Meillä tämän vuoden mittumaari on mennyt omalla painollaan. Periaatteessa kaikki meni mönkään miehen työkiireiden, risaisten öiden ja huonojen kelien vuoksi, mutta näkökulmaa hieman kallistaen elämä näyttääkin ihan mukavalta: aattoiltana saatiin aikaiseksi perheretki naapurikunnan suopursumeren keskelle ja siellä pieni maastoautomies saattoi pöristellä liikaa energiaansa noilla pikkuisilla pitkospuupoluilla. Loppuillan kruunasi vielä aikuisten sushiyöpala kotosalla. :)
Vaikka väsymys ja kodin sotkut saivatkin hetkeksi kyynelpadot auki, oli helpottavaa huomata, että saimme kiukkupärähtämisen sijaan puhallettua yhteen hiileen ja käännettyä hienoisen juhlatunnelman päälle.
Lapsiperheen arjen työläys onkin oikeastaan lävähtänyt kunnolla tässä viimeisen parin kuukauden aikana. Aavistelen, että tämä rakas bloggausharrastukseni ei välttämättä voi jatkua enää kauaa samanlaisena. Nyt mennään ihan postaus kerrallaan.
Olen palaamassa täyspäiväiseen työelämään vuoden päästä kesäkuussa. Pientä esimakua kaksilapsisen perheen ansioäitiydestä saan tulevana syksynä yhden jakson verran; tuolloin tosin mieheni pitää lomansa ja isäkuukauden loput viikot. Lokakuun alussa palaan kotiin vielä hoitovapaalle loppu lukuvuodeksi. Sen jälkeen elämä muuttunee sellaiseksi, että blogi on pistettävä pakettiin, niin haikeaa ja vaikeaa kuin se onkin.
Mutta mihin viittaan tuolla otsikolla?
Yleensä blogin synttäripäiväpostauksissa minun on ollut tapana katsoa taakse päin ja pohtia bloggaamisen merkitystä itselleni. Olen nyt juhannuksen jälkeen postaillut Tildan vaiheita yhteensä yhdeksän vuoden ajan. Se tuntuu ja onkin hurjan pitkä aika, ihan bloggausilmiön tuoreuteenkin rinnastettuna, vaikka toki tunnen minua paljon pidempäänkin bloganneita henkilöitä. Mutta varsinkin, kun käänsin tuon numeraalisen ilmaisun prosentuaaliseksi, niin suorastaan kauhistuin - olen blogannut jo 25 prosenttia tähän astisesta elämästäni. Siis minä, joka en koskaan onnistunut pitämään päiväkirjaa tms.
Sinänsä tämä harrastus on ollut kirjoittamisesta pitävälle ihmiselle oivallinen, kuten niin monesti olen aikaisemminkin todennut. Harmi vain, että tämä on harrastuksena melko työläs.
Mutta juhlistettaisiinko yhteistä taivaltamme pikkuisen siten, että te pitkäaikaiset lukijat valottaisitte, mitä tämän yhdenksän vuoden aikana teille on tapahtunut?
Olisi kiva kuulla varsinkin sellaisten lukijoiden vaiheista, jotka olette olleet mukana jo kun asuin vielä Tildana Turussa? Toki kaikki muutkin ovat ilomiellä toivotettuja kirjoittelemaan kommenttiboksin puolelle :)
Omiin vaiheisiini ovat kuuluneet muun muassa naimisiin meno, häämatka, muutto maalle, gradun valmistuminen, opo-opnnot, ensimmäisen lapsen menettäminen sekä Alvarin ja Kaislan syntymät sekä toki paljon muuta.
Olisin siis kiitollinen kaikista pienistä elämäntarinoista - 25 prosentin tai plus/miinus ;)
Iloista juhannuksen jatkoa!
20 kommenttia:
Ilmiselvästi olen lukenut blogiasi jo häämatkasi ajoilta. Vau.
Mitäs minulle onkaan tapahtunut seitsemän vuoden aikana? Ainakaan en ole vakiinnuttanut tänne mitään nimimerkkiä :)
Olen tavannut mieheni. Tehnyt opehommia, hakenut opokouluun kahdesti (en päässyt...), yrittänyt raskautua ja nyt odotan esikoistamme.
