perjantai 28. tammikuuta 2011

Tildan trendikummastukset

Parisen vuotta sitten kirjoittelin trendi-inhokeistani. Tällä kertaa mieleen ei pulpahdellut varsinaisia inhokkeja, mutta kummastelun aiheita sen sijaan löysin. Tiedän, että seuraavissa asiakohdissa olen varmasti täysin eri mieltä kuin osa lukijoistani, mutta saahan eri mieltä toki olla, vai mitä ;) Tässä hiukan pohdintojani:

1. Ylilyhyet minimekot

Olenko ainut, joka on lopen kyllästynyt minihame ja - mekkomuotiin? Tarkoitan minimuodilla sellaista reilusti puolen reiden yläpuolelle ulottuvaa mittaa, en esim. niin kutsuttua ladyminiä, jota itsekin harrastan. Okei, myönnän nyt heti alkuun, että osittain saatan olla vain ihan kateelllinen siitä, etteivät omat koipeni (ja varsinkaan reiteni) ole sellaiset nykytrendien mukaiset kilometrikoivet, jotka näyttäisivät hyviltä hameessa kuin hameessa. Siltikin uskaltaisin väittää, että jotain rajaa nykymuodilla voisi olla.

Käytän esimerkkinä asua kevään H&M-mallistosta. Mielestäni yllä oleva pikkumekko toimisi paljon paremmin, jos se ulottuisi hieman yli polveen. Silloin se olisi hienostunut 1940-lukulainen versio Jessica Rabbitista, vai mitä ;) Ylipäätään, eikö tyylineuvojien perusvinkki vielä muutamia vuosia sitten ollut, että jos jotakin paljastaa, niin sitten jotakin muuta peittää? Kun saksitaan molemmista päistä, niin lopputulos on halpa. Ennen vanhaan kankaan säästäminen taisi olla myös merkki lama-ajasta?

2. Imagolasit

Mielestäni silmälasit ovat ensisijaisesti lääkärin määräämä lääke, joita joidenkin on pakko käyttää päivittäin. Siksi en vain käsitä tätä trendiä. No, tämäkin jurputus johtuu pitkälti siitä, etten ole vieläkään päässyt sinuiksi uusien lasieni kanssa ja haluaisin niin mieluusti käyttää piilolinssejä kuten ennen! Mutta ainahan osia on haluttu vaihtaa puolin ja toisin - lyhythiuksinen haaveilee pitkistä ja suoratukkainen kiharista... Mutta kuitenkin, osaatko kuvitella, että kuulolaite tulisi muotiin?

3. Twilight-ilmiö

Tiedän, pian olen susien raadeltavana. Näin uutena vuotena ensimmäisen Twilight-leffani ja täytyy myöntää, että hieman ihmettelen kyseisten rainojen aiheuttamaa hysteriaa. Elämys oli kohdallani mitäänsanomaton. Aloitin tosin vasta kolmannesta osasta ja voi olla, että se oli huonompi kuin muut.

Leffassa on toki kaunis ja kalpea poika (näyttää mielestäni romantiikan ajan keuhkotautiselta runoilijalta), jolla on erittäin hyvät käytöstavat (Kaarina Suonperä kiittää!), mutta muuten vaikutelma oli muovinen. Todellista lihaa ja verta edusti lähinnä se ilman paitaa kulkenut susipoika.

Aika jännä juttu muuten, että noin selvää Bible Belt-pidättäytyvyysideologiaa edustava ilmiö saavuttaa suuren suosion myös sekularisoituneessa Euroopassa.

Tällaisia pohdin tällä kertaa. Heräsikö ajatuksia?

Mukavaa viikonloppua kaikille!

kuva täältä

13 kommenttia:

Sara kirjoitti...

Minakaan en oikein ymmarra mika Twilight kirjoissa ja elokuvissa viehattaa. Luin toisen kirjan ja kahlasinkin sen nopeasti lavitse, mutta silti se tuntui paikoitellen kovin kliseiselta. Fantasian puolella pidan enemman Harry Pottereista. Elokuvista olen nahnyt ensimmaisen ja toisesta puolet. Ei jaanyt enaa mielenkiintoa katsoa kolmatta.

