tiistai 29. maaliskuuta 2011

Äitiys ja opettajuus

Eräs viime aikoina mieltäni askarrattunut kysymys on liittynyt siihen, kuinka ihmeessä perheelliset ihmiset jaksavat toimia opettajan ammatissa. Tarkoitan tällä nyt erityisesti äitejä - nainen kun olen.


Tuttavapiirini "lapselliset" eivät opettajia, vaan toimivat pääasiassa ammateissa, joissa iltatöitä ei ole (kuin ehkä satunnaisesti). Ilta kuluu heillä lähes täysin lapsiperheen arjen pyörittämiseen niin kuin tietysti kuuluukin. Näitä toimia vierestä seuranneena olen joskus pohtinut, kuinka ihmeessä yhdistäisin tuohon menoon tuntien suunnittelun, kokeiden korjaamisen ja varsinkin yo-urakan! Kirjaesittelyissä tapaamani kollegat kun jaksavat vielä 20 vuoden jälkeenkin voivotella, kuinka illat kuluvat edelleen työn kimpussa.

Kollegojen tarinat ovat kauhistuttanut minua, sillä toivon kovasti, että nämä kohtuullisen näännyttävät ensimmäiset vuodet joskus loppuisivat. Tässä kohtaa kyllä tarkennan, että edellä mainittuja lausuntoja olen kuullut lähinnä lukionopettajien suusta. Itsekin olen tosin huomannut, että nimenomaan lukio on se, mikä työllistää. Yläkoulun kursseista suoriutuu helpommin ja kokeiden korjaamiseenkin kuluu huomattavasti vähemmän aikaa.

Mutta opettajathan ovat pääasiassa naisia, ja lapsia on hankittu ennenkin. Jokin resepti tähän yhtälöön on pakko olla olemassa! Olen lapseton, osa-aikainen opettaja, joten en pysty millään eläytymään täysin lapsiperheen arkea elävään opettajaan. Olettaisin, että suuri apu on työnsä organisoinnista - töihin virkamiesaikaan klo 8.00 ja töissä ollaan sinne klo 16.00. Tällöin suuri osa töistä tulee ehkä jo hoidettua. Mutta en usko, että tämä täysin riittää...

Kuulisinkin mielelläni tarinoitanne siitä, kuinka opettajuus ja äitiys on onnistuttu yhdistämään. Olettaisin, että blogiani seuraa muutama muukin uransa alussa oleva opettajanalku, joka on kiinnostunut kuulemaan kokemuksistanne. Samaten, jos äitinne on ollut opettaja, niin kuulisin mielläni, miten olet sen kokenut vaikuttaneen lapsuuteesi. Kertoisitko myöskin sen, mikä opettaja olet, sillä se antaa osviittaa suhteessa omaan erikoistumisalaan. Itse toivoisin kuulevani erityisesti lukion reaaliaineiden opettajien kokemuksia, itsekin kun sellainen olen. :)

Edit. Voi nolo tuo kirjoitusvirhe otsikossa... Mutta nyt on korjattu :)

kuva haettu täältä.

40 kommenttia:

Sylvi kirjoitti...

Tosi hyvä aihe! Itse olen "vain" alakoulun suomen kielen (S2:n) pienryhmäopettaja, ja työmääräni pysyy siten hyvinkin pienenä. En pystyisi tässä elämänvaiheessa olemaankaan lukion opettaja, arvelisin. Mutta lapsen kasvettua tilanne voisi kyllä olla toinen (ja ehkä olisi joskus kiva saada vähän lisää opetushaastettakin).

Itse pyrin nyt siihen, että teen kaiken töissä ja olen siellä sitten niin pitkään kuin on tarvis. Tosin tarha kutsuu viimeistään viideltä, ja silloinkin tytölle tulee pitkä päivä, työmatkani kun vie melkein tunnin. (Onneksi näin pitkät päivät ovat erittäin harvinaisia.) Huonosta omatunnosta opeäiti ei siis voi välttyä, mutta ei varmaan kukaan muukaan äiti voi!

Suuri merkitys on lähipiirin avulla: saisiko jonkun hakemaan ja hoitamaan lapsia säännöllisesti yhden illan viikossa? Silloin voisi tehdä kaikki rästit töissä ja ehkä myös panostaa omaan jaksamiseensa käymällä esim. hierojalla tai jumpassa. Entä muutamana viikonloppuna silloin tällöin lapsi hoitoon kummitädille tai isovanhemmille? Nämä henkilöt ovat aivan kullanarvoisia pienten lasten vanhemmille!

Äitini (ja isäni) ovat myös olleet opettajia, yläkoulussa bilsan ja mantsan sekä matikan, kemian ja fyssan. Muistan asian lähinnä positiivisena: pitkät lomat, äidin melko lyhyet päivät. Isä teki pidempää päivää, koska kävi toisella paikkakunnalla töissä. Välillä tietysti meni kokonaisia sunnuntaita, kun vanhemmat korjasivat kokeita, mutta onneksi sisaruksista oli seuraa. Niin ja meitä siis on viisi tyttöä, joten nähdäkseni opettajavanhemmat selviävät hyvin myös kotona lapsikatraan kanssa, joskin melko aikaisin olemme saaneet itsenäistyä ja ottaa vastuuta.

Itselleni suurin haaste on tällä hetkellä jaksaa kasvattaa lapsia aamusta iltaan: ensin koulussa esimurrosikäisiä, sitten kotona leikki-ikäistä.

Tsemppiä lukion työmäärään, sen ajatteleminenkin joskus kauhistuttaa, vaikka toisaalta veri vetäisi vähän vaikeampiinkin asioihin...

ferrugo kirjoitti...

Minulla on opettaja-äidin tyttären näkökulma, tosin äitini oli kotona ollessani itse alle kouluikäinen.

Minulla ei ole mitään muistikuvia sellaisesta, että äiti olisi illat pitkät pakertanut töiden kimpussa. Kesät varmasti myös ovat opettajan ammatissa helpompia, kun ei tarvitse miettiä mitä lapset tekevät, kun oma kesäloma loppuu. Kesät olivat pitkiä ja huolettomia!

Yhden negatiivisen äitini ammatista johtuvan asian muistan. Jouduin (kuten moni muukin opettajan lapsi) lievän koulukiusaamisen kohteeksi, vaikka äitini ei koskaan opettanut minun luokkaani (samassa kaupungissa kuitenkin, joskus myös samassa koulussa). Sellaista pientä nälvimistä, jos kokeesta sain "vain" 10 -, tyyliin "nyt varmaan äitisi suuttuu". Opettajan lapsiin ehkä asetetaan suuria kunnollisuuden, kiltteyden ja menestymisen paineita. Tosin omalla kohdallani asia taisi olla niin, että menestyin tekemättä juuri mitään sen eteen, ja se on varmasti ärsyttänyt heikompia oppilaita, jotka ovat saattaneet kuvitella hyvien numeroideni tulleen jotenkin "suhteilla".

Anonyymi kirjoitti...

En ole aikaisemmin kommentoinut, mutta olen seurannut blogiasi jo aika pitkään. Löysin tänne alunperin "Tyylitellen" -kautta ja tykästyin tapaasi kirjoittaa ja kuvata.

