sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Ihan pieni kirppisvinkki


Tervehdys!



Ajattelin nyt käyttää tilaisuuteni hyväksi ja mainostaa täällä blogin puolella kirppispöytääni, joka löytyy tällä kertaa Kaarinasta Ykköstien kirppikseltä. pöydän numero on 176.  Myyn nyt viimeistä kertaa vaatteita ennen kuin vien loput suosiolla Pelastusarmeijan luukkuun. Muutamat vintagejutut kiikutan todennäköisesti johonkin vintageputiikkiin myyntiin. Lisäksi myynnissä on muutama vähän laadukkaampi juttu, kuten tuo jättikokoinen konjakinvärinen nahkalaukku (hinta 27 e).


Lisäksi myynnissä on 7 kpl hauskoja hatturasioita 2, 5 euron kappalehintaan.


Yksi Nansokin on myynnissä eli ehkä blogin puoleltakin tuttu poromekko (15 e).


Lopuksi vielä aivan ihana laatikkomallinen 50-luvun jakku (23 e), jota en vain saa käytettyä. Se ansaitsee siis paremman kodin.

Mukavaa sunnuntain jatkoa!

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Vintage Mama

Lauantaista!

Kun tulin tietoiseksi raskaudestani, ajattelin että nyt minusta tulee aito vintage-mamma! No, ei se mennyt ihan niin. Ensimmäisen tappioni koin, kun hävisin huutonetissä huudon aivan ihanasta Marimekon vintage-äitiysmekosta. Hinta vain nousi niin korkeaksi, että silloinen kipurajani meni. Ajattelin, että kaiketi vastaavia osuu vielä kohdalle. No, eipä ole osunut. Olisi ehkä pitänyt maksaa se 40-50 euroa.

Toiseksi, pähkäilyä on aiheuttanut se, millaista menneiden vuosien äitiystyyli on oikeastaan ollut. Se, että ennen oltaisiin pukeuduttu jotenkin 50-luvun pin up-tyylisesti raskauden aikana, on silkkaa puppua. Ennen 1990-loppua äitiyspukeutumisen nyrkkisääntö on ollut masulla koreilun sijaan mahdollisimman suuri peittävyys. Tiukkaan trikookuoreen verhoiltu masu on ollut muotia oikeastaan vasta 2000-luvulta lähtien. Peittävyyden tavoittelu ja normivaatteista poikkeava raskauspukeutuminen näkyy tietysti esimerkiksi tästä prinsessa Dianan raskaustyylistä, mutta moni muukin 80-luvulla raskaana ollut nainen voinee allekirjoittaa tämän seikan.



Jep, mielestäni menneiden vuosikymmenten raskaustyyli on ollut jopa vähän tylsää ja ahdistavaa. Löysin googlettelemalla tosin muutamia kivoja vinkkejä autenttiseen  vintagehenkiseen raskaustyyliin, jota voi sitten höystää mielensä mukaan normaalilla vintagepukeutumisella.


1950-luvun tyylistä tulevat mieleen kellohelmat ja pikkuruinen uuma. Raskaana olleet naiset eivät suinkaan tähän tyyliin taipuneet vaan heille oli housujen tai hameen kanssa tarjolla baby doll-henkisiä raskauspaitoja. Tätä tyyliä edusti esimerkiksi Lucy Shown Lucille Ballin pukeutuminen.




Samantapainen äitiystyyli näytti pitävän pintansa vielä seuraavalla vuosikymmennelläkin, mutta löysin tosin kivan näköisen ompeluohjeen kuvan a-linjaisesta äitiysleningistä. Tällaisen voisin vaikka teetättää, jos raskauksia vielä siunaantuu kohdalleni.


Toki 1960-luvulta löytyi muitakin helmiä. Audrey Hepburnin tyyli oli suloinen siunatussa tilassakin :)

 1970-luvulla raskausmekot alkoivat mennä jo vähän epämääräisempään löysähköön suuntaan, mutta tämä mammakuva Diana Rossista vuodelta 1972 on aivan huikea!


