Bloggailutauko on venynyt jälleen pitkittyneen flunssan ja muuten vain ylen nuutuneen olon vuoksi. Vaikka kevääntuloon on liittynyt paljon kaikkea riemullista, olen joutunut työelämässä kohtaamaan uudestaan pelkojani ja epävarmuuden kokemuksia, ja paikoin jopa kyseenalaistamaan työni mielekkyyden. Lukion filosofian opetus ei vain ole heiniäni, ja omaan keskinkertaisuuteeni tuskastuneena olen ajatellut monasti taas alan vaihtamista. Toki parempina päivinä uskon, että kaikesta piinallisuudestaan huolimatta tälläkin työkokemuksella voi olla merkitystä tulevaisuudessa. Sen lisäksi oman alan tunnit ovat tuntuneet lasten leikiltä... Mihinkään ylimääräiseen en ole kuitenkaan onnistunut itseäni suostuttelemaan.
Tässä mielessä sairasloma tuli ihan tilauksesta. Vappu meni kylläkin sivu suun, mutta olon kohennuttua marssin maanantaiaamuna kirjahyllylle ja päätin, että luen vihdoin jonkin sinne hamstraamani kirjan, kun kerrankin on aikaa. Luulin päätyväni johonkin kevyehköön romskuun, mutta käteeni tarttuikin hieman hevimpi lukukokemus. Luetaan sitten vaikka ammattitaudiksi, että fakta- / kokemustieto kiinnostaa paikoin jopa enemmän kuin fiktio.
Kirja, jota siis aloin lukea oli toimittaja, elokuvaohjaaja Imbi Pajun teos Torjutut muistot, joka on niin henkilökohtaisella kuin yhteiskunnallisella tasolla tasapainotteleva kuvaus Virosta ensimmäisen itsenäisyyden ja neuvostomiehityksen ajoilta. Kirja perustuu Pajun samannimiseen dokumenttielokuvaan, jota on esitetty erilaisilla elokuvafestivaaleilla ympäri maailmaa. Wikipedian mukaan Pajun teos on Ruotsissa otettu koulujen oppimateriaaliksi kerrottaessa kommunismin rikoksista.
Paju kertoo kirjassa äitinsä suvun tarinan. Hänen perheensä joutui tuhansien muiden lailla syytetyksi rikoksista Neuvostoliittoa kohtaan ja kyyditetyksi Siperian vankileireille. Torjutut muistot on siis hyvin henkilökohtainen teos, joka ei myöskään noudata perinteisen historiankirjoituksen sääntöjä vaan hyödyntää muun muassa psykologiaa, psykoanalyysia, kaunokirjallisuutta, filosofiaa sekä yksittäisten ihmisten muistoja raottaakseen menneisyyden verhoja. Toisaalta tämä henkilökohtainen taso kertoo jotakin yleisemmin virolaisten kokemuksista valtiollisen terrorin alaisina.
Pajun henkilökohtainen ote näkyy teoksessa esimerkiksi siinä, että hän kertoo kirjassa, kuinka pienenä lapsena heräsi usein öisin äitinsä tukahtuneisiin huutoihin. Äiti ajautui yhä uudestaan unissaaan keskitysleirikauhujen keskelle (Paju käyttää kirjassa nimenomaan sanaa keskitysleiri Siperian Gulag-järjestelmästä ja sitähän se oli). Vanhemman nuoruudessaan, Viron saksalais- ja venäläismiehitysten aikoina, kokemat kauhut saivat aikaan sisäänpäin kääntyneen surumielisen katseen. Tuo sama tukahdetettu tuska näytti heijastuvan myös muiden miehityksen aikakauden kokeneiden läheisten kasvoille. Mistään ei kuitenkaan kyetty puhumaan, ja vuosikymmeniin se ei ollut tietenkään edes turvallistakaan. Pieni lapsi ei kuitenkaan voinut tietää, mistä öiset huudot ja synkkyys johtuivat. Nuo edellisten sukupolvien kokemat kauheudet siirtyivät samalla myös nousevien sukupolvien taakaksi. Paju katsookin, että kansakunta pääsee aidosti eteenpäin vain traumansa selvittämällä. Motivaatioksi elokuvan ja kirjan teolle nousi myös halu tehdä oikeutta kärsineille, vääryyttä kokeneille ihmisille. Vähimmäinvaatimus on, että heidänkin äänensä tulee vihdoin, edes haudantakaa kuultua ja heidän kohtalonsa muistettua.
