torstai 16. lokakuuta 2014

Taisteluni - imetyskatkoon ajautunut

Tervehdys!

Tässä on ollut päiviä, jolloin olen meinannut heittää roskakoppaan tämän blogin, mutta on sinne meinannut mennä jotain muutakin - muun muassa se ylistetty rintaruokinta.

Olen sairastanut elämäni ensimmäisen rintatulehduksen. Aikamuodon kohdalla koputan puuta, sillä antibioottikuuri on puolessa välissä. Sahaava, paikoin 40 asteessa seilannut kuume on sentään laskenut ja järkyttävä 1/3 rintaa kokoinen tukos laskeutumaan päin. Labrakokeita vielä otetaan ja ilman avuliaita anoppeja, appiukkoa ja yöt töistä huolimatta vauvaa kärsivällisesti hoitanutta miestä tästä ei olisi tullut mitään. Koko tarina ei ole nimittäin se rintatulehdus vaan kamalimmat vivahteet (no lukijoiden kannalta kai mehukkaimmat) liittyvät tarinan sivujuonteisiin.

En nimittäin saanut tämän sairauden aluksi edes imettää vauvaa, mikä antibiootin ohella on se tärkein lääke vaivaan. Kävi nimittäin niin, että viime viikonlopulla huomasin yhtäkkiä, että Alvarin puklut eivät olleetkaan ihan normaalin värisiä vaan hieman oransseja ja vaaleanpunaisia. Luulin aluksi, että väri johtui eräästä vauvalle sopivasta apteekin käsikauppatavaratuotteesta, mutta illan mittään puklut muuttuivat yhä punaisemmiksi. Samaten uloste muuttui mustaksi.

Ei muuta kuin ensiapuun ja lastenpolille. Pikkuista tutkittiin ja tarkkailtiin, mutta kohonneita tulehdusarvoja ym muuta ei löytynyt. Ei siis pelättyä sisäistä verenvuotoa tai muuta oikeasti vaarallista. Se sijaan lääkäri kysyi, ovatko rinnanpääni olleet rikki. Ensin kielsin, sillä toisin kuin aiemmin, verta ei ollut näkynyt ulkoisesti. Sitten katsoin tarkemmin ja nänninpäissä näkyikin pienet käärmeenpiston näköiset punaiset ruvet. Lypsin testimaitoa, ja maidossa oli tosiaan verta, vaikkei sitä ulkoisesti huomannut. Maito oli ihan maidon väristä. Lääkäri totesikin, että nännit voivat mennä rikki toki sisäpuoleltakin tai maitotiehyeistä ja vauvan kovempi imuvoima saa verennousemaan suoraan vauvan nieluun ilman, että sitä havaitsee. Sain kahden päivän imetyskiellon ja olimme helpottuneita, kun Alvarilla oli kaikki hyvin. Tietysti juuri paremmin ja paremmin sujuneen imetyskulttuurin katkeaminen harmitti, mutta ei auttanut kuin siirtyä kiltisti vastikkeelle.  Pikkaisen tietysti tuntui siltä, että pitääkö tässä nyt koko ajan tulla uusia haasteita, juuri kun saa jonkin imetyshaasteen selätettyä ja voisi ottaa uusia askeleita. Mutta tässä ei ollut sitten vielä kaikki.

Seuraavana päivänä alkoi palella, ja keho tuntui yhtäkkiä älyttömän voimattomalta. Meillä oli ystäviä kylässä ja keskustelimme itse asiassa juuri rintatulehduksista. Kaverin lähipiirissä ja perheessä tapauksia ei ollut ja hän pohti, voiko tulehdus kovin helposti tulla. Sisko oli imettynyt kuulema joskus jopa pakkasessa. Minun puolella taas sekä äitini että anoppini olivat sairastaneet taudin ja varotelleet sen hirmuisuudesta. Olinkin yrittänyt suojata itseni viimalta ja kylmältä, koska oletin sen tulevan niin.

