perjantai 8. tammikuuta 2016

Luopumisen haikeutta

Perjantaista!

Niin siinä sitten kävi, että uudenvuodenpäivänä päättyi taipaleeni vanhimman lapseni imettäjänä. Äidiltä pääsi itku, pojalta ei.

Nyt, kun imetystaivaltamme voi tarkastella retrospektiivisesti, totean, että ensimmäinen neljä, viisi kuukautta olivat täyttä helvettiä. Maitoa kyllä tuli, mutta kaikki muu tökki: pojan imuote, imetysasennon löytäminen ja kaiken huippuna olivat ne neljä rintatulehdusta (,joista ensimmäinen kärvisteltiin 40 asteen kuumeessa).


Jossain vaiheessa kuitenkin havahduin: Imetys sujuu! Tämähän on ihan mukavaa! Kärvistely sen suhteen, että päästäisiin edes suositeltuun kuuteen kuukauteen muuttui ensin rennoksi tissittelyksi ja lopulta harmitukseksi ja kaihoksikin siitä, että kohtako tämä loppuu.

Kehoni ei ainakaan tämän imetyksen kohdalla ole ollut selkeästi sitä kaliiperia, että maidontulo vain ehtyisi ja poika harmissaan sylkisi tissin suustaan, kun saa mukista juoman helpommin. Ei, maitoa tulvi ja poika imi hartaana silmät kiinni nautiskellen. Minäkin opin rakastamaan yhteisiä läheisiä hetkiämme ja surkuttelin, että milloin tämä läheisyys tulisi tiensä päähän.

Imetyskokemuksen positiivisuutta nostaa varmasti se, että mieheni on ollut koko ajan tukena ja tsemppaajana. Esimerkiksi, kun toukokuussa (Alvarin ollessa 8 kk) jätimme yöimetyksen pois, mieheni nukkui pojan kanssa kriittiset raivoyöt. Ilman kunnon yöunien suomaa rauhaa imetys olisi varmasti loppunut aiemmin jo omasta aloitteestanikin. Mieheni ehto imetykselle oli ainoastaan se, että kunhan poika ei tule suusanallisesti luonnontuotetta vaatimaan; siihen mennessä touhu olisi lopetettava ;) No, Alvari ei ehtinyt oppia puhumaan ennen imetyksen loppumista, mutta se olisi kyllä ollut mahdollista.

 

Joulukuussa Alvari sairasti kaksi flunssaa, joista toiseen kuului erittäin kova kuume. Siksi annoimme rintaa myös öisin, jotta nesteytys olisi toiminut. Tämän "repsahduksen" seurauksena poika alkoi itkeä hanakammin perääni vähän joka mutkassa ja päätimme että nyt alkaa grande finale pojan vieroituksen suhteen. Joulun alla pääsimme vaiheeseen, jolloin jäljellä oli enää unimaito. Pelkäsin kauheasti myös sitä, että rintani pakkaantuisi vähenevän imutuksen takia. Koputan puuta ja totean, että onneksi näin ei käynyt.

Ja viimein uutena vuotena poika söi tukevan iltapuuron, joi isin sylissä nokkamukista unimaidon, sai isiltä myös kokonaisvaltaisen vauvahieronnan. Minä istuin surkeana toisessa huoneessa ja mietin, miten kävisi.

Ei käynyt mitenkään. Poika nukahti ja nukkui koko yön. Näin on käynyt kaikkina muinakin iltoina tavanomaista pientä itkeskelyä lukuunottamatta. Ehkä poika olikin kypsynyt lopetukseen äitiään paremmin. Minä koin hetken jo itseni ihan tarpeettomaksi (mutta kai ne hormonit vo toimia tässäkin tilanteessa?).



Onneksi pieni mies ei ole kuitenkaan hylännyt äitiään. Hän tykkää onneksi istua sylissä ja myös halia:) Äidin iso-pieni kakadutöyhtöinen ukko! <3 br="">

Ps. Postauksen kuvituksena on muutamia joululahjojamme: Alvarin lisäksi myös äidillä ja iskällä on nykyään reiskat! Olimme skeptisiä niiden suhteen, mutta turhaan! Ne ovat ihan parhaat postilaatikko-, vauvannukutus-, kynttilälyhdyn sytytyskengät!