Sitten vielä muutama fiiliskuva. En tiedä, onko seuraava kuva 1920- vai 1960-luvulta, mutta kuvan tunnelma on ihana!


Viimeisessä kuvassa on taas muistaakseni suomalainen tutkija, joka pukeutuu vintagevaatteisiin. Hänen haastattelunsa on jäänyt mieleen vuosien takaa jostakin naisten lehdestä. Mahtaisikohan hänen mekkonsa enää mahtua ylleni, epäilen... Sen sijaan keskiraskauden aikana hieman korotettu vyötäröiset a-linjaiset mekot ovat hyvä vinkki kaikille menneiden vuosikymmenten tyyliä kaipaileville.

Jos olet kiinnostunut vintagehenkisestä raskaus pukeutumisesta enemmänkin, suosittelen tsekkaamaan Ulrikan raskaustyylin kevätkesältä 2012. Itse olen saanut sieltä mukavasti inspiraatiota :)

kuvalähteet: 1, 2, 3, 4, 56, 7 , 8 ja 9

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Olipa kerran blogi...

... joka täytti jo kuusi vuotta! 

Turun Tilda on siis jo esikouluikäinen enkä olisi kyllä osannut aavistaa, että juuri tänä seitsemännen blogivuoden alkaessa esittelen pallomasuani Turun tuomiokirkon liepeillä.

Oikeastihan blogini on ehkä sitä tyyli- ja lifestyleblogien toista sukupolvea; omani on suurin piirtein samanikäinen kuin esimerkiksi Kalastajan vaimon blogi.


Mikä on sitten saanut minut harrastamaan yhtämittaista bloggaamista näin kauan? Onko se ollut kaiken siihen käytetyn ajan arvoista?

No, jos ajatellaan taloudellista menestystä, niin ei ole kovin kannattavaa ollut. Toisaalta en ole edes yrittänyt mainostaa blogiani tai optimoida tällaista menestystä. Sinänsä olen kyllä kiinnostunut tekemään yhteistyötä erilaisten kaupallisten ja ei-kaupallisten tahojen kanssa, mutta diilien on oltava arvomaailmaani sopivia. Sellaisia taas harvemmin osuu tällaisten pienempien blogien kohdalle. Joillekin mielestäni epäeettisille monikansallisten yritysten yhteistyöyrityksille olen sanonut suoraan ei.

Se, mikä minua on ehkä tässä vuosien varrella eniten ärsyttänyt, on monien taloudellista menestystä niittäneiden blogien postausten sisällöttömyys. Harva vaivautuu tekemään pitkiä asiantuntevia postauksia, mutta silti niistä maksetaan. Joskus kuvittelin, että kirjoitustaitoa ja asioihin paneutumista ehkä arvostettaisiin blogimaailmassa, mutta eipä taida olla ihan niinkään.

Toisaalta, jos blogia on kirjoittanut näin kauan, kertoo se ehkä jostakin muusta kuin taloudellisista ambitioista. Minulle niitä ovat olleet esteettisten asioiden jakaminen samanhenkisten ihmisten kanssa, kirjoitustaidon ylläpito, perustellen argumentaation harjoitteleminen, ammatillinen vertaistuki ja nyt yllättäen viimeisimmän vuoden aikana vain ihan itsekkäästi henkilökohtaisen menetyksen aikaansaama voimauttavan avoimen raskauspäiväkirjan ylläpitäminen. Jos siitä joku toinenkin on saanut vertaistukea ja asia on ylipäätään avannut ihmisten silmiä lapsettomuuden, keskenmenojen ja kohtukuolemien tuottaman kivun suhteen, olen toki todella iloinen.



Sinänsä se, kuinka kauan tämä blogi on jatkossa vielä pystyssä, on ihan auki. En osaa sanoa, kuinka elämäni muuttuu pikkuisen maailmaantulon myötä. Olen kuitenkin hurjan iloinen, että uskalsin kertoa raskaudestani blogissani ja voin näin tallettaa henkilökohtaisia muistojani ja tuntemuksiani tuleville vuosille.