Minunpa tautini lähtikin liikkeelle ilmeisesti näistä aiemmista imetyshaasteista ja Alvarin imutuksella rikkkomasta rinnasta. Ihmettelenpä vaan sitä lääkärin kapeakatseisuutta Alvarin veripuklautusten suhteen. Olisiko voinut ehkä vihjaista ensikertalaista (tai ketä tahansa) äitiä rintatulehduksen vaarasta, jos rinnassa on sisäinen verenvuoto? Antaa jopa antibiootit etukäteen varalle? Eikö tullut mieleen vain eikö kuulunut omaan työkenttään. Pientä holismia toivoisin kuitenkin, kiitos!

No tässä sitä on sitten sairastettu yhtä ikävimmistä lapsivuodenajan taudeista ja monipuolistettu kuvaa naiseuden ulottuvuuksista, On se kumma miten paljon naisen keho saa  epämukavuutta kestää lisääntymishaluissaan: raskauspahoinvointia,loppuraskauden liitoskipuja -ja supistuksia. Synnyts onkin sitten oma lukunsa. Sitten imetys - ahnas pikkunälkä hyökkää villieläimen tavoin rintaan (niinkuin on tietysti tarkoitus) ja se sattuu...

Kuumehourailujen ja kipumeren pahimmilla hetkillä päätin siirtyä jo vastikkeeseen kokonaan. Eihän se lapsi kuitenkaan edes huolisi rintaa takaisin! Alvarin nänniin tarttuminenhan oli ollut muutenkin huonoa. Pikku hiljaa ote oli toki parantunut, painon nousu normalisoitunut ja pari päivää ennen edellä kerrottua episodia olin tilannut jopa imetysneuvoja kotiin monipuolistamaan imetysasentorepertuaariani. Olin mielestäni ponnistellut tämän imetysasian eteen ja saanut kuin saanutkin pidettyä poikani hengissä kuukauden verran omalla maidollani. Nyt sitten sairauden myötä oli pitänyt jo nöyrtyä ja antaa ensimmäisen kerran vastiketta. Turhauttavaa, niin turhauttavaa... Saisin tietysti vielä jonkin rintapaiseen tai muuta tämän seuraksena....

Jotenkin tästä suosta on kuitenkin noustu. Ensin ihana naapuri lainasi sähköpumpun. Sitten huippuappi haki kaupasta oman sähköpumpun. Pumppailin maitoa pois ja rinnanpää nousi mukavasti. Sitten, kun tarjosin rintaa Alvarille ensimmäisen kerran, hän kävi siihen muina miehinä kiinni. Hieman kyllä mietitytti, miten maito riittäisi... Pikkumies on nimitäin vetänyt vastiketta ihan järkyttäviä määriä ja muutenkin hän oli tässä viikon sisään tajunnut, että hei - maailmassahan on ruokaa niin paljon kuin haluaa syödä ;) Samaan aikaan sairastaessani, omat rintamaitomäärät romahtivat. Päätin kuitenkin, että ok - poika saa ensin rintaa ja ottakaan sitten loput vastikkeena vaikka loppu täysimetysajan. En mieti nyt asiaa enempää! Ja kas kummaa - viime yö meni kokonaan äidinmaidon voimin pientä iltatankkausta lukuunottamatta :)

Ehkä tästä vielä noustaan ja muutamille Huutonetin imetysvaateostoksellenikin tulee vielä käyttöä ;)

Mukavaa viikonloppua ja saa jakaa kommenttiboksiin omia kokemuksia rintatulehduksista tai imetyskatkoista!

Ps. Nyt ei ole kuvitusta postuakseen liittyen, mutta eh... mitä oikein laittaisin? Tissejä? :D


23 kommenttia:

Reetta kirjoitti...

