tiistai 10. tammikuuta 2017

Pihla, Viena vai Elli?

Tervehdys ja erityistä 100-vuotiaan Suomen juhlavuotta kaikille!

Loppiaisena vietimme lähipiirissä tyttäremme nimiäisiä. Tilaisuus oli herkkä, täynnä tunteita ja solahti ohi silmänräpäyksessä.

Kuvia saamme valokuvaajaksi värvätyltä perhetutulta myöhemmin, jotta pääsemme tunnelmiin vielä uudestaankin. Tässä blogissa niitä tuskin esittelen läheisten yksityisyyden varjelemiseksi, ja muutenkin haluan pitää hetken intiimiyden ihan itselläni. Sen sijaan voisin pykäistä asiaa tyttäremme nimistä. Niitäkään, varsinaisia annettuja, en paljasta, mutta noita kelkasta pois pudonneita voisin hieman pohtia.

 

Muistakaa sitten seuraavaa lukiessanne, että nimet ovat niin makuasioita kuin vain voi olla ja kirjoittelen vain siitä, mitä mietin tyttäremme nimeämisen kohdalla. Tarkoitus ei ole arvostella kenenkään toisen nimivalintoja ja jollekin muulle lapselle esille nostamani nimet saattavat sopia kuin nenä päähän :)

En ole varmastikaan naisten joukossa poikkeus sen suhteen, että mielestäni tyttölapselle on enemmän kauniita nimivaihtoehtoja kuin pojalle. Tämä johtunee kaiketi osittain siitä, että monet naispuoliset henkilöt, itseni mukaanlukien, vaalivat pikkulikkana ajatusta omasta tyttölapsesta. Minullakin oli 12-vuotiaana nimet mietittynä neljälle tytölle - ja yhdelle kiintiöpojalle :D

Noita tuolloin miettimiäni nimiä en muista, mutta yleisesti ottaen olen aina pitänyt lyhyistä vanhan ajan nimistä (1800-luvun loppu). Tämä johtunee siitä, että siskoni kanssa saimme sellaiset, mikä 1980-luvulla oli aika harvinaista. Tietysti rakkauteni historiaa (ja Anni Svanin satuja kohtaan) ovat vaikuttaneet mieltymyksiini. :)


Sen sijaan uusionimet, ylimakeat tai rönsyilevät prinsessanimet tai ruotsalaiset porvarisnimet eivät ole kuuluneet suosikkeihini. Tässä vanhemmalla iällä olen oikeastaan tullut vielä astetta fennomaanimmaksi - olen ollut sitä mieltä, että haluaisin lasteni nimien olevan täysin suomalaisia - ei siis mitään kansainvälistä alkuperää olevia tai vähintäänkin rehellisiä suomennoksia niistä. Poikamme nimi onkin 2/3 osaa tällainen. Tuo tässä blogissa esiintyvät Alvari (tai Alvar) on se poikkeus. Tuo nimi sitten viittaakin muihin mieltymyksiimme eli taiteeseen, arkkitehtuuriin ynnä muuhun kuitenkin suomalaiseen.

Täytyy tietenkin ymmärtää, että nimien valitseminen on kahden kauppaa. Vaikka pitäisinkin jostain nimestä, mieheni ei välttämättä. Onneksi meillä on ollut yhteisiäkin suosikkeja. Tällainen nimi on Pihla, jota olin vaalinut mielessäni jo 17-vuotiaasta lähtien. Miehenikin oli tykästynyt kyseiseen nimeen, ja olimme puhuneet jo yli kymmenen vuotta, että jos tytön saamme, hänestä tulee tämän niminen.

Pihlaja puuna on kaunis, menneille polville pyhä ja viime syksynä kyseiset puut notkuivat täynnä kauniita punaisia marjoja. Syksyllä syntyneen tytön nimi.  Pihla nimi luki vielä tyttömme sairaalan nimikortissa ja se oli itse asiassa ollut Alvarinkin tyttönimivaihtoehto. Vielä sairaalasta kotiuduttuamme olin vakaasti sitä mieltä, että muita nimiä ei tarvitse edes pohtia.

