Tulen morsian - elokuvanautinto Maailman opettajien päivänä

Tervehdys!

Enpä olisi uskonut ehtiväni vielä elokuviin ennen h-hetkeä, mutta niin vain kävi.

Kun työkaverini vajaa kuukausi sitten ehdotti, että lähdettäiskös MOP-päivänä (Maailman opettajien päivä) OAJ:n biffaamaa elokuvaesitystä katsomaan, totesin että, haetkos mut sitten vaikka laitokselta, sillä tuon Turussa (Varsinais-Suomessa opettajille järjestettäviä näytöksiä pidettiin eilen kahdeksalla paikkakunnalla) esitettävän rainan haluaisin kyllä nähdä. ;)

Aikaisemmin ammattijärjestömme alajaosto on tarjonnut opettajien päivänä esimerkiksi suklaata, mutta tämä elokuvavaihtoehto oli kyllä erinomainen idea. Toivottavasti se saa jatkoa tulevina vuosina!

Ja WAU, olipa OAJ osannut mukiinmenevän elokuvan valita :) Saara Cantellin Tulen morsian pesi selvästi esimerkiksi keväällä näkemäni Tyttökuninkaan, joka tuntuu tätä tarinaa vasten peilattuna hieman pompöösiltä epookkidraamalta.

Tietysti voi olla, etten osaa historiallisia elokuvia katsoessani täysin rentoutua vaan ammattiminä puskee läpi. Etsin aina elokuvien joukosta sellaisia helmiä, joita voisin mahdollisesti hyödyntää opetuksessa. Tulen morsian vaikutti jo ennakkoon otolliselta. Noitavainot, ja vielä ainoat Suomen kamaralla tapahtuneet, sivuavat useammankin lukiokurssin teemoja, joten olin jo valmiiksi hihkua innosta, kun tajusin, että aiheesta on tekeillä elokuva.

Noitavainot ovat muuten mielenkiintoinen historiallinen teema siksikin, että aiheeseen liittyy jonkin verran väärinkäsityksiä. Usein noitavainot mielletään "pimeällä keskiajalla" tapahtuneiksi katolisen kirkon toimenpiteiksi. Todellisuudessa katolilaisena aikana suvaittiin hyvin paljon kristinuskoon kääntyneiden kulttuurien aiempia vaikutteita. Tästä hyvänä esimerkikkinä on keskiainen pyhimyskultti, joka sulautti paikalliset esikristilliset jumaluudet osaksi kristillistä perintöä. Monin paikoin vanhaa ja uutta uskontoa harjoitettiin sulassa sovussa ilman että kirkko siihen pahemmin puuttui.
 

Luterilaisen puhdasoppisuus yhdistettynä valtiollisen byrokratian tehostumiseen sai aikaan sen, että
muutoksen tuulet puhalsivat nimenomaan Cantellin Tulen morsiamen kuvaamana aikana.

Uskonpuhdistuksen myötä luterilaisen puhdasoppisuus yhdistettynä tiukkenevaan valtiolliseen kontrolliin sai aikaan monia ikäviä lieveilmiöitä. Esimerkiksi kirkon harjoittama hoito-, kulttuuri- ja opetustyö kärsivät valtion viedessä kirkon varat. Lisäksi tapahtui tuntuva muutos mm. kansanperinteiden suvaitsemiseen, mikä tulee hienosti esille myös elokuvassa.

On tosin hieman hupaisaa, että  elokuvassa muinaisloitsut ja riimittelyt olivat aina suomeksi. Suomen ainoat noitavainot tapahtuivat nimittäin Ahvenanmaalla enkä usko, että kyseisellä seudulla puhuttiin tuolloin suomea yhtään sen enempää kuin nykyäänkään. Sallittakoon ohjaajalle kuitnekin taiteilijan vapaus, sillä loihan elokuvan kaksikielisyys tietynlaista kontrastia tiukkenevan vallankäytön ja vanhojen tapojen välille.