Olen yläkoulun musiikinopettaja ja palasin nyt syksyllä töihin äitiyslomalta. Yllättävän hyvin työn ja äitiyden lomittaminen on onnistunut. Täytyy kyllä myöntää että hommat kasautuvat siihen kun lapsi on nukahtanut eli klo 8 jälkeen... Ja kun työn hoitaa lähes täysillä, samoin lapsen kanssa seurustelun, ja kun miehenkin kanssa haluaa viettää aikaa, niin se mistä voi vähentää on kodinhoito. Meidän koti onkin kyllä aikamoisessa kaaoksessa :-(

Vaikka aika on tietyllä tavalla tiukalla ja toisinaan kiireen tuntu stressaa, niin lapsen kanssa oleminen on kuitenkin uudella tavalla vapauttavaa. Työpäivän (=pidettyjen tuntien) jälkeen ei ole huonoa omaatuntoa siitä pitäisikö aikansa käyttää hyödyllisemmin ja tehdä jonkunlaisia töitä. Se että on olemassa ja läsnä riittää.

terv. Irena

Outi kirjoitti...

En ole vielä ihan valmis luokanope, mutta voin kai silti kertoa omista kokemuksistani :)

Sain lapsen vuosi sitten ja nyt olen tässä vetänyt opetusharjoittelua ja muita opintoja samalla. Homma toimii, koska mieskin opiskelee ja ollaan vuorotellen Kertun kanssa.

Mietin kyllä itsekin, että kuinka sitten joskus valmistuttuani jaksan pyörittää kotia ja työtä... Toisaalta näiden harjoittelupäivien jälkeen on ollut niin ihanaa tulla kotiin hymyilevän lapsen luo ja heittäytyä maahan mahalleen leikkimään ja lukemaan kirjoja... Tunnit olen suunnitellut kun lapsi on mennyt nukkumaan, tai jo koululla ennen kotiin lähtöä.

Saa nähdä miten sitten käy kun astun työelämään (toivottavasti pitkien äitiysvapaiden jälkeen!).. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ei kannata odotella mitään oikeaa hetkeä tai tilannetta.. elämä on mukautunut lapsen syntymään..jotenkin sitä vaan aina pärjää..

Tulipa sekava juttu..toivottavasti tästä oli jotain hyötyä:)

Mari A. kirjoitti...

No köh, voisin sanoa, että huonosti on sujunut äitiyden (kahden vilkkaan alle kouluikäisen lapsen) ja opettajuuden (lukion äikän opena) yhdistäminen. Vaihdoin töitä nyt, eikä mulla ole enää ylitöitä, joten en tiedä mihin vapaa-aikani käytän. Ai joo, niihin lapsiini! Iltakasin jälkeen sitten on sitä vapaata, joka ennen meni esseiden korjaamiseen.

Pahin yhdistelmä taitaa olla juurikin lukion äikän opena oleminen. Mitenkään muitakaan väheksymättä. Varsinkin yo-kokeiden aikaan sitä työtä oli. Varsinkin kun koeviikot osuvat lähelle ja uuden jakson suunnittelutyö. Ei siinä juuri muuta ehdi tehdä, kuin iskeä mikroruoan pöytään ja etsiä areenan lastenohjelmat lapsille ja punakynä käteen.

Mutta, normaalina aikana ei ollut ihan tällaista säätöä. Tein työt koulussa ja olin siitä onnekas, että sain työmatkani säädettyä niin, että kotiin oli autolla 5 minuuttia ja päiväkotiin 10 minuuttia.

Vinkit yhdistelmään lapset + työ: älä ahmi ylitunteja. Tein yhdessä paikassa 29-tuntista työviikkoa ja näännyin: koeviikon lähestyessä tunneille varasin videon ja siitä tehtävät. Sitten sama koeviikon jälkeen, jolloin oppilaiden katsoessa videota korjasin niitä kokeita. Tämä siis yläasteella. Silti korjasin niitä kokeita kotonakin.
Toinen vinkki: asu työpaikan lähellä. Edellisen 29-tuntisen työviikon ohella mulla oli tunnin työmatka. Junalla. Junat aina myöhässä. Eli: hanki auto ja työpaikka ruuhkia vastaan.

Kolmas vinkki: älä sairastu, äläkä anna lasten sairastua. Eli siis täysin mahdotonta. Sen sijaan hanki luottosijainen, joka hoitaa hommat juuri niin kuin haluat, ja osaa myös tehdä työt. Kun lapset sairastavat nuhakuumetta kolmanne kerran yhden kuukauden aikana, niin hommat etenevät koulussa, eikä siellä odota vino pino kirjoituksia, joita et ehdi korjaamaan.

Mies. Sovi miehen kanssa hakuvuorot päiväkotiin, niin voit joskus edes hengittää rauhallisesti, eikä tarvitse edetä minuuttiaikataululla.

Älä mene mukaan mihinkään koulun tyhyyn, tehoon tai muuhunkaan työryhmään. Tai jos menet, niin vaikuta niin, että ryhmä kokoontuu aina työpäivän aikana, eikä iltapäivisin. Älä ota luokanvalvontaryhmää, koska olet kiinni oppilaissa ja vanhemmissa koko ajan. Eli ei ylimääräisiä töitä, edes joulujuhlien järjestämisiä. Pahat silmät katsovat, mutta saatat selvitä selväjärkisenä.

Yleensä tässäkin asiassa toimii murphyn laki: mitä tärkeämpi asia (yo-kokeet) pitäisi hoitaa, sitä varmimmin lapset ovat oksennustaudissa yhtä aikaa.

Eli eihän se helppoa ole, mutta pieniä säätöjä tekemällä se helpottuu. Tai sitten jos voi, niin valitsee työn, jossa ei ole iltatöitä. Rahaa saa ehkä vähemmän, mutta järki säilyy. Ja se aika on kuitenkin aikaa. Rahalla ei saa aikaa.

Itse olen tehnyt valintoja, joiden takia rahaa on vähemmän, mutta aikaa enemmän.

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on myös opettajan lapsi -näkökulma asiaan. Äitini on alakoulun opettaja ja näin jälkikäteen ajateltuna olen todennut, että olemme suunnitelleet tunteja yhdessä. Kotona kuunneltiin klassista musiikkia tai laulettiin, piirrettiin ja askarreltiin, tutustuttiin kasveihin ja lintuihin ym., jos niitä oli seuraavan päivän tunneilla aiheina. Lapsena en siis tajunnut suunnittelevani tunteja, vaan se oli mukavaa yhdessäoloa äidin kanssa :) Toki tämä toimii ehkä vain alakoulun opettajilla.

Joitakin kertoja muistan äidin korjanneen kokeita, mutta yhtälailla isä toi omia töitään kotiin. Oli siis ihan normaalilta tuntuva asia, että töitä tehdään työpäivän jälkeen myös kotona. Olihan meillä lapsillakin läksyt hoidettavana.

Ainoana negatiivisena asiana muistan sen, että oppilaiden rasittavuus koulussa heijastui toisinaan äidin lyhyempään pinnaan myös kotona, mutta ei liian usein kuitenkaan :D Ferrugon mainitsemaa kiusaamista en kyllä muista yhtään.