Mutta kun...  Viime aikoina Pihloja on tuntunut poksahtelevan siellä ja täällä. Myönnän, että aprikoin jo silloin, kun kuulin nimen olleen 22. suosituin viime vuonna. En olisi pitänyt siitä, että nimi on ns. nousukas, vaikka toisaalta arvostan sitäkin, että on ihmisiä, jotka pitävät päänsä näissä nimikuvioissa. Viimeinen niitti taisi olla se, että tyttömme kaksikuukautisneuvolasta samasta ovesta tuli ulos toinen Pihla-vauva. Ei kiitos!

Oikeastaan yleisyys-dilemmaa merkittävämmäksi muodostui kuitenkin se, että tyttö ei vain näyttänyt synnyttyään Pihlalta.Yhtäkkiä olimme yksimielisiä siitä, että tytöstä ei nyt sitten tulekaan Pihlaa. Päätös ei ole ainakaan vielä kaduttanut.

Toinen suosikkinimeni tyttärellemme oli ollut Kaisla. Huvittavaa muuten on, että aika moni Pihla nimestä pitävä antaa seuraavalle tyttövauvalle nimeksi Kaisla. Oma rakkauteni Kaisla-nimeä kohtaan johtuu kuitenkin yläasteajoistani, jolloin eräs nyt jo yli 70-vuotias kieltenopettajani oli tämän niminen. Kaislaa nyt ei kuitenkaan harkittu (no ihan hieman toiseksi nimeksi), koska luontoteemaisen sukunimemme kanssa se kuulostaisi hassulta yhdistelmältä eikä mieheni muutenkaan siitä pitänyt.



Sitten keksin nimen Viena. Tämä nimi olisi sointunut hienosti poikamme nimen kanssa ja olisi todellakin ollut supisuomalainen nimi! Nimi oli ehdolla jossain vaiheessa myös toiseksi nimeksi samaan tyyliin Suomeen viittaamassa kuten Alvar on poikamme kohdalla.

No, mikä sitten mätti? Ensinnäkin se, etten mieheni mukaan osannut lausua nimeä. Sanoin sen jotenkin "Viana" ja se häiritsi häntä. Lisäksi näin historialan ihmisenä aloin miettiä hieman liian (naurettavan) syvällisesti sukumme menneisyyttä.

Sukuni tietyissä haaroissa on ollut vahvaa oikeistolaisuutta itsenäisyytemme alkuaikoina. Isäni suvussa sekä äidin että isän puolelta miehiä lähti taistelemaan 1920-luvulla  vapaaehtoisina Aunukseen tarkoituksena liittää nuo suomensukuisten alueet maahamme. Myöhemmin sama yrityshän toistui jatkosodan aikana. Vaikka Vienan Karjala viittaakin ehkä enemmän Kalevalan kokoamiseen eikä sukumme nykypolvet nyt ole valloittamassa mitään tai ketään niin itseäni alkoi huvittaa yhtymäkohta vähän liikaakin :D Jäipä tämäkin nimi sitten käyttämättä!

Neljäs nimirakkauteni on ollut Elli. Tämäkin nimi-ihastus tulee eräästä jo poisnukkuneen vanhan tädin nimestä - ei niinkään Haloo Helsingin laulasta yms. Kuitenkin Elli on ilmeisen suosittu juuri tämän bändin vuoksi (12. suosituin viime vuonna) eikä siksi enää kelvannut meikäläiselle. Mieheni sinetöi päätöksen vielä toteamalla, että hänestä Elli-nimi on vaaleahiuksisen tytön nimi. Jaahas...

Myös nimet Ellen, Saima, Elna, Kerttu ja Sylvi kiinnostivat minua /meitä. Ensin mainittu tippui pois liian suosittuna (tuttujen tutuilla on vaikka kuinka monta Ellen-nimistä tyttöä), Saima ja Sylvi eivät kelvanneet ajatuksenakaan miehelleni, Elna oli liian vaikea lausua ja Kerttujakin löytyi jo... eipä tullut siis näitäkään tyttärestämme.

Loppujen lopuksi nimeksi tuli eräs mieheni ehdotus, jonka aluksi tyrmäsimme molemmat. Jonkin aikaa mietittyämme olimme kuitenkin sitä mieltä, että eräästä nimeen liittyvästä valitettavasta sanakikkailusta se nimi kuvasti erittäin hyvin tytärtämme - yhtäaikaa ovela ja lempeä, naisellinen, mutta rempseä.

Tyttäremme kuten poikammekin kaimoja löytyy nyt paljon 1910-1920-luvuilla syntyneiden joukosta.


