Ehkäpä hidas alku selittyy ainakin osaksi tuhdilla alkupalalla. Aloitin nimittäin luku-urakkani Erkki Tuomiojan Tieto-Finlandia palkitulla teoksella Häivähdys punaista, joka kertoo Tuomiojan isoäidin Hella Wuolijoen ja hänen sisarensa Salme Duttin niin henkilökohtaisen kuin poliittisen elämäntarinan. Samalla kirja tarjoilee paketin Viron, Suomen ja Neuvostoliiton 1900-luvun alkupuolen historiaa. Sanoisin, että perusteellisen yleishistoriallisen katsauksen ohella tuo konteksti tarjosi paljon uutta tietoa myös historianopettajalle esimerkiksi 1918 tapahtuneen Sosialidemokraattisen puolueen hajoamisen myötä syntyneisiin vasemmistoryhmiin (esim. vasemmistososialistit) sekä 1920- ja 1930-luvun kulttuurielämään liittyneiden tietojen muodossa.
Toiseksi Tuomiojan teos on hyvää tutkimusta. Häivähdys punaista perustuu runsaaseen arkistomateriaaliin, tosin ulkoministerille aukenivat suhteilla myös sellaiset arkistot, jotka tavalliselta pulliaistutkijalta olisivat vaatineet ehkä pidempiä oven kolkutteluja. Tuomioja malttaa myös tarkastella kriittisesti isoäitinsä tarinoita ja toimia ja myöntää avoimesti, että kartoittamattomiakin kohtia vielä jää. Ne tärkeimmät arkistot Venäjällä kun jäivät ulkoministerillekin kuitenkin avautumatta.
Kolmanneksi ja tämä on se tärkein - kenellä toisella nyky-Suomessa on tällaiset sukujuuret? Poliittisia vaikuttajia useammassa sukupolvessa ja se kaikkein huikein ja mysteerisin tapaus isoäitinä...
Miksi Hella Wuolijoen tarina sitten kiinnostaa minua? Kyseinen nainen vaikuttaa olleen todellinen kameleontti. Ella Murrik syntyi etelä-virolaiseen porvarisperheeseen, ja syntymämaalla ja omalla kansalla oli aina paikka hänen sydämessään. Tässä mielessä Hella Wuolijoen tarina linkittyy yleisempään kiinnostukseeni Viron historiaa kohtaan. Muutettuaan Suomeen Ella vaihtoi nimensä Hellaksi ja nai vasemmistopoliitikko Sulo Wuolijoen. Näin Suomesta tuli Wuolijoen asuin- ja kotimaa. Vasemmalle kallistuneen Hellan ihailun kohde oli kuitenkin uusi uljas Neuvostoliitto. Elämänsä aikana hän pyrki olemaan parhaansa mukaan uskollinen ja lojaali näille kaikille kolmelle maalle, mikä paikoin aiheutti myös suuriakin ongelmia hänen elämässään - esimerkiksi talvisodan aikana hän kelpasi rauhantunnustelijaksi idän ja Suomen välillä, mutta jatkosodan aikana hän oli samasta syystä melkein joutua kuolemaantuomituksi. Tätä Wuolijoen itsensä vaalimaa ajatusta Tuomioja kuitenkin pyrkii teoksessaan kyseenalaistamaan.
Hella Wuolijoen kameleonttimaisuus näkyi muutenkin hänen elämässään. Wuolijoki on tietysti suomalaisten hyvin tuntema näytelmäkirjailija - Niskavuori-näytelmät ja elokuvat kuuluvat suomalaisuuden kuvastoon. Wuolijoki oli kuitenkin myös aikansa menestynein bisnesnainen, oikea kapitalisti, joka kävi ja laajensi monien artikkelien ulkomaankauppaa erityisesti 1920-luvulla. Tämä mahdollisti Wuolijoelle myös leveän ja makoisan elämän. Ajatus kapitalistista tuntuu kuitenkin hullunkuriselta ajatellen sitä suurta vasemmistolaista paloa ja Neuvostoliiton ihailua, joka Hellan rinnassa paloi. Toisaalta Wuolijoki muistetaan kulttuuris-poliittisen salongin pitäjänä, jonka kodissa niin kaupungissa kuin maalaiskartanossa vieraili muun muassa neuvostodiplomaatteja ja -agentteja, amerikkalaisia ja englantilaisia kauppatuttavia, suomalaisia kulttuurilupauksia ja muuta älymystöä. Niin valtiollinen poliisi kuin muiden maiden viranomaiset olivat kiinnostuneita tästä toiminasta, eikä kukaan loppujen lopuksi oikein tiennyt, kenen pussiin Wuolijoki pelasi.
