keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Barrikadeilla vekkihametyttöjen puolesta

Iltaa. Menen suoraan aiheeseen. Tämä tulee vähän viiveellä, mutta parempi myöhään kuin milloinkaan.

Toimittaja Minna Lindgren julisti Helsingin Sanomien HS-raadissa, ettei halua yhtään enempää elämälle vieraita seitsemän laudaturin vekkihametyttöjä lääkäreiksi, tuomareiksi ja opettajiksi. Vähän myöhemmin samaisen lehden keskustelupalstalla nousi äläkkä siitä, että hikipinkotytöt vievät opiskelupaikat maalareiksi aikovilta pojilta. Ennen kiltit tytöt uhkasivat kansoittaa vain yliopistot, mutta nyt ovat siis amiksetkin vaarassa joutua liian hyvien tyttöjen uhreiksi.

Tehdäänpä asia selväksi. Minä olen noiden hikipinkotyttöjen puolella. Enkä edes yritä muuta.


Heitän ilmaan muutaman kysymyksen. Milloin ahkeruudesta on tullut perisynti? Mitä väärää siinä on, että yrittää parhaansa? Olen uskonut koko elämäni, että nuo asiat ovat hyveitä ja tavoittelemisen arvoisia. Ongelma onkin ehkä siinä, että nykymaailma ei arvosta kyseisiä arvoja. Yhteiskuntaa ja koulumaailmaakin vaivaa periaate, että mennään sieltä, mistä aita on matalin. Suurempi sankari on se, joka saa tuurilla välttävän arvosanan kuin että yrittämällä vähän paremman. En kuitenkaan pidä kysymystä sukupuolisidonnaisena. Olen kohdannut niin laiskoja tyttöjä kuin ahkeria poikia. Mielestäni heitä pitäisi kannustaa eikä painaa lokaan. On kuitenkin uskomatonta, että yhä edelleen elää myytti keskinkertaisista kaikkensa yrittävistä tytöistä ja lahjakkaista, mutta laiskoista pojista.


Mitä muuten tarkoittaa "elämälle vieras"? Tarkoittaako se sitä, ettei kuluta kaikkea aikaa mesettämässä, maleksimassa "Hansa-lapsena" kauppakeskuksissa, ryyppäämässä ja rellestämässä? Luulisin, että hyvin pärjäävilläkin oppilailla on ystäviä, harrastuksia ynnä muitakin kiinnostuksen kohteita kuin opiskelu, ja jos näin ei ole, paras tapa tuskin on rangaista heitä ehdottamalla opiskelupaikan eväämistä. Tiedän, että edellinen oli mustavalkoinen kärjistys, johon en usko täysin itsekään, mutta tuontapainen kuva minulle syntyi Lingrenin lanseeraamasta käsitteestä.


Koulumaailman pitäisi reagoida tähän keskusteluun. Mielestäni sekä laiskat että ahkerat oppilaat tarvitsevat tukitoimia. Laiskat pitäisi saada tajuamaan yrittämisen merkitys. On totta, että pojat kypsyvät hitaammin. Opiskelupaikkojen sukupuolikiintiöt tuskin auttavat asiaa. Sen sijaan voisi olla terveellista käydä vaikka se kymppiluokka arvosanoja korottaen. Oppilaan pitää tajuta, että opiskelupaikka tulee ANSAITA. Vähän vanhemmille tekee terää paiskia töitä välivuoden verran. Pääsykokeet antavat onneksi myös "aiemmin laiskoille" mahdollisuuden päästä opiskelemaan. Jos ne paikat vievät ahkerimmat, niin turha motkottaa. Tietysti soveltuvuuskokeet voidaan laatia myös siten, että laiskuuden alla piilevä "lahjakkuus" nousee pintaan. Pelkäämpä vaan, että ne vekkihametytöt pärjäävät sittenkin.


Olen kuitenkin myös huolissani noista kilteistä ahkerista tytöistä ja pojista. Heidät pitäsi saada tajuamaan, että välillä on terveellistä epäonnistua. Heitä pitäisi kannustaa ja rohkaista tekemään juttuja välillä eri tavalla: ottamaan riskejä, ottamaan rennommin. Ehkä juuri tämä erottaa nuo vekkihametytöt noista laiskoista pojista. Pojat etenevät nopeammin urillaan, koska he osaavat ottaa rennommin ja niitä riskejä. Kuinkahan tunnollisia oppilaita opettaisi tuohon suuntaan...


Todennäköisesti puheeni ovat jonkun mielestä kerettiläistä. Joku saattaa tuhahtaa: tyypillistä puhetta vekkihametytön suusta, sellaisiahan ne opettajat suurimmaksi osaksi ovat! Pois tuollaiset nuorta kansanosaa sivistämästä!

Totta, tuohduin vekkihameväkeä syrjivistä kannanotoista osaksi siksi, että olen itsekin ollut sellainen. Minun on vaikea ymmärtää laiskoja poikia (ja tyttöjä), vaikka yritänkin. En voi muuta kuin reflektoida asiaa ja kohdata heidät näillä eväin. En kuitenkaan aio luopua arvoistani. Mielestäni yritteliäisyys pitää palkita. Lisäksi missioni voisi olla vekkihametyttöjen auttaminen - Rinta rottingille! Luota itseesi, niin vain taivas on rajana!

