maanantai 26. syyskuuta 2016

Haluatko liput Turun Kirjamessuille?

Iltaista!

Lupailin vielä toista postausta täksi päiväksi ja se on tässä:

Tulevana viikonvaihteena 30.9.-2.10. 2016 järjestetään jälleen Turun Kirjamessut Turun Messukeskuksessa. Mukana on jälleen laaja kattaus näytteille asettajia, kustantamoita ja esiintyjiä.


Tämän vuoden pääteemoja ovat Saksa ja Satakunta. Samalla lipulla voi myös poiketa Turun Ruoka- ja Viinimessuilla.

Kirjamessut ovat olleet vakiintunut osa syysriittejäni. Rakastan hivellä tieto- ja taidekirjoja sekä istahtaa toviksi kuuntelemaan mielenkiintoisten sanankäyttäjien ajatuksia. Ruokamessujen puolella paikallisten tuottajien tarjoamat maistiaiset ovat tuoneet uusia sittemmin vakinaistuneita rakkauksia omaan ruokapöytään.

Tällä kertaa en kuntoni takia todennäköisesti jaksa paikalle lähteä, mutta sain Åblogien ja Turun Messukeskuksen yhteistyönä mahdollisuuden arpoa kaksi kahden lipun pakettia kyseisille messuille.

Voit osallistua lippupaketin arvontaan kertomalla tämän postauksen kommenttiboksissa, mitä teosta suosittelisit syksyn pimeisiin hetkiin tee- tai kahvikupposen kera nautittavaksi. Kommentissa tulee olla sähköpostiosoite mukana, jotta saan ilmoitettua voittajalle nopeasti voitosta. Arvonta-aika on tällä kertaa aika lyhyt, se päättyy keskiviikkona 28.9. keskiyöllä. Ilmoitan onnettaren suosikeille voitosta henkilökohtaisesti torstaina. :)

Mukavaa illanjatkoa kaikille :) 

Toiveena eheyttävä synnytyskokemus

Tervehdys!

Toissa viikolla koitti hetki, jota olin pelännyt, mutten hektisen työkuukauden aikana onneksi ehtinyt sen enempää ajatella: neuvolassa selvitettiin, olisiko mahavauva perätilassa Alvarin tavoin. 

Koska meidän neuvolasssamme on käytössä vain se kaikkein perinteisin selvitysmenetelmä eli käsikopelo, terveydenhoitaja varasi varmuuden vuoksi ajan naapurineuvolaan. Siellä käytössä on sentään sellainen neukkuaikainen ultrauslaite, joka alkaa valittamaan heti työn raskaudesta, kun se laitetaan päälle. :D Kyseisellä masiinalla saadaan kuitenkin selville se, mitä pitääkin eli vauvan tarjonta.


No, laite ei ollut kuin puoli minuuttia päällä ja vastaus oli valmis: vauva on oikein päin eli väärin päin! 

Voitte arvata, että sen hetkinen tunne oli jotain uskomatonta helpotusta. Tai ehkä tuota iloa on vaikea käsittää, jos kaikki on mennyt normaalisti, mutta perätilasynnyttyjälle ajatuskin siitä, että saisi  kokea normaalin synnytyksen on uskomaton. Jo se on ajatuksena eheyttävä, vaikka toki raivotarjontasynnytyksessäkin voi mennä moni asia hankalan kautta.

Toki jo Alvarin syntymä oli kokemuksena allekirjoittaneelle eheyttävä. Sain syliini sentään terveen elävän lapsen. Perätilasynnytykseen liittyy kuitenkin monia haasteita: Ensinnäkin päätös sektion ja alatiesynnytyksen välillä ei ole yksinkertainen. Minulle jäi hieman heitteille jätetty olo, sillä itsehän päätös siitä on tehtävä, vaikka ammattihenkilöstä kertookin molempien riskit ja edut. Jotenkin olin toivonut, etten joutuisi päättämään enää mitään, sillä ensimmäisen raskauden päätös raskaudenkeskeytyksestä oli jo koetellut henkisiä voimavaroja mielestäni jo ihan tarpeeksi. Netistä ei auttanut etsiä vastausta, sillä kauhutarinoita... No, niitähän riittää.


Kuten tiedätte, päädyi(n)mme alatiesynnytykseen, sillä tunsimme (etäisesti) henkilöitä, joilla oli siitä positiivisia kokemuksia. Lisäksi alatiesynnytys on tutkitusti vauvan vastustuskyvyn kehittymisen sekä äidin toipumisen kannalta parempi vaihtoehto. Toki päätökseemme vaikutti mageneettikuvauksella saatu tieto siitä, että Alvari olisi pienikokoinen ja lanteissani olisi tarpeeksi tilaa. Alvarin perätila oli myös nk. täydellinen perätila eli vauva syntyisi peppu edellä jalat linkussa.