Alvari sai puolestaan joululahjaksi hienon Lego Storage-laatikon. Miellyttää myös äidin silmää. Nyt haaveilen tuohon päälle asetettavasta saman sarjan pienemmästä Azurin sinisestä laatikosta. :)

5 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Menipä teillä hienosti! Selvästi pikkumies oli valmis tähän muutokseen. :)

Ihailen myös, kuinka paljon näit vaivaa ja panostit imetyksen onnistumiseen, vaikka ekat kuukaudet oli todella rankkoja.

Mun täytyy myöntää, että mulle imetyksen lopettaminen on ollut pääsääntöisesti helpotus. Loppua kohden siitä on tullut jopa rasite, kun en meinaa jaksaa enää maidosta raskaita rintoja (75 G), pukeutumisrajoituksia ja tiettyä sitovuutta. Se vapauden tunne, kun saa kehon takaisin itselleen ja kuppikoko pienenee...Silloin aloitan myös laihdutuksen ja on niin kivaa päästä takaisin raskautta edeltäviin mittoihin -edes hetkeksi ennen seuraavaa raskautta ja vauvavuotta. :)

Esikoista imetin 2 vuotta ja kakkosta imetin 1,2 vuotta.

Kolmannen vauvan kanssa imetys loppui kuin seinään 9 kk iässä vakavan sairastumiseni vuoksi ja silloin se kyllä kirpaisi. Mutta oli pakko hyväksyä realiteetit ja mennä niiden mukaan. Olin sairaalahoidossa pari viikkoa ja vauvalle haitallisen lääkityksen alkaessa sain pillerin synnytysosastolta, joka lopettaa maidontuotannon. Haikeana nielaisin tuon pillerin ja siihen loppui imetys. Pieni surkea hetki se oli ja kova ikävä kotona odottavia lapsia.

Tätä neljättä vauvaa, joka syntyy ihan pian, toivon pystyväni imettämään n. vuoden ikään asti. Aina se ei ole omissa käsissä ja yllätyksiä voi tulla vastaan, mutta tämä olisi toiveeni. :)

Kiitos aivan ihanasta blogista!!

Karkkis kirjoitti...

Meillä hankala alkutaival ei ollut yhtä pitkä kuin teillä, mutta kyllä minunkin ajatukseni imetyksen suhteen ovat ehtineet muuttua kärvistelystä, ihan mukavan homman kautta siihen, että en toivo, että se loppuisi vielä pitkään aikaan. Mutta tietty sitovuus tässä kyllä on, kun ei noita kiinteitäkään viekä hirveästi uppoa. Onneksi ja valitettavasti tämä on kuitenkin lyhyt aika.

Turun Tilda kirjoitti...

anonyymi: Kiitos lämpimästä kommentitsa ja omien kokemusten jakamisesta. Imetys, kuten niin monet muutkaan asiat elämässä eivät tosiaankaan ole aina omissa käsissä. Niillä reunaehdoilla mennään, jotka osuvat kohdalle! Muiden valinnoille on helppo tuhahdella, jos ei tiedä näitä rajoitteita. Kaikkea hyvää teidän perheelle ja onnellista loppuodotusta :)

Karkkis: Tuo viimeinen lause on niin kuvaava! Onnellista imetyksen jatkoa teille :)

Kikka: Luin sun kommentin ilolla, mutta postin sen, kun Alvari esiintyikin omalla nimellään ;)

Forelli kirjoitti...

Byäähh! Täällä alkaa olla myös ajankohtaista imetyksen lopetteleminen, ainakin öiden osalta. Päivisin on vaikee olla antamatta rintaa kun toinen sitä pyytää ja päivän pojan kanssa kotona kökin. Kiitos tästä tekstistä, sain vinkkejä miten voitaisiin asiassa edetä. (Mullakin ekat puoli vuotta imetys oli todella kivuliasta touhua jatkuvien tukoksien vuoksi..)

Kikka kirjoitti...

Hups, anteeksi! Hyvällä syyllä poistit kommentin, koetan olla tarkempi jatkossa! :)