lauantai 20. elokuuta 2016

Siperia opettaa - ensi havaintoja työn ja perheellisyyden yhdistämisestä

Tervehdys!

Yksi viikko ansioäidin arkea on nyt takana, ja ja ja...  Pää vähän pätkii. :D


Joka tapauksessa: selvitty on, mutta ekstroja ei olisi millään jaksanut (kuten tämän blogin päivittämistä työn ohessa).

Yllättävintä tässä muutoksessa oli se, kuinka mukavaa on viettää aikaa välillä vähän aikuisemmassakin seurassa. Teini-ikäisten ja nuorten seurassa oli myös mukavaa. Summa summarum - kodin ulkopuoliset ihmiskontaktit taitavat olla ylipäätään ihan mukavia ;)

Itse työkin maistui. Oppitunnit lähtoivät liikkeelle ihan hyvin. Töihin paluun pelastus lienee lähes kymmenen vuoden työkokemukseni (lue myös valmiita tunti-ideoita täynnä olevat mapit ja muistitikut). Olisi täysin eri asia aloittaa nyt nollasta, vaikka uusi ops tuottaakin hommaa paikoin.

Erityistä oli myös se, että parin ympäripyöreän päivän jälkeen sain hoidettua vaadittavat työt koululla kahdeksassa tunnissa eikä hommia tarvinnut tuoda kotiin. Tämä on minulle uutta, sillä useina aiempina vuosina saatoin lähteä tuntien jälkeen kotiin ja tehdä tulevia tuntisuunnitelmia sitten sieltä käsin pitkin iltaa. Nyt se ei yksin kertaisesti onnistuisi ja töistä vapaat illat ovat tuntuneet melko mukavilta, vaikka ne ovatkin kuluneet poikkeuksetta sohvalla maaten. Toki uusi rytmi tuskin on vakio, sillä koeviikojen tahi ylppäreiden paukahtaessa työt on jälleen pakko tuoda kotiakin. Onneni onkin se, että äitiyslomani alkaa ennen ensimmäistä koeviikkoja tai yo-rumbaa. Joskus ne toki ovat edessä, mutta eivät tällä erää.

Kamalinta oli puolestaan jättää itkevä taapero hoitoon. Eka päivä meni hyvin, mutta itku alkoi muina päivinä heti, kun autossa kertoi. että hoitoon ollaan menossa. Samaten Alvaria noudettaessa poika purskahti aina uudestaan itkuun, vaikka muuten hoidossa oli kuulema ollut hyviäkin hetkiä. Ruoka ja päiväunet olivat maistuneet.

Pientä reagointia on ollut viime päivinä muutenkin. Yhtenä yönä isin oli mentävä pojan huoneeseen nukkumaan, sillä hän ei meinannut itkultaan rauhoittua lainkaan. Nyt viikonloppuna kiukuttelua on ollut tavallista enemmän. Oletettavasti nämä ovat luonnollisia reaktioita uuden edessä, mutta kurjiltahan ne äidistä tuntuvat. :(

Seuraava viikko häämöttää jo nurkan takana. Silloin olen suurimman osa ajasta pojan yksinhuoltaja mieheni työmatkan takia. Lisähaastetta on siis tiedossa. Kaiken lisäksi viikon varrella käyn uudemman kerran neuvolalääkärillä näyttämässä jalkojani. Kohjut pahenevat viikko viikolta, vaikka selvästi uudet lääkinnälliset hoitosukat helppaavat paljon. Nähtäväksi jää, kuinka pitkäksi visiittini työelämään muodostuu. Hiemna ristiriitainen on fiilis, sillä tykästyin jälleen työhöni, mutta toisaalta oma vointi ja jaksaminen arveluttavat.

Päivä kerrallaan siis, kun muutakaan ei voi!

Ps. tiedättekös, mistä kuva on? Otsikosta huolimatta ei ainakaan Siperiassa ;)

perjantai 12. elokuuta 2016

Namuja tyttölupaukselle sekä sananen omasta lapsuusajan vaatetuksesta

Perjantaista!