Mutta, mutta... Itse synnytys oli kokemuksena melkoisen kamala. Ponnistusvaive pitkittyi supistusten romahdettua. Kolmas epiduraalipiikki lamautti toisen puoleni kehoa ja kätilön oli pideltävä jalkaani ylhäällä ponnistaessani. Lisäksi joka ikistä ponnistusta vaivaisi järkyttävä toispuoleinen issiassärky ja aloin hyperventiloida paniikissa. 

 

Perätilasynnytyksessä ei ole mahdollista valita synnytysasentoaan vaan on oltava perinteisessä gynekologin tutkimusasennossa. Sali on täynnä ihmisiä tarkastelemassa tällaista omituisuutta. Ei siis mikään rauhallinen kokemus. Kaiken lisäksi Alvarin tila alkoi heiketä, vaikkei se minulle selvinnytkään omien tuskieni keskellä. Poika syntyi velttona ja hengettömänä, mikä järkytti mieheni. Hän sanoikin, että seuraavaa lasta ei perätilasynnytetä. Alvarin syntymän jälkeen olimme myös kuulleet tapauksesta, jossa viikon ikäinen perätilavauva oli kuollut hapenvajauksen vaurioihin. 

Oma mielipiteeni ei kuluvan raskauden aikana ole ollut vielä sinetöity, sillä halusin odottaa tuota tarjonnan selvittävää ultrausta. Perätila yhdistettynä tiettyihin kuluvalle raskaudelle ominaisiin vaivoihin olisi varmaan saanut minutkin kääntymään lopulta sektion kannalle. 


Mutta nyt haaveissa on tosiaan se eheyttävä synnytyskokemus! Minulle se ei tarkoita ammeessa lillumista panhuilumusiikin soidessa eikä varsinkaan kotisynnytystä (huh, mikä ajatus tuo viimeinen kohta). Eheyttävä tarkoittaa eri naisille eri asioita. Jokaisen valintoihin vaikuttavat edeltäneet kokemukset. 

Itse haluan synnyttää paikassa, jossa on mahdollisimman monipuolinen kattaus ammattihenkilöstöä. Synnytys on joka tapauksessa varmasti kivulias kokemus, mutta jos eheyttävää olisi jo se, että saisi ponnistaa sellaisessa asennossa kuin haluaa - eikä ponnistusvaihe olisi yhtä pitkä kuin viimeksi. En panisi pahakseni myöskään sitä, että synnäriltä pääsisi pois muutenkin kuin paareilla maaten. Mutta jos näin menee, niin ei mitään. Pääasia, että käärö voi hyvin!

Millaiset asiat tekivät synnytyskokemuksestasi eheyttävän?

Ps.  Tänään myöhemmin tai huomenna olisi luvassa vielä pikainen Turun kansainvälisten kirjamessujen lippupaketin arvonta. Älkää missatko :)

Ps2. Olen vihdoin vastannut muutamaan koulu- ja opiskeluaiheiseen kysymykseen, mitä jätettiin tähän elokuiseen postaukseen. Pahoitteluni, etten jaksanut reagoida niihin töiden lomassa.

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

35 v + 35 rv

Moi!

Täällä ollaan. Trikoossa. Maha täynnä muutakin kuin pullaa (tämä lause on väännetty lainaus Alvarin Pikku Papu-levyltä)!


Juu, ajattelin joskus kesällä, että kiva palata töihin ihan siksikin, että voin ottaa ainakin muutaman kerran blogiin päivän asukuvia näin tukevasti raskaanakin. No, lopputulos oli se, että kun sain aamuisin kiskottua lääkinnälliset hoitosukat jalkaan kumihanskojen kera ( ei muuten mitään ihan yksinkertaista touhua ison mahan kanssa), totesin aika pian, etten taida jaksaa muuta. Meikkiä oli ainoastaan ekana päivänä naamassa. Hiukset sentään kampasin (lähes) joka päivä. Aika muutos sellaiselle, joka aiemmin nautti siitä, että  laittoi hiukset töihin ja vähän meikkiäkin.:D

Asujen kanssa kävi vähän samoin. Sain todeta, että lääkinnällisten hoitosukkien kanssa ei auttanut laittaa raskausfarkkuja jalkaan, kun ne eivät yksinkertaisesti mahtuneet! Lisäksi klassisen tyylikään kynähame- ja mekkokokonaisuudet sai unohtaa, sillä jouduin pitämään noiden stay-up sukkien päällä nilkkasukkia, jotteivät nuo yli sadan euron terveysvälineeni hajoaisi :/ Loppujen lopuksi ei enää arvattavasti kiinnostanut koko pukeutumispuoli. Pyörin koululla löysissä mammatunikoissa (ison mahan vuoksi mekotkin olivat muuttuneet vähän sellaisiksi), ja toivoin, etten vilautellut mitään strategista liian pahasti. Jos mahdollista, laitoin kyllä mammaleggarit noiden hoitosukkien päälle "huipentamaan" asukokonaisuuteni, mutta välillä oli oikeasti niin kuumia päiviä, että olo kävi sisäisen patterini kanssa kohtuu tukalaksi.

