lauantai 28. huhtikuuta 2018

Perth - osa I


Tervehdys!

Vihdoin täällä taas :) Bloggailuaikatauluni ovat jälleen heittäneet häränpyllyä, nyt syynä ovat olleet lähinnä lasten ja sittemmin myös henkilökohtaiset terveysongelmat. No, onneksi emme sairatelleet reissussa :)

Kiitos kovasti edelliseen postaukseen tulleista kommenteista. Pyörittelin pitkään mielessäni toiveitanne ja sitä, kuinka saisin ne sovitettua postauksiksi. Koska matkamme oli vahvasti muutamaan tukikohtaan kiinnittynyt enkä reissun jälkeenkään koe itseäni varsinaiseksi aussi-asiantuntijaksi, päädyin siihen, että teen kolme matkakertomusta ja yritän huomioida toiveitanne niissä. Tässä ensimmäisessä osassa keskityn kertomaan matkamme alkuosasta sekä kertomaan arkisia havaintojani uudesta ympäristöstä. Lähestymistapani on näissä kokemuspohjainen eikä edusta kokonaisvaltaista aussiasiantuntijuutta ;)

Kuten jo ennen matkaa mainitsin, Australian matkamme mahdollisti mieheni työhön kuuluva harjoittelu. Vaihtoehtoinen kohdemaa Australian ohella oli Intia, mutta se ei kuulemma häntä houkutellut. Kun selvisi, että Australian kohdeyliopisto University of Western Australia (UWA) sijaitsisi Perthissä, missä asustaa perheineen myös mieheni lapsuudenystävä ja lisäksi eräs miehen kollega oli yhdistänyt perhelomailun samankaltaiseen harjoitteluun, suunnitelma oli selvä - lähtisimme koko joukko matkalle! Toki ensisijainen rooli oli mieheni työllä, mutta saisimme kuitenkin koko perhe kivan hyppäyksen pois perus(Suomi)arjesta ja loskasta.

Muutama sananen Perthistä. Kaupunki on ainutlaatuinen monella tapaa. Tuo Australian neljänneksi suurin kaupunki sijaitsee mantereen länsirannikolla ja on myös Länsi-Australian osavaltion pääkaupunki. Kyseinen osavaltio on pinta-alaltaan lähes kolmasosa Australian mantereesta, mutta väkiluvultaan vain 2,3 miljoonaa. Perthin alueella asuu puolestaan asuu 1,9 miljoonaa tuosta osavaltion asukasmäärästä. Kaupunkia onkin tituleerattu maailman eristyneimmäksi pääkaupungiksi, ja sieltä on pitkä matka Australian muihin kaupunkeihin että muiden maiden keskuksiin. Kuvaavaa on, että Balin miljoonakaupungit ovatkin lähempänä Perthiä kuin oman maan kaupungit. Tämän lisäksi Perth on pinta-alaltaan erittäin laajalle levittäytynyt. Tässä mielessä sitä voisi kutsua kai Australian Tampereeksi. Mielikuvaa tukee lisäksi se, että Perth on vahvasti rakentunut teollisuuden, erityisesti kaasu- ja kaivosteollisuuden ympärille. Selvää manselaisuutta siis ;)


Johtuen juuri etäisestä sijainnista Perth ei ole toistaiseksi ollut turistien ykkösvalinta Australiassa. Tuskin mekään olisimme sinne menneet ilman varsinaisen painavaa syytä. Syitä valita Perth toki olisi - Länsi-Australian hiekkarannat ovat huikeita, jopa niin huikeita, että muualta päin Australiasta tullaan sinne viettämään rantaelämää. Vallitseva Välimeren (kuivahko) ilmasto puolestaan saa aikaan sen, että kovatkaan helteet eivät tunnu läkähdyttäviltä. Kun Melbournen tietämillä merivedet alkavat olla aika hyisiä näin paikallisen syksyn (maaliskuu) korvilla, voi Perthin tienoilla polskutella yli 25 asteen lämpöisissä vesissä.

Perth on muutenkin tosi jännä paikka - miljoonakaupunki parhailla rantafasiliteeteilla, mutta ilman turistilaumoja. Kaikki nähtävyydet ja vierailukohteet vaikuttivat olevan rakennettu lähinnä paikallisia, kuten koululaisryhmiä varten. 

Turistittomuus oli meistä pääasiallisesti varsin mahtavaa - kaupungissa saattoi aistia aidon paikallisen elämän eikä paikkoihin tarvinnut jonottaa tahi väistellä möykkääviä ja kännääviä lomalaisia. Toisaalta turistien puute heijastui selkeästi siihen, että paikalliset palvelut toimivat sangen erikoisesti - esim. monet kaupat sulkivat arkenakin ovensa klo 17 ja sama oli ravintoloiden kanssa. Myös monissa kauppakeskuksissakin saattoi olla vain yksi ilta viikossa, milloin kaupat olivat klo 20 asti auki. Paikallistunut ystävämme vitsailikin, että aussit eivät halua tehdä uraa - rannalla hengailu ja vapaa-aika ovat tärkeämpiä. Onko sinänsä huono periaate tämäkään. Tätä yksittäistä matkailijaa nyt ehkä hieman harmitti, varsinkin kun vapaa-aikamme alkoi vasta kauppojen sulkiessa oviaan.