No niin! Nyt sitten saatte nauraa partaanne, jos saamme sittenkin kakkospojan. Olen nimittäin koonnut syntyvälle piltille tyttömäistä äippäpakkausta; hintamaksimina tulee olemaan tuo 140 e, jonka rahan muodossa saan. Seuraavaksi odottelen koon 62 cm Marimekon unikkotoppahaalaria postiin saapuvaksi :)

Kaikki tähän mennessä hankkimani vaatteet ovat kierrätyskamaa, mutta h-hetken lähetessä ostanen muutaman uudenkin vaatteen pienokaiselle - näin toimin myös Alvarin kohdalla. Pääasiassa poikamme vaatteet olivat kierrätettyjä, mutta muutaman uudenkin halusin ihan vain muistoksi.

Odotan jo kauhulla kakkosen mahdollisia tulevia överipinkki/frozen-vuosia. En itse ollut lapsena mikään hörsyviin mekkoihin puettu pikkuprinsessa. Äidilläni oli kylläkin tyylille silmää, mutta hän puki meidät siskokset ennemmin ajattomiin ompelijalla teetettyihin sini- tai punasävyisiin leninkeihin ja lakerikenkiin (vähän prinsessa Estellen tyyliin, kun kyse oli hienommista menoista) sekä esimerkiksi aitoihin Skotlannin kiltteihin ja lampaanvillanuttuihin. Päässämme oli juhlissa rusetit, mutta hiukset olivat siistit polkat. Tästä en kyllä tykännyt, sillä olisin halunnut ponihännän tai letit. Kasvatinkin pitkät hiukset vasta aikuisiässä, sillä olin pitkään siinä uskossa, ettei hiukseni edes voineet kasvaa pitkiksi :D No, äidin linjoilla jatketaan varmaan vaatetuksen suhteen, mutta annan kyllä mahdollisen tyttäreni kasvattaa pitkät hiukset, jos hän niin haluaa.

Mutta mitäs olen sitten jo haalinut? Ajattelin vilauttaa pieniä maistiaisia teillekin. Body-, yökkäri ja mekko-ostoksia olen tehnyt lähinnä tori.fi:sta, huutonetista sekä facebookin Nosh-kirppikseltä. Tämän lisäksi olen löytänyt muutaman kivan vaatteen kaarinalaiselta Lasten Seesam-kippikseltä.


Tulokas tulee tämän lisäksi saamaan paljon vaatetta veljensä garderoopista. Tykkään eläinaiheista, sinisen ja punaisen sävyistä, joita Alvarillakin on ollut. Ehkäpä auto- ja robottikuosit jäävät tyttären kohdalla vähemmälle. Ja kyllähän minä pinkistä ja vaaleanpunaisestakin tykkään - mutta prinsessatyylin sijaan enemmän leikkisessä ja klassisen ajattomassa muodossa. Ja pilkut & pallot - niitä päin ryntään aina vain ;)


Tämän postauksen kuvissa vilahtavat vaatteet ovat merkeiltä Nosh, Me&I, Polarn o Pyret ja Lindex. Pääpanta taisi olla H&M:n. Muutama farkkumekkokin on jo odottamassa kuten se Newbie, jonka ostin rakenneultran jälkeen.

Vaan mitäs mieltä olette piltin kokoelmasta? Onko kaikuja äitinsä garderoopista? :)

Onko teidän perheessä ostettu tytöille ja pojille eri merkeiltä vaatteita vai onko suosikit olleet samoja sukupuolesta riippumatta?

torstai 11. elokuuta 2016

Elokuun yhdestoista


Voi tätä elämää!

Nin ihanaa, kipeää, raskasta ... ja kaikkea uutta. Ihan menee pyörälle päästä!



Masuolennon ajanlaskussa tuli tänään tasan 30 viikkoa täyteen eli viimeiset kymmenen viikkoa pyörähtivät käyntiin.