Aloitankin itsestäni - sen sijaan, että sanoisin lopuksi kiitos, anteeksi ja näkemiin, sanon vain kiitos ja näkemiin! :)

Oliko sinusta vekkihametyttöihin kohdistunut kritiikki asiallista ja ajankohtaista?

Entä miellätkö olleesi tällainen vekkihametyttö?

30 kommenttia:

Piaf kirjoitti...

Mahtavin blogikirjoitus jonka luin pitkään aikaan! Harmi että missasin itse Hesarin jutun.

Olemme työkavereiden kanssa pohtineet samaa, koska olemme kaikki entisiä vekkihametyttöjä, nykyisiä työteliäitä ja lahjakkaitakin mimmejä. Ärsyttää, että osaaminen ja esim. koulumenestys ovat aina olleet jotenkin negatiivisia piirteitä alaluokilta lähtien. Ylipäätään: miksi nuorten naisten pärjäämiseen liitetään usein automaattisesti ajatus hikipinkoudesta, eikö ole mahdollista että tämä olisikin vain, hittovie, älykkyyttä ja lahjakkuutta!

Itse olen myös monesti ärtynyt termistä "nähdä elämää", sillä se on liitetty juuri noihin mainitsemiisi outoihin seikkoihin. Kyllä voi nähdä elämää vaikka hoitaakin hommansa hyvin.

Eli Amen!

jemina kirjoitti...

Luin kirjoituksesi kahteen kertaan, ja ensimmäistä kertaa uskallaudun kommentoimaan.

Tunnistin itseni monesta väitteestäsi. Tunnistin tilanteet, ennakkoluulot ja mielipiteet.

Nimimerkillä uuden oppimista ja tietoa rakastava vekkihametyttö, 18

Carma kirjoitti...

Hyvä kirjoitus! Olen täysin samaa mieltä Piafin kanssa; onko se niin mahdoton ajatus että tyttö/nainen olisi lahjakas, ahkera, älykäs ja, hui kamala, kauniskin vielä! Sehän on jo suorastaan pelottava yhdistelmä niiden tuurilla ja röyhkeydellä pärjänneiden mielestä, jotka todennäköisesti pelkäävät, että lahjakkaat ja ahkerat tytöt ovat jonain päivänä kilpailemassa samoista työpaikoista.

Mii kirjoitti...

Vekkihametyttö ilmoittautuu. Minua ärsyttää kovasti se, että hyviä numeroita saavia halveksutaan, on "hienompaa" suorittaa peruskoulu ja lukio rimaa hipoen ja siitä sitten ponnistaa unelmien jatko-opintoihin. Itse pingotin peruskoulun ilman muuta elämää johtuen siitä, että muut nuoret halveksivat minua koulumenestykseni ja tiedonjanoni vuoksi, eikä kukaan halunnut olla kaverini. Lukioaikana minulle muodostui kaveriporukka muista vekkihameista ja meillä oli oikein hauskaa, tuli kokeiltu ekat kännit ja baarisekoilut ja samalla kirjoitettua hyvillä arvosanoilla ylioppilaiksi. Lukion jälkeen ponnistimme yliopistoon jatkamaan opintojamme ja katselimme, kun kuka jumittui s-marketin kassalle ja kuka päätyi opiskelemaan amikseen merkonomiksi. Olen ylpeä siitä, että olen hoitanut opintoni hyvin lukuunottamatta gradua, joka vaan tuli tehtyä.

Yritän tsempata alakoulussa työssäni hyvin menestyviä tyttöjä, siihen, että heistä on vaikka mihin. Mielestäni jo alakoululaisissa on huomattavissa, että tytöt häpeävät menestystään ja pojat puolestaan ottavat siitä kaiken irti. Ei ole mitään hävetävää siinä, että tykkää oppia uutta ja haluaa panostaa opintoihinsa. Omasta menestyksestä saa ja tulee iloita. Joskaan lapselle ei saa asettaa menestyspaineita, vaan häntä tulee tukea opinnoissaan ja pyrkiä muodostamaan hänelle itsestään positiivinen kuva itsestään oppijana.

Uskon, että monet entiset luokkakaverini pitävät minua outona hikipinkona, mutta mitä siitä. Olen 25-vuotiaana valmistumassa maisteriksi kolmella eri opettajapätevyydellä (kaksi opetettavaa ainetta ja luokanope) ja elän hyvässä parisuhteessa seitsemättä vuotta. Minulla on mahdollisuus elää sellaista elämää kuin haluan, voin matkustella ja panostaa itseeni kaiikin tavoin. Olen onnellinen ja ylpeä omasta elämästäni. Helppoa minulla ei ole koskaan ollut, enkä ponnista korkeakoulutetusta perheestä tai suvusta, olin lähisukumme (vanhemmat, heidän vanhempansa, vanhempien sisarukset ja serkut) ensimmäinen ylioppilas, eikä perhetuttuihimme kuulunut ketään korkeakoulutettuja. Olen saavuttanut tämän kaiken omin avuin, joskin yhteiskunnan tarjoaman laadukkaan (no ei nyt aina niinkään) koulutusjärjstelmän avulla. Nyt haluan omalla ammatillisella panoksellani olla kasvattamassa yhteiskuntaan ajattelevia, tuntevia ja omasta itsestään ylpeitä lapsia ja nuoria, jotka uskaltavat menestyä ja iloita siitä. Itse en ole aina uskaltanut, mutta nyt uskallan. Olen saavuttanut asioita, joita halusin, vaikka kiusaajat koulussa yrittivät aina minut nujertaa. Elämä ei ole vain koulua varten,eikä elämä ala vasta opintojen jälkeen, mutta koulutuksen ja opinnoissa menestymisen avulla voi vaikuttaa elämäänsä ja sen laatuun.

