torstai 23. maaliskuuta 2017

Kaksi mekkoa kaupan

Tervehdys!

Maaliskuu rientää ja vaatekaapin raivaus etenee. Alun skeptisyydestä huolimatta olen jopa ollut aika innostunut muutoksesta! Tulossa on konmari- ja kapselipukeutumishenkinen laajempi postaus, mutta tähän väliin kyselen ihan pikaisesti, kiinnostaisiko ketään seuraavat mekot:


1. Ompelijan ompelema vintagehenkinen polka dots-raskausmekko. N. koko s (36/38). Kai-kai-mitta n 47 cm. Hintapyyntö 20 e spk


2. Käyttämätän (laput kiinni) seilorihenkinen Esprit-kotelomekko, koko 36. Päälliskangas on sellaista kudottua paksumpaa matskua ja mekko on vuoritettu. Hintapyyntö 25 e spk.

Laittakaahan viestiä, jos jotakuta kiinnostaa. Voin antaa s-postitse tarkempia tietoja.

Mukavaa päivänjatkoa!

Edit: ÄITIYSMEKKO ON MYYTY

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Vauva unipesästä pinnikseen, apina pinniksestä vapauteen

Blogiyhteistyö Unipesäkaupan kanssa

Moikka!

Kahden ja puolen vuoden äitiyskokemuksella totean, että on totisesti hyvä, ettei aina tiedä etukäteen kaikista vanhemmuuden vastaan tulevista haasteista. On paljon parempi, että näitä pähkinöitä tipahtelee vähittäisesti purtavaksi :)

Lasten nukkumiseen liittyvät pulmat ovat hyviä esimerkkejä haasteista. Ensin on niitä vastasyntyneen uni-valverytmiin ja rintaruokintaan liittyviä kommervenkkejä, sitten totuttelua pois yösyötöistä ja unikoulua. Jossain vaiheessa siirrytään omaan sänkyyn - joko pinnikseen tai isomman lapsen sänkyyn.

 

Tuntuu, että meidän vauva- ja taaperotaloudessa on ollut jokin unielämän totutteluvaihe koko ajan päällä. Olen kiitollinen kuitenkin siitä, että nuo vaiheet ovat olleen perättäisiä, eivätkä pamahtaneet kaikki yhtaikaa päälle. Näinkin olisi voinut käydä.


Kuten aiemmin kerroin, Kaisla-vauvamme alkuaikojen nukkumisratkaisut järjestyivät hienosti turkulaisen Unipesäkaupan kanssa tehdyn yhteistyön myötä. Nyt on yhteenvedon aika, oliko ratkaisu toimiva.

Alvari nukkui aikoinaan vastasyntyneestä asti omassa pinniksessään, ensin äitiyslaatikossa ja myöhemmin ilman. Emme halunneet vapauttaa apina-poikaamme vielä Kaislan syntymän aikoihin luontoon, vaan pitää pinniksen hänellä. Toisaalta emme halunneet toista pinnasänkyä kotimme täytteeksi. Tässä tilanteessa vanhempien sänkyyn sijoitettava unipesä tuntui hyvältä ratkaisulta, ja sitä se on ollutkin!


Kaisla on alusta asti viihtynyt hyvin Unipesäkaupan pesässä. Sen pehmeät laidat ovat luoneet ilmeisesti mukavanahtaan (kohdunomaisen) olotilan. Nostan vauvan aina öisin ruokailemaan viereeni, mutta sen jälkeen tyttö palaa pesäänsä. 

Itse äitinä olen myöskin pitänyt unipesästä! On turvallinen olo, kun vauva nukkuu vieressä, mutta ilman pelkoa siitä, että litistäisin hänet. Näen kuitenkin vauvan kasvot eikä minun tarvitse nousta kurkkaamaan laidan yli kuten äitiyspakkauksen kohdalla oli.