Eikö näytä vielä isolta mahalta? No, katsotaas toisesta kuvakulmasta ;)

 

Tämä raskaus ei ole ollut tosiaankaan helppo, ja nyt alkoi vielä tämän mamman ansiotaival. Kuitenkin, kun jalassa on uudet järeät lääkinnälliset hoitosukat (113 e), niin askel on ainakin hetken kevyempi. Viikko kerrallaan mennään, sillä suonikohjut ovat jomotelleet varsinkin iltaisin melko ikävästi. Vaikken olekaan raskasta nostelutyötä tekevä lähihoitaja tai muu vastaava, pelkään, että luokan edessä seisomisen tai istumisenkin viimeistelevän vaivani aika nopeasti. Röllykät ovat lisääntyneet tasaisesti, vaikkei minun ole tarvinnut nostella (ihanan mieheni avuliaisuuden takia) Alvaria tai edes juosta hänen perässään ulkona viimeiseen kuukauteen.

Eniten jännittää kuitenkin Alvarin sopeutuminen hoitoon. Lomien vuoksi hoitopaikkaan tutustuminen tehtiin jo kesäkuussa. Silloin meni hyvin, mutta varsinaista pehmeää laskua ei voida tehdä kovin monen päivän verran, sillä hoitopaikka aukeaa vasta ensimmäisenä koulupäivänäni.

Toki jännittelen hieman luokan eteen astumistakin. Tuntuu niin hullulta, että kahden vuoden poissaolon aikana esimerkiksi yläkoulun piltit ovat isoja lukiolaisia! Pieni aika aikuisen elämässä, mutta mitä pienemmistä ihmisaluista on kyse, sitä suurempia tuonmittaisen ajanjakson aikana tapahtuvat muutokset ovat.

Toisaalta, onneksi on niin paljon ajateltavaa, ettei ehdi hirveästi esimerkiksi miettiä, tuleeko sieltä tällä kertaa perätilavauva. Mies on vahvasti sitä mieltä, että tällä kertaa minun leikataan, sillä Alvarin hetkellinen tajuttomuus säikäytti hänet. Itselläni ei ole vielä mitään mielipidettä, vaikka muistan paikalleen jämähtäneen ponnistusvaiheen olleenkin aika kauhea. Pohdin ja jännään synnytystä vasta sitten, kun synnytystapa-arviointi on tehty!



Sitä ennen keskityn pakon sanelemana tähän hetkeen ja katson vaihe kerrallaan, mitä tuleman pitää. Uusi, kierrätettty isoäidin takki päälle (kunhan kelit vain viilenisivät viitisen astetta... Sorry toiveeni sisäisen lämpöpatterin kantajana) ja kiinni arkeen.

Elokuun yhdestoista, olet tänäkin vuonna vedenjakanjana kesän ja syksyn välillä. Syyskesää parhaimmillaan.

Ja mikäpä kappale sopisikaan paremmin tähän loppuun kuin Suurlähettiläiden klassiko - tietysti Turusta sekin ;)



Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Kaikki paitsi puutarhanhoito on turhaa

Tervehdys ja hyvää elokuuta!

Saimme viime kesänä vihdoin kunnostettua etupihamme. En oikeastaan tiedä, voiko rivitaloasunnon yhteydessä puhua pihasta tai puutarhasta, mutta omalla kohdallani tuon pienenkin läntin suunnittelu ja hoitaminen on tuottanut suurta iloa.


Kivetetty etupiha on nyt helppohoitoinen ja erityistä iloa on tuottanut pienen perennapenkin suunnittelu. Olisin jo viime vuoden istutusten perusteella toivonut, että tänä kesänä olisin voinut jo postailla kukkaloistosta, mutta mitä vie - epävakaat talviset olosuhteet saivat aikaan sen, että kaikki istutuksemme kuolivat! Uusiksi menivät sekä varaston seinustan köynnös, kukkapenkin alppiruusu sekä sen ympärillä olevat monivuotiset perennat. Kuulemma näin oli käynyt erittäin monen pihan kohdalla - myös lapsuuden kodissani, jossa monet upeat vuosikymmenten takaiset kasvitkin olivat kuolleet.