En halua paljastaa elokuvan juonta sen enempää, mutta totean elokuvan tarjonneen kauniisti kuvattuja saaristolaismaisemia eri vuoden aikoina, luontevia roolisuorituksia sekä ehyen tarinakaaren. Elokuvassa oli tiettyä intiimiyttä, vaikka aihe onkin kohtuu ronski ja raadollinen. Olen historian alalla tällainen yleismies Jantunen, joten ammattitaitoni ei riitä nillittämään pienistä mahdollisista autenttisuuden puutteista. Mielestäni elokuvan hyvät ominaisuudet kuitenkin voittivat selkeästi huonot.

Ehkäpä eräs keskiöön nouseva teema on jälleen ihmisyys rujoine puolineen. Ihminen kykenee yllättävän julmiin tekoihin vallan, rakkauden tai kostonhimon sokaisemana. Noitavainojen aikaan julmuudet juontuivat esimerkiksi esimerkiksi naapuruston välisestä kateudesta tai tehtävään valitun virkamiehen intnosta toteuttaa ylätasolta annetut tavoitteet.

Erityisen hyvin Tulen morsiamessa käy ilmi jollain tapaa yleisnormeista poikkeavien kohtalo - jos nykyään heidät ohjattaisiin mielenterveys- ja sosiaalipalvelujen pariin sekä kuntoutukseen, oli 1600-luvulla varsinkin naisilla vaarana tulla tuomituksi noituudesta.

Suosittelen lämpimästi Saara Cantellin Tulen morsianta kaikille!

Oletko sinä jo nähnyt sen? Mikä oli kokemuksesi? Istuitko kenties samassa salissa kuin minä ;)

Kuvalähteet 1 ja 2.

Kuningatar Kristiina - Tyttökuningas

Tervehdys!

Tänään tiedossa on vähän erilainen postaus :) En ole pitkään aikaan kirjoitellut lukukokemuksistani, mutta nyt ajattelin ryhdistäytyä tällä rintamalla.

Koska rakastan vaikuttavien naisten elämänkertoja ja tietenkin historian popularisointia, pidin tutustumisen arvoisena Peter Englundin teosta Kuningatar Kristiinasta. Englund on eräs Ruotsin Akatemian jäsenistä ja eräs naapurimaamme maineikkaimmista historioitsijoista, joka on erityisesti perehtynyt Ruotsin 1600-luvun suurvalta-aikaan.

Kirjallisen lukuelämyksen ohella minulla on toki myös muita lehmiä ojassa. ;) Halusin ensinnäkin tällaisena mattimyöhäisenä käydä katsomassa Mika Kaurismäen Tyttökuninkaan ja peilata näkemääni jotakin tieteellistä tekstiä vasten. Toiseksi lukulistalla olevista teoksista pääsevät sisäisen portsarini ohi helpoimmin ne, jotka jollain tapaa konkreettisesti hyödyttävät leipätyötäni. Koska vakaa oletukseni on, että opoilun sijaan tulen vetämään lähivuosina muutaman lukion historian kurssin, on parasta panostaa tähän. Opiskelijani saavat lukion syventävillä historian kursseilla suorittaa osan opinnoista muun muassa kirja-arvioina, esitelminä ja esseinä ja kuningatar Kristiina on erinomainen teema esimerkiksi HI5-kurssille.

Mutta itse kirjaan, elokuvaan ja Kristiinaan. Mitä tiesin tai kuvittelin tietäneeni Kristiinasta ennen lukemaani?

Hän oli tyttö, joka sai kuninkaanpojan kasvatuksen. Tiedenainen, joka rakasti kulttuuria ja taidetta. Descartesin maahantuoja. Isiensä uskon kieltänyt katolisen kirkon propagandavoitto. Nainen, jonka seksuaalisuus on askarruttanut ihmisiä.

Yhtä paljon Kristiina on ollut (ja oli jo elinaikanaan) myytti ja kulttuurituote, jonka kukin sukupolvi on rakentanut oman näköisekseen, omasta ajastaan käsin. Itse asiassa Kristiina oli itsekin tietoisesti osallisena myyttinsä synnyttämisessä. Englundin teoksen keskeinen teema on nahkan luomiset, metamorfoosit, joita Kristiina toteutti elämänsä aikana loppuun saakka aina kruunusta luopumisesta ja katolisen uskon omaksumisesta oman elämänkertansa kirjoittamiseen.