Unipesä on helppohoitoinen. Pelkäsin aluksi sen likaantuvan helposti, mutta olemme pärjäilleet hyvin muovitetuilla froteilla ja pyyhkeillä, joita olen pitänyt pehmukkeina pesänpohjalla. Muutaman kerran puklu tai kakka on sotkenut pesää, mutta sappisaippua ja 60 asteen pesuohjelma ovat pitäneet sen siistinä. Pesä on myös pysynyt pesukerroista huolimatta hyvin kuosissaan.


Kyllä unipesä vetää kaksikin naperoa, jos sopu sijaa antaa ;)

Olemme käyttäneet unipesää pääasiassa yöunilla, mutta ensimmäisinä viikkoina Kaisla lökötteli pesässä myös olohuoneessa. Emme nimittäin halunneet ottaa vauvan leikkimattoa samantien käyttöön, jotta isoveli oppisi ensin uuden tulokkaan reviirin rajat. Nyt taannoiselle mummolavisiitille unipesä otettiin myös mukaan ja se osoittautui AIVAN loistavaksi vauvan matkasängyksi! Eli jos perhe matkustelee vauvan ensikuukausina runsaasti, niin suosittelen unipesää mukaan otettavaksi!

Kaisla on nyt reilut nelikuinen ja pikkuhiljaa koittanee hetki, että tyttö luopuu rakkaasta pesästään (Kaisla on ehkä hieman keskivertoa  pidempi; unipesä menee joillakin vauvoilla n. 6 kk:n asti). Äiti ei haluaisi tätä kylläkään ihan vielä... Koska on hyvin todennäköistä, ettei meidän perheeseen pikkuisia enää tule, haluaisin kovasti pitää pikkuiseni vielä hetken vieressäni. Olemme itse asiassa nukkuneet useamman kuukauden ihan tyttöjen kesken, kun isä ei saanutkaan unta pikku mökäfoonin vieressä ;) 

Joka tapauksessa, nyt kun Kaislan unielämässä elellään suvantovaihetta, oli hyvä hetki hoitaa Alvarin nukkumiskuviot seuraavalle asteelle:


Mummolareissun eräänä funktiona oli vanhan Muuramen Jolla-sängyn kotiuttaminen meille. Sänky osoittautui kuitenkin hieman huonokuntoisemmaksi kuin oletimme, joten Jolla jäi edelleen mummolan sängyksi. Katsastelin sitten tapani mukaan tori.fi:n tarjonnan ja erinomaisessa kunnossa oleva Ikean jatkettava lastensänky löytyi 20 eurolla. Det passade bra! Kun kotiuduimme mummolasta, isi oli hankkinut patjan ja laittanut sängyn kuntoon.


Nyt olemme sitten harjoitelleet parisen viikkoa laidattomassa sängyssä nukkumista. Ja no jooh, onhan se meno vähän erilaista.... Alvari ei yrittänyt pinniksestä pahemmin karkailla (ja siksi hänet olikin niin helppo laittaa nukkumaan esimerkiksi päiväunille), mutta nyt on meno kyllä muuttunut. Sekä illalla että päivällä on pakko tehdä nukuttaminen astetta perinpohjaisemmin. Aluksi poika karkaili sängystä melko tiheään, mutta nyt meno on jo rauhoittumaan päin.

Kaipailisin silti hyviä vinkkejä jaettavaksi lapsen nukuttamiseen laidattomassa sängyssä päivä- ja yöunille! Omanikin voin jakaa tuolla kommenttiboksin puolella, jos keskustelua syntyy :)  

Myös omia unipesäkokemuksia voi edelleen jakaa!

Tällaista tänään. Mukavaa viikonjatkoa!

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Ripustetaan kaikki - vuoden klassikkohankinta

Moikka!

Viimeisen puolen vuoden aikana mulla on palanut hermot erääseen asiaan muita enemmän, nimittäin meidän eteiseen. Se on täydellinen sikolätti. 