Eipä sitten muuta kuin uusi yritys tänä vuonna! Minulla on ollut muutamia kestopäähänpinttymiä sen suhteen, mitä haluan pihalleni. Ihastuin jo vuosia sitten naapurillani olevaan korallikeijunkukkaan ja sitä saatiin mieheni kummivanhemmilta isot tupsut. Kyseinen maatiaiskasvi olikin ainut, joka talvehti ja ilahdutti meitä kukkaloistollaan koko kesäkuun. Valitettavasti tästä ei tullut napattua kuitenkaan kuvia.

Katseenvangitsijaksi hankimme nyt sitten kuluneen kesän alussa atsalean, jonka pitäisi pärjätä varsinaista rodoa paremmin (koska se pudottaa talveksi lehdet). Korallin värisen atsalen ympärille istutimme happamassa maassa viihtyviä aluskasveja, mutta laidoilla olisi tilaa vielä muutamalle uutuudelle. Korallikeijuista toiseen suuntaan, kapeaan tuijien varjostamaan kohtaan siirsin suikeroalpia, jonka pitäisi menestyä paikassa kuin paikassa. Se on ihanan pirteän keltainen näin loppukesästä.

Oikeastaan mietintämyssyssä onkin tällä hetkellä muutama loppukesästä kukoistava korkeampi perenna, joiksi kaavailen tällä hetkellä jotain keltaista nauhusta sekä mahdollisesti syysleimua; molemmat kun vissiin pärjäilevät hieman varjaisamman paikan kasveinakin.



Varaston seinustalla puoletaan viimevuotinen kärhöviritys vaihtui japaninlaikkukönnökseen. Tämä muutos tehtiin ihan vain siksi, että kyseinen kasvi on pärjännyt erinomaisesti myös muutamalla naapurilla emmekä yksinkertaisesti jaksa testailla turhaan useampia muita lajeja. Saipa köynnös kaverikseen myös uuden huvittavan patsaan (oikeasti olen pitänyt patsaita kohtuu mauttomina juttuina, mutta yllätys, yllätys - nyt meillä on niitä jo kaksi) - nimittäin pienen pöllön :)

 

Alvarin iloksi pihalta löytyy myös muita lapsekkaita yksityiskohtia. Kolmisen vuotta vanha pupulämpömittari oli pidemmän aikaa poissa ikkunasta, mutta nyt se loikki takaisin pojan aamupuurohetkiä hauskuuttamaan :) Lentopörriäinen taas kertoo nopealla vilkaisulla sään tuulisuuden. Viime vuonan kotiutunutta possuherraa Alvari onkin syöttänyt ja juottanut koko pitkän talven :D


Pihan tämänvuotisten ruukku- ja amppelikukkien värimaailma on ollut perusvärisen raikas: sinistä, punaista ja keltaista.


Keskeneräistä siis on, mutta sellaista pihan laittaminen taitaa ollakin ja aina. Ei kai se muuten niin kiehtovaa olisikaan?

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Ps. Perennavinkkejä saa antaa lisää!!! Helppohoitoisia puolivarjossa viihtyviä (mieluiten loppukesästä kukkivia) kasveja on siis haussa.

torstai 28. heinäkuuta 2016

Linnan juhlat - Tasavallan tärkein komedia

 Blogiyhteistyö Turun Kaupunginteatterin kanssa

Raskausaikana on tullut koettua monenlaisia mielihaluja. Odotuksen alussa jäin koukkuun Hesen kanakeisarihampurilaisiin, ja vähän myöhemmin olen dippaillut maustettuun kermaviiliin raakoja kukkakaalin paloja ;) Uusin himotus iski kuitenkin kultuurin puolelle. Tuli olo, että nyt olisi päästävä kesäteatteriin!