Voi ei, tulee ihan liian haikea fiilis ajatuksestakin, että tämä blogi loppuisi. Mutta sellaista se elämä on -aika aikaansa kutakin ja muutoksesta toiseen kulkemista :)
Mitähän mulle on tapahtunut 9 vuoden aikana hmmh...9 vuotta sitten kesällä olin 24-vuotias ja odotin esikoista. Raskauspahointi oli hurja kokemus, oksensin kadulle, kaupan lattialle ja vietiinpä mut ambulanssilla sairaalaankin, kun menin niin huonoon kuntoon. Mutta siitä selvittiin ja syksyllä ihana vauva syntyi.
7 vuotta sitten mies sai siirron toiselle puolelle maapalloa ja maallinen omaisuus laitettiin 10 matkalaukkuun.
Viimeisen 6 vuoden sisällä saimme 3 lasta lisää.
Elämäni on kiireistä ja onnellista, useimmiten kaaottista suurperheen kotiäidin elämää. Korkokengät ja jakkupuvut on kaapissa. Ehkä joku päivä uudelleen on niiden aika.
Blogit ovat olleet "henkireikä", kun miehen työn takia aikani ei ole riittänyt muihin harrastuksiin. Kun lapset on illalla laitettu nukkumaan, olen päässyt huilahtamaan ja kuinka mielenkiintoista ja viihdyttävää luettavaa ja katsottavaa on mm. sinun blogisi ollut.
Kiitos näistä vuosista, toivottavasti jatkoa on luvassa! ;)
Voi, tässä kun eletään jotakuinkin samaa elämäntilannetta niin on surku ajatella, että kohta ei luettavaa tulekaan.. Itsehän en pysty kirjoittamaan näinkään useasti.
Mitäs tässä on tapahtunut...Muutto Japaniin, sieltä Englantiin ja nyt majaillaan jenkkilässä. Perhekoko on tuplaantunut kahdesta neljään, uusia tuttavuuksia on tehty, monien kanssa ystävystytty, hienoja kokemuksia on kerätty..
Ihanaa kesänjatkoa!
Minäkin olen lukenut blogiasi jo Turun ajoista lähtien. Oma tieni on vienyt USA:han reiluksi kahdeksi vuodeksi, ja pikaisen Suomi-pyrähdyksen jälkeen Skotlantiin, jossa olemme asuneet pian kolme vuotta. Olen ostanut asunnon ja myynyt sen, saanut tyttären ja kipuillut ammatillisen identiteettini kanssa. Vieläkään en tiedä, mikä minusta isona tulee...
Arya (elamanivuosi.blogspot.com)
Turun ajoista lähtien minäkin olen lukenut blogiasi. Ehtinyt valmistua ammattiin, vaihtanut paikkakuntaa kolme kertaa. Esikoisen sain keväällä 2014, ennenaikaisena ja nyt kuopuksen laskettuaika on muutaman päivän sisällä. Olen samaa ikäluokkaa kanssasi, akateemisesti koulutettu, mutta täysin eri alalla kuin sinä. Jonkinlaista vertaistukea lapsiperhearkeen. Kirjoitat hyvin vaikeistakin asioista.
Jään todella kaipaamaan blogiasi mikäli päädyt sen lopettamaan;toivon mukaan et. Blogisi on ollut niin aito elämän kuvia kauniina ja välillä surullisenakin, olet avannut oven kulttuuriin ja kierrätykseen ja Turun ympäristöön.
Mitä minulle sitten on noina vuosina tapahtunut;
olen opiskellut aikuisiällä lisää ja saanut itselleni uuden toivomani ammatin, muuttanut mieheni kanssa kaksi kertaa saman kaupungin sisällä uuteen kotiin, ollut töissä kahdessa eri kaupungissa uudessa ammatissani, elämäni on ollut välillä seesteistä ja välillä kuten kuuluu elämään yhtä vuoristorataa iloineen ja suruineen, olen ollut näinä kaikkina vuosina onnellinen että rinnallani on ihminen, jonka kanssa koen joka päivä elämän antia, uteliaana katson ja katsomme yhdessä tulevaan.
Juhannuspostauksesi on jälleen niin aito kuvaus ja kaunis kirjoitus arjesta ja juhlahetkistä elämässä pienistä ja isoista asioista.
Ihanaa kesää sinulle ja odotellen uutta postausta niinkauan kuin niitä sitten tulla tupsahtaakin. HeidiS
Olen ollut mukana jo vuosia. Joskus kävi niinkin, että Opettaja-lehdessä julkaistiin opeaiheiseen postaukseesi kirjoittamani kommentti. Olisikohan aiheena ollut se, miten on päätynyt opettajaksi.