Englundin teos on perinteistä elämänkertaa ennemmin yritys ymmärtää erään Euroopan vaikutusvaltaisimpiin kuuleneen ylhäisaatelisen naisen sielunmaisemaa. Teologis-filosofiset ja tieteelliset pohdinnat sekä vapauteen, valtaan ja tunteisiin liittynyt problematiikka pitivät Kristiinaa pauloissaan hänen elämänsä loppuun asti. Toisaalta Englundin teosta voi lukea mielenkiintoisena kuvaksena 1600-luvun Euroopasta, tuosta sotien, absolutismin (itsevaltius), vastauskonpuhdistuksen ja nousevan tieteellisen maailmankuvan vuosisadasta.

Englundin mukaansatempaava tyyli on saanut paljon kiitosta ja voin allekirjoittaa tämän. Mitään kronologista teosta on turha odottaa, vaan historioitsija luo oman taitavan kudelmansa Kristiinan elämän keskeisten teemojen kautta. Teskti on paikoin koukeroista ja raskasta, mutta erittäin lyhyet luvut luovat tarvittavat hengähdystauot.

Englundin teoksen painopiste on enemmän Kristiinan vallasta luopumisen jälkeisessä ajassa; ehkä siksikin, että kuningatarvuodet ovat sen verran tutkittua ja kuvattua aikaa. Näin aiheeseen ylimalkaisesti perehtyneenä,  olisin itse ehkä kuitenkin kaivannut jonkin verran perustietoa Kristiinan nuoruus-, lapsuus-, ja kuningatarvuosista, vaikka niitäkin kyllä sivuttiin.

Opin kuitenkin paljon uutta (vallasta luopuneesta) Kristiinasta: Hänelle jäi kyltymätön halu vaikuttaa. Muutamaan otteeseen Kristiina oli innokkaasti leipomassa itseään jonkin eurooppalaisen alueen hallitsijaksi tai vähintään rauhanvälittäjäksi. Usein esteeksi nousi kuitenkin se, mitä hän eniten vihasi - hänen sukupuolensa. Teatteri oli loppujen lopuksi kenties ainut paikka, jossa sankarittarimme saattoi unohtaa itsensä ja rentoutua.

Katolinen Kristiina oli myös elinaikaansa nähden erittäin vapaamielinen. Hän harjoitti alkemiaa ja astrologiaa sekä suosi kyseenalaisiakin ajattelijoita ja taitelijoita. Kristiina myös rakastui mieheen - vai rakastuiko?

Neitsytkuningattaresta jäljelle jääneestä lähdemateriaalista on luotavissa monia tulkintoja - riippuu oikeastaan, mitä haluaa korostaa.

Mika Kaurismäen elokuvassa Tyttökuningas onkin valittu toisin. Keskiössä ovat Kristiinan nuorusvuodet kuningattarena ja mahdollinen suhde kauniiseen hovinaiseen, Ebba Sparreen. Tätä rakkaussuhdettahan on arvuuteltu siltä pohjalta, että Ebba toimi kuningattaren virallisena sängynlämmittäjänä ja kuningatar lähetti hänelle ylitsevuotavan rakastuneita kirjeitä. Toisaalta sängynlämmittäjät olivat yleisiä kruunupäillä ja Kristiinalla oli tapana kirjoittaa yli-imeliä kirjeitä ihailemilleen henkilöille - niin miehille kuin naisille.

Verrattuna kansainvälisiin historiallisiin suurtuotantoihin, elokuva oli selvästi pienemmän budjetin kamarikuva. Elokuvan ehdoton sydän on Malin Buska, joka näyttelee erinomaisesti vallan ja vastuun saavaa älykästä, mutta tunteissaan epävarmaan kuningatarta. Myös hänen kiinnostuksensa tieteisiin ja filosofiaan tuodaan sopivasti esille.

Kaurismäki on tehnyt elokuvan selvästi tunne ja draaman kaari edellä - historialliset faktat olivat paikoin vähän niin ja näin. Ehkäpä olisikin ollut parempi ottaa vähän etäisyyttä historiallisiin faktoihin ja katsoa elokuva joskus myöhemmin.

