perjantai 30. elokuuta 2013

Tildan hullunkuriset vintagemekot: osa xxx

Perjantaista!

Kesän mittaan löysin useammankin kivan vintagemekon. Tänään, säiden muututtua astetta syksyisemmäksi, on hyvä hetki esitellä eräs noista nappilöydöistä.

Uskoisin, että osa lukijoistani ei voi ymmärtää "mummomaisia" mieltymyksiä, mutta esimerkiksi tämä polka dots-trikoomekko kuuluu työasuiksi metsästämieni asujen ykköskastiin. Oikeastaan mekossa on kohdillaan lähes kaikki: värimaailmaani hyvin istuva kahden harmaan sävyn yhdistelmä, ihanat isot etutaskut, rento materiaali (osittain tekokuitua, mutta mukana myös luonnonkuituja) ja malli (ei kiristä tai purista pitkänkään työpäivän aikana), koulumaailmaan sopiva siveellinen mitta (heh, voin poimia kynän lattialta ilman vilautteluja) ja vyö vyötärön korostamiseen.


Mekko löytyi ykkösputiikikseni  nousseesta Art + Design-liikkeestä kohtuullisen 25 euron hintaan. Mekon kivoihin yksityiskohtiin kuuluu poolomainen kaulus, jonka voi joko jättää hieman auki tai sulkea vetoketjulla korkeammaksi kaulukseksi.



Tässäpä vielä lähikuva kankaasta. Materiaaleina ovat mielenkiintoiset syntric ja diolen. Eivät taida olla enää kovin yleisiä? Merkki on puolestaan vanha tuttu Golden Finn. Merkiltä minulla on ennestään ruskeasävyinen maksimekko, eräs kaikkien aikojen vintagelemppareistani :)


Sydänriipus on uusi. Löysin vihdoin kivan mattametallisen yksilön. Ehkäpä seuraavan sydämen voisi hankkia joskus vähän jalomman metallin muodossa.

Mukavaa päivänjatkoa!

tiistai 27. elokuuta 2013

Sneakpeek: Vuoden sisustuslöytö numero uno

Tervehdys!

Palailin juuri mamman hoivista, missä vietin vajaa viikon. Joskus on paikallaan istua alas kalliolle ja kuunnella tuulen suhinaa ja laineiden liplatusta ilman kiirettä. Rakastan yli kaiken myös kotipaikkamme mökkisaunan  ääniä. Puukiuas rapisee, pitäen suorastaan meditatiivista ääntä, ihanan kosteista löylyistä nyt puhumattakaan...

Mutta sitten vuoden sisustuslöydön pariin. Nappasin kuvat pikapikaa huonolla pokkarilla, mutta eiköhän näpsyistä olennainen käy ilmi.

Teimme kolmisen viikkoa sitten viikonloppuretken Uuteenkaupunkiin. Eräässä vanhan tavaran liikkeessä myyttiin vanhan kalastajatilan jäämistöä (mm. ihania isoja puuvakkoja ja soikkoja), mutta minäpä iskin silmäni heti erääseen arkkuun. Se oli mielestäni poikkeuksellisen mallinen: aika kapea ja korkea. Siinä oli ihanat metallilukot ja materiaali rouheaa lankkua. Köydestä tehdyt kantokahvat ja kylkeen painettu numero kymppi olivat kuin piste I:in päällä!

Siinäpä säilytysastia eteiseemme!



 Mies sai tingattua hinnasta vielä vitosen ja pulitimme lopulta arkusta kolmekymppiä. Myyjä ja mieheni epäilivät, että arkku on alunperin ollut armeijan käytössä. Siinä on saatettu säilyttää esim. kranaatteja, HUI!
Kuvailen eteistä tuonnempana vähän paremmin, kun saamme iskuporakoneen lainaksi ja dilemmoitua, millaiset koukut ja taulut ynnä muut pikkujutut viritämme seinälle.

Mukavaa viikonjatkoa!

Ps. Ilmeisesti arkkulöytömme oli aikas kohtuuhintainen, sillä pöyristelin männä viikolla erään turkulaisen vanhan tavaran liikkeen hintoja: omaa arkkuamme pienemmästä armeija-arkusta pyydettiin siellä 80 euroa ja Bore-laivan vanhoista lautasia sisältäneistä arkuista peräti 280 e kappale! Lukihan niissä tosin pönäkästi "Bore" kannessa, mutta aika huonokuntoisilta ne näyttivät... No, antaa rikkaampien maksaa, mitä haluavat. Minä nautin tästä löydöstäni :)

tiistai 20. elokuuta 2013

70-luvun maksimekko

Ei pidä sanoa ikinä ei ikinä, mutta viime aikoina minua ovat ärsyttäneet tavallistakin enemmän kerskakulutus ja varsinkin vaatebisneksen kiivaasti vaihtuvat sesongit. Tuntuu, ettei niiltä saa hetken rauhaa! Miksi ihmeessä niitä pitää olla niin monta?

