten tämän loistavan Puketti-tunikan, jonka löysin eräästä facebookin vintagevaateryhmästä. Myös näiden parina ovat nuo KN skinpantsit.


Ja jaahas... Garderoopini ei ole liiemmin housuilla pilattu :D Tästäkin asusta löytyvät Niskasen Skinpantsit ja yläosana puolestaan valtaisin hypetyksen tiedostavien äiti-ihmisten keskuudesssa saavuttanut Papun Kanto-tunika.  Pitihän sellainen nyt testiksi hankkia - ja Tildan tapauksessa tietysti palleroilla höystettynä ;)

Tästä ylläolevasta kuvasta muuten muistan aina sen järkyttävän jomotuksen, kun juuri olin käynyt porailtavana sen surullisen kuuluisan jättireiän suhteen...


Mekko-tunikoiden jälkeen onkin sitten vuorossa hameet, Kuka muistaa vielä tämän nahkahamelempparini?

Maksoin tästä Topolino-merkkisestä retrohamosesta Ihana Kirppiksellä ehkä 10 euroa ja olen siis valtavan onnellinen, että mahdun siihen jälleen. Tähän voi nimittäin yhdistää lähes mitä tahansa! Eräs harvoista uutena hankkimistani vaatekappaleista on tämä Uhanan Secret college - jälleen sen romahdusryhmän syytä ;)


Toinen uusi hankinta on tämä hauska R-Collectionin henkselihame ( ja paita on Noshin). Merkki on selvästi pessyt kasvonsa ja valmistaa palon muutakin kuin niitä iänikuisia anorakkeja. Jään seuraamaan mielenkiinnolla!

 

Sitten vielä asu, joka on suoraan kahdeksan vuoden takaa. Osaa ihmisistä järkyttää se, että miten noin vanhoissa vaatteissa voi kulkea. Rehellisesti sanoen: minäpä odotan aikaa, jolloin materiaalista tulee sen verran kallista, että on pakko! Toki kroppa ei välttämättä pysy samankokoisena, mutta oikeasti - ihmiset haaskaavat vaatteita edelleen ihan liikaa. Oma ongelmani on toki ollut se, että olen säilönyt vanhaa vähän liikaakin ( se onkin sitten toisen postauksen aihe ja siitä lisää myöhemmin), mutta oikeasti vaateteollisuudessa ja ihmisten kuluttamistottumuksissa tarvittaisiin jonkinlainen niksautus. Onneksi käytettyjen vaatteiden markkinat ovat jo kehittymään päin. Jään odottamaan mielenkiinnolla!


Sitten syksyn ainoa vaatehankinta: lähdin ystävän kanssa Marimekon ystävämyynti-iltaan ja sieltä mukaan tarttuivat nämä Marimekon Kia-Housut. Aivan sikakalliit vielä 20% alessakin, mutta täydelliset tämän päärynän ylle. No, ostan suoria housuja keskimäärin kerran seitsemässä vuodessa, joten todennäköisesti ostos oli sen väärti!

 Muuten yleisilmeen suhteen mentiin edellisenä iltana pestyillä päillä ja meikin sipaisuilla - suurempaan väkertämiseen ei ollut aikaa. Seuraavana syksynä aamutoimista tarvinnee edelleen karsia - rutiineja on siis kehitettävä edelleen, sillä tämän syksyn kaltaista lastenhoitopalvelua ei ole tarjolla. Aamurutiinien suhteen otankin mielellään vinkkejä vastaan!

Vielä summa summarum: pärjään näköjään aika niukalla alaosavalikoimalla ja heikkouteni ovat erilaiset värikkäät mekot ja tunikat. Ne ovat tosin erinomainen vaihtoehto tällaiselle päärynämalliselle tapille. Iän myötä hienostelu korkeakorkkoisilla kengillä on vähentynyt (käytännöllisyys ja mukavuus on pop) ja lempityökenkämerkkini taitaa olla Wonders.

Mutta oliko näistä asuista jokin sinun lempparisi? Toivottavasti sait jotain pientä inspiraatiota näistä itsellesi!

Mukavaa viikonjatkoa!