 

Eräs keskeinen ratkaistava asia ennen matkaa oli majoitus. Mietimme monia erilaisia vaihtoehtoja Airbnb-tyylisestä asunnonvuokrauksesta alkaen. Saimme myös tarjouksen majoittua ystäväperheen tykö koko matkamme ajaksi, mutta ajattelimme apinajengimme olevan vähän liikaa perheelle, johon oli vastikään syntynyt pieni vauva. 

Loppujen lopuksi (ja onneksi näin) saimme kahdeksi viikoksi perheasunnon yliopiston kampuksen kupeesta. Tämä oli oikeastaan onnenpotku, sillä erinäisten syiden vuoksi auton vuokraus epäonnistui ja miehen työmatkat olisivat olleet todennäköisesti katastrofaalisen pitkiä, jos olisimme vuokranneet kämpän jostakin kauempaa. Perthin julkinen liikenne, erityisesti poikittainen, ei tosiaankaan ole tuossa jättikaupngissa mikään toimivin. Olisi ollut aika surkeaa, jos vähäinen yhteinen ilta-aika olisi huvennut matkustamiseen. Nyt ei onneksi näin käynyt vaan siippa oli kotosalla 20 minuutissa työpäivien päätyttyä :)

 

Asunnosta ei tullut otettua ihan hirveästi kuvia, mutta muutamia anekdootteja voin mainita. Tilaa saimme ruhtinaallisesti 3 h, erillinen työtila, keittiö sekä kylpyhuone. Oikeastaan lastenhuone osoittautui ihan turhaksi, sillä nukuimme kaikki yhdessä huoneessa, Kaisla matkasängyssään ja Alvari perhepedissä. Tuo ylimääräinen huone sai toimia lähinnä ilmapallojen pomputtelu- ja maastoautojen kyttäystilana ;)


Kummallisuuksiakin tietysti riitti, niitä peribrittiläisiä. Kahden pikkupossuttelijan äitinä en ollut ensinnäkään erityisen innostunut joka tilaan (paitsi keittokomeroon) ulottuvasta kokolattiamatosta. Oli melko tuskaista vahtia, etteivät maitomukit tai vesimeloniannokset valuneet kohti lattiaa. Virittelimme kaiken maailma pahvilaatioita ruokailijoiden alle ja onneksi pahimmilta sotkuilta vältyttiin. 

Suomalaisena myös kylpyhuone kammotti. En voi sietää erillisiä kylmä- ja kuumahanoja! Ne eivät ylipäätään ole mielestäni mikään maailman hygienisin keksintö, mutta sopivan lämpöisen veden säätäminen esimerkiksi pepun pesun yhteydessä oli tuskaa. Paikallinen kuuma vesi on nimittäin samantien kiehuvaa. Ilmeisesti bidee-suihku on pohjoismaalainen keksintö, niitä ei näkynyt missään. Eniten kuitenkin ihmetystä herätti se, ettei suihkutiloissa ollut irroitettavaa suihkua. Peseytymisen (kaikesta rantsuilta tulevasta hiekasta puhumattakaan) luulisi olevan sellaisen kanssa vähän inhimillisempää. Nyt lapsukaiset joutui nostamaan omaa päätä korkeammalle, jotta päivän tahmat sai irti...

 

Se, mikä jännitti etukäteen ehkä eniten, oli lähiympäristö. Täytyy myöntää, että lähdimme tässä suhteessa matkaan ihan sikasäkissä. Ymmärrettävästi kahden taaperon kanssa ei yksi aikuinen pysty kovin kummoisia retkiä kotiovelta tekemään, joten mielenkiintoinen lähiympäristö oli onnistuneet reissun a ja o! Vaikka kaavailin vielä matkan alkaessa, että saattaisin lähteä lasten kanssa käymään esimerkiksi Perthin keskustassa (sijaitsi n. 5 km päässä), nämä kuvitelmat karisivat aika nopeasti pois. Matkassamme oli vain yhdet rattaat ja vaikka Alvari on välillä erittäin reipas pikkupoika (potkupyöreilee metsissä isänsä kanssa noita 5 km lenkkejä), voi hän päättää väsyn koittaessa, ettei liiku senttiäkään mihinkään. Tällaisia tiettyjä uhmakohtauksia en halunnut ehdoin tahdoin kokea vieraassa ympäristössä kovin kaukana tukikohdastamme...

Tämän lisäksi vallitsevat sääolosuhteet raamittivat toimintaamme. Paikallisten suositusten mukaan pienten lasten ei ylipäätään ollut suositeltavaa oleilla auringossa klo 10-17 välillä kuumuuden ja auringon polttavuuden vuoksi. Eikä kuumuudessa kyllä halunnut ollakaan, vähiten nuo meidän muksut. Päädyimme aamupäivisin tekemään ihan pieniä retkiä lähiympäristöön - oman pihan pyykinkuivatusalueelle, paikalliselle ostarille tai sitten, mitä ihaninta - yliopiston kampuksen mahtavaan puistoon:

 

Tuo paikka oli kyllä täydellinen paratiisi - niin uskomattoman vehreä ja äänekäs! Täynnä mitä ihmeellisimpiä lintuja. Esimerkiksi paikallinen "perusvaris" kiehtoi meitä laulullaan sen verran, että ääntelyä piti oikein nauhoittaa muistoksi. Teimme monta kertaa lasten kanssa pieniä eväsretkiä puistoon. Joka kerta havaitsimme jotakin mielenkiintoista - kuten eräällä kerralla tämän opinhaluisen riikinkukon.