Vielä eräs asia, joka minua on varmasti ylläpitänyt intoani bloggailuun. Minulla on hurjan hienotunteisia lukijoita. Eksyin oikeastaan vasta nyt raskausaikana paremmin kuuluisille vauva.fi-foorumin sivuille ja järkytyin, millaista sontaa monista bloggaajista kirjoitetaan. Toki en varmaankaan kuulu niihin bloggaajiin, joille ollaan suoranaisen kateellisia monista jutuista, mutta kyllä siellä hyvin monien bloggaajien tosi intiimejäkin asioita on riepoteltu. Kiitos siis, että olette kunnioittaneet yksityisyyttäni!

Ps. Yritän laatia jonkin sortin postauksen vintagehenkisestä äitiystyylistä, mutta kivoja linkkejä on vaikea löytää. Saa vinkata ;)  Tämän postauksen mekko on ehkä ainut vintage/retromekko, joka omasta kaapistani mahtuu sen Berliinin munkki-mekon ohella enää ylleni...

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Vuosi sitten

Vuosi sitten koitti eräs elämäni pahimmista päivistä. En sanoisi, että järkyttävin tähän mennessä, sillä elämääni on mahtunut monenmoista(, joista en tietoisena valintana halua blogata), mutta kuitenkin eräs kauheimmista.

Päivä oli muistaakseni kaunis, helteinen - niin kuin nyt useimmat viime kesän päivistä. Rauhaisan aamupalan jälkeen suuntasin appivanhemmilleni, sillä mieheni ollessa työmatkalla, ja anoppi oli luvannut lähetä tuekseni ultraan. Joukon jatkeeksi liittyi vielä siskoni, vaikka naureskelimmekin, että aika hassun kokoonpanon äitiyspolin henkilökunta tulee kohtaamaan.

Muistan, kuinka pitelin masuani onnellisena. Tänään raskaus saisi sitten vihdoin varmistuksen. Olin kuvitellut, että jo äitiysneuvolassa saisi kuulla sydänääniä tai raskaus jotenkin todennettaisiin, mutta ei - untuvikkona olin vain kuvitellut niin.

Hiukan kyllä, tai ei niin hiukankaan harmitti se, ettei mieheni ollut läsnä mielestäni kovin tärkeässä tilanteessa. Ehkäpä mieleeni juolahti sekin ajatus, että mitenkähän selviäisin kokonaisen viikon yksin, jos kaikki ei olisikaan kunnossa. No, jokainen nainenhan varmaan ajattelee, että eihän huono tuuri voi omalle kohdalle sattua, varsinkin jos raskausoireet ovat olleet normaalit eikä raskaus ole kesketynyt sen kriittisenä pidetyn 12 ensimmäisen viikon aikana. No, ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa.

Minulla oli ollut täysi työ estää itseäni bloggaamasta mitään raskauteen liittyvää. Olin ajatellut heti seuraavana päivänä lanseerata kategorian bebe tai jotakin muuta vastaavaa. No, onneksi sain pidäteltyä itseäni. Kaikki ei tosiaankaan ollut hyvin.

Vastaanottohuoneessa ultraava henkilö yritti löytää ensin pikkuista. Ilmeisesti virtsarakko oli niin täynnä, että minut lähetettiin vessaan. Sitten uusi yritys. Puristin muistaakseni siskoni kättä. Olin hoitopöydälle noustessani hermostuksissani naureskellut, että onkohan siellä edes mitään; kyllä jännittää...

Pään pyörittelyä, mutinaa ja sitten lausahdus:

- Voi kauhea, mikä turvotus!

Mietin, että mikä turvottaa. Virtsarakko? Kohtu? Sikiö?

Minulle ei vaivaduttu kertomaan, että sikiö oli löytynyt. En saanut sulatella asiaa, kokea edes pientä hetkeä äitiyden iloa vaan sikiön yli sentin niskaturvotus töräytettiin ilmoille tällä tavoin.