Kaiken tämän edellä mainitun vatvomisen ohella  olen huomannut, että suku, perinteet ja menneet polvet ovat minulle tosi tärkeitä. Oli nimi sitten kansainvälinen, pitkä ja vähän ruotsalaisvivahteinen, valitsen sellaisen nimen enemmin kuin kuin omasta mielestäni sen kaikkein kauneimman, jos tuo ensin mainittu viittaa minulle tai läheiselleni henkilökohtaisesti tärkeän ihmiseen. Tai vaikka se esiintyisi jossakin Disney-elokuvassa (no ok, en puhu nyt Elsa-nimestä :D)

Näin kävi tyttäreni nimen kohdalla lopulta ja olen iloinen siitä :)

Ps. Kuvituksena on tyttäremme nimiäispäivän juhla-asu. Tuo samainen mekko on ollut myös minun ja siskoni yllä vastaavissa juhlallisuuksissa. Sen on aikoinaan tehnyt tyttäreni erään nimen kaima, rakas edesmennyt isotäti-varamummini, jonka syntymästä tuli Kaislan syntymävuonna kuluneeksi sata vuotta :)

Onko sinulla ollut jotain periaatteita lasten nimeämiseen liittyen ja ovatko ne heittäneet lopulta häränpyllyä?

16 kommenttia:

Kikka kirjoitti...

Ihana postaus, kiitos! Kiva lukea näistä valitsematta jätetyistä nimistä. Olen ihan samanlainen siinä mielessä, että minulla on pitkä lista tyttöjen kauniita nimiä odottamassa mahdollista käyttöä, mutta pojan nimestä puolisollani on paljon vahvempi mielipide. Toivottavasti saamme jonain päivänä ottaa niitä käyttöön.

Oli kiva löytää postauksestasi Elna. Se on aika harvinainen nimi, enkä ole tavannut ketään muita Elnoja kuin mummoni. Eräs serkuistani onkin antanut tyttärensä toiseksi (tai kolmanneksi) nimeksi Elna juuri mummomme mukaan, ja olen iloinen siitä että nimi kulkee suvussa edelleen.

Pihla-nimen kauneudesta olen samaa mieltä, tosin en tiennyt että se suosituimpien listalla! Tosin ehkä suosituimmuuskaan ei ole ratkaiseva kriteeri, jos tyttö olisi syksyn lapsi ja aivan Pihlan oloinen. :)

Celia C/ good to be home kirjoitti...

Ihana tilitys nimen valinnasta :)
Muistan että aivan samanlaisia kummallisia mielleyhtymiä sitä sai mieleen silloin nimiä pohdittaessa. On niitä muistorikkaita suvun nimiä, nimiä jotka muistuttavat positiivisesti tai negatiivisesti jostain tuntemastamme, liika suosittuja nimiä, liian vaikeita nimiä, vaikeasti taipuvia, nimiä joista on hyviä ja huonoja biisejä jne.
Pojan nimi oli tiedossa jo teiniajoiltani - ja se tuli myös. Tytön nimi piti olla siihen soinnutettuna ja suvun nimenä myös tiedossa, mutta seinänaapuriin ehti tulla juuri samanniminen, joten se meni uusiksi.
Aika ratkaisevaa molemmissa oli, että ne sopivat myös kansainväliseen käyttöön vaikka olivatkin vanhahtavia nimiä, koska olin itse kärsinyt harvinaisesta, vaikeasti ulkomailla äännettävästä nimestäni.
Onnea kovasti vielä teidän koko perheellenne <3 Onnea uudelle nimelle <3

Tuire kirjoitti...

Hauskoja pohdintoja. :) Minäkin olen vähän fennofiili ja pojilla on supisuomalaiset nimet. Ystäväni ovat antaneet paljon ruotsin kielisiä nimiä lapsilleen, vaikka ovat itse suomenkielisiä.

Jos olisin saanut tytön hän olisi voinut olla Hertta! Sitten olisin pukenut hänet aina sydänkuvioisiin vaatteisiin ja synttärijuhlat olisivat pursunneet sydänkonfettia!!!

Ehkäpä hyvä, että lapsilukuni on täynnä. :D

Onnea teille! <3

Nimetön kirjoitti...