Anonyymi kirjoitti...

No jopas on aihe!! Huhhuh. Vanhempani ovat opettajia enkä kyllä tiedä ammattia, jossa vanhemmat voisivat viettää niin paljon aikaa lastensa kanssa. Yhteiset lomat, aina esim. joulut vapaat... toki iltatöitä on, mutta harvemmin taas päivät alkavat esim. 5.30 kuten itselläni tänään.

Itse työskentelen kaupan alalla ja minulla ei todellakaan ole lomaa parhaaseen loma-aikaan kesällä. Olen töissä juhannusaattona, pääsiäisenä, jouluna... viikonloppuisin ja iltaisin. Meidän alalla lapsellisilla ihmisillä on oikeasti ongelmia, mitä tekevät kun lapsilla on loma koulusta!

Haluaisin opettajaksi juuri siksi, että perhe-elämän yhdistäminen onnistuu paremmin kuin muissa ammateissa.

Sori, mutta et kyllä saanut nyt yhtään sympatiaa.

Anonyymi kirjoitti...

Lisäys vielä edelliseen, että olen itse esimiestehtävissä ja paikkailen esim. sairaslomia jatkuvasti. Eli normaali työpäiväni voi olla 6-16 tai vaikka 10-22. Haaveilen opettajan työstä tosissani... koska olen nähnyt vanhempieni kautta, että vaikka se ottaa paljon, niin kyllä se antaa myös tilaa muulle elämälle.

r kirjoitti...

Opettajan tyttö täällä, hei! Lapsesta lähtien muistan, kuinka äiti oli aina isää pidempään töissä tai jos tuli aiemmin kotiin, niin teki kotona työhommia. Äitini toimii erityisopettajana toisella asteella, joten päivät eivät ole aina ihan 8-16, mutta tunnin työmatkan takia ne ovat turhan usein myös 7-19. Pitää aina välillä perfektionisti äitiä muistuttaa, ettei kuluta kaikkea aikaa työhommia tehden, mutta perfektionisti on aina perfektionisti.
Ehkä vähän hauskaa tässä on se, että opiskelen nyt itsekin aineenopettajaksi, joten tuskinpa tämä äidin opettajana työskentely on minuun ainakaan negatiivisesti vaikuttanut. Itseasiassa olemme opiskelutovereiden kesken tehneet pientä galluppia ja suurimman osan perheestä löytyy opettaja. Ammatti tuntuu siis myös periytyvän. :)

Turun Tilda kirjoitti...

Sylvi: Arvelinkin, että tämä olisi kiinnostava aihe keskustella! Tuollainen työ kuin sinulla on vaikuttaisi pienen lapsen opeäidille ideaalilta (välillä tosiaan harmittelen sitä, miksen lukenut äikän opeksi juurikin vähän laajempien työnsaantimahdollisuuksien vuoksi, hissalla harvemmin työllistyy esim. alakouluun). Pohdintasi opeäitinä ovat muutenkin mielenkiintoisia, tuollainen vapaailta varmast auttaisi!

Mielenkiintoista kuulla myös tuosta lapsuutenne tilanteesta. Pitkät kesälomat ovat se kolikon kirkkaampi puoli, sitä ei varmasti kukaan kiellä (tämä huomio eräille anonyymeille), mutta tämän postauksen pointti ei ollutkaan valittaa ammatista vaan kuunnella kokeneempien vinkkejä, miten selvitä!

Komppaan ilman äitiyttäkin, että kasvattaminen on tämän homman raskain puoli. Kuinka olla purkamatta väsymystä omaan lapseen, kun sosiaalisuus tulee jo kurkusta ulos?

Ferrugo: Minua kiinnostaisi tietysti tietää, mikä opettaja äitisi oli? Tämän ammatin kesälomat ovat ehdottomasti ihan älytön etu perheelliselle (tietenkin, kunhan ne vain saa...)

Irena: Kiitos kivasta vastauksesta! Uskon todellakin, että lapsi muuttaa niin paljon elämään suhtaumista, että asiat menee tärkeysjärjestykseen. Ja pistetään korvan taakse, että kodinhoidosta voisi tinkiä ;)

Turun Tilda kirjoitti...

Outi: Todella kiva, että vastasit. Kokemuksesi vaikuttaa hieman samansorttiselta kuin Irenalla. Elämä varmastikin mukautuu, olet oikeassa :)

Mari A. kirjoitti...

Pitää vielä lisätä se, minkä äsken unohdin: lomat ovat opettajille ne, joiden ansiosta työtä jaksaakin. Harmi vain, että esim. ylppärit osuvat juuri siihen talviloman saumaan, niin että saa loman sitten pahimmassa tapauksessa lukea niitä. No, ei aina niin huonostikaan. Nyt tässä uudessa työssä mietin sitä, että miten ihmiset jaksavat töissä, jossa on yksi lomakuukausi. Ahdistaa jo nyt, kun lomaa ei ole.

Lomista on tosin meille ollut se haitta, että loman jälkeen lapset taas sairastuvat paljon herkemmin. Kesäloman jälkeen ja pitkän joululoman jälkeen meni tosi monta viikkoa sairasteluun. Sairastelu tietysti helpottaa jossain vaiheessa, eivätkä kaikkien lapset sairasta kai niin paljon (?), mutta alle kouluikäiset lapset nyt vain ovat aika usein sairaina.

Turun Tilda kirjoitti...

Mari A.: No huh! Ja kiitos ihan mielettömän hyödykkäästä vastauksesta. Tuohan oli kuin paras pakinakin :)

Juurikin noista kuvailemistasi syistä epäilen vahvasti kykyäni yhdistää lukion opettajuus ja vanhemmuus. Lukion opettajana oleminen on oikeasti aika rankkaa ja sitä ei pysty tajuamaan, jollei hommaa ole kokenut.

Omalla kohdallani esim. yhteiskuntaopin tietojen päivittäminen on melkoisen haastavaa. Onhan se ihan kiva kertoa opettavansa lukiotasolla(, taisi olla kohdallani ihan se ylin haavekin), mutta jos kaikki illat kuluvat vain suljetussa kammiossa eikä ehdi elää, niin mieluummin vaihdan hommaa. Nostan hattua sinulle, että teit niin :)

Gwenn kirjoitti...