Toinen kommentti:

- Taisit vähän aavistellakin asiaa...

En kyllä tarkoittanut tätä vaan kyseessä oli vain ensiodottajan jännitystä ylipäätään uuden edessä.

Sitten alkoi pallottelu henkilöltä toiselle, lääkärit kätilöt vaihtuivat. Minua alkoi pyörryttää. Lamauttava nyyhkytys tai oikeastaan ulvontani täytti tilan. En tiedä toista hetkeä, jolloin olisin kokenut itseni yhtä haavoittuneeksi. Onneksi mukana oli kaksi ulossaattajaa. En olisi selvinnut matkasta omin avuin.

En koskaan saanut kuulla tuossa ultrauksessa pikkuiseni sydänääniä. Meille ei annettu yhtäkään kuvaa hänestä muistoksi. Myöhemmin tämä pisti vihaksi.

Ymmärrän, että ihmiset ovat inhimillisiä. Ihmiskontaktityössä sanojaan ei tule aina valittua oikein. Voi olla huonoja päiviä. Niin minullakin on ollut opettajana. Silti on pakko todeta, että nuo töksähdykset ja ehkä inhimillisestä kesäajan kiireestä johtunut kiire traumatisoivat minut pahasti.

Onneksi olen saanut nyt korjaavan kokemuksen. Toisen pikkuisen kohdalla ultraus tehtiin todella perinpohjin, sydänääniä kuunneltiin huolella ja saimme varmaakin 15 kuvaa pikkuisestamme. Siitä alkoi uuden uskon ja toivon rakentaminen sen suhteen, että onnistunut raskaus voisi olla mahdollinen omalla kohdallanikin.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Äitiyspakkaus 2014


Maanantaista!

Nyt äkkiä simmut kiinni ja johonkin toiseen osoitteeseen, jos tämänvuotinen äitiyspakkaus tunkee ulos jo silmistä ja korvista!

Ajattelin kuitenkin jakaa lukijoitteni kanssa fiiliksiäni tämän uskomattoman hyvinvointivaltion aikaansaannoksen suhteen, sillä kaikki teistä eivät kaiketi ole pelkkien mammablogien seuraajia.


Yhteiskuntaopin opettajana olen vuosia laittanut ysiluokkalaiset kirjoittamaan tarinaa tuiki tavallisesta suomalaisesta Virtasen perheestä, jolle sattuu ja tapahtuu elämän aikana kaikenlaista. Nuorten tehtävänä on ollut kirjoittaa tarinaan mahdollisimman paljon käänteitä, joissa yhteiskunnan turvaverkko on ottamassa vaikeuksiin tai erityisen herkkään tilanteeseen joutuneita kansalaisiaan.

Monen monituiset naurut olen ehtinyt matkan varrella nauraa, sillä ihan kamalia ja kamalan ihania juonenkäänteitä vieroitushoidoista uusioperheiden kommelluksiin ja raadollisiin pettämis- ja kuolemantapauksiin on noissa tarinoissa vastaantullut. Pointti on kuitenkin mennyt yleensä perille - yhteiskunta on auttanut jäseniään monin tavoin matkan varrella. Eräs suosituimmista juonikuvioista on tietysti salamarakastuminen ja pienen vauvan "pullahtaminen" maailmaan ;) Useinmiten nuo ah, niin rakastuneet vanhemmat ovat valinneet rakkauden hedelmälleen juuri äitiyspakkauksen hyödyllisine tarvikkeineen :)

Vaikka asioita opettaisi kuinka paljon tahansa teoriassa, todellisuus saattaa yllättää ja mykistää. Eilen postista hakemani äitiyspakkaus saapui ensinnäkin pikapikavauhtia (reilussa viikossa) ja on oikeasti varsinainen runsauden sarvi. Tuota sisältöä ei voi oikeasti rinnastaa siihen 140 euron korvaukseen, vaikka ymmärränkin hyvin, että monilapsiseen perheeseen ei sitä kolmatta pakkausta ehkä enää hankita. Sen sijaan tällainen toivottavasti ensimmäisen elävän lapsen odottaja on tällaisesta äidiksi ja perheeksi tunnustamisesta niin otettu ja iloinen :) :)