Meillä esikoispoika sai perinteisen nimeämistyylin mukaan isänisän nimen ja toiseksi nimeksi äidinisän nimen, koska oli ennustettavissa, että kovin monelle pojalle ei tarvitsisi "säästää" nimiä. Jos toinenkin lapsemme olisi ollut poika, olisin kaikin voimin yrittänyt painostaa ainakin toiseksi nimeksi äidinisän enon nimeä, mutta syntyi tyttö. Lapsena olin aina ajatellut, että jos saan tytön, hän saa äitini äidinäidin nimen Roosa tai Topeliuksen erään sadun mukaan Noora. Mutta hah, tyttären syntymän aikaan nämä nimet olivatkin yllättäen muotinimiä ja jäivät sen vuoksi sivuun. Nimiä minulla olisi ollut vaikka kuinka paljon, mutta mies tyrmäsi jokaisen. Vaan sitten kerran katsoimme vauva sylissä jotain elokuvaa ja lopputeksteistä bongasin nimen, joka kelpasi miehellekin. Nimi on siitä hauska, että vaikka se alkuaan on saksalainen ja käytössä monissa Euroopan kielissä, niin sillä on appellatiivinen merkitys myös suomen kielessä. Toiseksi nimekseen tytär sai sisareni nimen

Nimetön kirjoitti...

Tyttäreni sai oman kolmannen nimeni, josta aina tykkäsin paljon enemmän kuin kutsumanimestäni. Asian olin päättänyt jo lapsena!!! Ja kun miehelle riitti veto-oikeus, asia oli selvä. Nimi on kutsumanimenä harvinainen, vaikka toisena ja kolmantena nimenä aika yleinen. Tyttären kolmas nimi on ollut käytössä molemmilla puolilla sukua ja keskimmäinen on lyhyt klassikkonimi, josta molemmat tykkäsimme.

Oli tosi hauska lukea nimipohdintojasi. Itsekin olin nuorena miettinyt paljon lasten nimiä "valmiiksi". Se on varmaan vain tyttöjen tapa, sillä kun kyselin asiaa mieheltäni hän sanoi, että pojat eivät mieti tuollaisia ennen kuin se on oikeasti ajankohtaista.

Vakkari

Elina kirjoitti...

Meidän pikku L sai nimen, jota mietittiin jo kymmenen vuotta aiemmin syntyneen esikoisen tyttövaihtoehtona. Esillä olivat myös vanhempien äidinäitien nimet Aili ja Rauha, mutta Rauha putosi pois jo ärrän takia (meillä molemmilla on vähän persoonallinen ärrä) ja Aili ei minusta tuntunut luontevalta, vaikka Aili-mummi minulle rakas olikin. Haussa ensisijaisesti oli isoveljen tapaan suomenkielinen, harvinainen ja sointuisa nimi. Nyt sekä isolla K:lla että pikku L:lla on kaksitavuinen, diftongin sisältävä nimi, jota ei ole almanakassa, mutta joka kuitenkin hahmottuu helposti nimeksi. Luulen, että L saa jossain vaiheessa nimipäivän, hänen nimensä on yleistymään päin ja se olikin almanakassa vuosina 1929-49, kun nimistöä koetettiin suomenkielistää muokkaamalla nimipäiviä. Silloin ei tosin monta L:aa nimetty... Hänellä on itse asiassa kaksoisnimi, joka on uniikki, mutta käytössä on vain alkuosa. Voi olla, että joskus vielä hän kiroaa meitä sen takia, mutta toisaalta loppupuolisko on hänen mahdollisuutensa, jos hänestä vastoin odotuksia kasvaakin arkinen järki-ihminen :D

Nimetön kirjoitti...

Tykkään kovasti "vanhoista" nimistä, Adessat ja Nicot ovat niitä, jotka eivät juuri minua nappaa. Oman suvun nimet ovat myös tärkeitä ja miehen suvusta löytyikin toinen nimi. Onneksi miehen kanssa päästiin yhteisymmärrykseen etunimestä, vaikka aikamoista vääntöä se oli. :D Pojasta tuli Eelis.

Äni kirjoitti...