Tintti kirjoitti...

Taidan olla itsekin (entinen) vekkihametyttö :) Yläasteella pärjäsin vielä erittäin hyvin koulussa, lukiokin meni kohtuu helposti, vaikka en useita älliä kirjoittanutkaan eikä keskiarvoni paljon yli kasin ollut. Valmistuminen yliopistosta on kulman takana. Yleisesti ottaen veikkaisin, että olen opinnoistani selvinnyt helpommalla kuin moni muu. Mutta se tuskin johtuu siitä, että olisin aina niin kovin paljon yrittänyt, suurimmalta osin olen pärjännyt jonkinlaisella lahjakkuudella ja kohtuuhyvällä muistilla.

En kyllä pysty mitenkään käsittämään, miksi yhteiskuntaan ei muka "tarvita" enempää hyvin pärjääviä naisia tai miksi hyvin pärjäävä nainen olisi jotenkin elämästä vieraantunut. Enemmän olen kyllä törmännyt nuoriin lahjakkaisiin miehiin, joiden (heikommat) sosiaaliset taidot saattavat myöhemmin vaikeuttaa (työ)elämässä etenemistä.

Komppaan myös täysin Piafia, etenkin esim. tuossa "nähdä elämää" asiassa. Mitä sillä nyt yleensäkin tarkoitetaan? Enpä tiedä itse yhtään "kilttejä tyttöjä", jotka eivät myös olisi sitä ns. elämää nähneet (seurustelleet, matkustelleet, tehneet töitä tms.). Ja jos sillä tarkoitetaan sitä, ettei 12-vuotiaana roiku steissillä kaljapullon kanssa tai menetä neitsyyttään 14-vuotiaana vaan lukee mieluummin maantietoa seuraavan viikon kokeisiin, niin kyllä mielestäni maantieto on suositeltavampaa :) Kyllä sitä ehtii tuota kaikkea harrastaa myöhemminkin silti yhtään yhteiskunnasta vieraantumatta.

Noora kirjoitti...

Ihan käsittämätön Hesarin juttu kyllä!!!! Tykkäsin kovasti siitä, miten lähestyit asiaa :) Sitäpaitsi kyllä mä otan mieluummin lääkärikseni hikipinko vekkihametytön, kuin itsestään liikoja luulevan, joskus jopa itseään Jumalaksi luulevan helppoheikki-pojan ;)

Trillian kirjoitti...

Vekkihametyttö täälläkin. Mielestäni suomalaisen peruskoulun yksi ongelmista on se, että se on liian helppo. Luokalta toiselle siirrytään vaikka ei viitsitä juurikaan opiskella ja putkesta tullaan ulos oppimatta juuri mitään. Siinä on sitten saumaa naureskella niille ääliöhikareille jotka käyttävät vapaa-aikaansa opiskeluun. Muistan kouluajaltani, että hyvät arvosanat olivat luokan keskuudessa jotain hävettävää ennemmin kuin arvostettavaa. Asetelma muuttuisi, jos laiskurit saisivat käyttää esim. kauneimmat kesäpäivänsä opiskeluun, kun tuli talvella lusmuttua. Eipä enää tulisi suhtauduttua niin pilkallisesti siihen, että joku opiskelee talvella, kun sillä takaisi kesäloman. Voi olla, että aikaa jäisi vähemmän myös häiriökäyttäytymiselle, kun olisi pikku pelko persiissä siitä, että ihan oikeasti jää luokalleen jos ei opiskele.

Liian helpon peruskoulun ongelma on myös se, että esim. älykäs veljeni pääsi todella helposti sen läpi kohtuullisilla arvosanoilla tekemättä paljon mitään. Kun lukiossa sitten olisi pitänyt panostaa opiskeluun, hän oli oppinut jo täysin väärät toimintamallit opiskelun suhteen, ja lukio meni heikommin. Yliopistosta ei sitten enää tullutkaan mitään. Ja veljeni kuuluu maailman älykkäimpään 2% ihmisistä. Toivon, että häneltä olisi vaadittu peruskoulussa jo enemmän, ja näin saatu kapasiteetti paljon paremmin käyttöön!

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä minusta asiaa kannattaa tarkastella (myös) sukupuolittuneesti: miksi hyvin pärjäävät pojat ovat älykkäitä, mutta tytöt pingottajia? Kysynpä vaan! =)

