keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Taas se raikaa (suvivirsi) niin kuin halki vuosisatojen

Rehevät niityt, kukkaloisto. Hetken päästä vapauteen kirmaava lapsijoukko. Kesän ensimmäinen jäätelö kiskalta. Vanhemmille jännityksellä esitelty todistus.


Ennen tätä kuitenkin: Vanhaan liikuntasaliin kannetut koivut, rehtorin kuivakka puhe. Yhteislaulu ja kurkkuun nouseva pala. Reippaat, tohkeat ekaluokkalaiset ja kauniit, kirkasotsaiset ylioppilaat. Kyynel isän silmäkulmassa. Missä välissä tuo meidän pieni kasvoi noin isoksi?


Suvivirsi, tuo ihana portti koulun ja kesän välillä. Minulle oli pieni yllätys, että Suomen ohella kyseistä virttä lauletaan myös ruotsalaisten koulujen kevätjuhlissa. Jälleen yksi yhtäläisyys maidemme kulttuureissa.


Pysähdyin miettimään tarkemmin suvivirren kulttuurista merkitystä. Loppujen lopuksi, ei ole mikään ihme, että laulu on vakiintunut syvästi molempiin maihin.

Suvivirren alkuperäiset sanat on otaksuttavasti kirjoittanut Gotlannnin piispa Israel Kolmodin kesäisellä saarnamatkallaan vuonna 1694. Perimätiedon mukaan hän sai niihin innoituksen Hångerin lähteellä lähellä Visbyä. Virren sävelmää on pidetty alunperin ruotsalaisena tai saksalaisena kansansävelmänä ja sen ruotsinkielinen versio löytyi nuotteineen jo vuoden 1695 virsikirjasta.

Suvivirsi otettiin hyvin nopeasti käyttöön myös Suomen puolella; olihan maamme tuolloin osa suurvaltaa nimeltä Ruotsi. Laulun suomensi virsikirjatoimikunnan puheenjohtaja Erik Cajanus jo vuonna 1700, ja se oli mukana jo vuoden 1701 virsikirjassa:

 Jo joutu armas aica
Ja Suwi suloinen
Joll caunist caiken paican
Caunista cuckainen.
Nyt armas Auring meitä
Taas lähte lähemmäx
Hän kuolleet hauto heitä
Jäll teke eläwäx.

  Ne nijtyn cuckat corjat
Ja Laiho laxosa
Nijn ylpiät Yrtti tarhat
Puut wehriät werasa
Ne meillen muistuttawat
Suurt hywytt' Jumalan
Jong caick ain nähdä saawat
Juur ymbär Wuoden ain.


Vaikka suvivirsi on merkittävä osa nykyisiä kevätjuhlaperinteitä, saa se aivan uuden ulottuvuuden, kun pysähtyy pohtimaan virren merkitystä sen syntyaikojen ihmisille.

Vuosina 1695-1697 koettiin Pohjois-Euroopassa sääoloiltaan harvinaisen sekavat vuodet, jotka tunnetaan myös nimellä suuret kuolon vuodet (eri asia kuin myöhemmin 1860-luvulla koetut suuret nälkävuodet). Taustalla vaikutti "pienenä jääkautena"  tunnettu ilmaston viileneminen (n. vuosina 1500-1800), mutta tähän vallinneeseen trendiinkin verrattuna kyseiset 1600-luvun lopun vuosien seuraukset olivat pohjolan ihmisille katastrofaalisia.

Esimerkiksi vuoden 1696 alkutalvi oli harvinaisen lämmin, ruoho kasvoi ja monet talonpojat alkoivat kylvötöihin. Maaliskuussa pakkaset tulivat kuitenkin uudestaan ja tuhosivat sen, mikä oli kylvetty. Runsas lumentulo sai aikaan valtavat tulvat. Uudet kylvöt myöhästyivät ja kesällä satoi kaatamalla, Paha halla iski puolestaan jo elokuussa.