Tehty kuitenkin, mikä tehty :) Lopputulemana voisin oikeastaan todeta, että elokuva on katsottava nuoren naisen kasvutarinana, jonka voisi sijoittaa myös johonkin toiseen aikaan ja paikkaan. Tämän ohella ex-turkulaista tietysti sykähdyttivät kauniit kotoisat maisemat.

Piditkö sinä Tyttökuninkaasta tai Peter Englundin teoksista? Millaisia mielikuvia sinulla itselläsi on kuningatar Kristiinasta?

Mukavaa viikonalkua!

Kuvat: 1 ja 2 wikipedia commons ja Tyttökuninkaan traileri täältä.

Totoro vei sydämeni

Iltaista!

Pitkällisen, vuosien mittaisen kärttämisen jälkeen suostuin mieheni pyyntöön, että tyypillisen action-pläyksen sijaan vuokraisimme japanilaisen Hayao Miyazakin animepiirretyn Naapuri Totoro.
 (Ok, mitähän tämä paljastaa minusta...)

Näin jälkikäteen voin vain todeta, että siis miksi? Miksi olin vuosikausia pistänyt vastaan? Kyllä mieheni tietää paremmin! Jos meillä asustaa tämän näköisiä otuksia, niin olen tietysti heti myyty Totorollekin.

Ja ihan oikeasti, Naapurini Totoro on ehkä sympaattisin ja laadukkain ikinä tehty piirretty. Suosittelen lämpimästi!

Kuva lainattu täältä.

Ajatuksenvirtaa elokuvista ja opinnoista

Tervehdys!

Pitkähkö blogitaukoni on johtunut jälleen kerran siitä tunnelista, johon jokainen lukion opettaja sukeltaa kerran 6-7 viikossa eli siihen kuuluisaan koeputkeen ;) Tällä koeviikolla minulla ei onneksi ole muutaman alakoulun oppitunnin ohella ollut kuin koevalvontoja, mutta aika on ollut kuitenkin kovin kortilla.

Sain juuri yhden esseenipun korjattua, joten palkitsen itseni pienellä blogihöpöttelyllä.  Seuraavanlaisia aatoksia ja vinkkejä ajattelin jakaa:

1) Käykää ihmiset katsomassa uusin filmatisointi Anna Kareninasta. En ole mikään Keira Knightley-fani (Miksiköhän muuten? Voisin ehkä lopultakin kyseenlaistaa tämän fakkiutumani...), mutta tässä uusimmassa versiossa Tolstoin rakastetusta klassikosta hän kyllä loisti. Elokuva hyödyntää erittäin nerokkaasti teatterimaisia lavasteita kuvatessaan 1800-luvun Venäjän aristokratian ihmissuhdesotkuja. Ja jos ei muuten, niin menkää katsomaan raina ainakin sen takia, että Jude Law on kerrankin ihan hirveässä KÄÄKÄN roolissa (niin, se on tuo alemmaan kuvan mies, Karenin, eikä tuo ylemmän kuvan rakastaja....)!

No, mehän vanhenemme kaikki, kuten leffaseurani osuvasti totesi ;) Ei sitä itsekään olla enää kaksikymppisiä kuten silloin, kun ensimmäisiä kertoja ihailimme kyseistä staraa valkokankaalta!

2) Olen muuten kovasti harmitellut Maalaisunelmia-lehden lakkauttamista. Puhisin kiukusta, kun postiluukusta tupsahti jokin ihme kakkulehti, vaikka olin ottanut asiakaspalveluun yhteyttä ja pyytänyt lehden ruotsalaista versioita lopputilauskaudeksi. Täytynee soittaa uudestaan. Ärsyttävää vain, kun asiat eivät hoidu lupauksista huolimatta! Olisi parempaakin tekemistä kuin odotella jälleen kerran, milloin siellä asiakaspalvelussa viitsitään ylipäätään vastata!

3) Onko kenelläkään käsitystä, voiko mistään anoa/saada aikuisopiskelutukea, jos työkokemusta on vasta viisi vuotta? Olen turhautumisen partaalla kuultuani, että Koulutusrahaston aikuiskoulutustukea saa vain, jos on ollut kahdeksan vuotta työelämässä, ja lyhyemmän jakson, jos on ollut töissä viisi vuotta ENNEN vuotta 2010 (tai jotakin sinnepäin).