Ostanen toki tulevan vuoden aikana uusia vaatteita ketjuliikkeistä, ja saatan jopa pillastuakin muutaman kerran jonkin kauniin vaatemalliston suhteen, mutta ainakin kesäisen ostossaldon perusteella olen ottanut jälleen harppauksen kohti käytettyjen vaatteiden markkinoita.

Jos ei kesäkuussa ostettua raitamekkoa lasketa, ostin vain vintagemekkoja ( 4kpl). Yksi lähti mukaan uudehkolta turkulaiselta Ihana-kirppikseltä, kaksi Art + Design-liikkeestä ja yksi UFF:lta. Nyt esittelen teille tuon jälkimmäisimmän:


Turun UFF:lta löytyi 22 euron hintaan aito 70-lukuinen maksimekko (merkkiä Heikkilä oy). En ole ihan hirveästi retroprinttien perään, mutta tämän yksilön punapinkkinen värimaailma väreili paahteisen kesän tunnelmaa. Plussaa on myös paksu puuvillainen materiaali. Mekon voi pestä 60 asteessa! Tildan ykkösvinkki vintagedyykkareille onkin: jättäkää ne tekokuidut suosiolla väliin. Suosikaa suomalaista laatutyötä. Nämä puuvillakankaat eivät kuulkaa käytössä haalistu tai plösähdä!


Maksimekot sopivat mielestäni hyvin lyhyempivartisellekin, jos mekossa on jokin vartaloa myötäilevä leikkaus. Itse tykkään kovasti tämän mekon selänpuoleisesta solmimisnauhasta ja empirehenkisestä selänpaljastavasta osioista.

Voisin kuvitella käyttäväni mekkoa niin työasuna kuin vaikka illanistujaisissa elokuun lämpiminä hämyisinä kuutamoiltoina... Katsotaan, miten käy :)

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Viskitynnyrin uusi elämä


Sunnuntaista!

Muistaako kukaan vielä tätä tynnyriä?


Pönäkkä yksilö löytyi viime vuonna Tarjoustalon (joka on kyllä ihan ihme sisustuskeidas) alesta. Se on, uskotte tai ette, ihan oikea viskitynnyri! Viime vuonna tynnyri tuoksui ihan oikeasti kyseiseltä mallastuotteelta. Tuskin kuitenkaan enää, sillä emme laiskoina jaksaneet kuskata sitä minnekään talviteloille, vaan se sai olla niillä sijoillaan patiolla koko kylmän pakkasjakson.


Tykkään kovasti kaikesta vanhasta, mutta välillä mielikuvitus ei oikein pelaa... Yritimme mallata astiaa kaiken maailman kukille, mutta mikään ei tuntunut toimivan. Lopulta saimme niinkin myöhään kuin heinäkuussa kuningasajatuksen - viljellään siinä salaattia! Kylvimme astian puoleen väliin asti rucolaa ja loput aivan ihanaa itämaista salaattisekoitusta. Eikä mennyt kauaakaan, kun noina lämpiminä kesäviikkoina salaattipetimme alkoi tuottaa satoa...

 

Ihan priimakunnossa tynnyri ei kyllä enää ole ole, vaan alin vanne oli löystynyt talven aikana...


Entä miten sitten hyödynsimme salaattipetimme tuotoksia?

No, salaaattia on syöty sellaisenaan ja kaiken maailman variaatioina, mutta ehdottomia kulinaarisia helmiä ovat olleet mieheni väsäämät purilaiset rucolalla ja muilla salaateilla höystettynä, NAM!

 

Tähän loppuun vielä hieman muuta patiomme kasviloistoa. Oma terassi on kyllä tosi jees :)


 Mukavaa uutta viikkoa!

lauantai 17. elokuuta 2013

Punavalkoraitaa, omppuja ja vesiputouksia


Lauantai-iltaista!

Vietän tässä valokuvausleskenä rauhaisaa viikonloppua, ja innostuin pitkästä aikaa kuvailemaan kotiamme.

Kliseistä kai, mutta elämän käänteet saivat minut kaipaamaan uutta ryhdikkyyttä keittiön ilmeeseen. Ehkäpä oman pesän laittaminen tuo ryhtiä ja rutiineja, joilla saada pikkuhiljaa kiinni arkisesta elämänrytmistä.