Mutta toki jokin imu naissa on, silla niin monet ovat kirjoja lukeneet ja elokuvat katsoneet.

Louna kirjoitti...

Ajatus imagokuulolaitteesta riemastuttaa. Sopisi hyvin Reino-muodin jatkoksi :)



Ps. Pakko mainita tässä että näin kerran kaupan ilmoitustaululla vanhan ihmisen vapisevalla käsialalla kirjoitetun lapun, jonka teksti kuului:

"Kadonnut kuulolaite. Oikean korvan"

Voi hellyys :)

Viivi kirjoitti...

Jaan ajatuksesi jokaisesta kohdasta. Onpa kivaa, että joku toinen pukee ajatukset sanoiksi ja saattaa "yleisön tietoisuuteen", kun omaa blogia tms. ei ole ;-)

Katsoin ensimmäisen Twilight-leffan yhdessä avomiehen kanssa reilusti yli vuosi sitten ja jatko-osat odottavat edelleen katsomista (mikäli tulee ikinä katsottua). Ensimmäisestä elokuvasta jäi lähinnä mieleen aivan käsittämätön tylsyys. Aika monta kertaa ehti leffan aikana miettiä, että olispa se jo ohi ja kauanko tää mahtaa vielä kestää.

Imagokakkulat ja minimekot kuuluvat sarjaan, jota voi hyvillä mielin yleisellä tasolla kummeksua. Ei tarvitse osoitella ketään sormella, vaikka itse ei alkuunkaan ymmärrä :-)

Athelas kirjoitti...

Twilight-kirjat ovat ensimmäistä lukuunottamatta huonosti (kiireessä?) kirjoitettuja ja aika mitäänsanomattomia. Ensimmäisestä kuitenkin tykkäsin, en ollut lukenut mitään sen tapaista pitkään aikaan.

Leffat ovat myös aika valjuja, onhan se Pattinson aika erikoisen hurmaavan näköinen mutta tykkäsin hänestä enemmän Harry Potterin koulutoverina.

Kirjailija muuten on mormoni, eli sarjan (toki näiltä osin kristinuskon kanssa yhteneväinen) moraalinen ilmapiiri kumpuaa sieltä. Oikein positiivista vaihtelua sinänsä tähän muualla näkyvään materiaaliin!

Turun Tilda kirjoitti...

Sara: Ilmeisesti hurman aikaansaa yleinen vampyyrivillitys ja kauniit nuoret näyttelijät. Itse vannon Tolkienin nimeen näissä fantasiakuvioissa.

Louna: Voi miten suloista! Ja kun suuret ikäluokat vanhenevat, niin kuulolaitemuotikin uusiutuu. Bling-bling ja unikkoversioita alkaa olla saatavilla :)

Viivi: Mietin muutaman viikon, että kirjoitanko näistä imiöistä. Mutta ehkä oli ihan paikallaan. Kummeksun tosiaan ihan yleisellä tasolla, enkä tosiaan halua osoitella ketään :)

Athelas: Kiitos oikaisusta. Nyt muistan itsekin, että kyseessä olikin mormoninainen, joka kirjat kirjoitti. varmaankin kustantaja vaati muutaman lisää nopeassa ajassa, kun edelliset menivät kuin kuumille kiville. Sama ilmiö on toistunut ehkä leffojen kanssa. Sinänsä en tuolla bible belt-kommentilla halunnut ottaa kantaa kyseisen arvomaailman puolesta tai vastaan, mutta olet oikeassa siinä, että on ihan virkistävää, että jotakin hieman konservatiisisempaakin on nähtävissä viihdemaailmassa!

Piaf kirjoitti...

Heissan,

blogissani on PARAS VINTAGELÖYTÖNI -kilpailu, jossa palkintona hieno nahkainen retrolaukku.

http://piafdebelleville.blogspot.com/2010/12/kilpailu-vintage-loytoni.html

Tessa kirjoitti...