Olen näiden vuosien aikana mm. valmistunut opettajaksi ja ollut töissä neljä vuotta. Työvuosien välissä sain lapsen ja olin hoitovapaalla 1,5 vuotta.
Olitteko muuten Kuhankuonolla ihailemassa suopursumerta? Kovasti näytti samalta paikalta.
Toivoisin kovasti, että jaksaisit jatkaa edes satunnaista postaamista! Tämä blogi on ollut yksi "tavallisimmista" ja lähinnä omaa elämääni liippaavista (kaikkien niiden siloteltujen elämä-on-viimeistä-piirtoa-myöden-täydellistä-blogien rinnalla). Ymmärrän kuitenkin erittäin hyvin, jos arjen keskellä aikaa ei riitä enää meidän lukijoiden ilahduttamiseen. Insta-tili lyhyiden tarinoiden kera olisi kiva!
Olen seurannut blogiasi Turun ajoilta lähtien. Itse olen yhdeksän vuoden sisällä tehnyt unelmien matkan Australiaan, saanut vakkarityön, potenut lapsettomuuden tuskaa ja käynyt läpi hoitokertoja toisensa jälkeen, saanut koeputkivauvan, ostanut talon, saanut yllärivauvan, totutellut kahden lapsen äitinä olemiseen, juossut maratonin, ollut arjen oravanpyörässä (lapset-työ-koti-mökki-harrastukset-parisuhde-vanhenevat vanhemmat). Ja oravanpyörä jatkaa pyörimistään.
Minäkin olen tainnut lukea blogiasi ihan alusta lähtien, koska muistan häävalmistelutkin.
Olen näiden yhdeksän vuoden aikana muuttanut Turusta Helsinkiin, valmistunut, saanut työpaikan, toisen ja kolmannenkin, elänyt pätkätöiden puristuksessa, matkustellut paljon ympäri maailmaa ensin kavereiden ja sittemmin miehen kanssa, jonka tapasin myös tänä aikana. Viime vuonna sain myös vakituisen työpaikan kiinnostavasta yrityksestä ja samaan syssyyn aloitin myös opo-opinnot.
Olisi kiva lukea blogiasi jatkossakin, mutta oman jaksamisen kustannuksella sitä ei tietenkään kannata tehdä. Instagram on hyvä kanava myös, joten todella kiva jos päivän asuja ja fiiliksiä näkee jatkossa sitä kautta.
Oi apua, minä olen tainnut lukea blogiasi ainakin häistäsi alkaen. Yhdeksän vuoden aikana olen työskennellyt opena kahdessa eri koulussa, josta toisessa myös rehtorina. Olen valmistunut maisteriksi ja opiskellut siihen päälle vielä kaikkea kivaa melkoisesti. Kokenut työuupumuksen ja päätynyt sen seurauksena jäämään hetkeksi pois työelämästä. Syksyllä aloitankin uusien haasteiden parissa.
Asunut kolmessa eri asunnossa, joista tämän viimeisimmän omistamme itse. Laittanut makuuhuoneeseen tapetin, jonka huomasin vasta jälkikäteen olevan sama kuin sinun olohuoneessasi. Olin siihen kaiketi blogisi kautta ihastunut. Olen tehnyt kolmisenkymmentä ulkomaanmatkaa puolisoni kanssa, jonka kanssa olen kihlautunut yhdeksän vuotta sitten ja mennyt naimisiin seitsemän vuotta sitten.
Olen toivonut omaa lasta ja pettynyt, kipuillut lapsettomuuttani ja oppinut ymmärtämään, että lapsetonkin on arvokas ihmisenä. Olen ollut huoliteltu mekkotyttö ja viime aikoina enemmän käytännöllinen farkkuihin pukeutuva kolmekymppinen.
Yhdeksän vuoden aikana on tapahtunut todella paljon. Se on ollut vakiintumisen ja oman tietn löytämisen aikaa. Sen ymmärtämistä, että ei ole yhtä ainoaa tapaa elää. Että on ok vaihtaa mielipidettä. Että elämä on matka,jota ei voi liikaa suunnitella etukäteen.
Kiitos sinulle Tilda näistä yhdeksästä vuodesta ja toivottavasti saamme sinua jatkossakin seurata jotakin kautta, vaikka sitten instagramissa. (Liityin siihen itse tänä keväänä, onpa koukuttava palvelu :)
Minulle itselleni ei ole tapahtunut yhtikäs mitään. Mutta lapset ovat viettäneet rippijuhlat, yo-juhlat, käyneet armeijan, muuttaneet kotoa, alkaneet opiskella, löytäneet puolisoehdokkaat, eronneet, kihlautuneet... Minä olen opettanut ja odottelen eläkepäiviä.