 
 

Kampus oli muutenkin todella kaunis ja hyvinhoidettu. Lukukausi kesälomien jälkeen oli juuri alkamassa, joten käytävät ja puistojen penkit täytyivät innokkaista opiskelijoista. Silmiin pistävää oli muuten se, että erittäin iso osa opiskelijoista oli Aasiasta. Noissa maissa opinhaluaisia, parempa elämää janoavia riittää. Ilmeisesti lukukauden alku on samalla myös valmistuvien juhla-aikaa. Monena päivänä saimme todistaa tällaisten Harry Potter-hattuisten ja -viittaisten juhlallisuuksia, jotka huipentuivat juhlallisiin iltamenoihin :)



Mieheni ei onneksi tarvinnut tehdä mitään pisintä mahdollista päivää vaan hän kotiutui keskimäärin klo 16 maissa. Päivällisen tai kevyemmän välipalan jälkeen alkoi meidän yhteinen perheaikamme, joka yritettiin käyttää mahdollisimman tehokkaasti hyväksi. Illanpimeys nimittäin laskeutui keskimäärin siinä klo 19 aikoihin, jolloin ilma alkoi myös viiletä - joinakin päivinä ihan oikeasti viileäksi, toisina taas sellaiseksi ihanaksi suomalaistyyppisesti ihanaksi lämpimäksi elokuun illaksi. Muutamana ehtoona oli jopa tukalan kuumaa pitkälle yöhön!


 

Iltaretkiemme vakituiseksi kohteeksi muodostui Swan Riverin rantapenkka. Kyseessä ei siis ollut merenranta vaan jättiläismäinen joki, joka halkaisee Perthin kaupungin kahtia. Pikkupolskuttelijoillemme joki oli kyllä ihan tarpeeksi - varpaiden uittelua, maastoautomutailua ja läträämistä. Sitä lapset olisivat voineet jatkaa ikuisuuksiin!

 

Lasten iloa oli kyllä ihana seurata. Kaisla oli niin ihmetyksissään hiekasta! Viime kesänä hän oli ollut vielä liian nuori hiekkalaatikkoleikkeihin, joten kaikki oli niin uutta ja jännittävää. Kuten käveleminen paljain pikkuvarpain hietikolla. Tyttöhän oli oppinut juuri ennen matkaa kävelemään...

Kuten instagram-seuraajani ehkä havaitsivat, Swan River muodostui myös kuvailujeni kohteeksi. Kun tarpeeksi kuvailee, varsin hupaisiakin tilanteita tulee tallennettua. Tässä seuraavassa kohtaaminen varsinaisen kovisjengin kanssa :D


Nämä mustajoutsenet (joiden mukaan joki lienee saanut nimensä?) olivat aika tyrkkyjä. Jengin johtaja päätti, että nyt mennään noiden apajille. Uivat ihan kohti ja olivat jo nousemassa rantaan, jopa vähän vihaisesti äännellen. Siipan ei auttanut lopulta kuin mennä ajamaan mokomat ankat tiehesä! Lapset olivat jopa vähän peloissaan kohtauksesta.

Joutsenet eivät toki olleet joen ainoita asukkaita. Hyvällä tuurilla aalloilta saatoi bongata delfiinejä, ja rantaan ajautui jatkuvasti esimerkiksi meduusoja. Nämä jälkimmäiset olivat kaiketi ihan vaarattomia, mutta täysin riskitön joki ei ollut - ihan lähiaikoina joesta oli löytynyt eräs tappavan myrkyllinen mustekala. Ilmeisesti se oli kuitenkin merestä ylemmäs juoksulle ajautunut harvinaisuus. Paikalliset suhtauivat kuitenkin jokeen rennosti, joten mekin yritimme toimia niin (toki silmät auki).


Australian eläimistö tuntui alkuun muutenkin aika hurjalta: lintuja (magpie), jotka saattavat yrittää puhkoa lasten silmiä, istuskeli siellä täällä. Paikalliset käärmeet ovat huomattavasti myrkyllisempiä kuin Suomessa ja niihin saattoi törmätä (hoitamattomissa) puistoissa. Eniten säikähdystä aiheuttivat mustaleskien heimoon kuuluvat Redbag-hämikset, jotka kuulemma myös voivat olla erityisesti pikkulapsille vaarallisia. Asuntoamme katsastamaan saapunut ystävä totesi heti ensimmäisenä iltana, että sellaisia näytti majailevan meidän oven pielessämme - Hui Kauhia!

Hyönteismyrkyt tuli hankittua aika vikkelään ja ensimmäiset päivät ravistelin kuivamassa olleita pyykkejä aika moneen kertaan... No ilmeisesti kyseiset hämähäkit eivät lopun kaiken kuolemantapauksia kuitenkaan aiheuta, mutta puremajälki voi olla aika ikävä joka tapauksessa.


Matkamme oli tosiaan omatoimilomaa, joten suurimmaksi teimme ruuat itse. Tälla tavoin toki säästimme kustannuksissakin jonkin verran, koska olisimme laittaneet ruokaa Suomessakin.