Voi, eihän mitään sarjaa toki pitäisi keskeltä aloittaa... Ja eihän kaikkien toki tarvitse pitää kaikesta.

Uusi Aamu kirjoitti...

Jaan ajatuksesi myös jokaisesta kohdasta. Mielestäni mekkojen (ylipäätään vaatteiden kanssa) vähemmän ei ole enemmän ja senkin vuoksi jos on vähän yläpäässä pitäisi olla enemmän sitten helmassa.

Twilightista olen ehkä vähän huono oikeastaan sanomaan mitään...en ole kirjaa lukenut, enkä leffaa katsonut. Eli auttamattomasti out siinä mielessä.

Ja sen verran mun on pakko sanoa, että jotkut lasit on ihan veikeätkin...vaikken ymmärräkään että miksi ihmiset haluavat niitä käytää jos ei oikeasti niitä tarvitse...vähän samaan sarjaan musta menee niiden väripiilareiden käyttö.

Lady of the House kirjoitti...

Lähetin sulle s-postia. t. Outi

Liirum kirjoitti...

Mitä sanoitte nyt en kuullut ?Twilight-leffa.
En ole ollenkaan tietoinen, toivottavasti elän siihen asti kun maikkari lähettää telkkarista.

Voisikos Imagolaseja ja lyhyitä minimekkoja yhdistää. Tällä tavoin vastaantulijan katsekontakti pysyisi ylhäällä koska tunnetusti ihminen haluaa nähdä vastaantulijan silmät.
Toisaalta olen samaa mieltä Tildan kanssa, vain täydellisen kauniit barbie sääret oikeuttavat pukeutumaan kirjavan lyhyeen minimekkoon.
Barbin ollessa amerikkalaista unelmaa, eurooppalainen nainen saa huojentuneena pukeutua mieleiseen
*hieman yli polven pituiseen kangaaseen jossa on kaksi suu aukkoa leveä ja kapea ja annettakoon hänelle arviointi oikeus kummasta aukosta sukeltaa sisälle.

Kuulolaitteen puolesta -peukalo ylös !
Siihen voisi yhdistää värejä ja kuvia.
Ja oikeuttaisi kuulemaan vain valittuja ääniä.

salonkijuoruja kirjoitti...

Sama juttu, olen ihan kyllääntynyt noin lyhyisiin superminimekkoihin. Vähän pidempi ja kas, tuo malliesimerkkiksi voisi olla myös Carrien yllä Sinkkueläimissä. Noin lyhyet ovat sitä paitsi hyvin hankalia käyttää: ei voi istua, täytyy varoa kävellessä...

Twilightin suursuosiota olen minäkin ihmetellyt, mutta en ole perehtynyt kirjoihin (enkä elokuviin) joten ehkä niissä jotain sitten on.

Mutta imagolasit, minä haluaisin sellaiset! :) Mutta yritän olla nyt ostamatta mitää ylimääräistä, joten taitavat jäädä haaveeksi.

-ilona-

Turun Tilda kirjoitti...

Tessa: Ei tietenkään pitäisi! Eräs diktaattori päätti leffavalinnan, mutta en usko että olisin pitänyt kyseisestä leffasta, vaikka olisin nähnyt edeltäjät...

Uusi aamu: Mukavaa, että muillakin on samankaltaisia mielipiteitä. Eihän ne imagolasit ole keneltäkään pois, jokainen saa pitää ja toisinaan erehdyn luulemaan heitä oikeiden lasien käyttäjiksi. Mutta en silti ymmärrä...

Turun Tilda kirjoitti...

Liirum: Oikein hupaisa vastaus :D:D

Ilona: Kaksi kolmsesta yhteisymmärryksessä ;) Minä olen muuten palailemassa jälleen kymmenen vuotta vanhan kotelomekkoni käyttäjäksi, joka ulottuu ihan kunnolla polven alapuolelle :)