No, olen kyllä ollut töissä jo viisi vuotta, mutta vasta tähän päivään mennessä. Huokaus.  Kyllä opetukseton vapaa auttaisi nimittäin nuorempaakin opettaja-opiskelijaa järjestämään pakolliset harjoittelunsa  yms. siinä, missä vanhempaakin. En ymmärrä, miksi on tärkeämpää tukea vain vanhempien, useinmiten virassa olevien (ei tietenkään aina, en yleistä!) uudelleen kouluttautumista. Nuorempien opettajien kohdalla voi olla ihan oikeasti tosi kyseessä ihan sen takia, ettei meinaa työllistyä kunnolla alkuperäisellä aineyhdistelmällä. Toisaalta ilman töitä olevat voivat opiskella ansiosidonnaisella. Todennäköisesti he saavat tällöin käteen saman verran rahaa kuin me töissä olevat palkattomina ottamiemme vapaiden takia. En tarkoita, että tämä oikeus opiskella ansiosidonnaisella pitäisi lakkauttaa. Se on hirveän hyvä uudistus! Mutta onko tarkoituksen mukaista ajaa työuran alkupuolella olevat piippuun? Taataanko tällä pirteä ja työkykyinen työvoima tulevaisuudessa? No, tämä oli tällaista väsyneen purkausta. Ehkäpä ne voimat jostakin vielä löytyvät...

Vielä on vajaa vuorokausi aikaa äänestää teemaviikon väriä. Palataan viimeistään sen merkeissä :) Voimia itse kunkin askareisiin ja tsemppiä muutamalle toistaiseksi pallomahaiselle ystävälle sinne merten ja vuorien taa :D

Tähän loppuun vielä hieman Anna Karininan lumoa:



kuvalähteet: 1, 2

Tyhjäpään mustavalkokolttu

Iltoja!

Lukion kylmää sotaa käsittelevä koekysymykset on tarkastettu ja seuraavaksi Euroopan maiden toista maailman sotaa edeltäneisiin ulkopoliittisiin kiemuroihin.

Sitä ennen pieni lepohetki blogin parissa. Pää hakkaa kylläkin tyhjää nyt, kun tuijotan tätä tyhjää postauspohjaa. Odotankin jo päivää, jolloin voin kirjoitella kaikkea maan ja taivaan väliltä, niin vakavaa kuin hömppää tänne blogiin ilman, että ajatukset kiertävät koulumaailman kiertoradalla.

Viime päivien pelastus on ollut se loistavin kylmän sodan päättymistä kuvaava elokuva eli Good Bye Lenin!. Olen näyttänyt sitä luokalle jos toiselle... Mikä luotettava toveri (heh, eli Genosse ! Tuli opittua leffaa katsoessa ihka oikeaa vasemmistosanastoa ;) )

Työpukeutumiseni pelastus on ilmeisesti puolestaan ollut tämä mustavalkokolttu, luotettava toveri sekin ;)

Nyt takaisin uurastamaan. Moikka!

Piiat

Oikein hyvää uutta vuotta 2012 kaikille Turun Tildan seuraajille!

Olen ottanut ihan tarkoituksella etäisyyttä tähän blogiin ja nauttinut kovastikin tauosta. Ehkä sen ansiosta tässä parin päivän verran on tuntunut jo siltä, että voisin jälleen kirjoittaa jotakin tänne palstalleni. Pienoinen ongelma on ollut kuitenkin se, että vaikka into bloggailuun on jälleen löytymässä, koin aivan kauhean writer´s blockin, enkä keksinyt mitään järkevää sanottavaa, vaikka joitakin aiheita harhaili mielessäni!

No tällaisessa tapauksessa ei kai voi muuta kuin tarttua rohkeasti virtuaaliseen sulkakynään ja alkaa asetella sanoja toistensa perään. Kirjoittaminen ei ole aina sitä mahdollisimman luovan hetken odottelua vaan toimintaa ja toteutusta. Todennäköisesti jälkimmäisellä metodilla juttu alkaa taas luistamaan.