Ääh, kirjoitin piiiitkän kommentin ja sitten se katosi! Onneksi siinä oli tosi paljon samaa asiaa kuin toisilla kommentoijilla eli komppaan heitä. :)

Äitini on luokanopettaja ja nykyisin myös johtajaopettaja. En ole koskaan elämäni aikana kokenut sitä millään tavalla negatiiviseksi. Suurinpina plussina lapsuudessa yhteiset loma-ajat ja nykyisin vertaistuki, koska olen itsekin opettaja, tosin englanniopettaja, en luokanopettaja. Minusta on uskomattoman hienoa saada muutenkin läheiseltä äidiltäni myös ammatillisia neuvoja. :)

Äiti teki töitä myös kotona iltaisin, mutta en kokenut, että se olisi stressannut häntä tai meitä lapsia mitenkään. Siihen saman pöydän ääreen sai mennä vaikka piirtämään, jos halusi olla äidin lähellä. Äiti osasi yhdistää vanhemmuuteen ja työssäkäyntiin vielä opiskelutkin ja hänellä oli aina jotkut lisäopinnot menossa. Opiskelutahti on vain kiihtynyt sitä mukaan, kun minä ja siskoni olemme aikuistuneet ja muuttaneet pois helmoista. :)

Olen (sattuneesta syystä ;) ) tehnyt opiskeluaikana ja tällä hetkellä työttämänä ollessani paljon luokanopettajan sijaisuuksia ja olen opettanut samoja oppilaita kuin äitini. Oppilaiden mielestä olemme samanlaisia opettajia, vaikka en siis koskaan ole ollut itse seuraamassa äidin tunteja. :D Oliskohan kyseessä joku "opettajageeni"? :)

Äiti on itse kommentoinut, että homma helpottuu sen jälkeen, kun on saanut muutaman kerran vetää oman opetettavan aineksen läpi muutamia kertoja. Hommaan tulee siis rutiini ja kotona tehtävät hommat vähenevät. Hän myös kerää nk. "temppukansioita" joihin arkistoidaan kaikki itse tehty materiaali ja muu vastaava myöhempää käyttöä varten.

Vaikka tästä tulikin tällainen äidin ylistys, en silti koe hänen olevan mikään yli-ihminen. Olen tietoinen siitä, että minä ja siskoni olemme olleet helppoja lapsia ja sairastimme suhteellisen vähän. Asuimme myös pienellä paikkakunnalla, jossa vanhemmillani oli vahva tukiverkko. Kaikki nämä ovat varmasti vaikuttaneen positiivisesti opettajuuden ja äitiyden yhdistämiseen.

Itselläni ei ole vielä lapsia, mutta toiveissa olisi saada lähivuosina. Aika näyttää, kuinka minä onnistun työn ja perhe-elämän tasapainottelussa. :)

Turun Tilda kirjoitti...

anonyymi: Kuulostaa ihan mukavalta kahden kärpäsen iskemiseltä samaan aikaan tuo teidän "yhteissuunnittelunne" :) Omalla kohdallani kansantalouden häiriöiden korjaaminen ei ehkä olisi se paras vaihtoehto lapseni iltasaduksi ;)

Oma äitini on ollut lastentarhanopettaja ja hän vaati usein täydellistä hiljaisuutta töistä palattuaan. No onneksi ymmärsimme sen antaa. Pinnan polttaminen tullee olemaan kohdallani varmasti se Akilleen kantapää...

anonyymi 2: Ihan ensiksi: Hainko mielestäsi tällä postauksella sympatiaa? Se ei todellakaan ollut tarkoitukseni vaan kysyä opetusalalla jo toimivien perhettä hankkineiden kollegojen mietteitä uran ja perheen yhdistämisestä.

Kysyisin myös, minkä asteen opettajia vanhempasi olivat? Opettajat eivät ole mikään yhtenäinen ryhmä, vaan työn kuvassa voi olla paljonkin eroja.

Tervetuloa vain opettajien joukkoon, en yhtään kadehdi tilannettasi. toivottavasti onnistut vaihtamaan alaa!

Opetusalan pitkät kesälomat on varmasti se pointti, joka houkuttelee ihmisiä hakeutumaan alalle (tosin, kannattaa muistaa, että aina sitä kesälomapalkaa ei saa, tiedän, kollegoja, jotka ovat joutuneet kaupankassalle, kun loma-ajan palkka on mennyt virassa olevalle).

Lisäksi suosittelen lukemaan Mari A.:n kokemuksia lukionopettajana olemisesta. Sitten, kun olet sellainen, niin vaihdetaan uudemman kerran ajatuksia. Olen nimittäin sitä mieltä, että ihmisten on loppujen lopuksi mahdotonta ymmärtää toisten tilannetta, jos he työskentelevät eri ammateissa.

Lopuksi haluan korostaa, etten missään nimessä pidä opettajan ammattia maailman vaativimpana tai raskaimpana ammattina. Omista lapsuudenkokemuksista sen verran, että esimerkiksi ykstyisyrittäjän homma voi olla paikoin niin kamalaa duunia, ettei sitä toivoisi kenellekään...

Gwenn kirjoitti...

Sivulisäys vielä jo hieman ylipitkäksi venyneeseen kommenttiini eli itse aloitin viime syksynä ekassa "oikeassa" työpaikassa lukion enkun opena, jossa olin syyslukukauden. Olin koulun ainoa lukion englanninopettaja, ilman sen kummenpaa lukiokokemusta. Voin sanoa, että olipa varsinainen syksy...

Olen Tilda kanssasi samaa mieltä siitä, että lukion opettajilla on paljon töitä ja opetettava aine pitää tuntea hyvin. Tietoja pitää myös päivittää ja olla itse aktiivinen oman ammattitaidon kehittämisessä. Takaraivossa jyskyttää myös koko ajan tieto yo-kokeesta ja siitä, että minun oppilaiden pitää saada tunneilla kaikki se sama tieto, mitä kaikki muutkin lukiolaiset tässä maassa saa, jotta he pärjäisivät yo-kisoissa. Homma varmasti helpottuu, kun vetää samoja kursseja useiden vuosien ajan, mutta aloitteleville aineenopettajille lukio-opetus tuottaa työtä ja paljon.

ferrugo kirjoitti...

Hei vielä Tilda!

Äitini on peruskoulun luokanopettaja, mikä varmasti vaikutti kotitöiden määrään. Hän on itsekin avoimesti myöntänyt, että työvuosien ja ammattitaidon kartuttua tuntien suunnitteluun meni vuosi vuodelta vähemmän aikaa. Suurimman osan työurastaan hän on tehnyt pienimpien eli ykköskakkosten opettajana.

Joku mainitsikin osallistuneensa tuntien suunnitteluun, minuakin äiti kuulusteli melkein kaikkiin ala-asteen aikaisiin kokeisiin.

Turun Tilda kirjoitti...

R: Kiitos kommentista! Opettajuus taitaa tosiaan olla perinnöllistä :) Perfektionismi taitaa olla useammankin naisopettajan riesa. Postaus kyseisestä aiheesta voisi olla paikallaan.

Mari A: Opettajan työn helppouteen vedotaan usein juuri sillä, että heillä on pitkät kesälomat. Tästä aiheesta on tällä palstalla kiistelty jo aiemmin ja tiedän, että opettajan työn raskauteen vetoaminen ei auta argumenttina. Muiden ammattien edustajat pitävät sitä joka tapauksessa epäoikeudenmukaisena. Postaukseni focus ei tosiaankaan ollut nyt opettajan työn etujen ja haittojen listaamisessa vaan siinä, kuinka selvitytyä ne talvet iltasuunnittelun ja lastenhoidon lomassa.

Mielenkiintoinen pointti tuo sairastelu. Koulut tietysti ovat varsinaisia pöpömaatteja..

Turun Tilda kirjoitti...