Pitkästä pitkästä aikaa tulin lukemaan kuulumisia. Blogien lukeminen on omalta kohdalta jäänyt lähes kokonaan jostain syystä... Mutta ihana oli lukea kuulumisia täältä. Myöhästyneet mutta sitäkin sydämellisemmät onnittelut pikkuprinsessan johdosta! Hihi, meidän keskimmäisen lapsen nimi on Kaisla. Kun esikoinen on Vilja, niin monet veikkailivat kovasti kolmanneksi Pihlaa. ;) Toisin kävi ja mies keksi vielä osuvamman nimen. Kaikkien lastemme etu-/kutsumanimet ovat aivan "omia", mutta toinen ja kolmas nimi tulevat suvusta, pääasiassa lasten isovanhempien ja isoisovanhempien nimistä joko suoraan tai hieman muunneltuna (esim miehen nimestä naisversioksi käännettynä).

Nimetön kirjoitti...

Tyttäremme sai nimen monen pohdinnan jälkeen. Huikeaa oli, kun myöhemmin siivotessani tavaroitani löysin lapsuuteni aikaisia papereita ja kirjoitelmiani, ja yhteen niistä olin kirjannut tulevan lapseni nimen, nykyisen tyttäreni nimen. Tätä en ainakaan tietoisesti muista, mutta ilmeisesti tuo nimi on jollakin tavalla jättänyt lähtemättömän vaikutuksen mieleeni ja sieltä sitten pulpahti pintaan kun aika oli :) Pojan nimi sitten sovitettiin tytön nimeen, vaikka silloin kovasti pohdin, miksi sisarusten nimet välttämättä pitäisi mitenkään sointua yhteen. No, nyt se on ihan hauskaa että jotenkin ovat saman henkisiä.

Turun Tilda kirjoitti...

Kikka: Kiva että tykkäsit! Nyt muistankin, että g:ssa taisi olla tuo Elna-nimi kuten se V:llä alkavakin :) Elna on itseasiassa myös meidän suvussa, erään isotätini nimi kuten Saima ja Kerttukin. Mieheni kuitenkin ehdotti juuri tuota Elnaa kuten sitä valituksi tulluttakin ;)Huvittavinta siinä on se, että valittu nimi on melkein isoäitini nimi, H-kirjain vain puuttuu.

Pihla on kaunis nimi edelleenkin ja ihastelen sitten kyseistä nimeä mielellään tulevaisuudessa muiden lapsilla. Meidän lapsi oli vain niin vekkuli ja ovelanoloinen, ettei se yksinkertaisesti istunut ;)

Itse asiassa ystäväni otti minusta ihanan masukuvan syksyllä pihlajanmarjatertun kera. Eiköhän se vielä albumiin nimenvaihdoksesta huolimatta päädy :)

Celia: hyviä pointteja! Joillekin suvun nimet ovat ihan no-no johonkin henkilöön liittyvien epämieluisien muistojen vuoksi. Sain huomata sen itsekin, onneksi ajoissa. Nuo laulujen sanoitukset ovat kanssa pahoja :D

Tuire: :D Hertta onkin ihana nimi!

anonyymi: Kiitos tarinasi jakamisesta. Kumma kun nuo miehet eivät anna naisille kaikkea sananvaltaa ;)

Vakkari: Kiitos tarinastasi. Kuulostaa ihan klassikolta. Ja miehesi kommentti: miehet ovat juurikin tuommoisia ja ehkä hyvä niin ;)

Elina: :D Ihana tuo arkinen järki-ihminen! Tässä tulikin utta tietoutta; en tiennyt L:n nimen olleen almanakassa ja sitä ettei se nyt ole almanakassa! Aili-nimi on muuten vissiin yleistymään päin. Olen bongannut alle vuoden sisään jo kaksi Aili-nimistä vauvaa. Seuraavaksi lienee 1930-1940-luvuilla annetuiden nimien läpimurto :)

anonyymi2: Hehee, onneksi naisilla on se viimeinen kiristyskeino eli lapsen synnyttäminen ;) En itsekään tykkää yhtään noista c-kirjaimista sinänsä suomalaisissa nimissä...

Äni: Kiva, että poikkesit pitkästä aikaa! Kiitos onnitteluista! sattuipa hauskasti, että tyttärenne on Kaisla! Olen nimennyt oman tytymme tässä blogissa Kaislaksi :)

Turun Tilda kirjoitti...

anonyymi3: Kommenttisi on huomioitu ja muutokset tehty :) Pahoittelut on välitetty myös kohteen äidille :)

Nimetön kirjoitti...

Pihla: arvostan suuresti harvinaista hl-yhdistelmää. Mahla, kahlata, kihlattu, juhla ja rihlattu ovat kaikki upeita suomen sanoja. Pihla Viitala on kaunis.