Joululomalla olen nukkunut, tavannut perhettä ja ystäviä sekä lukenut. Ah, mitä luksusta! Sain joululahjaksi parikin viime vuotista Finlandia-kisaajaa, mutten valitettavasti sitä eniten toivomaani Katja Ketun Kätilöä. Sen sijaan Laila Hirvisaari ja Rosa Liksom odottavat hyllyssäni loppuunsaattamista.

Ensimmäisenä lukunurkkauksessani valmistui kevyempi, mutta kuitenkin vakavan sanoman sisältävä Piiat - The Help. Kirja yksinkertaisesti osoittautui niiksi teoksiksi, jotka on rykäistävä puolessatoista vuorokaudessa.


Piiat on fiktiivinen teos, joka on silti ammentanut inspiraationsa kirjailija Kathryn Stockett`n lapsuuskokemuksista. Hänen perheensä lastenhoitajana toimi monta vuosikymmentä sama värillinen rouva, Demetrie, jonka tarinoita pieni Kathryn kuunteli tämän laittamien herkullisten aterioiden äärellä ja joka muodostui vanhempien erotessa melkein tärkeämmäksi aikuiskontaktiksi ja lohduttajaksi kuin kumpikaan omista vanhemmista.

Vasta myöhemmin Kathryn heräsi pohtimaan, millaista mahtoi olla mustan, valkoisten kotiapulaisena työskennelleen mississippiläisen naisen elämä 1960-luvun radikaaleina vuosina, jolloin rotuerotteluajattelun kyllästämän valkoisen valtaväestön ja mustien kansalaisoikeuksia ajaneiden aktivistien välinen jännite purkautui levottomuuksina, ja mikä mahtoi olla osaansa tyytyvän, työpaikkansa puolesta pelkäävän värillisen kotiapulaisen kokemus noista vuosista. Valitettavasti Kahtryn ei pysähtynyt miettimään asiaa ennen kuin oli liian myöhäistä - Demetrien kuoleman jälkeen kirjailija pohti vuosikausia vastausta kysymykseen ja tämä sai hänet kirjoittamaan teoksen nimenomaan tumman etelävaltioissa eläneen kotiapulaisen silmin.

Piiat on melko mustavalkoinen teos, jossa henkilöt jakautuvat selkeästi hyviksiin ja pahiksiin, mutta tämä johtuu tietysti kirjan lähtökohtana vaikuttaneista historiallisista tapahtumista. Teoksen mustien naiset näyttäytyvät varsinkin aluksi valkoisten kaltoin kohdeltuina palvelijoina, joiden on pakko niellä heihin kohdistuvat rasistiset puheet ja teot ja uhrata jopa omien lastensa hyvinvointi isäntiään palvellessaan. Valkoisten paremman väen naisten pääasiallisen rooli näyttäytyy taas sopivan aviopuolison metsästämisenä, hyväntekeväisyyskutsujen järjestämisenä ja piikojen käskyttämisenä. Valkoiset naiset ovat siis turhamaisia, typeriä ja värillisen loukatessa heitä jopa pitkävihaisempia ja julmempia kuin miehensä (Klu Klux Klanissa). Verkostojaan hyödyntäen valkoisten rouvien on mahdollista tuhota värillisten naisten ja heidän perheiden sosiaalinen ja taloudellinen asema vuosikausiksi.

Kirjan päähenkilöitä on kolme, joiden äänellä tarinaa vuorotellen viedään eteenpäin. Aibilee ja Minny ovat mustia kotiapulaisia, jotka lopulta ottavat riskin halutessaan muuttaa maailmaa. Avukseen he saavat parikymppisen valkoisen Skeeterin, jonka haaveena on kirjoittaa kaunistelematon kirja mustien kotiapulaisten todellisesta arjesta. Piiat kuvaa pitkälti tämän salaisen operaation edistymistä samalla, kun kunkin päähenkilön on taisteltava päivittäisessä elämässä sopeutuakseen ympäristön asettamiin normeihin, vaikka yhteinen projekti muuttaa heitä kutakin, varsinkin Skeeteriä persoonana. Kirja on toisaalta myös kuvaus todellisesta ystävyydestä, joka ei tunne esteitä - ei edes rotulakeja.