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

Mielenkiintoisia ajatuksia herättävä kirjoitus. Suurelta osin olen kanssasi samaa mieltä. Mitä pahaa siinä on, jos joku tekee ahkerasti töitä ja hänet palkitaan siitä vaikkapa hyvillä arvosanoilla. Luulen, että mainitsemasi hesarin kirjoituksen pointtina lienee ollut mm. se, kuinka ns kiltit ja ahkerat tytöt hakevat esim. opettajakoulutukseen tietämättä sitä, minkälaista menoa kouluissa nykypäivänä on. Itse en ole kyseistä kirjoitusta lukenut, joten voin toki vain arvailla, mitä kirjoittaja on tekstillään halunnut sanoa.
Mielestäni olisi myös hyvä muistaa, että kaikki eivät näe yliopistokoulutusta unelmanaan. Joillekin se s-marketin kassalla olo tai merkonomi-koulu voi olla ihan riittävä juttu. Tiedän monia akateemisia, jotka eivät voineet mennä edes opiskellessaan kauppaan kesätöihin, koska se tuntui olevan jotenkin heidän akateemisen statuksensa alapuolella. Eräs tuttavani kertoi myös, että heidän yrityksessään on ruvettu karsimaan akateemisten palkkaamista, sillä osa korkeakoulusta tulleista tyypeistä omaa sellaisen asenteen, että eivät halua tehdä kaikkia niitä töitä, joita heille kuuluisi ja perustelevat sen koulutustaustallaan. Itse olen gradua vaille maisteri ja en pidä yliopistoa mitenkään niin suurena ja ihmeellisenä, että se antaisi minulle aihetta pitää itseäni parempana kuin se, joka ei ole yliopistoa käynyt. Toki olen ylpeä koulutuksestani, mutta ymmärrän myös, että se ei ole kaikkien unelma. Tämä meni nyt ehkä hieman aiheen vierestä, mutta eräs edellä ollut kommentti pakotti ottamaan myös tämän näkökulman esille.

Mukavaa helatorstaita kaikille!

Arya kirjoitti...

Hieno kirjoitus! Kyllä olen ihan samaa mieltä kanssasi, ja sellainen vekkihametyttöhän se minäkin. Olen myös törmännyt elämässäni tilanteeseen, jossa koen, että vekkihameilusta ei ollut mitään hyötyä... olen akateeminen työtön (tarkemmin asiasta blogini toukokuun toisessa postauksessa).

Turun Tilda kirjoitti...

Viimeinen anonyymi: Vastaan sinulle nyt kun huomasin pohdintasi. Hesarin juttu käsitteli yliopiston pääsykokeiden uudistamista. Kaiketi kyseinen toimittaja vastusti ehdotusta ylioppilasarvosanojen painoarvon nostamisesta. Niin kyllä vastustan minäkin, vaikkakin osittain eri syistä (olisi oman postauksen arvoinen).

En ottanut kantaa täkkä postauksella tyttöjen yliopistokoulutuksen puolesta vaan universaalin ahkeruuden. Mainitsin tekstissäni Hesarin keskustelupalstalla nousseen kohun amiksen maalarilinjalle hakeneista tytöistä. Ysin ja kympin tytöt kun ovat kiinnostuneet käytännöllisestä alasta ja tajunneet ehkä työllistyvänsä siten paremmin kuin pitkällä koulutuksella.

Ongelmana olikin, että jotkut tahot vastustivat. He olivat huolissaan pojista, jotka eivät jaksa nähdä vaivaa, että tokari olisi niin hyvä, että pääsisivät maalarilinjalle, nyt kun tytöt olivat nostamassa keskiarvoa. Vaadittiin pääsykokeiden muuttamista siten, että pojat pääsisivät tyttöjen ohi maalarilinjalle! Tämä herätti minun ärsyyntyneisyyteni kuten myös aika monen muun.

Opekoulutuksesta haluaisin sanoa sen verran, että on tuskin opiskelijoiden vika, jos koulutus ei vastaa käytäntöä. Edellisessä postauksen kommenttilootassa purnasin juuri aineenopettajakoulutksen heikkouksista tarjota työkaluja käytännön työhön.

Turun Tilda kirjoitti...

Pingotuksesta kirjoittanut anonyymi: Olen samaa mieltä, sopii kyllä tarkastalla!

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

Haluaisin tarkentaa tuota kommenttiani (siis tuota johon Tilda juuri kommentoit minulle, viimeiselle anonyymille):). En siis tarkoittanut, että sinä olisit tuossa kirjoituksessasi halunnut sanoa, että akateeminen koulutus on ainoa arvostettava juttu vaan halusin vain tuoda esille jotakin, johon olen yleisesti törmännyt. Itsekin luin tuon jutun hesarista noista amikseen menevistä hyvät arvosanat omaavista tytöistä, jotka kirjoituksen mukaan "vievät" poikien paikat. Perinteisestihän on ollut vallalla käsitys, että amikseen menevät ne, jotka eivät "pärjäisi" lukiossa. Minusta on hienoa, että amista on alettu arvostamaan ja tytöt tajuavat nykyisin "kuunnella" itseään ja ymmärtävät hakea myös niille linjoille, joista tulevaisuudessa löytävät varmasti helposti töitä ja, jotka heitä itseään kiinnostavat. Itsekin olin vihastunut tuosta kirjoituksesta, miksi ns. "kympin" tytöt eivät saisi hakea amikseen ja päästä sinne. Tämänhän pitäisi kannustaa huonompienkin arvosanojen tyyppejä kilvoittelemaan myös peruskoulussa.
Vierastan kovasti ammattien luokittelua karkeasti sukupuolten mukaan aivan kuten vierastan myös ammattien laittamista "paremmuusjärjestykseenkin".
Opettajaksi opiskelijoiden syyhän se ei myöskään tietenkään ole, jos koulutus ei vastaa käytäntöä. Itsellä vaan on sellainen kuva, että opettajalta vaaditaan nykyisin niin paljon, että se saattaa tulla monelle yllätyksenä.

Kiitos kommentoinnistasi Tilda:).

Skirty kirjoitti...