Gwenn: Kiitos kokemuksesi jakamisesta, ja ihanaa, että kokemuksesi on ollut positiivinen ja kantanut omaan opettajuuteen asti. Uskon todellakin, että on mieltöntä saada jakaa ammatilliset kokemukset läheisen vanhemman kanssa. Opettajuusgeeni tarkoittanee tiettyjä sopivia ominaisuuksia, jotka voivat kulkea suvussa :)

Oli se opetettava aine mikä tahansa, niin luotan siihen, että työ helpottuu ajan kanssa. Huomaan sen tosiaan jo omassa hommassanikin :)

Ferrugo: Ok :) Minunkin lastentarhaopettajaäitini kuulusteli aina kaikki kokeet :D

Mimo kirjoitti...

Oho, tämähän on kirvoittanut kommentteja! Niitä tosin lukematta kerron omat ajatukseni. Olen ihmetellyt miten KUKAAN yhdistää pienlapsiarjen (tai isompienkin) ja TÄYSIpäiväisen työn!! Tällä hetkellä itsestä tuntuu, ettei todellakaan töiden ja työmatkustamisen -noh, käytän siihen kyllä joka päivä 2h yhteensä, että ei ainakaan näillä eväillä todellakaan - olisi rahkeita edes täysipäiväisen työn, ja vanhemmuuden (ainakaan sellaisen vanhemmuuden, minkälainen haluan olla) yhdistäminen. Mutta olen myös työssäni suht. uusi - joten väsymys ym. selittynevät sillä.

Opettajista tiedän sen verran, että yksi ala-asteen opettaja, jolla on alle kouluikäisiä lapsia, niin käsittääseni ainakin tekee juuri 8-16 approx. töitä. Samaten meillä töissä yksi jolla on pieni muksu ei juuri koskaan ole töissä klo 16 pidempään, toisin kuin monet muut. Eli siinä sitten vain pakottaa sen mahtumaan.. Kai siinä sitten jotenkin vain, kun se tulee kohdalle!

Ja sen takia ei kannata lapsia jättää "tekemättä", jos odottaa että on jotenkin valmis ja elämä jotenkin valmis, niin sitä päivää ei varmaankaan koskaan tule, näin olen kuullut monen sanovan...

:)

Mimosa kirjoitti...

Muuten, vielä sivukommentti.

Olin itsekin opettajan hommissa, ja varsinkin opettamassani aineessa melko vihreä, mistä johtui ettei ollut vielä valmiita materiaalejja vinoa pinoa ja tuntisuunnittelut ja materiaalien teot veivät paaaaljon aikaa. Luulen, että kai se ajan kanssa sitten vähenee se työtaakka? Vaikak aina joutuu ottamaan huomiot ryhmän ja tason jne. Mutta jotenkin luulisin että tulee jotakin rutinoitumista ym..? (Trying to create hope here ;))

Tällä hetkellä en tee opettajana enää töitä, ja voin sanoa että vapaa-aikaa on minulla ihan eri tavalla! Kyllä todellakin voin sanoa että nykyisessä työssä työt jäävät kyllä selkeästi töihin, eivätkä matkaa kotiin, toisin kuin tunteja suunnitellessani. Ymmärrän hyvin mistä puhut!

Athelas kirjoitti...

Tässä keskustelussa ilmi tulleet hieman negatiivisemmat asiat ovat osaltaan syynä siihen, miksi näin auskuvuoden tullessa päätökseensä olen lähes täysin varma, etten tule koskaan työskentelemään yläasteella tai lukiossa. En yksinkertaisesti pysty antamaan itsestäni niin paljon työlle, puhumattakaan jos minulla olisi lapsikin vielä.

Toki täällä on kerrottu myös, että homma helpottuu ajan myötä ja että kaikelle on aikansa, niin yo-kokeiden korjaamiselle kuin kesälomallekin, mutta en kyllä tosiaankaan ala itseäni alalle pakottamaan kun kerta pahalta tuntuu. On äärimmäisen vapauttavaa myöntää, että tämä nyt vain ei ole mun juttu =).

Kaikissa töissä on hyvät ja huonot puolet, ja onnellinen on se, joka osaa tasapainotella juuri sopivasti.

Comments kirjoitti...

Ei lapsia tässä osoitteessa, mutta eipä kyllä ehtisikään. Kasiksi töihin, 15-16 aikaan kotia kohti, tuinnin, puolitoista ehtii hengähtää, ja siitä sitten kokeiden korjauksen ja hallinnon kimppuun. Olen siis lukion enkunope, ja ainakin mulle on ollut yllätys miten paljon pelkkään opiskelijoiden paperiasioiden pyörittelyyn menee. On poissaoloa ja sairastumisia jotka vaativat ylöimääräisten harjoitusten tekemistä ja sitten myös korjauksia, on pistareita, aineita, kokeita, on tuntien suunnittelua ja lukujärjestysten laatimista, jne jne jne. Mulla menee helposti 2-3h illassa näihin hommiin, vaikka tietenkin jakson vaihtumiset joskus vähän helpottavat. Toki opetan ylitunteja, eli keskimäärin n. 28 viikkotuntia, mutta jos et ota ylitunteja, huomaat pian ettet niitä enää saisikaan, kun joku osa-aikainen haluaakin ne pitää... Mulle työn määrä opettajana on ollut aikamoinen shokki, ja olen lomat usein ihan koomassa. Toki kesälomallakin pyörii se kesälukio... Osin saan syyttää itseäni, sillä teen niitä opintoja samaan aikaan tähän päälle, mutta kyllä mua sylettää opettajien lomista marisijat. EIvät taida muistaa tätä "palkattoman" ilta- ja viikonlopputyön määrää.

Anonyymi kirjoitti...

Olen yläasteen äidinkielen opettaja. Olin jo yli kolmekymppinen ja ollut yli kymmenen vuotta töissä, kun sain lapseni, joten olin jo aika rutinoitunut opettaja. Pidin lähes täydet hoitovapaat, joille kannustan kaikkia (silloin kyllä hoitovapaakorvaus oli suurempi kuin nykyisin), ja olin myös vuorotteluvapaalla esikoisen mennessä kouluun. Olin ennen lapsia ollut oppilaskunnan vetäjänä ja pitänyt lehti- ja ilmaisukerhoja, mutta ne hommat lopetin ihan kokonaan. Silti muuten sanottava, että mielestäni opettajan työ sopii todella hyvin äidille. Ikinä ei loma-aikoina tarvitse ihmetellä, mihin lapset laittaa, päivät ovat lyhyitä (kyllä vain, kun rehellisiä ollaan!) En jäänyt koulun jälkeen mitään sinne korjaamaan, kävin yksin kaupassa (ylellistä, liike-elämässä töissä oleva sisareni sai aina lähes juosta, että ehti ennen päiväkodin sulkeutumista hakea lapset - ja sitten väsyneiden lasten kanssa kauppaan) ja hain lapset hoidosta. Meillä pikkulapset menivät klo 20 nukkumaan, jonka jälkeen ehti hyvin tehdä kouluhommat seuraavaksi päiväksi. "Neljänkympinkriisissä" rupesin vielä opiskelemaankin. Tässä joskus kysyin aikuistuvilta lapsiltani, tuntuiko heistä silloin kun opiskelin, että äiti on aina työpöydän ääressä. Lapset olivat aivan ällistyneitä: -Oleksä meidän aikana opiskellu jotain??? Mitä? Missä? (suoritin työn ohessa silloisten termien mukaan kahden aineen aineopinnot ja yhdet perusopinnot mutta he eivät olleet huomanneet mitään :-)

Yksinhuoltajaäidillä tietysti työn ja kodin yhdistäminen on paljon hankalampaa, mutta silti opettajalla taitaa sekin olla helpompaa kuin liike-elämässä tai vuorotyössä.