Mutta mitkäpä vaatekappaleet olivat TIldan erityisiä suosikkeja? En oikeasti ole ehtinyt vielä kaikkeen tutustumaan ja hyödyllisyysaspekti selvinnee tietysti vasta käytössä, mutta tietyt värikkäät kuosit ja heh, eläimet vetivät tietysti meikäläistä puoleensa ;)

1. Tuo ylimmän kuvan oravihaalari on niin lutuinen ja todennäköisesti sopiva meidän veikalle sitten keväänkorvilla.


2. Karsastin hieman tuota pallerobodya etukäteen kuvan perusteella, mutta rusehtavan oranssi väri voikin olla tosi söpö syysvauvelille! Äitini muuten vinkkasi, että jalkaterälliset bodyt ovat ehdottamat alle puolivuotiaiden kanssa. Miksiköhän kaupoissa myydään niin paljon aikuismaisia collegehousuja yms. pikkuisille?

3. Foorumeilla luuhanneena tiedän, etteivät kaikki mammat ole pitäneet tämän vuotisen toppahaalarin kuosista. Minusta taas tuo siihen kirjattu runo on ihan söötti,  ja hei - ilmainen lämpöhaalari! En valittaisi!

4. Kurreja löytyi pakkauksesta vähän enemmänkin... En haluaisi pukea pikkuistani pelkkään retrokuosiin, mutta tämä on vain... en kestä... ihan liikkis!


5. Lämpöpussi on tänä vuonna koristeltu ihanilla aapoilla :D Ihan huippu!


6. Ja tämä pussilakana! Voisin kuvitella, että se olisi mieheni suosikki, kunhan hän malttaa vähän paremmin pakkaukseen tutustua :)

No, miltä pakkaus vaikuttaa? Mitkä olivat sinun suosikkisi näistä tai koko sisällöstä?

Lisätietoa tämän vuoden pakkauksesta ja sen sisällöstä löytyy Kelan sivuilta.

Mukavaa illanjatkoa!

Ps. Ehkäpä nyt sitten huomenna ehdin vanhojen postausten kommenttien kimppuun.

torstai 12. kesäkuuta 2014

32 vuoden takaa

 Tervehdys!

Olen ollut tämän viikon kotopuolessa. Yhtenä päivänä tutkailimme äidin kanssa, mitä hänellä oli tallessa pikku-Tildukan vauvavuosilta. No, sieltähän löytyi vaikka mitä...

Äitini on aikoinaan tehnyt röyhelön äitiyspakkaukseen.
Minut puettiin näköjään erityisesti siniseen ja keltaiseen...
Pikkuruisia pussilakanoita ja tyynyliinoja löytyi useita pareja...


Ehkä eräs parhaista löydöistä oli söpö kissatakki! Alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että ihan hirveästi ei tarvitse lapsukaiselle mitään uutta hankkia!

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Vihreä peura


Sunnuntaista!

Kröhömm... Mihinkähän se Tildukka on mahtanut opiskelukuukausiensa viimeiset pennoset käyttää? No, yllättäen huutonetistä löytyneisiin Nanson mekkoihin ja tunikoihin...

Keksin usein juttuja auttamattomasti jälkijunassa, ja olen nyt tosiaan vähän liikaakin innostunut tästä kierrätystavasta ;) Toisaalta, kun kuukauden saldo on viisi edellä mainitun suomalaisen valmistajan mekkoa yhden uuden hinnalla, niin se on kai ihan ok. Kunhan ostoskelut loppuvat nyt sitten tähän ;)


Eilen ylläni oli yksi näistä löydöistäni, vihreä peuratunika,joka on malliltaan muuten juuri sellainen, mitä en ikinä laittaisi ylleni normaalimitoissani. Mutta kuten todettua, raskaushan muuttaa mittasuhteet niin totaalisesti, että lanteikkaan lanteista saattaa yllättäen tulla se kropan ohuin kohta ;)


 Siksipä tällainen 20-lukuinen leikkauskin menettelee ja hihathan tässä mallissa on varsin hauskat!