Yks vekkihame lisää täällä! Aivan asiaton tää arvostelu, sun kommentit iski suoraan asian ytimeen ja ton idiottitoimittajan vyön alle! Olen sitä paitsi omassa työssäni opena niin loput-TOman väsynyt niihin saamarin laiskiaisiin, jotka eivät viitsi eivätkä jaksa eivätkä välitä ja vielä briljeeraavat sillä! On myös luokkia, joissa Laiskimusten Kerho omaa niin suurta vaikutusvaltaa, että yritteliäätkään eivät uskalla enää mollaamisen pelosta yrittää. Tosi turvallisuutta herättävää, kun ajattelee, että näistä helppoheikeistä pitäisi tulla yhteiskunnan tuottavia jäseniä ja turvata meikäläisten eläkkeet sitten tulevaisuudessa... ARGH.

Anonyymi kirjoitti...

Ajatustahan tässä oli.

Itse luin tämän kuitenkin hieman
toisella lailla: vekkihametyttöys on asenne, hieman auktoriteettiuskovainen. Lindgren hekä halusi vähän rebell-juttua tähän asenteeseen! Olen käynyt lukion, jonne ei ollut asiaa alle ysin keskarilla. Jos kirjoitit neljä laudaturia (kuten minä), olit keskikauraa. Älä kyseenalaista, mene Tekuun, tee läksyjä, kilpaile, äänestä Kokoomusta. Jätin usein läksyt tekemättä. Nyt sitten tavaan uudestaan ranskan kirjaa. Lindgren myös kirjoitti tuon omasta positiostaan käsin, professorin tyttärenä ja Hgin eliittilukuioiden kasvattina. Akateemisuus on hänelle kuin minulle itsestäänselvyys. Työ tai akateemisessä elämässä on kyse niin
paljon muustakin kuin vekkihameista. Esimerkiksi karismasta yms. Sanoisin uskallusta kehiin! Nimerkillä vaihdoin just väikänohjaajaa ja väittelen vuoden päästä..

Bisquits kirjoitti...

Vekkihametyttö täälläkin. :-) Kommentoit asiaa niin mainiosti, että tuntuu, ettei tässä jää enää mitään sanottavaa. Kovin tutulta kaikki kuitenkin kuulosti. Kouluaikoina luokkakavereideni / sisarusteni juuri riman yli -suorituksia juhlittiin olan takaa, mutta ketään eivät kiinnostaneet ahkeruudella ja älykkyydellä (?) saadut kympit.

Anonyymi kirjoitti...

Amen!

nina

Anonyymi kirjoitti...

Vekkihameudessa ei ole mitään vikaa!

Kuka vapauttaisi kuitenkin vekkihameet kuuntelemaan omia tarpeitaan eikä elämään toisten odotusten mukaisesti? Kaiketi tästä on Lindgrenin kärjistetyssä kolumnissa oli kyse? Tiedän niin monta kympin tyttöä, jotka "eivät tiedä mitä tehdä".

Laura

Taika kirjoitti...

Mielenkiintoinen kirjoitus mutta itse välttäisin opettajana sanaa laiska viimeiseen saakka. Toivoisin jopa että koko määritelmä painuisi historian uumeniin.

Yksilöt ovat kuitenkin varustettu niin erilaisin lahjoin; sisarellani on uskomaton, lähes valokuvamuisti jonka ansiosta opinnoissa eteneminen on sujunut nopsaa vauhtia. Itselläni on päinvastoin melkein muistihäiriöitä, tai sanotaan ainakin että keskimääräistä huonompi muisti joka tekee opiskelemisen, erityisesti ulkoaopettelemisen todella tuskaiseksi.

Muutamia laiskuusväitteitä ja tuomitsemista kuulleena siis ymmärrän kolikon toisen puolen erittäin hyvin.

Unohdetaan se yksi sana.

Skirty kirjoitti...

Taika: pakko sanoa, että on olemassa todella lahjakkaita oppilaita, jotka juuri sen laiskuutensa takia jättävät kapasiteettinsa skaalan käyttämättä. Kun on helpompaa mennä siitä missä aita on matalin ja vetää mielellään vielä liuta heikompia ja hitaampia oppilaita siihen samaan suohon. Melkein 20 vuotta ammatissa toimineena voin sanoa että kyllä, laiskoja oppilaita on, sekä lahjakkaissa että ei-niin-lahjakkaissa. Kaikki, joille oppiminen on hankalaa eikä tulosta synny, eivät suinkaan ole laiskoja, mutta olisi tekopyhää väittää, etteikö nykypäivän koulusta laiskureita löytyisi.

Turun Tilda kirjoitti...

Hei kaikki, pahoittelen että vastaukset tulvat viiveellä. Tässäkuitenkin pikakommetteja:

Piaf: Kiva, että antoi ajateltavaa!

Jemina: On aivan kauheaa, jos ei saa vapaasti olla tietoa rakastava ja utelias!Sitä se on monen opiskelusta kiinnostuneen kohdalla on ollut. Kumpa osasi olla välittämättä muiden mielipiteistä...

Carma: Niin, kai lahjakaskin saa olla ahkera? Miksi lahjakkaan ei kannata maksimoida koko osaamistaan?

Mii: Kiva, että kerroit tarinasi! Jos tänne eksyisi vaikka joku hiukan nuorempi vekkis näitä lueskelemaan :) Kuten jo sanoin, on tosi tärkeää, että löytyisi keinot tukea kaikenlaisia opiskelijoita ja omaakin sydäntä on erityisen lähellä nuo kiltit, usein hiljaiset tytöt, jotka ovat arkoja sanomaan mielipiteitään ääneen. Siihen olisi saatava muutos!