Sofia kirjoitti...

Itse en ole opettaja, mutta muistuttaisin vain siitä, että vanhemmilla on lakisääteinen oikeus lyhentää työaikaansa (=osittainen hoitovapaa) aina siihen asti, kun lapsen toinen kouluvuosi päättyy. Korvausta eli osittaista hoitorahaa (joka kyllä on mitättömän pieni...) tästä tosin maksetaan vain siihen asti, kun lapsi on alle 3-vuotias ja jälleen silloin kun lapsi on ensimmäisellä tai toisella luokalla koulussa. Jommankumman tai molempien vanhempien lyhennetyt työpäivät voisivat siis olla yksi vaihtoehto, jos työtaakka tuntuu liian suurelta.

Sinänsähän pienten lasten vanhemmat tekevät Suomessa varsin paljon ylitöitä ylipäänsäkin; pikkulasten isät enemmän kuin muut miehet tai naiset (liekö sitten kääntöpuoli sille, että äidit hoitavat suurin joukoin alle 3-vuotiaitaan kotona: lapsi kyllä saa olla äitinsä seurassa mutta ei sitten näe isäänsä, jonka on pakko paiskia hartiavoimin töitä, jotta kotihoito olisi taloudellisesti mahdollista...). Kyseessä ei liene vain opetusalan ongelma, vaan laajemmin korkeakoulutettuja koskeva asia, jolle kyllä olisi syytä tehdä jotain. Ihan turha puhua työurien pidentämisestä, kun työelämän laatu on sellainen, etteivät työntekijät tahdo jaksaa.

Tämä kommentti nyt ei varsinaisesti auttanut ongelmassasi, kunhan kirvoitti miettimään :).

Amalia kirjoitti...

Kiinnostava aihe! Tosiaan vaikuttaa siltä, että lukion opettajilla työtä on aika lailla. Oma äitini on peruskoulun luokanopettaja, ja omista kouluajoistani minulla on sen suhteen vain hyviä muistoja. Äiti pääsi ajoissa kotiin ja oli aina lomilla vapaalla. Iltapäivisin äiti ehti yleensä suunnitella seuraavan päivän tunnit ja käydä ruokakaupassa ennen kuin me lapset tulimme koulusta ja harrastuksista kotiin (niin, päiväkoti-ikäisiä emme siinä vaiheessa enää olleet - pikkulapsivuosinani äiti työskenteli lastentarhanopettajana ja opiskeli opettajaksi työn ohessa ollessani alakoulussa).

Äiti teki seuraavan päivän suunnittelut todella tehokkaasti ja korjasi kokeet yleensä sunnuntai-iltaisin. Toki alakoulun kokeet varmaan tarkastaakin paljon nopeammin kuin esim. lukion hissankokeet. Silti sanoisin, että viikonloput ja lomat ovat niin "kirkas kolikon kääntöpuoli", että varmasti äitiyden ja opettajuuden saa jotenkin sumplattua yhteen.

Lopuksi tähän kilometrikommenttin on todettava, etten tosiaankaan pidä opettajan työtä helppona tai lomia liian pitkinä, en suinkaan. (Päin vastoin, ja lisäksi minusta opettajat ovat totaalisen alipalkattuja.) Kaikken raskainta on varmasti juuri "jatkuva kasvattaminen" ja sosiaalisuus, joita yhdistelmässä vaaditaan. Silti kaikissa ammateissa ja töissä on omat vaikeutensa, kun ne yhdistetään vanhemmuuteen. Jatkuva kiire ja riittämättömyyden tunne lienee kaikille tuttua. Itsellänikään ei toistaiseksi lapsia ole, ja samanlaiset ajatukset pyörivät mielessä, vaikka olen ihan eri alalla kuin sinä. Oli mukavaa lukea tämä postaus ja monipuolinen kommenttikeskustelu.

Hanna kirjoitti...

Mielenkiintoinen ja mulle ajankohtainen pian - vauva on jo, mutta töihin paluuseen on vielä onneksi aikaa. En ole vielä liikaa miettinyt miten työt ja lapsen hoidan samaan aikaan, mutta todennäköisesti jatkan kuten tähänkin asti: työt koululla mahdollisimman valmiiksi, ettei niitä tarvitse kotona tehdä. Itse en tykkää iltatyöskentelystä yhtään, kun olen niin iltauninen, joten oon yrittäny olla jättämättä mitään illaksi. Toisaalta pitänee varmasti myös asennoitua itse siihen, että perustunti kirjanpohjalta on ihan ok - aina ei tarvita suurta ja ihmeellistä ja erilaista (enkunopella peruskoulussa on tää mahdollisuus). Opetuksen laadusta olen siis väliaikaisesti valmis tinkimään, äitiyden laadusta en :) Mutta varmasti joudun tätä kaikkea vielä enemmän pohtimaan kunhan töihinpaluu tulee ajankohtaiseksi aikasintaan ensi keväänä...

Anonyymi kirjoitti...

Suosittelen myös lyhyempää työaikaa. Itselläni muutama tunti vähemmän kuin opetusvelvollisuus olisi. Hyvän jaksaa. Moni äiti-työkaveri hoitaa työt työpaikalla ja lähtee neljältä. Minä taas teen mieluiten hommat kotona ennenkuin haen lapset. Ekana vuonna minulla oli ylitunteja ja kaksi ihan pientä lasta. Tein yötöitä joka päivä ja työmatkaankin meni tunti suuntaansa. Ihme, että säilyin täysjärkisenä. Sen jälkeen tajusin ottaa vähemmän töitä ja perhe-elämä hymyilee. Ja jaksanpa hyvin töissäkin.

opettajatar kirjoitti...

Itsekin pähkäilen samojen ajatusten kanssa. Lukion reaaliaineiden opettaja -varsinkin jos opetettavia aineita on kaksi, jopa kolme- on varmasti rankin mahdollinen homma työmäärän suhteen(esimerkiksi lukion äidinkielen opettajillahan on opetusvelvollisuus paljon pienempi kuin reaaliaineen opettajalla). Itse en todellakaan pystyisi huolehtimaan lapsesta tämän työmäärän lisäksi :(. Olenkin ajatellut, että jos lapsia "tulee", olen saman tien poissa työelämästä sen kolme vuotta.

sanna kirjoitti...

Hei! Äitini on opettaja ja itse olen töissä täysin eri alalla, työaikani on 37,5 tuntia viikossa. Vaikka minun kai pitäisikin tietää, niin kysyn silti, kun olen täysin näiltä kärryiltä pudonnut. Mitä tarkoittaa ylitunnit, tai 28 viikkotuntia töitä? Siis sitäkö, että jollakin on esim. 28 tuntia töitä siellä koululla per viikko? Jos olen ymmärtänyt oikein, niin minusta se kuulostaa kamalan vähältä "työmäärältä", mikä hoidetaan siellä työpaikalla.

