Tervehdys taas!
Syvä kiitos vielä edelliseen postaukseen tulleista ajatuksista. Jatkan sopivien välien tullen vastailuja loppuihin kommentteihin, mutta muutama nopea ajatus vielä tähänkin.
Idea Istagram-tilistä kuulosti hyvältä, sitä voisin vakavasti harkita blogin rinnalla /sijasta. Toiseksi, voisihan postailutahtia tietysti harventaa tiukan paikan tullen. Toki hieman mietin, mitä se merkitsee runosuonen pulppuamisen kannalta, sillä tietyllä tahdilla postailu on pitänyt parhaiten yllä luovuuttani. Jos kirjoitusväli harvenee liikaa, pelkään sen vaikuttavan siihen, mistä koen pystyväni kirjoittamaan. Arkiset jutut tuntuvat tällöin entistä arkisemmilta ja helposti hakee vain niitä "kohokohtia", mikä ei välttämättä ole sitten kuitenkaan sitä todellisuutta, jota haluan kuvata. Mutta äh, ei mennä nyt liian syvälle tähän suohon; etenen tässä blogidilemmassakin ihan vaan päivä kerrallaan!
Eilen oli hyvä päivä. Muistin taas, että on hyvä viettää välillä aikaa muiden ihmisten kanssa. Olen ollut vähän liikaa neljän seinän sisällä, osin ihan syystäkin, mutta yksinolossa on helposti se puoli, että ajatuksen alkavat kiertää kehää. Aamulla sisko piipahti Alvarin vahtina ja sen jälkiin popsittiin mansikoita ja kahviteltiin. Saatiin myös idea lähteä viion päästä Naantaliin teatteriin ja illastamaan. Loppukesän tavoitteeni onkin kunnosta riippumatta hankkia pientä positiivista tekemistä toisten seurassa.
Iltapäivällä poikkesin puolestani naapurissa kakkukahvilla ja tuon antoisan tuokion tuotosta on myös tämä ihana masukuva, jonka ystäväni otti. Ylläni oli leveähelmainen kierrätys-Odd Molly (huutonetista n. 50 e posteineen), johon tällainen melko kookaskin masunlöllerö upposi. Olen hankkinut kuluvan raskauden aikana kaksikin toisen käden Mollya ja todennyt niiden olevan mitä parhaimpia raskausajan vaatteita. Saas nähdä, ovatko ne kaameita telttoja sitten odotuksen jälkeen, mutta ainakin aika armollisia, jos kaikki raskauskilot eivät ihan heti hupene.
Ja sitten siitä raskaudesta: toivoin kovasti plussattua, että tämä raskaus olisi sujunut henkisesti jotenkin helpommin. Valitettavasti ei, vaan erittäin huonoja päiviä on mahtunut joukkoon. Huolimatta siitä, että odotan tulokasta kovasti ja olen pohjimmiltani kaiketi siinä uskossa, että tämähän menee maaliin asti, olen ollut koko raskauden äärimmäisen varautunut ja paikoin raskasta seuraa lähipiirille. Välillä mietin, että olisipa helpostus vain nukkua "talviunta" siihen asti, kunnes synnytys koittaa. Vaikka joka ikinen kulunut viikko on ollut helpostuksen ruksi laskelmissani, tuntuu että viikkoja on liikaa jäljellä!
Olen yrittänyt ottaa ilon irti hieman omituisistakin asioista. Esimerkiksi, kun rv 22 tuli täyteen, iloitsin siitä, että tästedes pikkuinen saisi ainakin kohtukuolleen statuksen. Tämä voi kuulostaa ulkopuolisen korvaan tosi creepyltä, mutta antakaas, kun selitän:
Ensimmäisen pieneni kuollessa viikolla 18, se noteerattiin keskenmenona. Kun ihmisten kanssa keskustelee keskemenoista, ne käsitetään yleensä ennen viikkoa 12 tapahtuviksi sinänsä todella surullisiksi menetyksiksi. Minä olisin kuitenkin antanut mitä tahansa, että keskenmenoni olisi tapahtunut mieluummin varhaisessa vaiheessa. Keskiraskaudessa jouduin nimittäin synnyttämään lapsen, joka näytti ihan oikealta vauvalta kaikkine jäsenineen, mutta edes tuota synnytystä ei noteerattu oikeaksi synnytykseksi. Neuvolakortissani lukee kolme raskautta ja yksi synnytys tällä hetkellä. Tällaisen myöhäisen keskenmenon kokeneet eivät myöskään pääse kaikille suljetuille keskustelupalstoille, joihin kohtukuolleiden vanhemmat ovat tervetulleita. Myös tämä seikka herätti vihaa minussa ensimmäisen raskauden jälkeen. En siis
todellakaan halua kohtukuollutta lasta, haluan elävän, mutta no, nytpä minut ja lapseni sentään hyväksyttäisiin tähän kerhoon.
Odotin kuin kuuta nousevaa myös seuraavia etappeja: viikon 24 tullessa täyteen iloitsin siitä, ettei raskautta voisi enää keskeyttää. Samalla olisi jo jonkinlainen todennäköisyys siitä, että pikkukeskoseni voisi selvitä. Nyt seuraava etappi on sitten parin viikon päästä se, kun lapsella pitäisi olla jo melko hyvät mahdollisuudet hengittää ilmaa omin keuhkoin!
Toistaiseksi en ole edelleenkään tehnyt mitään hankintoja uudelle tulokkaalle. Sen yhden täälläkin esitellyn pikkumekon olen ostanut sekä soman mintun värisen nutun. Se menee sitten pojallekin, jos tällainen yllätys ilmenee laitoksella ;)
Oikeastaan tekisi mieli kysyä, että mitä te kokeneemmat vanhemmat olette hankkineet etukäteen, kun perheeseen on tulossa toinen lapsi? Minä en oikeastaan edes keksi sellaisia, kun kaikki tarpeellinen tuntuu olevan jo olemassa. tähän vaikuttanee toki myös se, että lapsemme syntynevät samana vuodenaikana, joten vaatteitakaan ei tarvitse rohmuta. Tämän vuoksi en taida ottaa edes äitiyspakkausta tällä kertaa, niin ihana yhteiskunnan tarjoama juttu kuin se onkin :)
Pahoittelen, jos teksti vaikutti kovin synkältä tällä kertaa. Minulla on ollut paikoin paha olla, mutta ei se tarkoita sitä, etteikö aurinko paistaisi jälleen risukasaankin. Valoisamman vaiheen avaimet löytyvät tuosta tekstini alkupäästä. Sitä lääkettä aion kokeilla seuraavaksi :)
Mukavaa viikonloppua kaikille!