 

No, joka tapauksessa työpäivät ovat nyt tällä erää takana! Olen ollut jo viikon verran kotosalla, mutta hulinaa on riittänyt: tiedonsiirrot sijaiselle, Alvarin kahdet 2-vee synttärit, sukulaisia yökylässä, hoitosopimuksen tekeminen päiväkodissa, mahdollinen enterorokko, omat synttärit, yllätys-Babyshowerit (kiitoksia murut!), teille tiettömille kadonneen neuvolan raskaustodistuksen metsästämistä, neljä neuvolaa neljänä arkipäivänä peräkkäin ynnä muuta mukavaa.
 


Öisin ei oikein enää nukuta, ja paikkoja kolottaa, mutta viis siitä!

Kulunut viikko oli kuitenkin 35-vuotiaalle mammalle raskausviikoilla 35 + täyttä elämää (niin sisäisesti kuin ulkoisesti). Tällä hetkellä, tässä raskaudessa, vauva on oikein päin eli väärin päin, sainpa positiiviset pikapäätökset Kelasta sekä vanhempainrahakaudesta että äitiysavustuksesta. Lisäksi Alvari sai terveyssyitteni takia täysipäiväisen hoitopaikan vauvan syntymään saakka(, josta olen syvästi kiitollinen) ja minä vihdoin tänään nukuttua ensimmäiset kunnon päikkärit sitten kesäloman!

 

Ja sitten, tietysti juuri töiden päättymisen jälkeen, saapui postissa vaihtarimekko, jota olisi voinut käyttää työasunakin - Noshin pitkähihainen raitamaksi. Uskallan väittää, ettei se veny mahankaan kohdalta ihan muodottomaksi vaan käy hyvin myös vauvan syntymän jälkeen. :)

Mutta, mitäs sitten? Mistähän sitä kirjoittelisi seuraavaksi?

Mukavaa illanjatkoa kaikille! :)

tiistai 6. syyskuuta 2016

Jaksaa, jaksaa...

Moro!

Tässäpä hieman väliaikatietoja:

Elossa ollaan - ja toistaiseksi yhä yhtenä kappaleena.  Kuluneet viikot ovat olleet antoisia, mutta en varmaan ikinä ole ollut näin väsynyt. No, minun sanontani kuuluu niin, että äitiysloma kuittaa univelat (eli ei hakeuduta sentään vielä manan majoille) ;)

En sitten saanut saikkuakaan. Lääkärin mukaan laskimoni ovat kyllä pilalla lopullisesti (mistä ihmeestä noita ihanasti sanansa valitsevia lääkäreitä löytyy...), mutta on kuulema ihan sama seisonko vai makaanko tässä lähiviikkoina. Olen sinänsä samaa mieltä tämän terveyden auktoriteetin kanssa - töissä on fyysisesti huomattavasti helpompaa kuin tempoilevan ja kränäävän taaperon kanssa. Tietty olisi ollut kiva kuulla, että laskimoillani on jokin tulevaisuus ;) Onni on kuitenkiin hyvät lääkinnälliset hoitosukat. Toisaalta työt vievät mukavasti ajatukset pois tästä ketkusta loppuodotusajasta, ainakin aina silloin, kun pikku kakkonen ei pistele kipeästi kantapäätä, peppua yms johonkin kehoni kohtaan.

Seuraava pääasiallinen huoleni onkin ollut (niin, kuka tässä hässäkässä enää mitään perätiloja ehtii miettiä .D), mitä ihmettä teen, kun äitiyslomani alkaa. Kunnassamme on käytössä tuo uusi, sinänsä ihan ymmärrettävä säästötoimenpide eli subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen. Omalla kohdallani kuitenkin tiedän, etten kykene pojan pihaleikkejä vahtimaan tässä tulevina viikkoina.
Muutaman unettoman yön jälkeen (unetttomuus johtui tosin muutamasta muustakin tukalahkosta raskausajan vaivasta) päätin soittaa päiväkodinjohtajalle ja tiedustella, mitä vaihtoehtoja meillä on. Tuo mukava nainen kuunteli empaattisesti ja käski unohtamaan murehtimisen - Alvari saa olla koko syyskuun hoidossa, myös äitiyslomani alkamisen jälkeen. Päivähoito-oikeuden rajaus astuukin vasta seuraavassa kuussa voimaan! Lokakuu katsotaan sitten erikseen.