Kun kahden lapsen kanssa tulee pihalta (usein miten sinne mennään huutaen ja sieltä palataan kiljuen; mitenkäs nyt mikään siirtymä meidän taaperoa miellyttäisi), tulee kiskottua summamutikassa saapasta, vk-haalaria, rukkasia, omia ulkovaatteita... Siinä ne ovat sitten kasassa hiekan, loskan ja kuran seassa... yyh! 

Usein miten en jaksa niitä edes heti siivota paikoilleen, kun seuraavaksi rynnitään käsipesulle ja ruokaa laittamaan. Sitten päiväuniaikaan olen niitä noukkinut (jos olen jaksanut) ja miettinyt, että jotain rotia säilytyssysteemeihin pitäisi saada - tai edes jotain, että voisin säilyttää zen-buddhalaisen viilipyttyisyyden.

Koska toimiva säilytyssysteemi vaatii hieman kokonaisvaltaisempaa suunnitelmaa pienehköön eteiseemme, päädyin siihen, että ihan ensimmäisenä tarvitsen jotain sellaista, mikä edes vähän helpottaa arjen touhuja että luo sitä mielentyyneyttä äidille.


Kiva naulakko!

Ostan nykyään sen verran harvoin mitään sisustusjuttuja kotiin, että päätin repäistä. Mottonihan on, että panosta siihen, missä vietät eniten aikaa.

No, minä vietän aika paljon aikaa kuravaatteita pukien. Siinä samalla voin tästedes silmäillä myös uusinta kierrätyshankintaani, Eamesin Hang It All-naulakkoa. Se löytyi torista noin 100 euroa ovh-hintaa edullisemmin. Toki sekin kotiäidin lomppakkoa köyhdytti, muttta rahoitus tuli pääasiassa vaatekaapinraivaustuloilla :)

 

Olen usein kuvaillut sisustustyyliäni moderniksi mummolaksi ripauksella rouheutta ja leikkisyyttä.

Allekirjoitatteko tämän?

Mukavaa sunnuntain jatkoa :)

torstai 9. maaliskuuta 2017

Flör - naistenpäivävisiitillä kukkakeitaassa

Åblogiyhteistyö Flörin kanssa

Tervehdys!

Terminen kevät alkaa yleensä siinä maaliskuun 25. päivän tienoilla, mutta päätin, että minun virkeämpi kevääni alkoi eilen, naistenpäivänä. Olimme saaneet Åblogien poppoolle kutsun tulla tutustumaan Flöriin pääkallon paikalle eli Turun Peltolaan Kaurakadulle.

Jee kukkia, väriä ja virikettä toipilaskauden päätteeksi! Juuri sitä tunnuin tarvitsevanikin!


 
 

Jos et vielä turkulaisena tiedä, mikä kumma tuo Flör on, niin ehkäpä Kauppilan legendaarinen puutarhamyymälä tuo jotain mieleesi. Flör on sama paikka, mutta hieman päivitetymmällä ja trendikkäämmällä konseptilla. Flörin toinen, monille ehkä tutumpi myymälä sijaitsee kauppakeskus Skanssissa.

Kaurakadun Flör on ympäri vuoden toimiva kukka- ja puutarhamyymälä monipuolisine palveluineen. Sieltä löytyvät kaikki kodin ja puutarhan kasvit, kauniit leikkokukat sekä myös pihasuunnittelun ja rakentamisen palveluita. Kauppilan puutarhan valtteihin on kuulunut erittäin laaja puutarhakasvivalikoima ja myös jatkossa Flörista löytyy monipuolinen kattaus harvinaisuuksia.


Flör tarjoaa ihastuttavan valikoiman myös vihersisustamisen trendejä.