Kun sato tuhoutui useampana vuotena peräkkäin, pettuleipää ja muuta hätäruokaa jouduttiin syömään yleisesti. Koirat ja hevoset olivat tappolistalla.  Ihmisten peruskunto heikkeni ja arvellaan, että esimerkiksi Suomessa väestöstä kuoli jopa kolmannes nälkään ja tauteihin. Tilannetta ei helpottanut se, että sadon tuhoutuminen sai liikkeelle suuret kerjäläislaumat, jotka entisestään levittivät tarttuvia tauteja. Joukkohaudoista ja nälkään sekä tauteihin kuolleiden ruumiista teidenvarsilla tuli suomalaisten arkipäivää. Syyllistyipä jotkut ihmisistä jopa kannibalismiin pahimman hädän hetkellä.

 

Edellä kuvattuun kontekstiin peilattuna on mahtanut tuntua ihmeelliseltä, kun sääolot vihdoin vakiintuivat ja kylvöt onnistuivat odotetunlaisesti. Ihminen, tuolloin usein hyvinkin uskonnollinen, ei voinut muuta kuin tuntea syvää kiitollisuutta jumalaansa kohtaan ja yhtyä kirkossa kiitosvirteen.

Minulle historia ja kulttuuri edustavat tiedon ohella suuria tunteita, luovuutta ja mielikuvitusta. Sieluni siivin pystyn suvivirttä laulaessani olemaan osa sukupolvien ketjuja, tuntemaan tuon 1700-luvun talonpojan nöyrän kiitollisuuden tai istahtamaan hetkeksi 1920-luvulla kansakoulua käyneen liinatukkaisen isoäitini viereen, joka kohta kirmaisi kesäniityille palmikot heiluen.

Tämän vuoksi suvivirsi on minulle tärkeä. Ja onhan se myös laulu, jota saa laulaa kovaa ja korkealta!

Mikä on sinun suhteesi suvivirteen?

Onnea kaikille valmistumistaan juhliville ja ihanaa kesäkuun alkua meille kaikille muille! :)

11 kommenttia:

Lotta kirjoitti...

Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Mä myönnän joskus skipanneeni sun historialliset pohdinnat, mutta tää kyllä kolahti. Suvivirsi on kaunis laulu ja osa kulttuuriperinnettä, toivon että sitä jatkossakin laulettaisiin kouluissa.

Suketus kirjoitti...

Pidän Suvivirrestä paljon, vaikka sillä ei olekaan minulle mitään uskonnollista merkitystä, koska en kirkkoon kuulu. Mutta sanat ovat kauniit ja toiveikkaat, ja laulu itsessään tietysti merkityksiä täynnä. Kovaa ja korkealta veisaten, totta kai, seuraavaksi taas tulevana lauantaina pieni pala kurkussa.

Nimetön kirjoitti...

Hei

Onhan meillä keskusteltu koko virren jättämisestä pois kevätjuhlien ohjelmasta. Jotkut pitävät sitä liian uskonnollisena samoin kuin jouluvirsiä monikultturisessa maassamme. Eikö meidän kuitenkin ole arvostettava ja säilytettävä omaa kultturiamme.

Muutama vuosi sitten kuuntelin ruotsalaisen musiikkitutkijan esitelmän. Hän sanoi, että Suvivirsi pitää paikkansa, vaikka Ruotsi on jo maallistuneempi yhteiskunta kuin Suomi. Olenpa nähnyt ja kuullut ruotsalaisen koulun kevätjuhlassa eri kulttuureista olevien oppilaiden laulavan tuota virttä.

Jäin eläkkeelle muutama vuosi sitten. Läksiäisissä laulettiin myös Suvivirsi juuri noilla vanhoilla sanoilla. - Tänäkin keväänä olen jos kerran ollut mukana, jossa virsi laulettiin nykysanoilla. - Aina se herkistää.

Nimetön kirjoitti...

Ihana postaus suvivirrestä. Tuli ihan uutta tietoa, vaikka opettaja olenkin ja suvivirttä on tullut laulettua kerran jos toisenkin.


Vakkari

Lotta kirjoitti...

(Siis eri Lotta kuin ensimmäisessä kommentissa. :) )

Minä pidän Suvivirrestä kovasti, juuri noista mainitsemistasi syistä - että se liittää laulajan niin konkreettisesti sukupolvien ketjuun. Monet muutkin vanhat virret toimivat samalla tapaa (Maa on niin kaunis -virressähän asia suorastaan eksplisiittisesti todetaan). Yleisestikin pidän eniten juuri 1600-luvun virsistä, joita virsikirjassa onneksi runsaasti onkin, mm. Paul Gerhardin kynästä. Ne ovat usein sanonnaltaan niin koruttomia ja vilpittömiä.