Hip ja hei - silloin ei ole kaiken kaikkiaankaan todennäköisesti montaa odotusviikkoa jäljellä. Ja se mun äippäloma alkaa ensi viikolla. Ehkä sitten ehdin kirjoitella enemmän ja kuvien kera :)

Tsemppiä itse kullekin elämän eri vaiheiden tuomiin haasteisiin :)

Ps. Tein kaupat mekosta, jota olen etsinyt ja etsinyt. Tässäpä kuvamateriaalia Erinin musavideon muodossa. Oma Velvet Lake-mekkoni tulee olemaan tosin musta pinkeillä hyöhenkuvioilla :)


lauantai 20. elokuuta 2016

Siperia opettaa - ensi havaintoja työn ja perheellisyyden yhdistämisestä

Tervehdys!

Yksi viikko ansioäidin arkea on nyt takana, ja ja ja...  Pää vähän pätkii. :D


Joka tapauksessa: selvitty on, mutta ekstroja ei olisi millään jaksanut (kuten tämän blogin päivittämistä työn ohessa).

Yllättävintä tässä muutoksessa oli se, kuinka mukavaa on viettää aikaa välillä vähän aikuisemmassakin seurassa. Teini-ikäisten ja nuorten seurassa oli myös mukavaa. Summa summarum - kodin ulkopuoliset ihmiskontaktit taitavat olla ylipäätään ihan mukavia ;)

Itse työkin maistui. Oppitunnit lähtoivät liikkeelle ihan hyvin. Töihin paluun pelastus lienee lähes kymmenen vuoden työkokemukseni (lue myös valmiita tunti-ideoita täynnä olevat mapit ja muistitikut). Olisi täysin eri asia aloittaa nyt nollasta, vaikka uusi ops tuottaakin hommaa paikoin.

Erityistä oli myös se, että parin ympäripyöreän päivän jälkeen sain hoidettua vaadittavat työt koululla kahdeksassa tunnissa eikä hommia tarvinnut tuoda kotiin. Tämä on minulle uutta, sillä useina aiempina vuosina saatoin lähteä tuntien jälkeen kotiin ja tehdä tulevia tuntisuunnitelmia sitten sieltä käsin pitkin iltaa. Nyt se ei yksin kertaisesti onnistuisi ja töistä vapaat illat ovat tuntuneet melko mukavilta, vaikka ne ovatkin kuluneet poikkeuksetta sohvalla maaten. Toki uusi rytmi tuskin on vakio, sillä koeviikojen tahi ylppäreiden paukahtaessa työt on jälleen pakko tuoda kotiakin. Onneni onkin se, että äitiyslomani alkaa ennen ensimmäistä koeviikkoja tai yo-rumbaa. Joskus ne toki ovat edessä, mutta eivät tällä erää.

Kamalinta oli puolestaan jättää itkevä taapero hoitoon. Eka päivä meni hyvin, mutta itku alkoi muina päivinä heti, kun autossa kertoi. että hoitoon ollaan menossa. Samaten Alvaria noudettaessa poika purskahti aina uudestaan itkuun, vaikka muuten hoidossa oli kuulema ollut hyviäkin hetkiä. Ruoka ja päiväunet olivat maistuneet.

Pientä reagointia on ollut viime päivinä muutenkin. Yhtenä yönä isin oli mentävä pojan huoneeseen nukkumaan, sillä hän ei meinannut itkultaan rauhoittua lainkaan. Nyt viikonloppuna kiukuttelua on ollut tavallista enemmän. Oletettavasti nämä ovat luonnollisia reaktioita uuden edessä, mutta kurjiltahan ne äidistä tuntuvat. :(

Seuraava viikko häämöttää jo nurkan takana. Silloin olen suurimman osa ajasta pojan yksinhuoltaja mieheni työmatkan takia. Lisähaastetta on siis tiedossa. Kaiken lisäksi viikon varrella käyn uudemman kerran neuvolalääkärillä näyttämässä jalkojani. Kohjut pahenevat viikko viikolta, vaikka selvästi uudet lääkinnälliset hoitosukat helppaavat paljon. Nähtäväksi jää, kuinka pitkäksi visiittini työelämään muodostuu. Hiemna ristiriitainen on fiilis, sillä tykästyin jälleen työhöni, mutta toisaalta oma vointi ja jaksaminen arveluttavat.

Päivä kerrallaan siis, kun muutakaan ei voi!

Ps. tiedättekös, mistä kuva on? Otsikosta huolimatta ei ainakaan Siperiassa ;)