Yhdeksän vuotta? Yhdeksän vuoden ajan ainakin olemme olleet ystäviä, sillä muistan vielä hyvin kun kerroit suunnittelevasi blogin avaamista. :) Muistaakseni olin kannustava!
Yhdeksän vuoden aikana olen muuttanut monta kertaa, aloittanut uudet opinnot, päätynyt jatko-opiskelijaksi, tehnyt väitöskirjan ja sen ohella saanut tehdä paljon antoisia asioita, kerännyt itsevarmuutta ja vahvistanut käsitystä itsestäni. Olen sairastunut kolmeen autoimmuunisairauteen, saanut väikkärin kunniaakkasti valmiiksi ja jatkanut tutkijana työtehtävässä, joka muutti minua pysyvästi.
Olen lukenut satoja kirjoja. Olen nähnyt kaupunkeja ja yliopistoja eri puolilla maailmaa, tutustunut uusiin ihmisiin ja oppinut hyväksymään maalais- ja kotihiiren itsessäni: onneni on kotona, ei rajoja ylittämässä.
Olen rakastunut, ja löytänyt sen myötä itsestäni puolia joita en uskonut minussa olevan. Olen oppinut ottamaan vastaan rakkautta, ja siksi tunnen vähemmän sisäistä kipua kuin aiemmin.
Ja koko tämän yhdeksän vuoden ajan olen myös kirjoittanut blogeja, joita nykyään on jopa kolme eritahtista, erilaisista aiheista.
Olen tainnut törmätä blogiisi v 2010 kesällä. Tuolloin toinen lapseni oli 3-4kk vanha. Sen jälkeen olen eronnut, löytänyt uuden rakkauden, jäänyt vuorotteluvapaalle ja lähtenyt opiskelemaan toista alaa Ruotsiin, tullut takaisin ja saanut vielä kolmannen lapsen. Ymmärrän hyvin tilannettasi tällä hetkellä, mutta lapset kasvavat yllättävän nopeasti ja elämä helpottuu sitä myötä. Sitten ihmettelet, että mihin se aika oikein menikään :-) Ehkä tärkeintä on kuitenkin elää tässä ja nyt ja yrittää nauttia joka hetkestä.
Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi! Se Instagram on myös hyvä vaihtoehto bloggaamiselle ja helpottaisi varmasti sinua kovasti.
Minäkin olen seuraillut säännöllisen epäsäännöllisesti blogiasi Turun-ajoista (omistani ja sinun!) lähtien - joskin äärimmäisen laiskasti kommentoiden. Omaa blogia olen kirjoitellut suunnilleen yhtä kauan kuin sinäkin, ja kyllä on yhdeksässä vuodessa tapahtunut aika paljon. Olen mennyt naimisiin, valmistunut maisteriksi, väsännyt väitöskirjankin ja muuttanut Turusta Helsingin kautta Espooseen. Nyt haaveilen vauvasta ja ulkomailla asumisesta - ei välttämättä kovin helposti yhteen sovitettavat unelmat, mutta jospa seuraavan yhdeksän vuoden aikana toteutuisi kumpikin!
Minusta tuntuu, että olen seurannut blogiasi aika alusta asti, turkulaisena tykkäsin (ja tykkään edelleen) Turku-vinkeistä, ja olet kirjoittanut aina kivalla otteella tyylistäsi ja ope-jutuistakin, niin, että niitäkin on ollut kiva lukea, vaikka oma tyyli ei koostukaan nutuista ja mekoista eikä ammatti opetukseen. :)
Mitä itselleni tässä välin on tapahtunut... Olen kasvattanut leikki-ikäisestä teinin, kipuillut kriisiin asti lapsettomuuden kanssa, käynyt sen takia terapiassa, eronnut, rakastunut, saanut 10 vuotta toivomani vauvan, vaihtanut monta kertaa työtehtävää ja pari kertaa työpaikkaa, matkustellut sekä työn puolesta että muuten, muuttanut yhdestä rivarista toiseen... - ja toivottavasti tässä matkalla myös kasvanut ihmisenä, äitinä, kumppanina ja työntekijänä.