Voi ei! :(
Hienoa kuitenkin, että olette (kaikki yhdessä yhteistyöllä!) nousseet suosta! Ja varmasti tosi kannustavaa kun maito riitti yöllä. Yöimetyshän erityisesti on tärkeää maidonriittävyyden kannalta, hyvä että jaksat yöllä yrittää :)
Paljon tsemppiä ja voimia! Uskallan sanoa, että ajan kanssa helpottaa ;)
Meidän poika on nyt 3 kk ja imetys oli alkuun hankalaa. Kielijänne napsaistiin poikki ja se vähän helpotti, mutta kun poika kasvoi ja voimistui niin nyt imetys on jo "helppoa" :)

Martta kirjoitti...

Ouh, toi on karmea tauti. Yhden melko lievän (kuumetta vain vähän yli 38) poteneena musta tuli lopuksi imetysaikaa liki hysteerinen rintojen lämpimänä pitämisen kanssa. Siitäkin liikkuu vähän kahta näkemystä, että vaikuttaako kylmä oikeasti, mutta Ruskovillan rinnanlämmittimet oli kuitenkin toimivat kapineet. Osittaisimetys on myös tosi arvokasta, ei kannata yhtään potea huonoa fiilistä, jos vaikka jatkatkin rinta+pullo -yhdistelmällä. Yleensä näissä tapauksissa neuvolat taitavat ohjeistaa aloittamaan kiinteät 4-5kk kohdalla, jolloin lisämaidot korvautuvat kiinteillä ja loppu imetysaika menee sitten ihan normaalisti rinta+kiinteät -systeemillä. Näin ainakin meillä. Tsemppiä, toivottavasti vastoinkäymiset tällä osastolla alkaisivat olla tässä!

Anonyymi kirjoitti...

Jos olet facebookissa, niin liity imetyksen tuki-ryhmään, sieltä saat koulutetuilta imetysneuvojilta pikaisestikin vastauksia kysymyksiin. Ja kannustusta rintaruokintaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Itselläni tuli 9 kk kohdalla stoppi imetykseen, kun lapsi sai ekat hampaat. Pieni pirulainen kun puri ja lujaa. Ensin sinniteltiin, sitten googlattiin ja hankittiin apuja. Olin yhteyksissä neuvolaan, FB:n Imetyksen tukiryhmään, imetysklinikkaan ja lopulta ystäväni sukulaiseen, joka on johtavia imetysasiantuntijoita Suomessa. Hän oli eka, joka ihan oikeasti kysyi miten minä äitinä jaksan ja millaiset halut ja voimavarat minulla on jatkaa imetystä. Imetystuessa kun oli vaan hoettu, että kyllä minun äitinä pitäisi tietää kun lapsi meinaa purra ja vetää ennen sitä tissi suusta. Kokeilin ihan kaikkea. Kun rinnat olivat täysin auki purrut, pumppasin ja syötin omaa maitoa pullosta. Haavojen sulkeuduttua yritin uudelleen ja taas rouskautus. Mikään ei auttanut ja takaraivossa tykytti imetysneuvojan syyllistys, että jos olisin hyvä äiti, osaisin ennakoida puremisen. 7 viikkoa kamppailtuani pistin hanskat naulaan itkien. Lapsi lopetti itse yösyötöt ekana iltana, kun tissiä ei enää tarjottu. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Lapsi on kasvanut hyvin, on allergioista vapaa ja hänellä on paljon minua tömäkämpi vastustuskyky. Ehtipä tuo nauttia imetyksen eduistakin edes sen 9 kk. Ehkä se oli vain hänen aikansa lopettaa.

Mutta siis. Tiedän mitä se kamppailu voi olla ja miten paljon tunteita siihen liittyy. Ehkä tärkeintä on tehdä parhaansa ja olla itselleen armollinen. Toiset eivät voi tai halua imettää lainkaan. Toiset imettävät viisivuotiaaksi asti. Välille mahtuu huikea kirjo erilaisia äitejä ja lapsia. Kyllä me kaikki selvitään ja ollaan ihan hyviä ja kelpoja :)

Anonyymi kirjoitti...