Tintti: Niinpä. Kyllä yhteiskunnassa tarvitaan naisia niinkuin tietysti miehiäkin. Jos naiset menestyvät paremmin opinnoista, niin ei se heidän vikansa ole. Silloin on löydettävä keinot tukea niitä, jotka syrjäytyvät, mutta ei ahkerien kustannuksella.

Noora: Taidanpa ajatella itsekin noin. Ehkä tietysti sen sukupuolen voi jättää pois, mutta huomaan toki ajattelevani helposti kyseisen stereotypian mukaan...

Trillian: Tuo on totta, suomalainen peruskoulu ei paljoa vaadi.Jokin keino tulisi olla. Harmillista on se, että yksittäinen opettaja ei välttämättä mahda mitään kokonaisrakenteelle. Koulun/kunnan/yhteiskunnan linja on, että kaikkia paapotaan viimeiseen asti, armovitosia ja kutosiakin annetaan. Vastuunkanto on mielstäni kaiken a ja o. Se oli oikeastaan yksi asia, mitä halusin tällä kirjoituksella sanoa.

Arya: Tuo on totta. Nykypäivän Suomessa ylikoulutus johtaa siihen, ettei ehkä jaksa uskoa ahkeruuden/yrittämisen merkitykseen. Vika on yhteiskunnan rakenteissa, ei yksilössä. On todella vaikea tilanne opettajanakin yrittää valaa uskoa koululaisiin, jotka kyseenalaistavat mahdollisuutensa/ yrittämisen kannattavuuden. Haluaisinkin mahdollisesti opoksi, niin pääsisi taistelemaan oppilaiden puolesta paremmin. käyn lukaisemassa kirjoituksesi, kun ehdin! :)

Turun Tilda kirjoitti...

Skirty: Olen ihan samaa mieltä kanssasi. Luokissa on laiskoja tyyppejä. Toki opettajan on tarkkailtava, johtuuko laiskuus kenties jostakin oppimishäiriöstä tai henkilökohtaisista ongelmista ym. (mikä on kyllä äärimmäisen hankalaa joskus) mutta kyllä luokissa on oikeasti laiskoja tyyppejä. Ja lukiossakin... Ja ärsyttävintä on , jos ne jotka ehkä muuten yrittäisivät, välttävät opiskelua nuoleskellakseen näitä laiskimuskerhon "johtohahmoja".

akateeminen anonyymi: Ehkä Lindgren tarkoitti tuota, mutta en tuntenyt tuossa vaiheessa hänen taustojaan ja kyseinen lainaus kyllä antoi mahdollisuuden ymmärtää asian monella tavalla. Olen ihan samaa mieltä kanssasi siitä, että vekkityttöjen tulisi saada vähän "munaa" toimintaansa! Rohkeutta sanoa mielipiteensä, kyseenalaistaa toimintamallit rohkeutta olla arvokas oma itsensä vekkihameena. Ja tätä halusin tuoda esiin sanomisella noiden oppilaiden kannustamisesta! Kukapa vaan neuvoisi keinot?

Sinänsä olen kuitenkin ahkeruuden tai sanotaanko juuri yrittämisen kannalla. Kyllä se väikkärikin vaatii niitä perslihaksia varmasti ;)

Hakusessa on siis oikea kombinaatio :)

Bisquitys: Ja todennäköisesti vekkihametyttö nielee kohtelun sellaisenaan...

Nina: :D

Laura. Niinpä! Kouluihin ainakin kunnon opot, tyttöjen työpalvelu armeijan vaihtoehdoksi, pakollinen vaihto-oppilasvuosi. No, ei liian vakavasti näitä ehdotuksia... Ei taida mennä edes hallitusksen putkikoulutusperiaatteen mukaisesti. Tuossa olisi kyllä työsarkaa opettajille, mutta kuka ohjeistaisi, että miten?

Turun Tilda kirjoitti...

Taika: Uskon, että jotkut oppilaat ovat valitettavasti tulleet laiskoiksi leimatuiksi ilman syytä. Se on tietysti väärin.Olen kuitenkin samaa mieltä Skirtyn kanssa. On olemassa oikeasti laiskoja oppilaita. Tällaisten tulisi oppia yrittää parhaansa. Maailma tarjoaa kuitenkin "Rikastu pokerilla" tai "huippumalliksi"-formaatteja, joihin osa ilmeisesti lankeaa. Ahkeruus on heistä halveksittavaa.

Sonja kirjoitti...

En ole lukenut mainitsemaanne kolumnia, mutta haluan tuoda uuden näkökulman tähän keskusteluun.

Olen kai itsekin tätä vekkihamesakkia, mutta eräs läheiseni kutsuu itseään "myöhäänheränneeksi". Hänen perheensä ei arvostanut juurikaan koulutusta ja vaikka hän lukion kävikin, eivät arvosanat olleet kummoisia eikä hän tiennyt, mitä elämällään haluaisi tehdä. Vasta aikuisena hän on löytänyt alansa ja aloittanut työskentelyn tavoitteitaan kohti tosissaan.

Mikäli esim. korkeakouluihin pääseminen perustuisi vain vanhohin arvosanoihin, eikä pääsykokeita olisi, miten nämä "myöhäänheränneet" pääsisivät toteuttamaan itseään? Olisivatko he lapsuutensa ja oman perhetaustansa vankeja? Meistä moni ei 7-15 -vuotiaana osaa ajatella nenäänsä pidemmälle. Tarvitsemme siihen aikuisten tukea ja kaikella ei ole sitä saatavilla.

