torstai 27. tammikuuta 2011

Kuinka olisin itse toiminut?

Meillä ihmisillä on erilaisia lahjoja ja tehtäviä. Minusta ei olisi ollut monikielitaitoiseksi luovijaksi kansainvälisen politiikan tai bisnesmaailman areenoilla. Eikä toisaalta hienoja teknisiä sovellutuksia kehittäväksi insinööriksi. Minä koen, että paikkani on pienemmissä ympyröissä, lähellä ihmistä.

Miksi halusin sitten nimenomaan historian ja yhteiskuntaopin opettajaksi? Valintani ei ollut maailman pragmaattisin, sillä jonkin toisen aineen opettajana voisin työllistyä paremminkin. Olen kysynyt tuota kysymystä itseltäni useamman kerran eri elämänvaiheissa, ja joutunut toteamaan, että olen toivoton idealisti. Historian ja yhteiskuntaopin opettajana minulla on yksinkertaisesti mahdollisuus levittää koko maailma lasten ja nuorten silmien eteen. Vaikka 95 prosenttia opetuksesta menisi ohi korvien, niin se viisi prosenttia voi tarjota tärkeitä rakennuspalikoita tulevien kansalaisten maailmankuvalle ja rakentaa samalla pohjaa eettisille valinnoille ja toiminnalle.

Historianopettajalle eräs kiitollisimmista aiheista on tietysti natsi-Saksan historia holokausteineen. Varsinkin yläkouluikäiset pojat alkavat alkavat jo seitsemännellä luokalla kysellä, milloin kyseisiin aiheisiin päästään. Absoluutinen kauheus ja julmuus kammottaa ja kiehtoo ihmisiä. Ei kai muuten tehtäisi kauhuleffojakaan? Siksi opettajan haasteena on ylittää tuo "kauheusarvo" ja viedä pohdinta perimmäisten ihmisoikeuskysymysten äärelle.

"Vitun homo toi Hitler". "Hyi hitto, mikä hirviö". Tällaisiakin lausuntoja olen vuosien ehtinyt kuulla. Ruotsin sisäministeriön julkaisena "Kertokaa siitä lapsillenne"-materiaali tekee yleensä vaikutuksen murkkuun kuin murkkuun. Kansanmurha ja ihmisoikeusloukkaukset tuomitaan yleensä luokassa yhdestä suusta ja mahdolliset huomionhakuiset irvailijatkin hiljennetään. Kuitenkaan Saksan tapahtumat eivät olisi olleet mahdollisia ilman tavallisten kansalaisten panosta. Kaikki eivät toki osallistuneet esimerkiksi juutalaiskysymyksen lopulliseen ratkaisuun, mutta entäpä hiljainen tuki? Myöntyminen ja sopeutuminen?

Tarkoituksenani ei ole tuomita Saksan kansaa, vaan herätellä nuoria pohtimaan ihmisluonteen valoja ja varjoja. Kuinka olisin itse toiminut, jos olisin syntynyt saksalaiseksi 1900-luvun alkupuolella? Jos meidän on vaikea puolustaa leikkipuistossa tai koulun pihalla sitä heikkoa ja sorrettua ja valitsemme vaikenemisen toiminnan sijaan, niin olisiko meistä ollut siihen 1930-luvun Saksassakaan?


Kuitenkin sellaisiakin ihmisiä löytyi. Hitlerin yleisesikuntaeversti Claus von Stauffenberg uskalsi suunnitella pommiattentaatin Hitlerin päämajaan, vaikka asetti samalla oman ja perheensä elämän vaakalaudalle. Nk . tunnustuskirkon jäsen, teologi Dietrich Bonhoeffer organisoi saksalaisen vastarintaliikeen toimintaa korkea-arvoisten saksalaisten upseerien kanssa. Nuori Sophie Scholl osallistui veljensä kanssa Valkoinen Ruusu-nimisen vastarintaliikkeen toimintaan. Jokainen heistä myös menetti henkensä eettisen vakaumuksensa puolesta.


Toisen maailmansodan aikaisia tapahtumia ei voi poistaa maailmanhistoriasta, mutta tulevaisuuden historia on vielä kirjoittamatta. Uuden paremman maailman rakentaminen alkaa omasta lähiympäristöstä. Tämä olkoon myös historianopetukseni perusprinsiippejä.

Muistamisen arvoista Vainojen uhrien muistopäivää kaikille!





Kuvalähteet: 1, 2, 3

8 kommenttia:

-kirsia- kirjoitti...

