keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Auringonkukkia, omenapaistosta ja vitamiinipitoisia värihippuja



Tervehdys!


Viime päivät on ainakin täällä Varsinais-Suomessa kylvetty auringonpaisteessa ja imetty ruskan vitamiineja talven pimeiden varalle.

 

Meidänkin poika on päässyt viimein hiekkalaatikolle ja puistoihin, kun oppi konttailun jalon taidon. Täll hetkellä tosin äitiavusteiset kävelykierrokset ja asfaltti tuntuvat kiinnostavan enemmän ;)


Teimme toissapäivänä pienen retken naapurin lasten kanssa. Olimme ihastelleet pitkään erästä auringonkukkapeltoa ja uskaltauduimme lopulta ohikulkijan kehotuksesta pellolle kukkia ihastelemaan ja keräilemään.




Sanoisinko, että teimme sen konkreettisesti viime hetkellä. Seuraavana aamuna koko kukkalakeus makasi maassa horroksen vieminä. Alvarista ei siis tullut otettua aiottua kuvaa kukkameren keskellä, mutta saimme sentään muistoksi kimpun ihania vitamiineja kahvipöytään.


 
 

Ehdoton syysajan herkkumme on vanha kunnon kaura-omenapaistos. Olen tehnyt sitä tälläkin viikolla jo kaksi kertaa. Mitään mittasuhteita en yleensä laskeskele, mutta heitetään hatusta ohje vaikka näin:

8 omenaa, jotka viipaloidaan kuorimisen jälkeen ja laitetaan uuninkestävään vuokaan

Heitä omenan palojen sekaan fariinisokeria (1 dl), vaniliinisokeria (2 rkl) ja kanelia (1 rkl)

Sulata n. 150 grammaa voita

Sekoita voin sekaan  3 dl kaurahiutaleita ja kaada seos omenaviipaleiden päälle. Tärkeintä siis on, että omenat peittyvät.

Paista seosta 45 min vajaassa 200 asteessa (tai kunnes kauraseos on kauniisti ruskistunutta).

Nauti Tildan tapaan valmiin vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kera, kun jälkikasvu on untenmailla ;)


Sellaista tänään. Käykääpä kiltit vielä ruksailemassa sivupalkin kyselyssä suosikiteemojanne tässä blogissa. Näköjään minulla on vielä ainakin reilut 30 uskollista lukijaa huolimatta näistä iänikuisista lapsijorinoista ja laahaavasta postaustahdista. Kiitoksia tästä kuten myös siitä, että silloin tällöin joku teistä kommentoikin :) Se ei ole mikään itsestäänselvyys seitsemän bloggausvuoden jälkeen näinä nykypäivän blogipaljouden päivinä.

Mukavaa päivänjatkoa!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuli muistot mieleen taaperon kanssa puistoilusta. Meilläkin pikkuinen kipitti aina puistosta ulos ihailemaan muuta maailmaa ja mä juoksin perässä hiki hatussa. Keinut ja liukumäki jaksoi kerrallaan viihdyttää joitakin minuutteja ja ei ku taas tielle, viereiseen metsään tai minne milloinkin. Virkistävää mennä leikkipuistoon...not. :D

Onneksi löysin aidattuja leikkipuistoja ja aah, vihdoinkin lapsi oli turvassa ja sai mielin määrin kipittää minne halusi. Olin samaan aikaan raskaana ja päällä voimakas pahoinvointi ja heikotus. Oli ihanaa istahtaa puiston penkille ja katsella lapsen onnellista menoa aidatulla alueella. ;)

Teillä on henkeäsalpaavan kauniit maisemat siellä! Aikamoinen idylli, kun luonto kuvien perusteella alkaa takapihalta ja silti isompi kaupunki (Turku?) palveluineen ei taida olla kovin kaukana. :)

Turun Tilda kirjoitti...

anonyymi: Kiitos kokemuksen jakamisesta;) Tuollainen aidattu puisto on poikaa, kun taapero löytää jalkansa! Meillä mennään vielä konttaamalla ja toki aika kovaa ja onneksi keinussa olo maistuu toistaiseksi, mutta lähippiirin lapsia seuratessa näkee jo mitä on tulossa... Aina vain kallioille ja jyrkänteille, ties minne mieli tekee :p Apuva!

Kiitos kehuista! Täällä on kyllä kaunista :) Asutaan 30 km säteellä Turusta eli ei ihan kaupunkimaista, mutta peruspalvelut löytyvät. Blogin nimeen jäi tuo Turku, kun sitä aikoinaan toivottiin. Nyt tehdään lähinnä nostalogiareissuja vanhaan kotikaupunkiin ja ainakaan ihan vähään aikaan ei kyllä mieli tee ydinkeskustaan asumaan :)

Päivi Nielikäinen kirjoitti...

Voi miten Alvari on kasvanu ❤️

Turun Tilda kirjoitti...

PÄivi: <3 Niin, ihan hirveen iso jo!