Kaisla ei minun korvaan kuulosta erityisen kauniilta. Tähän vaikuttaa animaatio, jossa oli syylänenäinen Kaisa-noita. Siksi Kai-alkuiset eivät herätä kaunista mielikuvaa.

Vienasta tulee sama ajatus Äänislinnasta ja muista valloituksista, nimi on silti foneettisesti kaunis.

Minua harmittaa, että HILLA-nimi pilaantui koulussa. Luokalla oli hankala Hilla-tyttö, joka kynsi ja raapi muita. Nimi identifioitui häneen niin vahvasti, että kavahdan yhä sen kuullessani. En voi käsittää että ystävällisiäkin Hilloja on.

Nimiä joiden yleisyys yllättää, koska minusta nimet ovat latteita: Venla, Ella, Olivia, Nella.

Kauniita minun korvaani: Saara, Beata, Laura.

-Kaislakerttu

Sylvi kirjoitti...

Ensinnäkin onnittelut tyttären syntymän ja kastamisen johdosta! Olen pitkästä aikaa palannut (kauhean viime vuoden jäljiltä) lukemaan blogeja, ja tämä iloinen asia löytyi täältä tänään! :)

Nimet ovat mielenkiintoisia. Itse suomen opettajana mietin nimiä usein, ja aivan samoin kuin sinä, jo lapsena suunnittelin kaikenlaisia nimiä tuleville lapsilleni. Ikävä kyllä lapsia sain maailmaan vain yhden, mutta sainpa sentään nimetä hänet itse, kun mies tuntui tyytyvän ehdotuksiini. Lopun nimeämisvimman voin säästää kissoille, jos meille sellaisia sentään joskus vielä tulisi. Tosin nimet varmaan sitten vähän erityylisiä...

Meillä oli lapsen isän kanssa yhteisymmärrys siitä, että lapsen kaikki kolme nimeä olisivat vanhanaikaisia, pääosin suomalaisia, ja meidän kohdallamme ne poimittiin vielä suvusta. Olimme etukäteen pohtineet, että tyttärestä tulisi äidinäitini mukaan Saima, mutta ei hänkään näyttänyt tuolta nimeltä, joten päädyimme toiseen vanhanaikaiseen, 10-20-lukujen nimeen. Aluksi kutsuimme häntä Sörkan Lyyliksi, josta sitten juontui blogini (Lyylin vierestä) nimi, mutta Lyyliä emme tosissamme koskaan miettineet.

Pihloja, Kerttuja, Kaisloja ja Elsoja tosiaan löytyy runsaasti alakouluikäisten joukosta, mutta toisaalta nimien kirjo on nykyään niin laaja, että samalla luokalla harvoin on samannimisiä. Toista se oli 70-luvulla, jolloin nimien kokonaismäärä oli paljon vähäisempi.

Jäi nyt kovasti kiinnostamaan, mikä lapsenne nimeksi tuli, jospa vaikka olisi tyttäreni kaima. :) Joka tapauksessa mukava lueskella taas blogiasi, kunpa jaksaisin lukea ja kommentoida nyt säännöllisemmin.

terv. Sylvi

Susanna kirjoitti...

Hei Tilda,

en ole tainnut onnitella tyttärestänne - rutkasti onnea! Hän sai varmasti upean nimen. Ihana perinne tuo kastemekko.

Kommentoisin samalla tuota ylempää sisustuspostausta; miten olisi sellainen valokuvahylly? Poraustahan se vaatisi, mutta valokuvia voisi vaihdella helposti.

Turun Tilda kirjoitti...

Kaislakerttu: Mahtavia analyyseja! On jännä, miten omat kokemukset voivatkaan vaikuttaa siihen, miten jokin nimi identifioituu mielessä.

Turun Tilda kirjoitti...

Sylvi. Kiitos onnitteluista! Sulla onkin ollut monta hyvää nimeä blogissasi "peiteniminä". Voipi olla, että eräs niistä on poikamme nimi ;) Voimia kovasti sinulle tulevaan vuoteen. Toivottavasti se on edellistä parempi!

Susanna: Kiitos! Meillä on itse asiassa valokuvahylly olohuoneessa - neovat vallan ihania. Tuonne yläaulaa tarvitaan kuitenkin varmaan jotain vähän massiivisempaa. Katsotaan, miten tilanne kehittyy ;)