maanantai 6. helmikuuta 2017

Megafooni ja kaunosielu rekkamies

Moi taas!

Ajattelin kirjoitella pitkästä aikaa taas hieman lasteni kuulumisia. Sitähän minun arkeni tällä hetkellä pääosin kanssa on :)

Sinänsähän tällainen postailu on hieman huvittavaa - kiinnostaako ketään oikeasti tuikituntemattomien naperoiden kuulumiset? Kun näitä kuitenkin toivotaan, kyse onkin ehkä samaistumisesta tai vertaistuesta; mahdolliseti vanhojen omien muistojen verestämisestä. ;)

Minulle itselleni tällainen kirjoittelu on tietysti tapa saada edes joitain yksityiskohtia lasteni varhaisvaiheista ylös kirjoihin ja kansiin - ei näitä yksityiskohtia enää välttämättä muista puolen vuoden päästä, vaikka kovin niin kuvittelisi. Nyt esimerkiksi, kun kiinteiden aloittaminen lähestyy Kaislan kohdalla, tarkistin blogistani, miten oltiin toimittu Alvarin kanssa. Tuntui kuin olisin lukenut ihan vieraan lapsen kuulumisia! Sen verran sumuista on vissiin viimeksikin tässä vaiheessa ollut ;)

Lapseni ovat tällä hetkellä 2 v 5 kk (Alvari) ja himpan päälle 3 kk (Kaisla). Kumpikin harrastaa ikäkaudelleen tyypillisiä aktiviteetteja - tosin omilla persoonallisilla vivahteillaan.

 Käytettu Sophie the Giraffe - uhka vai mahdollisuus?

Kaisla on jatkanut kasvuaan joka suuntaan! :D Painoa 3 kk:n neuvolassa oli n. 6400 g, mikä vissiin on aika keskivertoista, mutta pituuden puolesta (63, 8 cm) tyttö on suhteellisen pitkä. Molemmissa mitoissa tyty on veljeään edelleen edellä kuukauden verran - kaksoisleuasta puhumattakaan :D Olen suorastaan hölmistyneenä todennut, ettei auta kuin siirtyä käyttämään koon 68 cm vaatteita, ja eivätkä koon käytetyt kitistyneet varmaan kovin kauaa edes päälle enää mahdu...

Kaisla on edelleen ollut kaikin puolin helppo vauva. Vaikka äidin väsymys tuntuu kroonistuneen, saan siitä syyttää enemmän itseäni kuin tytärtä - sänkyyn pitäisi malttaa mennä vaan aikaisemmin. Kaisla on jo parisen kuukautta herännyt lähinnä kerran tai kaksi syömään. Lykkään tissin suuhun ja nukahdan välillä itse uudestaan. Sitten jossain vaiheessa havahdun nostamaan tytön takaisin unipesäänsä. Näin menee helppoina öinä.

Aina Kaisla ei kuitenkaan malta nukkua vaan haluaa kekkuloida. Se tarkoittaa, että hän silmät suurina heiluttelee raajojaan ja alkaa kiljahdella - riemusta. Ääni on niin kova, että kämpän toisella laidalla eri huoneessa korvatulpat korvissa nukkuva mieheni herää välillä mekastukseen. Koilotus on siis tosi kovaa; Alvarista ei kuuna päivänä ole lähtenyt moista ääntä! Kekkalointia voi jatkua parikin tuntia ja sitten tyttö nukahtaa - juuri kun muu perhe on heräilemässä :D

Tyttö osaa kyllä komentaa muutenkin. Jos hän joutuu (pakon sanelemana) olemaan sitterissa vailla huomiota mielestään liian kauan, hän alkaa äännellä/valittaa kärsimättömänä. Se en ihan erilaista ääntä kuin nälkä-/kipuitku. Ehkäpä luonto tosiaan hoitaa näin, että kuopuskin saa huomiota - valitettavastihan sitä mennään pitkälti esikoisen ehdoilla.

Kaislan kovaäänisyys kuuluu ja näkyy myös naurussa (taito, joka on ollut hallussa nyt vajaan kuukauden verran). Tyttöä naurattaa kovin mm. pukeminen ja riisuminen (vähän outoa, eikös jotkut lapset itke tällaisissa tilanteissa?) sekä kämmenten rapsuttaminen. Nauru ei ole lainkaan samalaista kiherrystä kuin Alvarilla vaan sellaista kumeaa "noita-akkamaista" käkätystä; toki tosi suloista! :D

Ihan viimeisimmän viikon aikana tyttö on selkeästi löytänyt myös leikkimaton roikkuvat apinat ja renkaat sekä sitterin pyörivät kukat ja piparin. Hän tuijottaa niitä intensiivisesti,  tarttuu niihin, huitoo holtittoman vimmatusti ja onnistuu lopulta saamaan ne pyörimään tai suuhunsa maisteltavaksi. Välillä epäonnistuneet yritykset purkautuvat pieninä kiukkukohtauksina, mutta sen jälkeen tyttö käy yhä keskittynemmin lelujen kimppuun. Kaisla kierii myös kyljeltä toiselle. Hän nauttii, kun äiti kiepauttaa hänet masullee, mutta makkarainen pikkuvartalo ei jaksa vielä kääntyä omin voimin ja tyttö jää yleensä kyljelleen makaamaan. Sepä vasta ärsyttävän-harmittavaa onkin! No, velikin kääntyi vasta nelikuisena ja siihen on vielä matkaa ;)

Entäs sitten Alvari?