Tällainen pikapostaus nyt sitten tänään. Toivottavasti ehdin huomenna edellisen postauksen kommenttilootan kimppuun. Kiitos ja kumarrus kaikille mielettömistä vinkeistä ja erinäisistä huomioista!

Siis huomiseen!

torstai 5. kesäkuuta 2014

Mistä pienen pojan vaatteet on tehty (ja miten stailattu)?

Torstain aamupäivää!

Nyt, kun on vauhtiin päästy, niin tehdäänpä vielä yksi postaus. Ensi viikolla voikin olla sitten hiljaisempaa, koska matkustan ensin vanhempieni luokse ja sitten ystäväni väitöstä juhlimaan.

Mutta päivän epistolaan. Heitän nyt kehiin tarkoituksella kärjistävän ja provosoivan väitteen: tyttövauvoja suositaan pukeutumisen suhteen niin vaatekaupoissa että aikakauslehtien sivuilla. Nyt tässä pari kuukautta pikkulastenvaateosastolle jo uskaltautuneena olen ainakin havaitsevinani, että tytöille on tarjolla vaikka minkämoista rimpsumekkoa ja monen tyylisiä vaatteita; pojille näköjään pitäisi laittaa päälle lähinnä räikeitä värejä, robotteja ja mikä pahinta - PÄÄKALLOJA. Esimerkiksi pikkutytöille on näköjään olemassa hempeitä bambi- ja rusettiaiheisia tutinpidekkeitä ja pojille sitten niitä kolisevia luukasoja. Että minua ärsyttää!!! Allekirjoittaneen mielestä ainakin pääkallo viittaa kuolemaan, joten sellaisia symboleita ei nyt tähän talouteen haluta yhtään enempää.

Sitten taas taannoisessa keväisessä Vauva- tai Kaks Plus-lehdessä (en muista kummassa) esiteltiin kesäistä vauvamuotia. Kas vain, sivulle oli ahdettu neljä rimpsumekkoa ja YKSI asu, joka oli ilmeisesti tarkoitettu pojille. No, naapurin pikkupojan isä totesi lakonisesti vuodatukseeni, että katsopa vaan vaikka Stockmannin kuukausittaista kanta-asiakaslehdykettä - ihan sama suhdehan siellä pitää. Kahdeksan sivua naisten vaatteita ja kaksi miehille. Nyt hienohelma Tildukkakin on saanut tulikasteen poikalapsen äidin elämään ;)

Ugh, hormonihirviöinen poikalapsen odottaja on puhunut! Kertokaapa te kokeneemmat poikalasten äidit, mistä ja miltä merkiltä löytää kivoja, harmosia ja tyylikäitä poikavauvan ja vanhempien poikalasten vaatteita. Korostan vielä, että toivoisin löytäväni kirkkaiden värien sijaan hieman murretumman ja haaleamman sävyisiä vaatteita, en kuitenkaan pelkkiä Gantin tai Benettonin kaltaisia logovaatteita vaan sellaisia söpojä, ajattomia ja leikkimielisiä pikkupojan vaatteita. Toki arvostan myös sitä, että tällaiset lastenvaatteet olisivat mahdollisimman eettisesti ja myrkyttömästi valmistettuja.

Yhden erityisen poikkeuksen olen tähän mennessä peruskauppojen valikoimasta löytänyt. Kappahlin Newbies-vauvanvaatesarja on aivan ihana! Pikkuruiset vaatekappaleet edustavat  skandinaavisen pehmeää värimaailmaa ja ovat orgaanisesta puuvillasta valmistettuja.