Muistin samantien hieman tauolle jääneen mahdollisuuteni tehdä blogiyhteistyötä Turun Kaupunginteatterin kanssa. Omiin kesäteatterimieltymyksiini istuu parhaiten joko klassikkonäytelmät tai sitten hyvin tehdyt komediat. Molempien osalta kotimaisuus on plusssaa. Siksipä Emma Teatterin tämän kesän hittinäytelmä Linnan juhlat vaikutti mielentilaani juuri sopivalta - hersyvä komedia suomalaisen kulttuurin eräästä keskeisestä kulminoitumispisteestä.


Linnan juhlat on tosiaan komedia Suomen tasavallan presidentin vuotuisesta itsenäisyyspäivän vastaanotosta. Näytelmä valottaa tapahtumia siihen eri tavoin osallistuvien ja vaikuttavien tahojen kautta. Ääneen pääsevät niin virkaatekevä presidentti, juhlia järjestävät ja koossa pitävät raudanlujat ammattilaiset kuin juhliin kutsutut vieraat sekä niitä kuokkimaan yrittävät. Näytelmä etenee illan tapahtumien mukaisesti, mutta väliin mahtuu temaattisia esittelyjä Linnan juhlien eri osa-alueista.



Ehkä huikeinta näytelmässä oli se, että näytelmän roolitus hoitui pääasiassa neljän näyttelijän voimin. Rooleissa esiintyivät Kaarinan oma poika Miska Kaukonen, Linda Wiklund, Juha-Pekka Mikkola sekä Kumman kaa-sarjasta tuttu Minna Koskela.

 

Jokaisen roolituksiin kuului sekä hyvin että erittäin toimivia hyvin hahmoja. Omia suosikkejani olivat ehkä Juha-Pekka Mikkolan Jaajo- ja Jorma Uotinen-imitaatiot sekä Miska Kaukosen Michael Monroesta, Teri Niitistä (?) sekä Sofi Oksasesta luomat hahmot. Myös Linda Wiklundin Jenni Haukio oli erinomainen. Minna Koskela oli taisaisen hyvä, mutta niin tuttu hahmo Kumman Kaa-sarjasta, että ajatukset kääntyivät siihen väkisinkin.

Joka tapauksessa näytelmä on hatun noston arvoinen jokaiselle näyttelijälle. En tiedä, kuinka hyvin ammattinäyttelijän on osattava imitaatiota, mutta sitä oli tunnistettavin määrin mukana, kun kyse oli tuikitutuista ikonisista hahmoista. Paikoin toimivimpia kohtauksia olivat kuitenkin ne, joissa esiintyivät ns. julkisuudelta tuntemattomat tavikset. Näihin kohtauksiin oli saatu tiivistettyä jotakin olennaista suomalaisesta kulttuurista. Luulenkin, että ulkomaisia kesävieraita ei välttämättä kannata viedä katsomaan Linnan juhlia. Siinä esiintyvä huumori on nimittäin jotakin niin perisuomalaista, ettei se avaudu muiden kulttuurien edustajille.



Historia-alan ihmisenä nautin itse eniten ehkä niistä kohtauksista, joihin oli piilotettu vitsikkäitä viittauksia Linnan juhlien menneisyyteen. Esimerkiksi menneiden vuosikymmenten tyylien sekä muotitanssien esittelyt sekä hupaisa veteraanien kahvitus olivat omia suosikkejani. Näitä olisin toivonut näytelmään vähän lisääkin, mutta toisaalta monet ylihistorialliset, ajattomat Linnan juhla- kliseet toimivat oikein hyvin.


Jos siis kaipaat takuuvarmaa, mieltä keventävää viihdettä, niin suosittelen lämmöllä iltaista piipahdusta Naantalin Kailon saarelle! Emma Teatterin esitykset jatkuvat vielä 19.8. saakka.

Vaan mitäs mieltä olette, onko suomalaiselle suurempi haave päästä linnanjuhliin kuin voittaa lottovoitto?

Mukavaa viikonjatkoa kaikille!

Postauksen kuvat on lainattu luvalla Turun Kaupunginteatterin pressikuvapankista.