Itse olen juuri pohdiskellut samaa asiaa Annen Frankin ollessa jälleen ajankohtainen aihe. Kuinka moni meistä olisi kyseenalaistanut mahtimiehen käskyjä, arvoja ja aatteita, varsinkin kun tämä hirmuhallitsija sai Saksan nousuun laman kurimuksesta ja jolla oli valtava propagandakoneisto jauhamassa "totuuksia" juutalaisten etnisestä alemmuudesta ja pahuudesta. Väitän että vain harvalla on kyky ja rohkeus tunnistaa oikea väärästä kun ympäristö on lamaannutettu yhdenmukaiseen ajatteluun ja toimintamalliin.

Mari A. kirjoitti...

Taitaa olla niin, että jokaisessa opettajassa elää pieni ideologi. Itse äikän opena taas ajattelen niin, että jos jankkaan tarpeeksi kauan sitä, miten tekstejä luetaan ja mitä kaikkea jokaisen tekstin takana onkaan, joku alkaa kyseenalaistaa tekstin ja ns. mahtimiesten ja -maiden sanomiset ja tekemiset, median yms. Ei pääse syntymään hitlereitä eikä tilannetta, jossa kansa olisi aivopesty ja vain yksittäiset henkilöt uskaltautuisivat tekemään jotain uushitlerin kukistamiseksi. Eli jos mahdollisimman moni oppii tiedostamaan asioita, historian ei ole mahdollista toistaa itseään.

piparminttu kirjoitti...

Kiitos aineistosta, kirjanmerkkeihin meni! Tunnistan itsekin tuon pikku-ideologin, jotenkin sitä ajattelee, että pystyy ehkä vaikuttamaan ihmisen kasvuun -hyvässä tai pahassa. Meillä toki opitaan ammattia, mutta siinä sivussa kasvetaan myös!

Jemma kirjoitti...

Olet paitsi ispiroiva pukeutuja ja sisustaja ja epäilemättä huippu opettaja, myös sujuvasanainen tieteen popularisoija! Minä, joka en pysynyt hereillä historian tunneilla, voisin lukea historiaa pohtivia juttujasi tuntikausia. Odotan mielenkiinnolla uusia historia-aiheisia kirjavinkkejäsi, ja taidan nyt palata etsimään tähänastiset. Kiitos tästä blogista!

Turun Tilda kirjoitti...

kirsia: Tuo on juurikin se ydinkysymys. Tapahtumat ja teot on helppo tuomita jälkikäteen. Miksiköhän yhtä kauheita kansanmurhia on tapahtunut sitten holokaustin jälkeenkin?

Mari A: Hyviä pohdintoja! Vaikka ideologisuus voi tuntua välillä taakaltakin, niin kyllä se antaa myös voimaa tehdä tätä työtä!

Piparminttu: Ole hyvä, hienoa että saatoin tutustuttaa uuden ihmisen tuohon aineistoon! Kasvattajanrooli on joskus vaikeampi perustella itselle tässä ammatissa, mutta tuota tekstiä kirjoittaessani tajusin ainakin itse taas kerran, mihin haluaisin nuoriso ohjata.

Jemma: Kommenttisi oli ehkäpä yksi kauneimmista ja kannustavimmista mitä olen saanut. Kiitos! Ihan oikeasti,usko tai älä, haluaisin joskus olla tieteen ja taiteen popularisoija! Siksi Virpi Hämeen-Anttila on idolini :)

Turun Tilda kirjoitti...

Mari A: Hups, kirjoitin näköjään ideologisuus kun piti kirjoittaa idealistisuus ;)

ferrugo kirjoitti...

Kiitos erinomaisesta postauksesta! Yhdistit tyylikkäästi päivän teeman ja omat ammatilliset pohdintasi tildamaiseen tapaan.

Sitä on niin helppoa sanoa, että kyllä minä vaan olisi toiminut toisin. Silti väitän, että itse olen juuri tuollainen tulisieluinen idealisti, sillä olen ollut tilanteissa, joissa olen noussut vanhoja käytäntöjä vastaan, ilmaissut mielipiteeni - ja jäänytkin täysin vaille tukea keneltäkään! Vaikka kaikki ovat samaa epäkohtaa vaahdonneet kahvihuoneessa keskenään...

Turun Tilda kirjoitti...

Ferrugo. Hups, huomasinpas sinunkin kommenttisi! Kiitos, tämä nousi niin nopeasti pintaa, että postaus oli ihan pakko väsätä :)

Itsekin toivoisin, että olisin ollut jonkinlaisen, edes pasiivisen vastarinnan kannattaja noihin aikoihin. Mutta en uskalla olettaa kuitenkaan. Minä saatan avata suuni ehkä toisena, jos joku on asian esille nostanut, esim. mutta kokouksissa en itse nosta asioita esille ensimmäisenä. Voi olla, että vaatimaton asemani vakinaistamattomana vaikuttaa asiaan, mutta silti koen itseni kovinkin oikeudentuntoiseksi.