Tuttavaperheemme isä kyyditsi meidät muutaman kertaan isoihin supermarketteihin, joista ostimme kerralla viikon ruuat. Onneksi lähistöllä oli myös erittäin hyvin varustettu pikkukauppa, josta saimme helposti puuttuvat täydennykset. Se oli kuitenkin selkeästi kalliimpi liike. Ruuan hinta oli mielestäni aika lailla Suomen tasoa, noissa isoissa marketeissa ehkä jonkin verran halvempaa. Se, mikä kuitenkin oli ihana, olivat valtava auringossa kypsyneiden kasvisten ja hedelmien määrä!
 

Ulkona syöminen oli myöskin aika tavalla Suomen hinnoissa niin pikaruokapaikkojen kuin hienompien ravintoloiden suhteen. Tämän lisäksi varisnkin kahvilla käyminen oli vallan kallista - täysin Suomen hinnoissa tai enemmänkin! Tästä huolimatta aussit vaikuttivat varsin kovilta take away-kahvien kuluttajilta...

 

Kävimme toki useamman kerran tuon reilun kolmen viikon aikana myös ulkona syömässä. Kovin monipuolista kuvaa emme valitettavasti saaneet, sillä Alvarin ravitsemiseksi tuli valittua usein miten paikka, josta sai varmasti ranskalaisia. Huoh. Voisi sanoa, että pikkumies eli matkamme ranskalaisilla. Jostain syystä paikalliset ruuat (esim vanukkaat, jogurtit, juusto, nakit(!) yms) eivät maistuneet hänelle. Olin jo vähän hätää kärsimässä, mitä tarjota ukkelille esimerkiksi lounaaksi. Keitetyillä kasviksilla ja hedelmillä mentiín...


Mutta voi sitä onnen määrää, kun eteen tuotiin iso kulho ranskiksia...

Toki pikkuherran masu kyllä kieltämättä reistaili ja ummetti aika lailla matkan aikana. Kaiken lisäksi loppumatkasta hän päätti, että aikoo käydä isolla hädällä vasta kotona Suomessa. OMG...

No, nyt Suomessa vietimmekin sitten ranskistonta huhtikuuta... Onneksi tilanne on kaikin puolin tasaantunut ja paluulentokin sujui ihan mainiosti :)

Tällaista tässä postauksessa. Herättikö ajatuksia? Seuraavassa postauksessa voisin kertoa näkemisen ja kokemisen arvoisista paikoista Perthin seudulla.:) Kuulemisiin - toivottavasti vähän nopeammin kuin viimeksi.

torstai 5. huhtikuuta 2018

Hello, Australia!

Tervehdys, te blogini lukijat, jotka tänne vielä ehkä eksytte!
 

Oikein paljon terveisiä ihmeelliseltä Australian mantereelta. Kotiuduimme reilut puolitoista viikkoa sitten lähes kuukauden kestäneeltä turneeltamme, mutta edelleenkin osa minusta taitaa olla tuossa kaukaisessa kolkassa, jossa kaikki oli toisin:


Oli syksy, mutta kuumempaa kuin yhtenäkään kesänä kuuteen vuoteen Suomessa. Kuumuus ei tuntunut kuitenkaan yhtä painostavalta kuin mitä täällä helteillä (tai vaikkapa kuumankosteassa tropiikissa).

Kuu paistoi väärin päin taivaalla. Oudot eläimet mekastivat päivin ja öin. Liikenne oli hassun brittiläistä (kuten osittain myös talojen tekniset ratkaisut ja ruokalistat). Ihmiset olivat ystävällisiä ja välillä vähän liiankin rentoja (kukaan ei jaksa tehdä ilmeisesti töitä viiden jälkeen iltaisin ja maastoautoilla voi parkkeerata minne vain, jos haluaa piknikille?)

 

Aika moni on kysynyt, että oliko reissu arvoisensa. Vastaan, että oli, vaikka lomalta edelletetyt standardit varmasti vaihtelevat sen mukaan, keltä kysyy. Meidän lomamme oli vähintään osittainen sukellus paikalliseen kulttuuriin, eikä muuten mikään all-inclusive-loma. Eipä meillä olisi edes ollut sellaiseen varaa.

Teimme itse ruokamme, emmekä asuneet hotelleissa. Jos haluatte rehellisimmän mahdollisen vastauksen, niin kotiäidin vinkkelistä loma koostui viikon verran perusarjesta, viikon verran astetta eksoottisemmasta arjesta ja viikon verran lomailun helmihetkistä. Tämä kaikki sikinsokin ja lomittain.

Edellä mainittuun koostumukseen olin kuitenkin ennakkoon jo varautunut ja asennoitunut pahempaankin. Kun lähtee yksi- ja kolmivuotiaan kanssa lomalle, ei kannata asettaa liikoja tavoitteita. Meidän näkökulmastamme huippua ja mieletöntä tuuria oli se, ettemme sairastuneet ennen lähtöä (tuolloin elettiin pahinta influenssapiikkiä ainakin Turun seudulla) emmekä matkan aikanakaan (ei edes yhtä pientä ruokamyrkytystä!). Tästä olen mielettömän kiitollinen!

Matkan huonoihin hetkiin kuului se, että miehen järkkäri hajosi ja tiettyjä tärkeitä kortteja hävisi alkumatkasta. Meillä oli kuitenkin onneksi hyviä ystäviä kaupungissa (asuimme myös heillä osan ajasta) ja heidän kanssaan lomastamme ei jäänyt puuttumaan yhtään mitään kokemisen arvoista. Pääsimme kaikkiin niihin paikkoihin, joihin olimme suunnitelleet ja vähän enemmänkin :)

Mistä minä sitten erityisesti nautin?



