sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Puolimatkan krouvissa sekä pohdintaa raskausajan kauneudenhoidosta

Tervehdys!

Puolimatkan krouvissa kuulkaa ollaan! Huomenna koittaakin sitten se suuri päivä, nimitätin rakenneultra, jota on odotettu kuin kuuta nousevaa.

Moni tuttu on ihmetellyt, että "Ai, noinko pitkällä sinun raskautesi jo on". Itse taas tuntuu siltä, että aika lähinnä matelee. Alitajuntaisesti lasken viikkoja Alvarin raskauden mukaan, jolloin olin kalenterivuoden aikana kuusi viikkoa edellä tätä laskettua aikaa. No, fyysisen kokoni perusteella mennään hyvinkin samoilla viikoilla, mutta toivottavasti vauhti hidastuu jossakin vaiheessa!


Tässä kuvituksena muutama kuva eräästä viikonlopun asusta. Minua eivät haittaa yhtään nämä hieman viileämmät kelit. Ne ovat mitä oivemmat tällaisen vähän peittävämmän raskauspukeutumisen toteuttamiseen


Asun virkaa hoitivat samainen Indiskan trikoohame sekä syksyllä ostettu Me&I:n palleropaita ja siihen sointuva Pomp de Lux-panta. Zaran merinovillanuttu löytyi talvella Kårenin kirppiseltä muutamalla eurolla. Se on lemppareitani monikäyttöisyytensä vuoksi.


Huomenna pääsen myös pitkästä aikaa ihonpuhdistukseen; huomaan kauneudenhoitorutiinien laiminlyönnin runtelevan hieman jo henkistä hyvinvointiani. Raskausajan akne vaivaa edelleen, vaikka pahimmat paukamat ovat onneksi pysyneet poissa poskilta. Ajattelin myös kestovärjätä ripset ja kulmat - asia, jota en tainnut tehdä kertaakaan Alvaria odottaessani. Hiusten värjyystä (ja keikkauksestakin) on jo lähemmäksi puoli vuotta, ja nyt käyn taistelua sen suhteen, uskaltaisinko ottaa vaaleita raitoja raskausaikana. Tiedän, että moni ei mieti tällaisia ollenkaan; tekee, mitä lystää, mutta omat ikävät kokemukseni ovat rasitteena tällaisille päätöksille. En tosiaan haluaisi aiheuttaa sikiölle mitään ylimääräisiä rasitteita. Oma turhamaisuuteni ei saa mennä lapsen hyvinvoinnin edelle. Siksi olen vältellyt muun muassa hajuvesia, hiuslakkoja ja meikkaillutkin melko harvoin.


Toisaalta, jos äiti voi hyvin ja piristyy, niin voiko sikiökin silloin paremmin? Mitkä ovat kosmetiikan aiheuttamat todelliset uhat syntymättömälle lapselle? 

Mikä on sinun mielipiteesi?

Mukavaa uutta viikkoa!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Mä olen ymmärtänyt, että kemikaaleja saa paljon esim. uusista huonekaluista ja tietokoneen näppiksen kautta, joten siihen nähden meikit ovat vain pieni lisä.

Kaislakerttu

Turun Tilda kirjoitti...

Kaislakerttu: Näin varmasti on! Sinänsä kosmetiikka ei ehkä vaivaakaan, vaan tuo hiustenvärjääminen. Toisaalta tummat värit ovat muutenkin enemmän allergisoivia kuin vaalea vetyperoksiidista huolimatta ja jos raitoja ei laita ihan tyveen, niin se ei verenkiertoon mene.

Tuula / Tuula's life kirjoitti...

Hei Turun Tilda!
Ymmärrän hyvin, että olet jättänyt hajuvedet ja lakat käyttömättä. Pikkuinen tuleva on niin arvokas asia, että omat kauneusjutut ovat se kakkosjuttu.
Kivasti masusi näkyy tuossa kauniissa puolihameessa. Kaunis asu!
Liityn nyt lukijaksi "virallisesti". Åblogit - lipun alla kun olemme nyt molemmat. Tervetuloa kurkkaamaan kesää saarimökin maisemiin, t, Tuula / Tuula's life

Anonyymi kirjoitti...

Luonnonkosmetiikka on myös hyvä vaihtoehto, laadukkaita meikkejä löytyy esim. Zuii-merkiltä :)