Ymmärrän, että aikasi on kortilla, mutta uskon toisaalta, että lukijasi (ainakin minä) eivät odotakaan niin tiheitä päivityksiä kuin sitä, että jaat rehellisesti sen tavallisen elämän iloineen ja suruineen. Jos kuitenkin päätät kokonaan lopettaa, niin toivon hyvää jatkoa sinulle ja perheellesi!
Niinpä, on hyvä miett mitä on tapahtunut. Toivottavasti ainakin ihmisenä olen kasvanut. Monta rakasta olen saatellut viimeiselle matkalle, liian monta.
Lapsey ovat opiskelleet, vakiintineet, muuttaneet pois, ostaneet taloja, saaneet työpaikkoja... Mutta itsellä jatkuu elämä samaa rataa blogeja lueskellen. Blogit vaihtuvat ja maailma muuttuu. Niin pitääkiin. Hyvää jatkoa sinulle . Olen pitänyt blogisi ns arkisuudesta. Historiajutut olivat huippuja.
Olen Turun ajoistasi saakka lueskellut blogiasi ja tykännyt kovasti! Kiitos näistä vuosista, aika lentää!
Yhdeksän viime vuoden aikana olen eronnut, löytänyt uuden rakkauden, mennyt naimisiin, vaihtanut paikkakuntaa, opiskellut maisteriksi, vaihtanut viisi kertaa työpaikkaa, muuttanut kolmesti, ostanut asunnon ja hankkinut koiran. Olen myös surrut sairastunutta äitiäni, kolmea menehtynyttä läheistäni sekä kipuillut ammatillisen identiteettini kanssa.
Tulevilta vuosilta toivon enemmän matkustelua, ulkomailla asumista ja aidosti mielekkään työn löytämistä.
Moi Tilda! Mä oon lukenut sun blogia myös noin neljänneksen elämästäni (aikamoista!). Blogin löysin Tyylitellen-blogin kautta ja ihastuin heti vintagemekkoihisi ja tyyliisi noin muutenkin. Aika haikea ajatus, että blogi loppuu. Toivottavasti löydän sinut sitten instagramin puolelta.
Me ollaan samanikäisiä ja monta asiaa kuluneelta elämän neljäsosalta on samoja. Mä runttasin samoihin aikoihin gradua, ja siihen elämänaikaan samastuin tosi hyvin sun ajatuksiin opiskelusta ja työelämästä. Myös mun ensimmäinen raskaus keskeytyi "myöhään" ja kokemus tuntuu edelleenkin lapsen menettämisenä. Viimeiseen seitsemään vuoteen mahtuu myös kolme elävää lasta ja meidän kuopukset ovat samanikäisiä. Mä oon muuttanut etelästä keskelle Suomea, rakentanut uusia ystävyyksiä ja verkostoja, opetellut työelämää (ja siihen perheen yhdistämistä), rakentanut ammatti-identiteettiä, etsinyt sopivaa työyhteisöä ja löytänyt sellaisen.
Hei minäkin olen seurannut blogiasi aika tarkkaan neljänneksen elämästäni, vaikken ihan alkumetreiltä mukaan olekaan hypännyt (monta vuotta luin satunnaisesti, asukuviasi kadehtien). Taisin löytää tänne hääpostauksesi aikoihin.
Minä olen sinä aikana mennyt myös naimisiin, opiskellut toisen tutkinnon, muuttanut pari kertaa (toisella kerralla oikeastaan blogisi ansiosta tänne nykyiseen sijaintiin), aloittanut blogin, aloittanut työelämän, saanut lapsen, vaihtanut työpaikkaa ja palannut töihin.
Minäkään en muuten ole koskaan onnistunut pitämään päiväkirjaa, mutta bloggaus on minultakin sujunut jo monta vuotta.
Ja sitä instagramia suosittelen! Olisi mahtava päästä seuraamaan Tildan asukuvia ja välähdyksiä elämästä siellä.
Tilda!
Olen seurannut blogiasi viitisen vuotta; tänä aikana olen ollut itse opiskelijana Turun yliopistossa, auskultoinut Norssissa ja valmistuinkin tänä keväänä aineenopettajaksi (aineyhdistelmänä historia + ties vaikka mitä muuta). Blogisi on ihana ja antanut paljon perspektiiviä opettajuuteen myös näin opiskelijan näkökulmasta.
Toivottavasti jatkat edes epäsäännöllistä bloggailua, toinen vintegea rakastava (tuore!) opettaja kaipaa tyyli-inspiraatiota ;)
-T
Lähetä kommentti