Nythän viherkasvit ovat kukkien ja puutarhanhoidon ohella in. Hieman nausreskelen partaani tällaisille trendeille (esim. äidilläni on ollut ihastuttava ja kodikas viherkasvivalikoima varmaan 25 vuotta), mutta toisaalta onhan se kiva, että kun jokin sellainen asia, mista on aina tykännyt tulee muotiin, niin valikoima vaan paranee ;) Flör tarjosi kuitenkin jotain ihan uuttakin ihmeteltävää kuten japanilaisesta perinteestä ammentavia roikkuvia sammalpalleroisia ;)



Kaikkea kaunista, mm. amppeleita olisi ollut tarjolla, mutta hillitsin itseni tietäen, ettei taaperotalouteen kannata hankkia nyt mitään eläväisiä erikoisuuksia maisteltavaksi...


Flörin tavoitteena on tarjota monipuolisesti elämyksellisiä puutarhapalveluita. Kaurakadulla järjestetään puutarha-aiheisia luentoja aina lauantaisin ja erittäin suosittuja ovat olleet myös kukkiensidontakurssit. Tällainen kaunis ja konkreettinen käsillä tekeminen voisi olla erinomainen idea esimerkiksi työpaikan virkistysiltaan tai kaveriporukalla koettavaksi.


Myös me saimme kokeilla floristin taitojamme ja koota Flörin osaavien floristien opastuksella itsellemme aivan mahtavan kimpun naistenpäivän kotiinviemisiksi!

 

Tämän hetken sidontatrendehin kuuluu se, että kukat asetellaan kimppuun samalle korkeudelle. Suosittuja sävyjä ovat esimerkiksi erilaiset sinisen ja sinipunaisen sävyt, joita löytyi meidänkin kimpuistamme. Kukkina ja vihreinä meillä oli muun muassa papukaijatulppaaneja, kärhöjä, ohdakkeita ja rosmariinia.


Kukkien sidonta on muuten hyvin terapeuttista, muttei kuitenkaan mitenkään helppoa! Oksat kun pitäisi osata sitoa spiraaliin, mikä ainakin omissa nakkihyppysissäni oli lähes mahdoton haaste :) Huomanette, että allekirjoittanut osasi valita aika oikean sävyisen vaatteen menoja varten ;)


Tämä päivä onkin sitten kulunut tästä arjen sulostuttajasta nauttien. Kiitos Flörin väki kivasta illasta ja blogisiskot seurasta!

Kevät alkakoon!

maanantai 27. helmikuuta 2017

Suomi 100 vuotta-postaussarja: Her Story - ajatuksia historiasuhteestani

Tervehdys!

Edellisessä postauksessani ehdin jo riemuita pitkään jatkuneesta terveysaallostamme, mutta räkävyöry yhytti nyt sitten viimein meidätkin. Yyh..

No, mutta mikäs täällä mummilassa on loikoillessa, kunhan vain en passivoidu ihan täysin. Jospa yritän aktivoida itseäni kirjoittelemalla seuraavan jutun lupaamaani Suomi 100 vuotta-postaussarjaan.


Kun mietin, mitä oikeastaan haluaisin kirjoitella Suomen valtion juhlavuonna,  niin päädyin siihen, etten ainakaan mitään pölyisiä kouluhistoriareferaatteja. Koska en ole varsinainen tieteentekijä, minulla ei ole vetää hatusta ansiokkaita historiatieteellisiä tekstejä enkä ole pitkään aikaan ehtinyt lukea mitään uutta historiakirjallisuutta, jota pohtia. Toki en usko näiden edellä mainittujen suurta joukkoa lukijoistani edes kiinnostavan. Sen sijaan ajattelin lähestyä menneisyyttä, erityisesti Suomen historiaa, oman taustani kautta. Kokemukset, ajatukset ja oivallukset ovat osa tätä lifestyleblogia muutenkin. Ajattelinkin tällä kertaa pohtia sitä, miten minusta tuli minä - ihminen, jota menneisyys ( ja nykyisyys) kiinnostavat niin paljon, että päätin saada siitä ammattinikin.

Jotta se selviäisi, pitää palata lapsuuteen.