Poika on edelleen automies henkeen ja vereen. Kukaan ei ole niitä hänelle tyrkyttänyt, mutta ne ovat vaan kuukaudesta toiseen hänen rakkaimpansa. Jokapäiväiset toimet tehdään autojen kanssa: potalle kootaan läjä autoja (ja katsotaan mahdollisesti samalla padilta Pikku Kakkosen "Isoja koneita", päiväunille otetaan autot seuraksi ja hampaiden pesu onnistuu, kun poika saa samalla pestä pari autoa hanan alla. Päivittäisiin rutiineihin kuuluvat vaunulenkit isommille teille, josta bongaillaan sitten poliisiautoja, tankkiautoja, busseja ja rekkoja. Tämän päivän saalis olikin jättikokoinen kippiauto kippaamassa sekä yli lentänyt helikopteri!

Pojan toinen suuri rakkaus on ruoka. Kun kirjoja luetaan, niin poika napsii sivuilta ruokia suuhunsa. Välillä myös äiti tai vauvakin saa makupalan suuhunsa. Kun poika tekee onnittelukortin läheiselleen - siinä on kuvattuna todennäköisimmin ruokia. Joululahjaksi saatu puinen kakku on ollut suuri hitti - sitä tarjoillaan aina kun joku tulee käymään.



Se, mikä äidin ja lähipiirin muut aikuiset on yllättänyt, on pojan hellyys pikkusisartaan kohtaan. Hän ei ole koko kolmen kuukauden aikana tehty tahallisesti mitään ilkeää siskoa kohtaan. Alvari käy usein suukottamassa ja halimassa vauvaa. Jos vauva itkee, hän ehdottaa että äidin pitäisi antaa tisua tai sitten poika saattaa noutaa itse tutin vauvalle. Toki välillä Alvarin leikit saattavat olla Kaislan läheisyydessä vähän hurjia ja äiti joutuu kieltämään poikaa tai sitten sitterin pomputus on liian lujaa, mutta kaiken kaikkiaan yhteiselo on sujunut hyvin.

Toki elämä ei ole ihan pelkkää ruusuilla tanssimista. Taaperoille tyypilliseen tapaan pikkumiehen oma tahto on kovin kova. Erityisen vaikeita ovat erilaiset siirtymät. On tyypillistä, että ulos lähdetään huutaen ja sieltä tullaan huutaen. Mitään pyydettyä poika ei halua tehdä, ja vanhempien onkin käytettävä usein kaikki hämäykset ja vippaskonstit, jotta toivotut rutiinit saadaan tehtyä...uuh! Onneksi kaksivuotias on vielä aika hyvin höynäytettävissä ;)

Ehkä erikoisin piirre pojassa on kuitenkin kiinnostus musiikkiin ja se, miten sitä kuunnellaan. Alvari saattaa pyytää, että jokin tietty levy laitetaan päälle. Sitten poika komentaa, että "äiti pois" ja saattaa istua vartin tai puolituntia paikoillaan ja vain kuunnella musiikkia. Jotenkin minusta tuntuu, ettei se ole ihan yleistä toimintaa parivuotiaiden kohdalla. Tämä erikoinen rakkaus äänimaailmaan on ilmennyt myös konserteissa, joissa poika on isovanhempien kanssa välillä käynyt. Hän istuu keskittyneesti ja pyytää esityksen loputtua "Uus!".

Tällaista siis tänään! Kuulostaako millään tavoin tutulta, te vauvojen ja taaperoiden vanhemmat?

2 kommenttia:

Reetta L kirjoitti...

Hih, meillä on vasta reilu puolisen vuotta nuorempi kuin teidän poika, mutta jotenkin tuo oma tahto kuulostaa tutulta. :) Tässä oli mielestäni ihan loistokirjoitus aiheesta http://www.mutsiavautuu.com/2015/11/kuulen-sua-ymmarran-sua.html Riippuu toki lapsen temperamentista miten paljon tunteiden sanoittamisesta on apua, mutta meidän lapselle tuo on auttanut tosi paljon! On niin hauska huomata kun hän menee ihan hämilleen, että ai, äiti ymmärtää miltä minusta tuntuu :D

Karkkis kirjoitti...

Ihana lukea Kaislan ja Alvarin kuulumisia! Minua ainakin kiinnostavat "tuntemattomien" naperot, vaikka ethän aivan tuntematon olekaan. :)

Monessa kohdassa nauroin oikein ääneen, etenkin Kaislan käkätykselle ja Alvarin autoille. Ihan mahtavaa, että pienet ovat niin omia persooniaan.

Tuo musiikkijuttu kuulostaa tutulta. Bonsku nyt ei ihan kokonaista konserttia jaksa kuunnella täysin paikoillaan, mutta kuuntelee kuitenkin mielellään. Erään konsertin päättyessä hän jäi huutamaan vielä "makiaa, makiaa!" Jonka tulkitsimme tarkoittavan "musiikkia, musiikkia!"