Lähinnä sillä, että itse olen aivan uuvuksissa lähtiessäni klo 7 töihin ja palatessani noin klo 16.30. Ja minusta tämä on ihan normaalia toimistotyötä, työmatkaankaan ei mene tuntia suuntaansa niinkuin monella muulla.

Tämä on ihan vilpitön kysymys, ettehän ymmärrä väärin. En tosiaan tiedä tästä asiasta mitään, vaikka kai äidiltäkin voisin kysyä. :)

Onneli kirjoitti...

Kiinnostavaa lukea keskustelua, asia tulossa itselle koko ajan ajankohtaisemmaksi kuin olisin koskaan voinut unelmoida. Tällä hetkellä mulla on opetusta 19-20 h viikossa ja siihen yksi kerhotunti päälle. Tehokkaalla suunnittelulla voisin selvitä viikosta niin, että alkuviikosta istun töissä apaut viiteen asti ja laitan loppuviikon purkkiin, sitten loppuviikon voikin lähteä heti kun opetus loppuu eli klo 13-15 välillä paitsi opekokouspäivänä pahimmillaan kuudelta :/ Hyppäreitä mulla ei juurikaan ole ja ne harvat kuluu tehokkaasti. Ongelmia on klo 10 tai 11 alkavat "aamut", jolloin harvoin saan itseni työpaikalle ajoissa. Kokeita korjailen esim. opekokouksessa ja valvoessani toisia kokeita ja välillä pistän oppilaat tarkoituksella tekemään tehtäviä ja tarkastamaankin ne opettajan kansiosta. Silloin täytyy kyllä olla joko tosi kiire tai itse niin väsynyt ettei muuhun kykene.

Koskaan en tee töitä kotona iltaisin tai viikonloppuisin eli kunnon vapaa-aikaa on runsaasti. Nyt keväällä olen kyllä kärsinyt itselleni tyypillisestä levottomuudesta eli en kykene keskittymään yhteen asiaan kunnolla ja saatan valua vartin välein tietokoneelle kokeenkorjauksen lomassa, tosi tehotonta :/

Ensi vuonna ei sit tarvi töissä käydäkään, vaikka ilmeisesti määräaikainen suhde jopa voisi jatkua. Mietin koko ajan viitsinkö lähteä siihen mukaan ja olla koko ajan tilivelvollinen työnantajalle miten aion perhevapaani hoitaa jne. Ja kun kyseessä on kuitenkin aina ehkä vain vuodeksi kerrallaan jatkuva homma. Yhtään kun ei tiedä miten 1,5 v kuluttua huvittaa mikin asia ja mikä on perheessäämme työllisyystilanne ja kenen olisi järkevintä olla kotona. Jos joskus taas töitä saan ja töihin pääsen niin aion ehdottomasti käyttää mahdollisuutta lyhennettyyn työaikaan ja toivon mukaan mieskin. Kyllä se raha kuitenkin riittää ja on enemmän aikaa perheelle.

Mutta mitä yksikin aika läheinen kollega kertoo arjestaan 5- ja 3-vuotiaiden lasten kanssa niin ei kyllä käy kateeksi. Pidempi työmatka, lasten kuskailut päiväkotiin ja puolison työmatkat ei kuulosta miltään unelmayhtälöltä. Mutta valintoja vain on tehtävä eikä varmaan mikään koskaan ole kaikissa suhteissa paras ratkaisu.

Onneli kirjoitti...

sanna: Se jos opettajalla on 28 h /viikossa on aineesta riippumatta tosi paljon enemmän kuin "kuuluisi". Ja se sisältää siis vain opetuksen. Jopa tosi kokeneilla kollegoillani menee heidän sanojensa mukaisesti usein lähes tunti yhden oppitunnin valmisteluun, eli yhtä opetustuntia kohden voi laskea sen keskimäärin yhden tunnin erilaista valmistelua ja jälkipyykkiä ja sitten kaikki kokoukset, valvonnat, ylimääräistä aikaa vievät kokeenkorjaukset yms.

Mulla on opetustunteja viikossa se n. 19-20 ja koen että aika usein se menee sinne tavallisen työajan tekevien tunneille eli se n. 37,5. Joskus pääsee paljon helpommalla, joskus tarkoituksella päästää itsensä helpommalla ja välillä taas tunteja paukkuu niin että huhhuh ja mitään ylityötunteja ei tietty makseta, se on jokaisen oma asia paljonko siihen muuhun kuin oppituntiin menee aikaa...

Ja se normaali tuntivelvollisuushan opettajilla on 16-24, vähiten juuri lukion äikänopeilla ja eniten esim. luokanopeilla ja liikanmaikoilla.

Turun Tilda kirjoitti...

Mimosa: Joo, ei lapsia todellakaan kannata jättää ammatin takia hankkimatta (huh, huh kuin oikein tuntuu karmealta ajatukselta). JA kai sitä oppii aikatauluttamaan.

Kiva, että kerroit omasta kokemuksestasi opehommissa. voin vakuuttaa, että reaaliaineen opettajalta ei ainakaan iltatyö lopu kesken, siitä pitää huolen ainakin omalla kohdallani se, että säästösyistä kaikki opetusmateriaalit on tehtävä itse, en ole vielä koskaan saanut milläkään kurssille esim. työkirjaa. Pidän kyllä materiaalin tekemisestä, mutta toivoisin toki, että saisin joskus nauttia työni hedelmistä (kurssien tiheämmän toistumisen muodossa). Välillä on vain annettava lupa olla pareantelematta kursseja, vaikak ne olisivat edelleen ihan perseesstä. Sitä ei vain voi ratketa kaikkeen.

JA opetusalan vertaamista muihin aloihin - on varmaankin aloja, joilla ei iltahommia ole ja vapaa-aikaa enemmän ja sitten toisin päin. Itse vain kaipaisin josksu sitä tunnetta, että voisi vain mennä töihin ilman etukäteisvalmistelu ja alkaa paiskia hommmia paikan päällä.

Athelas: omia fiiliksiä kannattaa todellakin kuunnella! JA toivottavasti kiikarissa siintää jo se mielekäs oman alan sovellutus :)

Comments: Hyvä kommentti :) Opettajille ei tosiaan makseta kuin pidetyistä tunneista (ja mahdollisista muista vastuualueista). Meillä on kokonaistyöaika!

Omat agressionikin ovat kohonneet monesti joidenkin alalla toimimattomien kanssa keskustellesani. Ihan kuin se olisi opettajien oma vika, kun tekevät iltahommia, kun ala kuitenkin tarjoaisi mitä parhaimmat edellytykset löysäilyyn...

Turun Tilda kirjoitti...

anonyymi äikänope: Kiitos monipuolisesta kommentista. Jos lapsen tosiaan hankkii vasta päälle kolmikymppisenä (kuten moni korkeakoulutettu nykyään varmaankin tekee), niin ammattitaitoa on todennäköisesti ehtinyt karttua ja hommat sujuvat rutinoituneemmin. Hankalin tilanne varmaankin on sellaisilla, jotka saavat sen ensimmäisen opetusalan työpaikkansa vasta hilkulla kolmekymppisinä ja sitten pitäisi yhdistää ammatillinen kehittäytyminen ja lasten hankinta.