Tänään työskentelen huostaanotettujen lasten kanssa, joilla on niin paljon muuta mietittävää, ettei energiaa koululle juuri jää. Lukitsemmeko heidän tulevaisuutensa jo nyt?

Vekkihametytöt ovat ihan jees ja kova työnteko jo nuorena on järkevää, mutta täytyyhän meidän myös miettiä ihmisten lähtökohtia.

Turun Tilda kirjoitti...

Sonja: Juu, totta kai. En pidä lainkaan kaavaillusta uudistuksesta. Kannatan ehdottomasti pääsykokeita, soveltuvuustestejä ym. Kyllähän kuka tahansa voi esimerkiksi epäonnistua yo-kokeissa eikä tulevaisuus saa siinä mennä. Mielestäni koulussa pitäisi vain ottaa järeämmät keinot käyttöön, jotta yritteliäisyysperiaate iskostuisi jo nuorena kaikkien kalloon.

Anonyymi kirjoitti...

Minä kyllä tavallaan ymmärrän Lindgrenin kärjistettyä kommenttia. Vaikka kuulunkin 5 ällän yo-papereillani kaiketi ahkeriin "vekkihametyttöihin". Todennäköisesti olisin päässyt sisään muuallekin kuin kauppakorkeaan, jos olisin niin päättänyt ja halunnut. Mutta laitan sittenkin vekkihametytöt hipsukoihin siksi, että heitäkin on moneen lähtöön. Osa on elänyt ns. normaalia elämää harrastuksineen, ystävineen ja teini-iän kokeiluineen, mutta olen tavannut myös oikeasti vähän elämälle vieraita, omissa maailmoissaan eläviä hiippailijoitakin (ja siihen porukkaan mahtuu kyllä poikiakin).

On totta, että nuo hiippailijat pääsevät sisään yliopistoihin ja vaikka sinne maalarilinjalle niin halutessaan, mutta ei heistä välttämättä tule kovin hyviä ainakaan ihmiskontakteja vaativiin töihin. Toisaalta vaikka tutkijoina tms. he ovat erinomaisia, joten ei "elämälle vieraitakaan" tule karsia pois yliopistoista.

Pääsykokeisiin ainakin siinä muodossa mitä ne olivat kymmenisen vuotta sitten (ja tuskin ovat siitä kovasti muuttuneet) suhtaudun silti hiukan kriittisesti, ovat mielestäni sellaisen nippelitiedon mittareita.

-Annis-

Sonja kirjoitti...

Jatkan vielä hiukan... Täällä vahvojen vekkihametyttöjen keskellä on pakko hiukan valottaa nurjaa puolta.

Mietin mitä ne järeämmät aseet yöteliäisyyden kannustamiseen olisivat. Palkitaan hyvin menestyviä? Vaaditaan lisää siihen, että luokalta siirrytään seuraavalle? Ehtoja? Painotetaan akateemisia aineita? Keppejä ja porkkanoita?

Mitä tahansa ne aseet näistä luetelluista olisivat, tiedän että ne tappaisivat sen viimeisenkin kipinän oppimiseen niiltä lapsilta, joiden tällä hetkellä näen tuskastuvan koulun takia. Tunnen niin monia, joille jo pelkkä kertotaulun opetteleminen on lähes mahdotonta. Ja joiden ajatukset eivät pysy kasassa sen yhden maantiedon kappaleen vertaa, joka omasta mielestäni on naurettavan lyhyt.

Millä tahansa keinolla yritämme potkia niitä "laiskoja" persuksille, niillä samoilla keinoilla osoitamme heikkolahjaisille, huonolla keskittymiskyvyllä varustetuille, hiukan reppanoille lapsille, että he ovat huonoja. (Ja huom! Laiskuus saattaa olla peitenimi muille vaikeuksille. Laiskuus vain on lasten keskuudessa coolimpaa kuin huono keskittymiskyky tai tunnekylmät vanhemmat.)

Point being: Yksikään lapsi ei ole huono, lapsen tulee saada nauttia lapsuudestaan ilman jatkuvia tuottavuusvaatimuksia. Hän ehtii kyllä kestämään niitä koko aikuisuutensa. Jos oppilas on vain "laiska", ei halua panostaa tulevaisuutensa, niin hänelle varmasti löytyy jokin hiukan yksinkertaisempi ammatti, johon ei vaadita laajaa teoriatietämystä.

Sori paasaus ja aiheen johtaminen vähän eri uralle kuin mistä täällä on keskusteltu, mutta heikot tarvitsevat puolustajan.

Turun Tilda kirjoitti...

Annis: Tämä on kyllä kimurantti kysymys. Kyllähän asia noin on, epäilemättä kympin tyypeissä on elämälle vieraita nörttejä. Mielstäni asiaa ei ainakaan parantaisi se, että korkeakouluihin pyrkiminen muuttuisi yo-koevetoiseksi. Se ei ainakaan mittaisi ihmisten sosiaalisia taitoja. Eli pääsykoe taitaa olla kuitenkin pienempi paha, antaa uuden yrityksen mahdollisuuden niillekin, jotka eivät ehkä ymmärtäneet tsempata vielä koulussa. Ahkeruus-dilemmaa mietin lähinnä opettajan näkökulmasta. Miten sitä pitäisi oppilaita kasvattaa? Itselläkin on vain oma elämä koettuna, vekkihametytön sellainen. Ehkä sitten kouluunkin tarvittaisiin erilaisia roolimalleja, mutta otaksun, että näillä ei-vekkis-opettajillakin on omat ristinsä kannettavina.