Pienistä hetkistä. Lämmöstä ja valosta. Siitä, että sai kuivattaa pyykkiä ulkona narulla ja se oli kuivaa tunnissa. Suurkaupungin sykkeestä. Yliopiston maagisen kauniissa trooppisessa puistossa mekastavista linnuista. Siitä, että tyttäreni saattoi jahdata kakaduja nurmikentillä. Lasten riemusta, kun vesi oli lämmintä ja hiekasta saattoi tehdä mutavelliä. Australian ihmeellisesta luonnosta. Aaltojen kohinasta. Englannin kielestä ja ystävällisistä ihmisistä. Siitä, että kasvikset ja hedelmät maistuivat auringolta. Lämpimistä illoista (sellaisista kuin Suomen elokussa parhaimmillaan). Siitä, että sain viettää ehkä elämäni erikoisimman maaliskuun. Siitä, että me uskalsimme tarttua hetkeen ja lähteä :)


En oikein tiedä, mistä aloittaa tarinointini tämän syvemmin. Aiheita olisi monia. Kerron matkastamme mielelläni lisääkin. Postausaiheina voisi olla esim. kaukomatkailu taaperoiden kanssa, Perth kaupunkina, Australian ihmeellisyyden ylipäätänsä, kotiintuomiset yms.


Mitä haluaisitte kuulla? :)

torstai 22. helmikuuta 2018

Tildan matkakapseli

Blogiyhteistyö  Capslookin kanssa

Tervehdys!

En kirjoittele tätä postausta lentokentältä, vaikka niin totisesti jo toivoisin. Kahden viikon karanteeni pehmittää hyvin ihmisen aivoja. En ehkä kestä tätä jännitystä - on aika haasteellista yrittää pitää neljä ihmistä matkustuskunnossa tähän aikaan vuodesta! Olemme välttäneet influenssan muutaman kerran melko täpärästi, mutta uusia tapauksia ilmenee jatkuvasti ympärillä. Tosi keljua vältellä ihmisiä, mutta ei voi mitään.

Tämän postauksen ajan ajattelin kuitenkin keskittyä matkakuumeeseen sen tavanomaisen sijaan. Ehkä positiivinen asenne auttaa lopulta lähtöviivalle!

Jo muutaman päivän ajan olen lasten päikkäreiden aikaan penkonut hattuhyllyjä lomavaatteiden toivossa - jotenkin tämä on vain kovin huvittavaa villapaitojen keskellä. Perthin tämänhetkiset sääolosuhteet poikkeavat sen verran roimasti meidän peruskesäisistä keleistäkin, että pariin otteeseen on oikein pitänyt tarkentaa itselle minkämoista vaatetusta kannattaa ottaa mukaan.

Lähtokohtaisesti olemme päättäneet pyrkiä minimalismiin - hankimme puuttuvat vaatteet (ja ehkä vähän ensi kesän vaatetustakin) paikan päältä. Todennäköisesti vasta helteen läpsäistessä kasvoja tajuamme, miten todella kannattaa pukeutua. Lisäksi Australian alvit ovat sen verran pieniä, että vaatteet ovat kuulemma sielä edullisempia kuin Suomessa. Viemme myös tuomisia tuttavaperheelle, joten senkin vuoksi laukuissa on enemmän tilaa palatessa kuin lähdettäessä.

Mieheni nauraa minimalismilleni jo valmiiksi (Keski-Suomen mummolaan pakataan helposti kaksi matkalaukkua viikoksi), mutta aion näyttää hänelle! Vaatevaraston harventaminen ja kapselikaappiajattelun työstäminen tekee kummia myös hamstraajille.

Sain taiottua kesävaatelaatikoiden pohjilta kokonaisuuden, johon olen kohtuullisen tyytyväinen. Se ei sisällä vielä lennon aikana käytettäviä vaatteita, sukkia tai alusvaatteita, mutta jos tämä kapseli johonkin suuntaan vaatekappaleiden osalta muuttuu, niin se pienenee. Pahoittelen kuvamateriaalin ryppyisyyttä, mutta itseasiassa tämän ominaisuuden arvioiminen kunkin vaatekappaleen kohdalla kuuluu pohdittaviin teemoihin.

Puvusto koostuu seuraavista vaatekappaleista:

- viisi mekkoa

- kolme toppia

- kaksi neuletakkia

- hame

- shortsit

- legginssit

 

Kuten huomaatte, olen mekkoihmisiä. Näin alkuun kuitenkin totean, että jos jostain vähennän, niin mekoista. Tällöin jäljelle jäävät ne, jotka ovat mukavimmat yllä sekä monikäyttöisimmät. Näillä kriteereillä mukaan lähtevät ainakin yllä olevat NOSHin ja House of Lolan "pese ja pidä"-mekot. Kahta lasta vahtiva äiti ei kaipaa turhia krumeluureja. Pyllistää pitää pystyä myös kunnolla ;)

Lidlin Esmara-merkkinen maksi voisi olla myös mainio, jollei sitten liian tumma helteeseen. Muut kriteerit se täyttää kyllä.