Pitkäaikaisemmat lukijani ehkä ovatkin jo huomanneet, mikä on tällä hetkellä vaaleahkon kotimme korosteväri.

Olen ollut pitkän aikaa sitä mieltä, että punaista kaivattaisiin sopivina annoksina myös keittiöömme. Erityisesti olen kaipaillut uusia mattoja, sillä vaaleat matot ja kokkailu - no, se on yksinkertaisesti melko hasardi yhdistelmä. Kuten sivupalkistakin on voinut päätellä, olen kaipaillut nimenomaan perinteisiä värikkäitä räsymattoja keittiön tunnelman luojaksi.


Muutama viikko sitten kävimme tavanomaisilla ruokaostoksilla Citymarketissa. Jonkin aikaa olin jo keittiön mattoja etsiskellyt ja mitäs sieltä sitten löytyikään: napakoita puuvillamattoja 60% alennuksella. Otettiin ensin yksi ja sitten hamstrattiin vielä kaksi lisää. Pikkumatto maksoi kuusi euroa ja pitkät 12 euroa. Ihan hyvä hinta, toivottavasti myös laatu... Kyllä nämä saa kuitenkin 40 asteessa sentään pestä.


Kaksi mattoa päätyi keittiöön ja kolmas harkinnan jälkeen eteiseen. Hieman hassulta tuntui aluksi tuo kristallilampun ja raitamaton yhdistelmä, mutta muutaman viikon jäljiltä olen siihen jo niin tottunut, että ihmettelen aikaisempaa kalvakkaa mattolinjaani!


Keittiössä on muutakin uutta kaunista. Hemtexistä löytyi syksyyn sopivat kivat tabletit, mietin tosin, ovatko ne jo vähän liiankin Martha Stewart-henkiset (mistäköhän tuollainen mielikuva edes tuli...); kaunis kukkakimppu tuli muistamisena taas ihanilta työkavereilta.


Pitkinä epätietoisuuden viikkoina yritimme pitää itsemme kiinni arjessa (tai lomassa). Otimme vihdoin itseämme niskasta kiinni ja teimme kolmen vuoden takaisesta häämatkastamme 70-sivuisen valokuva-albumin! Kerrankin oli aikaa, eikä oikein olisi jaksanut mitään kauhean toiminnallistakaan.

Tänään albumia katsellessani ajattelin, että huolellinen kuvien läpikäynti ja sivujen sommittelu (käytimme aikaa varmasti viisi työpäivää...) on ollut vaivansa väärti. Ihana muisto meidän hanimoonista :)


Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille :)

perjantai 16. elokuuta 2013

Pikkupupu raitapaita, äidin lohtu


Kiitos teille kaikille lukijoille, jotka olette myötäeläneet, tsempanneet ja muistaneet minua ja miestäni surussamme. Kiitos erityisesti teille, jotka jaoitte omia kipeitä muistojanne kesken menneistä raskauksista ja lapsettomuudesta. Kiitos myös kaikille teillle, jotka lähetitte ihania mietelauseita, rukouksia ja runoja kommenttiboksiin ja sähköpostitse. Olen palannut niihin ja palaan varmasti tulevaisuudessakin vielä usein.

Teille, jotka olette lähettäneet minulle henkilökohtaisesti sähköpostia, lupaan vastata ajan kanssa. Valitettavasti kahden viime viikon ajan olen ollut vain niin väsynyt, etten ole jaksanut aina vastata edes tekstiviesteihin. Erityisesti noiden teidän yhteydenottojenne takia koen kuitenkin kaikesta epäilyksestä huolimatta tehneeni oikean teon, kun kerroin asiasta täällä blogissa.



Jaan vielä yhden henkilökohtaisen asian suruuni liittyen. Ylläolevan pikkupupun piti lähteä pikkuisemme mukaan viimeiselle matkalle. Hautajaispäivänä katsoin kuitenkin pupua, joka tuntui ojentelevan käsiään minua kohti. Se halusi selvästi halata minua. Otin pupun syliini ja hellin sitä. Koin vahvasti, että pupun oli jäätävä luokseni. Ehkäpä äiti tarvitsikin pupua pikkuista enemmän.

Niin pupu jäi luoksemme. Olen nukahtanut uneen monena iltana pupua hellien. Ehkäpä jonakin päivänä se voi omalta osaltaan kertoa enkelisiskon tarinaa eteenpäin.



Ethän pelkää pimeää,

siel´on monta kynttilää.

Ja viimein sun mukaan eivät pääse saattajatkaan...

Mut siin´on lohtu mulle,

et siel´on kaikki sulle.



Ehkäpä seuraavassa postauksessa katsotaan jo eteenpäin, valoon päin. Ehkäpä katsoin jo nyt.