Sonja: Joo, saa jatkaa :)

Me tarkastelemme asiaa hiukan erilaisista ammatillisista näkökulmista. Sinä työskentelet sellaisten lasten parissa, joilla on varmasti täysi työ selvitä jokapäiväsestä elämästä ilman lisähaasteita. Minä työskentelen koulumaailmassa, tavallisissa luokissa. Siellä suurin osa oppilaista on ns. tavallisia oppijoita ilman hojkseja.

Tietysti nykypäivänä esimerkiksi peruskouluun laitetaan sellaisetkin oppijat, jotka tarvitsisivat erityistukea, mutta lähtökohta tietysti on se, että aineenopettaja ei ole erityisopettaja, vaan oman aineensa osaaja ja siinä samalla kasvattaja.

Sanoit, että lapsen tulisi olla lapsi ilman erityisivaatimuksia. Tarkoitatko tällä lapsuutta 18 ikävuoteen saakka? Mielestäni lapsia tulee kannustaa yritteliäisyyteen (heidän omien voimavarojensa mukaisesti tietysti), etteivät he putoa tyhjän päälle sitten, kun pitääkin itse ottaa vastuu elämästä. Tämä voi tarkoittaa eri oppijoiden kohdalla eri asioita. Pääasia on kuitenkin, että jokainen yrittää. Valitettavasti kaikki eivät tajua sitä, ettei esimerkiksi ammattikouluun pääse vitosen keskiarvolla. Ja toisaalta, palatakseni postaukseni lähtökohtiin, näitä vitosen tyyppejä ei pidä mielestäni suosia sellaisten kustannuksella, jotka hakevat koulutukseen paremmin arvosanoin. Tarkoitin tällä ns. normaaleista lähtökohdista ponnistavia oppilaita.

TD kirjoitti...

Hei,

Täytyy sen verran kommentoida, että nähdäkseni Lindgren ei kritisoinut seitsemän laudaturin vekkihametyttöjä, vaan elämälle vieraita seitsemän laudaturin vekkihametyttöjä.

Kritiikki ei siis osu "hikipinkotyttöihin", vaan elämälle vieraisiin "hikipinkotyttöihin".

Ilmeisesti suuri osa kirjoituksesta suuttuneita taitaa olla näitä "elämälle vieraita", koska se koira älähtää, johon kalikka kilahtaa.

Mitä se "elämälle vieraus" sitten tarkoittaa? Itse ymmärrän asian niin, että elämälle vieraus tarkoittaa oman itsensä sivuuttamista, ulkoisen motivaation varassa toimimista, opitun onnellisuuden tavoittelua ja omien arvojen puutetta.

Elämään tutustumisesta kannattaa lukea vaikka Me Naisten artikkeli elämänsä muuttaneesta Heidi Kuusistosta (http://www.navadina.net/superruoka.pdf):

"Tajusin, että aiemmin en ollut
aidosti tyytyväinen vaan olin toteuttanut
sitä, mitä olin oppinut pitämään
onnellisuutena: uraa, parisuhdetta ja
omistusasuntoa."

Ura, parisuhde ja omistusasunto eivät kuitenkaan sellaisenaan kerro elämälle vieraudesta. Tärkeintä onkin itsetuntemus, ja oman ympäristön arvojen tunnistaminen. Kuten Yrjö Kallinen (Suomen puolustusministeri 1946-1948, pasifisti, luonnonsuojelija, zen-buddhalaisuuden tuntija) on sanonut:

"Vapautuminen aikakausien ajatusvirroista ja ympäristön ajatustottumuksista on vaikein ponnistus, mikä ihmisen osalle voi tulla. Sekä pelottavassa että meitä nöyryyttävässä määrin pitää paikkansa lause: Ihminen ei ajattele, vaan hänen ympäristönsä ajattelee hänessä."

Yksi esimerkki elämälle vieraasta vekkihametytöstä on uusi pääministerimme Mari Kiviniemi, joka toteuttaa lähinnä Kokoomuksen arvoja ja ideologiaa.

Pointtini? Te kaikki ette ole elämälle vieraita, vaikka vekkihametyttöjä olisittekin.

Terv. entinen elämälle vieras "suorahousu"-poika, ala-asteen parhaalla keskiarvolla, Helsingin yliopistosta.

Turun Tilda kirjoitti...

TD: Olipas hyvä kommentti! Jos Lindgren tarkoitti lausumallaan tuota, niin jokainen voi mennä itseensä ja miettiä, missä kurssissa elämä on. Mielestäni kuitenkaan tarpeeksi valaissut näkökantaansa (tai hesari ei valaissut), mikä selittää erilaiset päätelmät asian tiimoilta. Itse olen pohdiskellut asiaa lähinnä opettamisen ja kasvattamisen kannalta. Miten sitten kasvattaa tai tukea vekkihametyttöjen kasvua vähemmän elämälle vieraiksi? Siinäpä haaste. Lisäksi olen pohtinut sitä, ettei ketään saisi syrjiä ahkeruuden perusteella. No, sama teema versoaa uusia sivuversoja ja hyvä niin. Mielenkiintoinen aihe.