Kamppailu viimeisestä paikasta käytäneen sitten kahden vintagemekon välillä. Marimekon oranssi pikkumekko on tuttu blogista jo viime kesältä. Se on tyypillistä paksuhkoa
Marimekko-puuvillaa, joka saattaa tuntua kurjalta yli 35 asteen keleillä. Muuten kyllä tykkään siitä kovasti!


Toinen vaihtoehto on tämä UFFilta löytynyt 80-luvun kaunotar - se on astetta ilmavampaa puuvillaa, mutta fiftarityyliin reilusti alle polven (enkä aio ottaa korkkareita mukaan). Onkohan se turha fiini?


Mekkojen ohella perusvaatetukseeni kuuluu kaksi alaosaa: hame ja shortsit, joiden kavereiksi ajattelin parittaa kaksi House of Lolan toppia sekä Gina Tricotin napapaidan. Olen muuten yllättävän tyytyväinen, kuinka toimivan värimaailman onnistuin tähän puvustoon luomaan: paletilla on pehmeitä vaaleanpunaisen, korallin ja keltaisen sävyjä.Olen ehdottomasti väri-ihmisiä, mutta sellaisella (toivon mukaan) tyylikkään minimalistisella sipauksella ;)

 
 
Alaosat ovat värimaailmaltaan murretun vihertäviä - eivät omiin väreihini parhaita, mutta toimivat hyvin kauempana kasvoista. Henkkamaukan pellavahame on pari kertaa ollut jo kirpparikasassa, mutta osoittautui nyt aivan täydelliseksi matkavaatteeksi: pieni ryppyisyys ei haittaa ja vyötärövyö tuo skarppiutta päärynävartaloisen asuun.


Oikeastaan kaikista hankalin osa puvuston luomista oli housujen löytäminen omasta vaatekaapista. Minun on erittäin vaikea löytää valmishousuja vartalonmallini vuoksi. Omistan yhdet pellavahousut yli kymmenen vuoden takaa, mutta totesin niiden olevan hiukan liian pienet. Mitään muuta ei sitten löytynytkään...

Ainoana varsinaisena vaatehankintana matkalle ostin tällaiset NOSHin shortsit, jotka olivat hyvässä alessa heidän sivuillaan. Onneksi ne olivat kerrankin ihan sopivat allekirjoittaneelle!

 

Pieni mahdollisuus tietysti on, että jossain vaiheessa oleskeluamme sattuu sadepäivä kohdalle. Lisäksi illat ovat kohteesta riippumatta aina viilempiä. Siksi matkassa on hyvä olla yksi hieman lämpimämpi neuletakki.

Löysin Your Facen joulunjälkeisalesta tällaisen aivan mahtavan neuletakin, ja vaikkei matka silloin ollut vielä aivan varma, ajattelin heti että Australiassa tuolle olisi käyttöä. Neuletakin pehmeä hiekan sävy on omiin väreihini parempi vaihtoehto kuin puhdan valkoinen tai beige. Se sopii erinomaisesti mielestäni myös kaikkien matkapuvuston muiden vaatteiden värisävyjen kanssa.


Viileämpiä hetkiä varten otan mukaan myös NOSHin korallinväriset leggarit sekä vanhan rakkaan henkkamaukka paitulin. Se on muuten varsin passeli myös rannalle bikinien kanssa paahteelta suojaamaan :)

Asusteita otan mukaan rajallisesti. Ehdottomasti mukaan lähtee useampi Pomp de Luxin pääpanta, olen niihin koulussa! Saatan ottaa myös jomman kumman kuvassa näkyvän korun, mutta se ei ole välttämätöntä. Lennon aikana jaloissani olevien tennareiden ohella otan yhdet tai kahdet ballerinat.


Siinäpä se olisi - miltä kuulostaa? Mitä sinä jättäisit pois tai lisäisit?

Omasta mielestäni tämä puvusto on jo kohtuullisen hyvä suoritus meikäläiseltä. Kapselipukeutumisen pelisäännöt ovat pikkuhiljaa tehneet työtä ajatusmaailmassani. Capslookin kurssilta on tarttunut ajateltavaa, joka pikku hiljaa muokkaa ajatteluani. Se on näkynyt myös tässä matkapuvuston työstämisprojektissa.

Jatkan edelleen yhteistyötä Suomen kapselipukeutumisen ykkösasiantuntijan, Iinan kanssa. Jos koet laillani tarvetta laittaa vaatekaappisi ongelmat kuntoon, niin suosittelen kovasti Caps Lookin verkkokurssia. Koodilla "turuntilda2018" saat kurssin hinnasta  alennusta 20 euroa. Aikaa ilmoittautua on perjantain (23.2.) loppuun, klo 24:00 asti.

Toivokaamme nyt terveyttä, aurinkoa ja uusia kokemuksia meille kaikille lähiviikkoina :)

Palataan asiaan - toivottavasti onnellisen seikkailun jälkeen ;)

tiistai 13. helmikuuta 2018

Rakastunut Ryti

Blogiyhteistyössä Rauman Kaupunginteatterin kanssa 

Tervehdys!

Viime perjantaina koitti eräs erittäin hartaasti odottamani päivä. Olin iät ja ajat sitten saanut ehdotuksen Rauman Kaupunginteatterilta tulla tutustumaan heidän ohjelmistoonsa kuuluvaan musiikkinäytelmään nimeltä Rakastunut Ryti.