Hella Wuolijoen elämän dramaattisimmat vuodet sijoittuvat tietenkin toisen maailman sodan aikoihin. Talvisodan aikana Wuolijoki sai aikaan neuvotteluyhteydet neovostoliittolaisen diplomaatin Aleksandra Kollontain kautta Neuvostojohtoon, mikä ainakin osittain edesauttoi välirauhaa. Jatkosodan aikaan Wuolijoki teki pahan virheen majoittamalla yhden yön kuuluisaa desanttia Kerttu Nuortevaa, joka jäi kiinni. Vyyhdin alkaessa purkautua myös Wuolijoki tuomittiin elinkautiseen valtiollisesta rikoksesta.
Kosto oli mitä suloisin. Moskovan välirauhan jälkeen poliittiset vangit, Wuolijoki mukaan luettuna, vapautettiin ja sodan aikainen poliittinen johto joutui sotasyyllisyysoikeuteen. Erityisen pahasti Wuolijoki oli pettynyt Väinö Tanneriin, jonka vaimo Linda oli ollut Hellan opiskelutoveri ja hyvä ystävä. Wuolijoki ajoi Tannerille kiivaasti mahdollisimman kovaa rangaistusta, mikä rikkoi Wuolijoen ja Tannerien välit lopullisesti.
Sodan jälkeen vasemmistomielisen Wuolijoen elämässä koitti muutenkin uusi vallanaika. Suomi-Neuvostoliitto-seuran jäsenenä ja SKDL:n kansanedustajana hän pääsi moniin tärkeisiin tehtäviin ja tapaamisiin. Wuolijoen poliittinen ura huipentui Yleisradion johtajan pestiin. Sieltä hänet kuitenkin pakotettiin pois poliittisten suhdanteiden jälleen kääntyessä. Tämän jälkeen Hella vetäytyi jälleen kirjailijan uralle viimeisiksi elinvuosikseen.
Häivähdys punaista ei anna lopullista vastausta siihen, mikä tai kuka Hella Wuolijoki viime kädessä oli.Teos on historiantutkijan hienosti laatima analyyttinen ja pohtiva katsaus kuuluisasta lähiomaisesta, joka merkittävällä tavalla linkittyy meidän kaikkien suomalaisten historiaan. Ehkäpä Hella Wuolijoessa kaikkein kiinnostavinta olikin se, että hän oli vahva naistoimija aikana jolloin se oli vielä niin kovin harvinaista.
kuvalähteet:1, 2 ja 3
3 kommenttia:
Kiitos tästä hyvästä arviosta. Luin kirjan tuoreeltaan silloin kun se ilmestyi. Nyt on luennassa Vappu Tuomiojan muistelma Sulo, Hella ja Vappuli. Lisäksi olen lukenut Hellan omia muistelmia, jotka hän kirjoitti vankilassa ollessaan.
Mukava kuulla, että on muitakin Viron historiasta kiinnostuneita, sillä se on Suomessa jäänyt kyllä melkoiseen katveeseen.
Tuomiojahan jatkoi tutkimuksiaan tämän lukemasi kirjan jälkeen ja kirjoitti elämäkerran virolaispolitiikko Jaan Tönissonista.
Jaana: Kiitos, Jaana. Tuo Tuomiojan Tönisson-elämänkerta kiinnostaisi myös. Viron historiassa on niin paljon samaa kuin Suomen, mutta kuitenkin naapurimaan menneisyydessä on ollut omat aivan poikkeavat piirteensä. Ketäpä historiasta kiinnostunutta ei kiehtoisi Viron ja virolaisten traaginen kohtalo toisen maailmansodan aikoihin?
Lueskelinkin Kirsi-Marian blogista, että omassa tutkimuksessasi on yhtymäkohtia Wuolijokeenkin. Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta!
Historia kiinnostaa mua palasina, ja yksittäisten henkilöiden/intiaaniheimojen jne kautta on tullut opittua kaikenlaista hyödyllistäkin. Hella Wuolijoki on ollut yksi kiinnostavimmista hahmoista täällä päin maailmaa eläneistä henkilöistä.. Hmm, jossain kirjassa mainittiin osuvasti, miten Hella löysi aina uuden, erilaisen tien menestykseen ja luovuuteen vanhan reitin mennessä tukkoon. Ihailen sellaisia ihmisiä, jotka juurikin eivät jää paikoilleen valittamaan loppuiäkseen. Taito löytää mahdollisuuksia vaikeistakin tilanteista kiehtoo. <3
Pari vuotta sitten ilmestyneestä leffasta en pitänyt lainkaan, se antoi Hellasta jotenkin todella kapean kuvan. Mielestäni hän kuitenkin halusi hyvää kaikille osapuolille, mutta ei toki yksittäisenä ihmisenä voinut tuoda rauhaa ja parasta vaihtoehtoa ihan kaikille.
Pitääkin tarkistaa, olenko lukenut myös tuon kirjan. :D Henkilöä käsittelevien kirjojen nimet ovat menneet jo sekaisin.
Lähetä kommentti