Ihan paras löytöni mallistosta olivat nämä vaaleat pöksyt, joissa on hauska nallenpää takalistossa :D Odotankin innolla syksyn mallistoa, josta löytynee kivoja hempeähköjä vaatteita myös poikavauvalle. Iina oli päässyt tutustumaan tulevan syksyn Newbies-mallistoon ja ainakin postauksen kommettilootassa käydyn keskustelun perusteella malliston kestyvyyteen ollaan oltu tyytyväisiä.


En ole ihan hirveästi muuten viitsinyt vielä vauvanvaatteita shoppailla, sillä haluan ensin nähdä sen äitiyspakkauksen livenä. Name it-merkiltä kuitenkin hankin sen ihka ensimmäisen pikkubodyn ikäänkuin rohkaistakseni itseäni ja nyt myöhemmin löysin vallan söpöjä neutraaleja harsoja samaiselta merkiltä. Nuo beiget ja vaaleat tähtiharsot voi pestä 60 asteessa; en ole ainakaan toistaiseksi törmännyt harsoihin, joita voisi ihan keittää. Onko kokemusta, riittääkö 60 astetta harsojen pesuun?


Tässäpä vuodatukseni, jään nyt innolla odotettelemaan, mitä kommenttiboksi laulaa :)


Mukavaa hellepäivän jatkoa!

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Viimeiselle kolmannekselle

Keskiviikkoista!

Tänään alkoi sitten kai se raskauden viimeinen kolmannes. Tuntuu sekä hurjalta että ihanalta yhtä aikaa! Maanantaina koitti se inhottu sokerirasitustesti ja tänään sain tulokset - ei onneksi raskausdiabetesta! En ymmärrä, miksi ihmiset sitä testiä kammoavat; minusta litku ei ollut ollenkaan pahanmakuista puolen vuorokauden paaston jälkeen - olisin voinut juoda sitä toisenkin lasillisen ihan janooni. Odottelu nyt oli toki todella tylsää, mutta yritin hyödyntää ajan kirjoittemalla ajatuksia raskauspäiväkirjaani.


Viimeisin viikko on kyllä ollut aika hulinaa näiden raskausajan juttujen merkeissä; sain viimein toimitettua raskaustodistuksen työnantajalle ja täytettyä Kelan sähköiset lomakkeet. Nyt sitten odottelemaan äitiyspakkausta :) Ehkä sen saaapumisen myötä vauvatodellisuus realisoituu taas piirun verran. Koen myös jotenkin hassulla tavalla, että tuon pakkauksen saaminen tekee minusta kanssa hieman todellisemman äidin; nyt raskaudessa on jo sentään päästy niin pitkälle, että yhteiskuntakin noteeraa minut vanhemmaksi!


Pikkuinenkin on yhä todellisempi, sillä peruspotkuttelujen ohella masun pintakin jo hytkyy kiksaisujen tahdissa :)

Vielä, kun saisi miehen heräämään siihen todellisuuteen, että kohta vauvanhuoneen ja työhuoneen rempat olisi ehkä ihan hyvä hoitaa alta pois. Eihän sitä tiedä, vaikka poikainen saapuisi maailmaan jo esimerkiksi kuukauden ajoissa. Silloin elellään vielä kesää, ei syksyä... Huh!

Postauksen kuvituksena tällä kertaa miehen yrtti- ja salaattiviljelmiä sekä sen raitaisen trikoomekon identtinen tumma sisar ;) Nuo hauskat sementtiset purkit raahasin viikonloppuna hesan Granitista. Voi vitsit, miten ihana kauppa!

Mukavaa illanjatkoa! Yritän vastata huomiseen mennessä noihin loppuihin edellisten postausten kommentteihin.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Kuoleman ja elämän rajalla

Mielessäni on pyörinyt pidemmän aikaa asia, joka on vaivannut minua. Kyse on viime aikoina esillä olleesta kansalaisaloitteesta aborttiin liittyen. Kyseisessä aloitteessa vaaditaan terveydenhoitoalan ihmisille oikeutta kieltäytyä avustamasta raskaudenkeskeytyksissä, jos se on vastoin alalla työskentelevän eettistä vakaumusta. Tiukennosta vaaditaan tapauksiin, jolloin raskaana olevan henki ei ole vaarassa.