Olin melko omintakeinen lapsi. Asuimme aika syrjäisellä seudulla, ja lähimpään leikkitovereiden luokse oli useampi kilometri. Leikkitreffit olivat aina järjesteltävä operaatio ja koska opin lukemaan varhain ennen kouluikää, opin viihdyttämään itse itseäni.

Ala-asteikäsenä tiedonjanoni oli valtava: Muistan vieläkin, että koulusta tultuani tapanani oli tehdä valtava välipala kerrosleipineen ja munakkaineen sekä hakea kirjahyllystä joko talvisodan pikkujättiläinen tai maailman atlas, joista ahmin tietoa aina ruokahaukkujen välissä. Myös kirjasarja, jossa kerrottiin maailman valtioiden oloista kiinnosti minua. Opinkin Länsi- ja Itä-Saksat sekä Mainilan laukaukset jo paljon ennen kuin niitä opetettiin koulussa.


Rehellisesti sanottuna en tuntenut muita lapsia, joita vastaavat asiat olisivat kiinnostaneet. Muiden kanssa juteltiin ihan muusta. Odotin silti ihan intopinkeänä, milloin historiantunnit alkaisivat. Itseoppineisuudellani hämmensin sitten kaikki muut (ehkä opettajatkin) ja rehentelemättä pärjäsi vielä lukiossa noilla tiedoilla. Valitettavasti tällainen "kävelevä tietokirja"-ominaisuus sai joissain tapauksissa myös kiusaajat esiin, ja muistan ajatellen yläasteikäisenä, että yliopistosta löydän sitten sielunkumppaneita 😕. 1990-luvun teininähän ei kannattanut olla millään tavoin valtavirrasta poikkeava, varsinkaan tuppukylässä...

Omaehtoinen kiinnostukseni ei ole kuitenkaan ainut selittävä tekijä historianrakkaudessani. Minulla on ollut persoonallinen lähipiiri - tai oikeastaan suvut ympärilläni, ja olen saanut pienestä pitäen kuulla tarinoita sukujen menneisyydestä. Erityisesti pihapiirissä sijainnessa mummolassa kuulin paljon vanhoista ajoista ja tapahtumista. Noiden sukutarinoiden myötä aloin käsittää jo hyvin nuorena omiksi juurikseni myös niiden edesmenneiden esi-isien tarinat, joista kuulin. Kun asioista ei vaiettu (mitä varmasti on tapahtunut monen muun suvun kohdalla), menneisyys tuli omalla kohdallani varsin kohdallani eläväksi. Olen toki ollut aina myös erittäin vilkkaala mielikuvituksella varustettu ihminen. Viisikko ja neiti etsivä- henkisellä vainullani vanhat seikkailut heräsivät henkiin mielessäni.


Millaisia tarinoita sitten kuulin?  Jätän nyt perinteiset lotta- ja veteraanitarinat väliin, ja kerron muutaman varhaisemman:

Olen vankkaa talonpoikaissukua ainakin tietyistä sukuhaaroistani. Sukututkimus on tehty ja esi-isiä ajoitettu aina 1500-luvulle saakka. Tätä varhemmas ei Suomessa monellakin paikkakunnalla kaiketi pääse, ottaen huomioon kirkon ja Ruotsin kruunun hallinnollisen kehityksen.

Sukuni eräässä haarassa on tapana ollut muistella menetettyä muinaista suuruutta. Hienolta menneisyys toki kuulostaa: Suvun jäsenistä löytyy ainakin kolme valtiopäivämiestä, olympiaurheilijoita sekä tieteen että taiteenedustajia. Suvun esi-isät ostivat erityisesti 1800-luvun alkupuolella suurikoisia maa-alueita Savosta. Muun muassa eräs 12 000 hehtaarin rälssitila hankittiin eräältä ruotsinkieliseltä everstiluutnantilta, jolle oli jo käsirahakin maksettu. Ilmeisesti upseerismies aikoi höynäyttää rahvasta, ja piiloutua maksun eräpäivänä, jotta kauppa olisi rauennut ja raha jäänyt hänelle. Nokkelat varhaiset sukulaiseni asettuivat muina miehinä taloksi kun myyjää ei kuulunut ja etsivät hänet lopulta käsiinsä. Savolainen talonpoikaisoveluus oli voittanut herrat!😂