Nuo mainitsemasi opetusalan hyvät puolet ovat ehdottomia etuja, jotka allekirjoitan. Omasta näkökulmastani totean vielä, että pienten lasten äitinä olisi ideaalia saada työpaikka jostakin hyvämaineisesta yläkoulusta. En todellakaan stressaisi työstä silloin yhtä paljon kuin lukionopena!

Sofia: kiitos mielenkiintoisesta lisänäkökulmasta keskusteluun. Uutta tietoa ainakin minulle!

Turun Tilda kirjoitti...

Amalia: Kiitos kommentista. Mukavaa, että keskusteluketju oli mielenkiintoista luettavaa :)

Opetusala on tosiaan erittäin heterogeeninen ala ja voin vakuuttaa, että lukion opettajan työ eroaa täysin luokanopettajan työstä. Se, mikä eniten yhdistää, on varmaakin tuo työn sosiaalisuus, minkä itsekin totesit. Ja luokanopettajien työssä kasvatuksellisuus korostuu erityisesti ja nostan hattua heille, että jaksavat. Ja jatkuuhan se kasvattaminen vielä ylemmillä kouluasteillakin...

Hanna. Kiitos ajatuksesta, kuinka aiot itse hoitaa äitiyden ja opettajuuden yhdistäminen. Ja pakko todeta tähän: "Opetuksen laadusta olen siis väliaikaisesti valmis tinkimään, äitiyden laadusta en" - hieno ajatus!

Turun Tilda kirjoitti...

anonyymi: Tähän vaihtoehtoon on tosiaan perehdyttävä paremmin sitte , kun se on ajankohtainen. Toivottavasti tuleva hallitus ei ainakaan supista tätä etuutta.

Opettajatar: Tiedän, mistä puhut. En viitsi tehdä tästä areenaa kyseiselle aiheelle, sillä se aiheutti jonkin verran närää vuosi takaperin. Ihmettelenpä kuintekin itsekin, miten moiseen pystyy ja siksi aloin kysell, miten kollegat ovat selvinneet. Eipä ole tullut paljon lukion reaaliopettajien vastauksia - johtuisiko ainakin oman aineeni kohdalla siitä, että hissan opet ovat aiemmin olleet lähinnä miehiä (edelleenkin yli 60%) ja heidän vaimonsa ovat hoitaneet kodit ;)

Sanna: No vastaus tulikin jo Onnelilta :)

Onneli: Ensinnäkin iso halaus ja onnittelut :) Mieletön juttu tuot eidän uutisenne :)

Kyllä aika on tärkeämpää kuin raha. Ehkäpä teidän kohdallanne paras vaihtoehto on katsoa sitten puolentoista vuoden kuluttua, kuinka toimia. Ja isät mukaan valintoja tekemään. Eikös se ole yhä suomalaisen yhteiskunnan ongelma, ettei osallistuvaan isyyteen vieläkään panosteta tarpeeksi.

Arya kirjoitti...

Tosi mielenkiintoinen keskustelu menossa täällä!

Lisänä siihen yhden lopenuupuneen yläkoulu-lukioyhdistelmän nuoren kieltenopettajan tuntoja:

Minulla on viikkotunteja keskimäärin 25, joista lukiossa 8. On totta, että peruskoulun puolella pääsee korjaamisissa ja suunnitteluissa paljon vähemmällä. Silti tällä yhdistelmällä teen keskimäärin 10 h mittaisia työpäiviä, kun suunnittelut ja korjaukset lasketaan mukaan ja oletetaan, että viikonloput olisivat vapaat (todellisuudessa vähintään kaksi viikonloppua kuukaudessa menee täysin töitä tehden).

Homma paukkuu ihan hurjaksi siinä vaiheessa, kun lukiossa on iso ryhmä, jolla on menossa portfoliokurssi. Alkuvuodesta laskin, että tällainen kurssi tuotti minulle korjausten ja arvioinnin muodossa n. 40h ylityöt, eli yksi kokonainen työviikko.

Nyt viimeisessä jaksossa saan 36 opiskelijan ryhmän, ja kurssilla pitäisi taas vääntää pieni portfolio + kaikki muut perushommat. Laskeskelin, että seuraavien 6-7 viikon aikana käsieni ja pääni läpi kulkee n. 200 erilaista arvioitavaa ja korjattavaa tuotosta. Lisäksi siihen sitten kaikki muut kurssit ja hankalan luokan luokanvalvojuus.

Lapsen kanssa en tähän millään pystyisi. Lomat ovat lähinnä hetkiä, jolloin nousen pintaan haukkaamaan happea. Kesäloma on onneksi niin pitkä, että heinäkuussa voi jo vähän rentoutua.

Turun Tilda kirjoitti...

Arya: Kaikki sympatiat sinulle (ja onneksi olkoon muuten työn saamisesta)! Opetan myös yhdistelmää lukio/ yläkoulu ja tiedän tosiaan, mitä tarkoitat! Tällaisia yhdistelmäopettajia on ilmeisesti vähiten opettajien keskuudessa. Itselleni on ollut vaikeinta hyväksyä oma keskinkertaisuus. Et voi täysin keskittyä lukioon etkä toisaalta yläkouluun. Hienouksista on todellakin karsittava! Olen yrittänyt asennoitua niin, että yhdistelmäopettajuus on kuin kaksikielisyys, taidot kehittyvät hitaammin, mutta samalla oppii kuitenkin kaksi kieltä - arvokasta pääomaa myöhemmälle uralle :)

Kutri kirjoitti...

Olen yläkoulun enkun- ja ruotsinmaikka, kolme lasta joista kaksi on yläasteiässä ja yksi täyttää pian viisi. Ja koko ajan on ajanhallinnan ongelmia ja riittämättömyyden tunnetta! :-D Mutta jo eka raskaus opetti ottamaan duunin vähän löysemmin rantein; yrjösin ekat 20 viikkoa yötäpäivää, enkä koulupäivien jälkeen muuta jaksanut kuin nukkua. Oli pakko oppia ns. ovenkynnyspedagogiikkaa eli vetää hatusta päivän ohjelma.
Hatusta saa vetää edelleenkin, sillä lapset vievät kyllä totisesti oman viipaleensa tästä elämästä _kaiken_ikäisinä_ , murheet ja tilanteet vain vaihtelevat ikäkausien myötä. Silti tää on jatkuvaa ahdistusta ajan ja voimavarojen riittämättömyydestä: jos panostan työhöni jotakuinkin riittävästi, huusholli on räjähtämispisteessä ja lapset hunningolla. Jos panostan kotirintamaan, koulu hoituu ihan vasemmalla kädellä. 19 työvuoden aikana en ole tämän kummoisemmaksi tullut.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Tilda ja muut kommentoijat

En ole alalla eikä sillä ole merkitystäkään kysymykselle: Missä on miesten panos? Monet kirjoittavat ihan kuin olisivat yksin lasten ja arjen pyörittäjinä. Tedän kaikkien kohdalla ei varmaan kuitenkaan ole kyse yksinhuoltajista? T:piia