Jos lähtökohtaisesti ajatellaan, että millaiset esitykset meikäläistä kiinnostavat, niin tieteen ja taiteen popularisointi kera musiikin on aina lähellä sydäntäni. Toki historianopettajana ilahduin henkilövalinnasta - Risto Ryti on eräs presidenttikaartimme kiehtovimmista ja mystisimmistä hahmoista, joka ansaitsee ehdottomasti hieman enemmän parrasvaloihin pääsyä.

Epäonnea oli kuitenkin matkassa, sillä ensimmäinen päivämääräbuukkauksemme kaatui isänpäivän tienoilla korvatulehduskierteeseen. Olin ajatellut viedä mieheni teatteritreffeille, ja värvännyt isovanhemmatkin mukaan lastenvahdeiksi, mutta se siitä sitten.

Nyt toistamiseenkin epäonni hiipi kannoillamme mysteerisen mahapöpön muodossa. Puolet perheestämme kaatui sen myötä, mutta minäpä vältyin (eikä tauti edelleenkään ole iskenyt). Siis matkaan!

Koska Kaislan imetys oli päättynyt, saatoin lähteä tien päälle myös ilman muuta perhettä, ja pyysinkin avecikseni hyvää ystävääni ja kollegaani toisesta koulusta. Tässä seuraakin siis kahden historianopettajan havaintoja, miten esityksessä onnistuttiin luomaan autenttinen tunnelma faktoja unohtamatta.


Jokunen sana aluksi ensivaikutelmista Rauman Kaupunginteatterin suhteen. Teatteri sijaitsee Alfredinkadulla aivan keskustan tuntumassa. Teatteri perustettiin jo vuonna 1940, mutta vuodesta 2005 se on toiminut uusissa tiloissa Kanalin varrella. Teatterissa on nouseva 174 paikkainen katsomo, mutta tunnelma on varsin intiimi. Myös lämpiö ja kahvilatilat ovat sympaattiset - kyseessä on siis ammattiteatteri pikkukaupungin kotoisalla tunnelmalla.


Allekirjoittanut oli tietysti innoissaan siitä, että pääsi pitkästä aikaa ihmisten ilmoille kolttua ulkoiluttamaan. Löysin tässä taannoin kotimaisen 1970-luvun jerseymekon, joka mielikuvissani oli täydellinen teatteriasu. Noh, pakkanen vähän haastoi pukeutujaa (pientä sähköisyyttä ilmassa ;)), mutta aion kyllä tehdä tästä luottomekkoni.


Sitten Rakastuneeseen Rytiin. Millainen käsitys sinulla on Risto Rydistä? Omissa mielikuvissani Ryti on sekoitus kuivakkaa lakimiestä, sotavuosien vakavailmeistä maanisää, kaltoinkohdeltua sotasyyllistä sekä henkistynyttä spiritualistia.

Mieleeni on jäänyt erityisesti vuonna 2004 tehty epävirallinen äänestys suurimmasta suomalaisesta. Tuossa kisassa Risto Ryti kiri kakkoseksi heti marsalkka Mannerheimin jälkeen. Selvästi Rydillä on siis ollut paikka suomalaisten sydämissä. Häntä on pidetty sijaiskärsijänä, joka joutui laittamaan itsensä likoon pahimmalla mahdollisella hetkellä pelastaen maamme solmimalla Ribbentrop-sopimuksen. Kuittaamalla omiin nimiinsä liittolaisuuden natsi-Saksan kanssa, Ryti joutui tuomiolle Suomen muun sodanaikaisen poliittisen johdon kanssa saaden kymmenen vuoden tuomion kuritushuonetta. Kolmen vuoden päästä Paasikivi armahti entisen presidentin, mutta Ryti ei enää täysin koskaan toipunut vankeusajan rasituksista. Ryti menehtyi vuonna 1956. Hän ei enää palannut viimeisinä vuosinaan julkisuuteen.

Aika ajoin kotimaisessa julkisessa keskustelussa nousee vaatimuksia sotasyyllisten kunnianpalauttamiseksi. Näitä on kuitattu toteamalla, että kansan silmissä sotasyylliset eivät koskaan kunniaansa menettäneetkään. Toisaalta historiankirjoituksen kipupisteisiin kuuluvan jatkosotatutkimuksen piirissä on todettu sodanaikaisen poliittisen johdon toimineen hyvin aktiivisesti Saksan suuntaan, ja Suomen olleen Saksan liittolainen. Kuva Risto Rydinkin sodanaikaisista toimista ei siis ole täysin mustavalkoinen.

Rakastuneen Rydin tulokulma Risto Rydin elämään poikkeaa jonkin verran virallisista poliittisista elämänkerroista. Toki kansalliset ja kansainväliset tapahtumat luovat puitteet näytelmälle ja sen juonenkäänteille, mutta keskiössä on enemmän Rydin henkilökohtainen elämä julkisivun takana sekä hänen sisäinen maailmansa.


Jo näytelmän nimen perusteella voi olettaa Rydin elämän rakkauden, Gerda Rydin (os. Serlachiuksen), olevan olennainen osa näytelmää ja näin onkin. Gerdan kautta numeroita ja lakipykäliä luontevasti käsitellyt Ryti löysi uudenlaista syvyyttä elämäänsä, vaikkei aina vaimonsa spirituaaliharrastusta ymmärtänytkään.