Aidik, Burhard, Karlip, s. 5.3.1895, virolainen, Tartonmaan Kudinan kunta, työskenteli mustveessä pankinjohtajana. Vangittu ja viety Sverdlovskin obl. Sosvan kuolemanleirille, kuollut estutkinnan aikana 2.12.1941. (Pidätetty ilmeisesti suojeluskuntajärjestön jäsenyyden vuoksi).
Grosevoi Igor, Nikolaevits, venäläinen, s. 24.2.1897 Riiassa, asianajaja. PÅidätetty vuonna 1941, karkotettu erikoisneuvottelun perusteella kesäkuussa 1944 pykälät 58-10, 58-11, kuolemantuomio pantu täytäntöön 10.11. 1944 Kirovissa.
Noor, Salme kustasin tytär, s.25.12.1894 Järvamaalla Karedan kunnassa. Ammatti: toimihenkilö, vangittu 14.06.1941. Tuomittu Neuvosto-Venäjällä erikoisneuvottelun perusteella 4.3.1942, pykälä 58-13. Kuolemantuomio rangaistuspaikassa Sevurallagissa 24.4.1942. (Salme oli ollut sairaanhoitajana Viron vapaussodassa ja kuulunut naiskodukaitseen.)
Aidnik, Karin, Burhardint, s. 16.10.1941, kyyditetty samana vuonna vastasyntyneenä, äidin kanssa samassa paikassa, vapautettu 15-vuotiaana 12.4.1956.
Nuori itsenäinen Viro oli ensimmäisen tasavallan aikaan ollut aktiivinen kansalaisyhteiskunta. Vähimmistöjen oikeudet oli otettu erinomaisesti huomioon maan demokraattisessa järjestelmässä ja kansalla oli halu sivistää itseään ja kehittään maataan. Viroon muodostuikin monipuolinen kansalaisjärjestöjen kenttä; sanoma- ja aikakauslehtiä luettiin ja kansainvälisiä ystävyysseuroja perustettiin. Kun Neuvostoliitto irtisanoutui toisen maailmansodan myötä kaikista maidenvälisistä rauhansopimuksista ja Viro ajautui vaihe vaiheelta Neuvostotasavallaksi, uudet vallanpitäjät valikoivat kyyditysterrorin uhreiksi juuri niitä henkilöitä ja perheitä, jotka olivat olleet nuoren virolaisen yhteiskunnan rakentajia, kansalaisaktivisteja. Heidän suurin rikoksensa oli ollut halu kehittää omaa itsenäistä maataan kohti menestystä.
Imbi Paju nojautuu työssään osittain arkistojen viranomaismateriaaliin, mutta kritisoi sellaisia tutkijoita, jotka aukottomasti nojaavat vain erilaisiin neuvostopropagandan kyllästämiin aineistoihin. Hänen mukaansa kommunistisen järjestelmän disinformaatio oli edennyt niin syvälle menneisyyden jäämistöön, että se huijaa lukijaansa. Historiaa vääristeltiin tarkoituksella ja Virossakin toimi puolueen palkkalistoilla tutkijoita, jotka tarkoituksella muokkasivat totuutta jälkipolville. Pajun mukaan totuudellisemman historiantulkinnan löytämseksi olisi haastateltava vielä elossa olevia neuvostomiehityksen uhreja. Moni on ollut mykkä koko ikänsä, mutta Paju toivoo kirjassaan, että Torjutut muistot olisi askel uskaltamisen tielle.