Turun Tilda kirjoitti...

Lotta: Kiitos rehellisyydestä ;)Noiden kyselyitteni perusteella otaksunkin, ettei kaikkia todellakaan kiinnosta nuo historia-aiheet, mutta kirjoittelen niistäkin osaksi ihan vain itseäni haastaakseni ja ajatuksia purkaakseni. Kiva kuulla, että joskus ne voivat yllättää positiivisestikin. Parasta on, että aina välillä joku lukija löytää blogin kautta uusia näkökulmia. :)

Suketus: Välillä mietin,että mahtavatko oppilaat koskaan aavistaa, kuinka tunteellinen hetki heidän valmistumisensa voi olla opettajillekin. En tiedä, onko se kovinkin epäammatillista, mutta liikutun kovasti ja tunnen usein haikeutta, kun koulu päättyy jonkin tietyn luokan kohdalta.

anonyymi: Kiitos ajatustesi jakamsesta. Olipa mielenkiintoista kuulla ruotsalaisia ajatuksia suvivirrestä. Jos kaikki uskonnollistaustaiset tekijät karsitaan pois kulttuuristamme, aika vähän jää kyllä jäljelle. Hyvä, että suurimmalla osalla ihmisistä on tässäkin asiassa järkikulta tallella.

Vakkari: Kiva kuulla :)

Lotta: Hauskaa, kun useampiakin samannimisiä löytyy lukijoista :)Tuo Maa on niin kaunis on kanssa ihana - juuri mainitsemastasi syystä. Tunnen jostain syystä vetoa vanhoihin virsiin, vaikka en niihin olekaan kovin hyvin prehtynyt. täytyypä selvittää tuo mainitsemasi säveltäjä!

Yleisesti tähän kommentointiketjun yhteyteen voisin vielä todeta, että ruotsalaiset velikullat ovat keksineet mieltä ylentävät ja parantavat yhteislauluillat jo ennen meitä (vai oliko Mikko Alatalo/ Tammerkosken sillalla kuitenkin ensin?). Ihmiset kaipaavat selvästi tietynlaista yhteyttä ja yhteisöllisyyttä ja vanhat tutut laulut kuten Kauneimmat joululauluthan ovat mitä parhain keino ravita mieltä. Lasken tähän samaan syssyyn tuon Suvivirren :)

Nimetön kirjoitti...

En koskaan ollut tullut ajatelleeksi, että suvivirsi on oikeasti virsi ja että siinä on uskonnollinen tausta, kunnes pappi ehdotti meille keväisiin häihin kirkkoon laulettavaksi suvivirttä. Se kolahti heti ja oli meille "ainoa oikea" vaihtoehto ja niinpä se herättää nykyään vieläkin enemmän ihania muistoja kuin aiemmin :)

Turun Tilda kirjoitti...

anonyymi2: Ihana muisto sinulla kyseisestä virrestä <3

Nimetön kirjoitti...

Tuolla edellä nimimerkki Lotta pohti, olisiko Mikko Alatalo ollut ensimmäinen yhteislaulultojen vetäjä. - Eipä ollut. Helsingissä Soutustadionilla on laulujailtoja järjestetty jo 1950-luvulta lähtien. Niitä on radioitu jo ennen television tuloa. Muistan sellaisia lähetyksiä jo 1930-luvulta - Mallina saattoivat olla Ruotsin Skanssenin lauluillat.

Nimetön kirjoitti...

Anteeksi, edellisessä vuosikymmenet keikahtivat. Lauluitoja on järjestetty 1930-luvulta lähtien. Muistan niitä jo 1950-luvulta lähtien.

Turun Tilda kirjoitti...

anonyymi: Minä se pohdin noita yhteislauluiltoja, ei Lotta. Kiitos mielenkiintoisista tiedoista, minulle ihan uutta. Malli tuli sitten kuitenkin Ruotsista :)