Sekä Rytiä näyttelevä Jaakko Tohkanen että Gerdan roolissa oleva Tiia Ollikainen tekevät erinomaista työtä tavoittaen hienosti kummankin persoonallisuuden ulkoista habitusta unohtamatta.


Näytelmä on muutenkin mielenkiintoisesti toteutettu. Vankilassa sotasyyllisenä tuomiotaan istuva Ryti palaa takauminen kautta muistelemaan elämänsä eri vaiheita. Hänen vastaparinaan tällä matkalla on hyvin erilaista poliittista maaperää edustava vankeinhoitajar Salmi, joka haastaa Rytiä pohtimaan ja punnitsemaan vielä kertaalleen elämänsä kohokohtia ja kipupisteitä.

Päähenkilöiden ohella näytelmän viisi muuta näyttelijää, kuten hoitajatar Salmia näyttelevä Mona Lehtola, tekevät monipuolisia ja laadukkaita suorituksia rooleissaan. Mistään kovin kokeilevasta tai surrealistisesta kappaleesta ei Rakastuneessa Rydissä ole kyse. Näytelmä sisältää runsaasti takaumia ja epäsuoraa kerrontaa, mutta etenee muuten kronologisesti läpi Rydin elämän.Totesimme kollegani kanssa käsikirjoittajien tehneen huolellista taustatyötä - historialliset faktat oli tarkastettu, muttei niihin jääty kuitenkaan vellomaan. Itseäni huvitti muun muassa erittäin hauskasti esitetty 1920-luvun vähemmistöhallistusten aika - Ryti sai ja menetti kuvainnollisesti ministerin salkkuja useaan otteeseen yhden päiväkahvin aikana.

Opinpa Rakastuneen Rydin myötä jotain uuttakin tai ainakin tietyt palaset yleissivystyksessä loksahtelivat paremmin paikoilleen: Esimerkiksi tiedän kyllä, että Kyösti Kallio oli kotoisin Nivalasta ja Svinhufvudilla oli yhteyksiä Luumäelle. Sen sijaan Rydin satakuntalaisuus ollut minulle vuosien saatossa täysin valjennut (vaikka se hänen persoonaansa vasten näin jälkikäteen peilattuna tuntuukin hyvin loogiselta).

Myös Rydin yhteys kuuluisaan Alfred Kordeliniin toi uusia ahaa-elämyksiä, lähinnä Kordelinista. Knoppitieteilijänä tiesin itse asiassa, että Rydit olivat olleet Mommilassa, kun kyseisen kartanon omistaja murhattiin sisällissodan aattona. En kuitenkaan tajunnut, että kyseessä oli sama kuuluisa mesenaatti Kordelin, joka on antanut nimensä kuuluisalle suomalaiselle kulttuurirahastolle. Liikemies Kordelin oli itseoppinut kauppias, joka rikastui sijoittamalla teollisuuteen. Risto Ryti toimi hänen lainopillisena neuvonantajanaan ja molemmat miehet olivat tosiaan Rauman suunnalta kotoisin. Vain vuosi ennen kuolemaansa vaatimattomasti elänyt Kordelin rakennutti Naantalin kultarannan, joka nykyään toimii tasavallan presidentin kesäasuntona.


Rakastuneessa Rydissä Kordelinin roolissa nähdään Pertti Koivula. Kordelin sai hänen käsisissään hersyvän humoristisen, mutta päämäärätietoisen liikemiehen muodon. Erityismaininta täytyy antaa Koivulan laululle. Yhtä samettista miesääntä en olekaan vähään aikaan kuullut!

Kautta linjan näytelmän musiikkiesitykset olivat hyviä. Näytelmän musiikista vastasi liveorkesteri tuoden sopivan hämyistä tunnelmaa. Kappaleet olivat selvästi vuosisadan alkupuolelta, mutta hieman mietimme seuralaiseni kanssa, vallitsiko orkesterin esittämä Dallape-soitanta 1910-luvulta aina 1940-luvun sotavuosiin asti? Sotavuosina orkesterin soittama musiikki muuttui Äänisen aaltojen ja muiden aikakautta kuvaavien kappaleiden myötä. Myöskään yleisöä ei unohdettu - näytelmään oli saatu ujutettua sopivalle hetkelle myös yhteislaulua Satakunnan Laulun muodossa!

Kaiken kaikkiaan Rakastunut Ryti täytti odotukseni sopivan sivistävästä, romanttisesta ja viihdyttävästä teatteriesityksestä. Vaikka kyseessä olikin yli kolmetuntinen esitys (toki väliajalla), oikein ahmin esitystä! Toivon todella, että näytelmä lähtee kiertämään Rauman jälkeen myös Suomen muihin teattereihin. Rakastunut Ryti sisältää varmasti poikkeuksellisen tunnelatauksen satakuntalaisille (mikä erinomainen valinta tämä näytelmä olikaan Rauman teatterilta Suomi 100-vuotta varten), mutta hyvin saatoin samaistua satakunnan sankarin vaiheisiin tällaisena lähes turkulaistuneena keskisuomalaisena.

Rakastuneen Rydin esitykset jatkuvat aina huhtikuun puoleen väliin asti. Ehtisitkö sinä vielä tänä keväänä varata kulttuurireissun Raumalle?

Lämmin kiitos vielä Rauman kaupunginteatterille mahtavasta kulttuurielämyksestä ja oikein mukavaa viikonjatkoa kaikille!