No, mikään ei ole ikuista. Mainitsemani menetettyä suuruutta kuvaa se, että itsenäisyyden aikaan maita pakkolunastettiin useaan otteeseen valtiolle. Lex Kallio antoi torppareille maata ja sodan jälkeen evakot saivat osansa. Tämä tietysti oli paikallaan, vaikka isäntiä tietysti harmitti. Tämä on yksi tulokulma tapahtuneeseen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumiseen. On kaiken kaikkiaan jännä, miten erilaisia näkökulmia eri taustaisilla ihmisillä voi olla keskeisiin historiallisiin ilmiöihimme ja tapahtumiin. Diskurssit vaihtelevat suuresti riippuen siitä, kelle antaa äänen. Sen olen havainnut konkreettisesti.


Eräs toinen (täysin toisen sukuhaaran) sukutarina kertoo puolestaan leipurista Suomen sisällissodan aikoihin. Savon mailla liikuttiin jälleen ja puna- sekä valkokaartit kiersivät pitäjää. Myös leipomon ovelle pysähdyttiin koputtelemaan ja kovistelemaan poliittisia sitoumuksia. Kysymys kuului, että "Mihinkäs kaartin se Wilhelmi oikein kuuluu?" Leipuri totesi ykskantaan, että "Leipäkaartiin". Sen jälkeen kumpikaan osapuoli ei miestä ahdistellut - samoja viljatuotteita kun osti sukulaismieheltä kumpikin taho.

Sisällissota on läsnä myös eräässä toisessa sukulaistarinassa. Siinä nuori sotilas rakastuu sairaanhoitajattareen Tampereen taisteluissa keväällä 1918. Kun sitten häät oli vietetty ja nuori vastavihitty rouva muuttanut miehensä tilalle, naisväki tutki innokkaasti morsiamen kapioarkkuja. Kas kummaa - pitsireunuksisia kapioita ei löytynytkään vaan anopin kauhistukseksi arkku olikin täynnä romaaneja! Kuinka kepeää!


Myös pieneen tehdaspaikkakuntaamme liittyy paljon tarinoita - ne ovat niitä perinteisiä itsenäisyyden alkuaikojen poliittisiin vastakkainasetteluihin liittyviä. Pienen salapoliisityön seurauksena sain selville, että kylällämmehuseerasi tehtaanjohdon apuna presidentti Ståhlbergin kyyditykseenkin osallistunut patruunan autonkuljettaja. Hänen lempipuuhaansa oli oikeistoradikalismin vuosina vahtia työläisten touhuja. Tarkassa kirjanpidossa hän jaotteli työväen valkoisiin (vaarattomia), punaisiin (vaaralliset) että vaaleanpunaisiin (siltä väliltä)😅.

Mitäpä sitten tästä kaikesta mietin?

Värikäs sukutausta on rikkaus. Historian ammattilaisena olen oppinut antamaan asioille oikeat mittasuhteet vähättelemättä inhimillistä henkilökohtaista kokemusta. Menneisyyteen kuuluu moniäänisyys. Monista asioista (esimerkiksi vuoden 1918 sodan nimityksistä) ei varsinkaan vanhempien ikäpolvien kanssa kannata alkaa väittelemään, sillä he ovat eri aikakauden kasvatteja. Kiitollisena kuuntelen (toistamisesta toiseen) näitä tarinoita niiltä suvun senioreilta, jotka yhä elävät :)

Onko sinulla suku- tai paikallistarinoita, jotka limittyvät Suomen historian keskeisiin tapahtumiin?