sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Manulle (ja meille kasarin lapsille)

Nyt hän sitten lähti. Meidän kasarin lasten THE Presidentti. Koko kansan Manu Suomen Turusta. Olihan se odotettavaa, ettei mikään ole ikuista, mutta kuitenkin. Tuo turvallinen pitkä mies hallitsi koko lapsuuteni Suomea.

 

Vasta myöhemmin koulussa tajusin, että tuo fundeeraava otsakiehkuramies oli arvostettu sen vuoksi, että hän teki itsestään (ja seuraajistaan) vallattoman. Vertaus Suomen perustuslain isään Kaarlo Juho Ståhlbergiin ei ole lainkaan mahdoton.

Koiviston ansiosta perustuslaillinen parlamentarismi vakiintui nykyisiin uomiinsa eikä Kekkonen ollut enää lasten suussa synonyymi presidentin viralle.


Kun suru-uutinen entisen valtiomiehen poismenosta saavutti kansan rivit, haastateltiin tietysti muita maamme eturivin poliitikkoja. Presidentti Tarja Halonen toi esille, että nyt olisi oiva hetki muistella, mitä muistoja Mauno Koivisto tuo mieleen.

No, minäpä kannan korren kekoon tämän pienen postauksen verran:

1. Lapsuudessa koin erittäin kiusalliseksi, että toinen nimeni on Tellervo. Juu - olen siis presidentin rouvan kaima, mutta sen lisäksi meidän luokalla oli erittäin isojalkainen poika, jota tietysti kutsuttiin Manuksi. Loput naittopuuhat sitten arvaatte...

2. Ennen yliopisto-opintoja pidin pakon sanelemana välivuoden, jolloin päädyin koulunkäyntiavustajaksi kouluun, jonka pihasta löytyy tänäkin päivänä presidentillinen huvimaja ja jonka eräässä luokassa tuleva presidentti kansakoulupoikana pulpetin penkkiä kulutti. Ehkäpä eräänä opetusurani huipentumana voisikin pitää sitä, että toimin itsekin sitten apuopettajana ja myöhemmin sijaisena kyseisessä luokassa :)

3.Mauno Koivisto urapolku on henkeä salpaava: satamajätkä, yliopiston opettaja, tohtori ja sitten presidentti kansainvälisillä areenoilla. Gorban ja Reaganin luottomies. Mutta tiedättekös erään vähän tuntemattomamman käänteen hänen urallaan?


Kyllä maar, Manu on tavallaan mun kollega, sillä hän on toiminut aikoinaan myös opona!

Mitkä ovat sinun muistosi Mauno Koivistosta?

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hei tokanimikaimani! Olen kokenut samoja häpeän tunteita toisesta nimestäni. Nimi on periytynyt minulle äidiltäni ja yllätysyllätys oma tyttäreni ei ole perinyt sitä minulta. Vieläkin nimi saattaa aiheuttaa hilpeyttä kun joku sen kuulee...

-Silkkiperho-