Mielestäni Pajun kirja oli erittäin rönsyilevä, unenomaisia kuvia maalaileva teos. Se oli 300-sivuisena raskas, mutta silti peräti päivässä luettava. Ehkäpä aiheen mielenkiintoisuus ja Viron historian osittainen tunteminen mahdollistivat omalla kohdallani pahimpien sudenkuoppien välttämisen. Pajun teos on erittäin läheistä sukua myös Sofi Oksasen Puhdistukselle (oma pohdintani kirjasta löytyy täältä). Siinä, missä Oksanen pukee aiheen fiktion muotoon Paju lainaa suoraan aikalaisia. Kyseiset naiset ovatkin tehneet yhteistyötä artikkelikokoelman Kaiken takana oli pelko. Kuinka Viro menetti historiansa ja miten se saadaan takaisin tiimoilla. Sitä kirjaa en ole lukenut, mutta noussee listalleni. Toivon todellakin, että tuo uutuus sisältää entistä enemmän rohkaistuneiden ääniä.
Heräsikö sinulle ajatuksia Pajun teoksesta joko tämän postauksen tai oman lukukokemuksen myötä?
kuvalähteet: 1, 2
Viranomaislainaukset ovat suoraa lainaa Pajun teoksesta Torjutut muistot.
5 kommenttia:
Kyseistä Pajun kirjaa en ole lukenut, mutta Yleltä tuli viime kesänä juurikin noihin Viron tasavallan historian ensimmäisiin vuosiin, maailmansotien välille, sijoittuva TV-sarja. Pidin siitä kyllä todella paljon.
Kovat ovat olleet Viron historian vaiheet, yllättävän vähän niitä koulun historiantunneilla käsiteltiin.
Viron vaikeista vuosista lukiessa, ei voi välttyä pohtimasta mikä olisi voinut olla Suomen kohtalo, jos...
Mietin usein näistä asioista lukiessani, kuten Lounakin, miten pienestä se lopulta oli kiinni, ettei Suomelle käynyt samoin kuin Baltian maille. Varmaan juuri siitä syystä erityisesti Viron kohtalosta ja historiasta lukeminen on erityisen järkyttävää ja koskettaa ihan eri tavalla, ajatuksella "tämä voisi olla meidänkin maamme historiaa".
Nää on niitä juttuja joita äidiksi tultuani en ole kyennyt kuvittelemaankaan lukevani. Nuorempana oma kuori oli kovempi ja sitä pystyi torjumaan kauheudet kauas itsestään. Tänä päivänä näkee kaiken omien lastensa kautta. Varmasti hyvä, että tämä teos on kirjoitettu ja hyvä, että joku sen pystyy lukemaan. Mä en tajua, miten olen joskus maailmassa lukenut kaikki Auschwitzin tyttöorkesterit sun muut. Ei tulis tänä päivänä mitään.
Huh, minulle tuli mieleen, että Viro on maa, jonka historiasta saisin kyllä olla kiinnostuneempi: Siellä on tapahtunut niin paljon niin lyhyessä ajassa ja ihan vasta äsken. Olisi kiva lukea vaikka tämä Paju, Oksasta ja vielä jotain muuta Viron historiaan liittyvää, niin voisi paikata nämä aukkonsa tietämyksessä...
Louna ja Verna: Hei, muistan tuon sarjan hämärästi. Taisin itsekin katsoa sitä ainakin yhden osan verran.
Viron historia on jäänyt pimentoon suomalaisilta, johtuen kylmän sodan vaikutuksista molemmissa maissa. Kuitenkin tuskin minkään muun maan vaiheet ovat olleet amalla tavalla samansuuntaiset kuin Suomen ja siksi jossittelu kohtalostamme on paikallaan. Itsekin pohdin sitä Oksasen Puhdistus-postauksen yhteydessä oman sukuni vaiheiden kautta.
Kutri: Mielenkiintoinen näkökulma. En tosiaan osaa kommentoida, kun en äiti ole. Katsotaan, miten minulle käy, jos saan lapsia. Varmasti näkökulma tosiaan muuttuu!
Tessa: nyt on tullut lyhyellä aika välillä tosiaan paljon hyvin kirjoitettua matskua Viron menneisyydestä, joten ei tarvitse välttämättä tarttua edes niihin paksuihin pölyisiin yleisteoksiin. Suosittelen lämpimästi Puhdistusta :)
Lähetä kommentti