Elämän ja kuoleman raja on todella veteen piirretty viiva. Kun raskaudenkeskeytys on poikkeusolosuhteissa sallittu raskausviikolle 24, jo viikkoa pienemmät elämänalut otetaan nykyään keskolaan. Tätä on vaikea käsittää. Vielä ahdistavammalta tuntuu lukea näitä terveydenhoitoalan ihmisten kokemuksia.

Aihe ei ole todellakaan helppo ja se jakaa varmasti mielipiteitä. Omakohtaisten kokemusteni takia koen kuitenkin, että minun on sanottava ääneen oma kantani. Ensinnäkin haluan tuoda esille, etten todennäköisesti tiedä tarpeeksi lakialoitteen kaikista yksityiskohdista. Haluaisinkin tietää, miten lakialoitteessa ensinnäkin määritellään se, milloin naisen henki on vaarassa? Joissakin tapauksissa raskaus voi edetä ihan loppuun saakka ilman, että naiselle tulee komplikaatioita, mutta vastasyntynyt tulee kuolemaan samantien synnytyksessä tai pienen henkiinjääminen on monien tuskaisten leikkausten takana. Voisiko lääkäri tai kätilö kieltäytyä tällaisessa tapauksessa avustamasta raskauden keskeytyksessä? Entä, jos 17-vuotias teini tai jopa 12 -vuotias tyttölapsi tulee raskaaksi? Voisiko terveysalan ammattilainen kieltäytyä tällöin toimenpiteestä?

Minun mielestäni antamani esimerkit ovat perusteltuja syitä raskaudenkeskeytyksille. Mielestäni on jokaisella parilla on oikeus myös päättää, miten toimii, jos sikiöllä todetaan jokin trisomia 12. viikon ultran jälkeen. Tietenkään tämä ei tarkoita, etteikö terveysalan ammattilainen voisi olla eri mieltä päätöksestä, mutta hänen tehtävänsä on hoitaa naista, ei tuoda henkilökohtaisia mielipiteitään esille. Poistumalla tilanteesta mielipide tulee esille.

En usko, että monikaan perhe tekee päätöksiä raskaudenkeskeytyksistä kovin keveästi. Raskaudenkeskeytykseen päätyvät ihmiset eivät julmia tai kovia, vaan usein ihmisiä, joita on koskettanut äärimmäisen järkyttävä henkilökohtainen tragedia. Eri asia on raskaudenkesketyksen käyttö ikään kuin huolettomaan ehkäisykeinona. Sitä en missään tapauksessa hyväksy. Tällaisen vähentämiseksi on lisättävä toimivaa valistusta ja tehtävä ennaltaehkäisevää työtä.

Jos naiselle/ pariskunnalle tällaisessa vaikeassa tilanteessa osuu kohdalle lääkäri/kätilö, joka vielä erikseen nostaa esille oman vakaumuksensa, muodostuu tilanteesta kestämätön raskaana olevan mielenterveyden kannalta. Toivon, että lakialoitteeseen sisältyy ainakin periaate, jossa raskaudenkeskeytysten yhteydessä ammattilainen vaihdetaan toiseen neutraalisti eikä kukaan ainakaan ala julistamaan mielipiteitään asiakkaan kuullen.

Elin elämäni pahimpia viikkoja viime kesänä, kun raskaudenkeskeytyksen mahdollisuus (tai vaihtoehdottomuus) leijui viisi viikkoa ilmassa. Lopulta vältyimme tilanteelta varsin täpärästi. Samana päivää, jollin keskeytys olisi pitänyt tehdä, pikkuisen todettiin kuolleen. Jos vielä siinä viikkojen epävarmuuden ja piinan jälkeen ratkaisunteon hetkellä joku olisi minulle ruennut luettelemaan omia periaatteitaan, olisin päätynyt hullujen huoneelle. Olinkin todella huojentunut, kun raskausviikko 24 nykyisessä raskaudessani ylittyi. Asia ei ole enää minun käsissäni.