Kuten muidenkin pohjimmiltaan ihmisarvoa ja ihmisyyttä käsittelevien kaunokirjallisten teosten ja elämänkertojen kohdalla ainakin minua itseäni kiehtoi Piioissa juuri se rohkeus, jolla ne ensimmäiset uskaltavat asettua yhteisön moraalisesti väärin olevia valtanormeja vastaan. Ollako kuin alakoulun välitunnilla ne oppilaat, jotka katsovat hiljaa vierestä, kun sitä luokan erilaista kiusataan vai sanoako rohkeasti, ettei hyväksy toimintaa ja asettua heikomman puolelle?

Vaikka Piiat olikin kevyt, naiskirjallisuuden kastiin kuuluva teos, siinä oli jotakin yhtäläisyyttä ennen joulua Teemalla esitetyn Hyvästi Bafana- elokuvan kanssa. Kyseinen tanskalaisen Bille Augustin ohjaama raina kertoo eteläafrikkalaisen vapaustaistelija Nelson Mandelan ja hänen 20 vuotta vanginvartijana toimineen James Gregoryn ystävyydestä. Myös tässä tapauksessa valkoinen oppii omien havaintojensa ja värillisen ystävän kautta ymmärtämään, että ihmis- ja kansalaisoikeudet kuuluvat kaikille.


Samalaisesta oikeudentunnon vuoksi ympäristön normeja vastaan asettumisesta kertovat mielestäni myös elokuvat Gandhista ja Sophie Schollista. Jälkimmäisestä henkilöstä voi lukea lisää täältä. Suosittelen Piikojen lukemisen ohella myös niitä katsottaviksi!

Onko kukaan muuten jo nähnyt tuota Piioista tehtyä elokuvaa? Oliko mielestänne onnistunut versio?

Mukavaa päivänjatkoa!

Kuvalähteet: 1, 3 4 ja 2

Leffaillan mekko

Hei taas!

En ole varmaankaan ainut, jonka mielestä eilinen päivä oli ilmoiltaan ehdottomasti tämän kevään ihanin. Minä jatkoin kellohelmailuani teille jo entuudestaan tutun vanhan roosan värisen mekkosen kera. Höysteekseen se sai tällä kertaa kukikkaan nutun. Tammikuun alesta löydetty Your Facen laukku pääsi myöskin ulkoilutukseen.

Kuvat napsaistiin pikapikaa siskon parvekkeella ennen leffaanlähtöä. Jotenkin tuo systerin parvekestailaus istui myös asuni värimaailmaan, vaikkei se ollut mitenkään suunniteltu juttu.

Elokuvaelämys valikoitui tällä kertaa lähinnä sen mukaan, mitä tarjolla sattui olemaan. Olimme nimittäin saaneet mieheltäni joululahjaksi siskoslaatuaikapaketin, joka sisälsi nuo leffaliput, karkkirahaa ja vielä lahjakortit Heselle ;) Kevät sattui kuitenkin olemaan sen verran kiireinen meille molemmille, ettei aikaa meinannut löytä ennen kuin nyt, kun liput olikin jo pakko käyttää...
No, valikoimasta löytyi ainoastaan yksi molempien kiinnostuksen herättänyt vaihtoehto - Vettä elefanteille, joka kylläkään ei ollut saanut kovin hyviä arvosteluita. Viihteellisen vapaaillan kriteerit se kuitenkin täytti aivan hyvin - tuo Amerikan pulakauteen sijoitettu elokuva sisälsi jännittävän sirkusmaailmatarinan, joka sisälsi romantiikkaa, kauniita kasvoja ja pukuloistoa. Robert Pattinson ärsytti minua huomattavasti vähemmän kuin Twilight-yhteyksissään.


Nyt jatkan kokeiden korjaamista - sitä tässä keväänkorvalla vielä riittää. Täytyy sanoa, että ehkä ensimmäistä kertaa opetushistoriani aikana alan olla kurkkuani myöten täynnä tätä touhua. Onneksi tämä touhu loppuu parin viikon kuluttua ja voin palata ikuisuusprojektini kimppuun, jonka toivon ja oletan kuitenkin valmistuvan viimeinkin kesän loppuun menessä. Sitten on aika arvioida, mitä jatkossa haluan tehdä, ja mikä ylipäätään on mahdollista :)

kuvat lainattu täältä