Onpa teitä nyt elämä koetellut. Onneksi Alvari voi hyvin ja sinäkin kyllä paranet taudistasi.

Itse muistan hyvin myös rintatulehdukset. Minulla ei ikinään ole noussut niin nopeasti kuume kuin rintatulehduksessa (tunnin sisällä) enkä muista, että olisin ikinään sairastanut niin kovaa kuumetta (40-41 C). Antibiootit auttoivat, mutta teki herkkävatsaiselle pojallemme mahakipuja. Ensimmäinen tulehdus oli pahin, mutta sen jälkeen sairastin vielä neljä tulehdusta. Toisella kertaa tulehdus iski molempiin rintoihin samaan aikaan. En syönyt jälkimmäisiin enää antibiootteja, vaan hoidin ne imettämällä, rintojen pumppauksella, tulehduskipulääkkeillä ja lämmitetyillä kaurapusseilla. Itselläni oli kevätvauvat, joten kesäkuumallakin kuljin huppari päällä (enkä vahingossakaan imettänyt ulkona). Itse koin imetyksen silti helpoksi toistuvista rintatulehduksista huolimatta.

Tsemppiä sinulle. Äläkä turhaan harmittele lisämaidon antamista. Imetys on hieno asia, mutta jos se menee liian vaikeaksi, niin turha siitä on stressiä ottaa.

Äni kirjoitti...

Olipa todellinen jännityskertomus. Hienosti olet tsempannut!! :) Itsellä ei ole ollut rintatulehdusta, mutta vauvan huonosta kasvusta rintamaidolla on kokemusta. Jo se itsessään on riipaisevaa äidille, ja sulla on siihen päälle tullut vaikka mitä muutakin huolta ja vaivaa. Ihana kuitenkin, jos nyt sujuu jo paremmin. Erityisen upeaa, jos muistat olla itsellesi armollinen, kuten viimeisestä kappaleesta kuulostaa. Rentoutunut ja tyytyväinen äiti on tärkeämpi asia, kuin täysimetys tai vastikemillien määrä. :)

Reetta L kirjoitti...

Hui, kuinka kauhian kuulonen tauti.

Jotenkin sitä näiden juttujen (ei siis pelkästään tämän/sinun tekstien, vaan laajemminkin koko vauvakeskustelun myötä) rupeaa taas kerran ihan oikeasti pohtimaan, että onkohan ne lapset sitten kuitenkaan se minun juttu.

En tiedä voiko tästä kukaan äiti saada kiinni, mutta lapsettoman korviin kaikki raskaus-, synnytys- ja vauvajutut kuulostaa niin kovin... vaikeilta ja inhottavilta. Ja itse en olisi lainkaan varma jaksaisinko kantaa niin paljon inhottavuutta omassa elämässä. (Kuulostaa varmaan vähän itsekkäältäkin, mutta tällaisia sitä nuori ihminen pohtii....)

Joka tapauksessa hurjasti tsemppiä, eipä tuo vauva-aikojen hankaluuskaan ikuista tai jatkuvaa onneksi kai ole! :)

Anonyymi kirjoitti...

Voi ei :( se lammasrasva apteekista. Mulla kanssa vauva puklas vaaleanpunaista maitoa, oli nännissä pieni haava. Mutta muuten ei aiheuttanut muita toimenoiteitä, oli parina päivänä. T. Salla-ausku

Anonyymi kirjoitti...

Hatunnostu sulle, kaikenlaista olet ehtinyt jo kokea :) Onneksi on korvikkeet -näin olen ajatellut, kun imetys ei ole syystä tai toisesta ollut mahdollista tai maidontulo riittävää. Myöhemmin sitä ei enää edes mieti, miten imetys onnistui. Pääasia, että vauva kasvoi ja sai ravintoa.

Sairastuin keuhkokuumeeseen ja jouduin olla melkein pari viikkoa sairaalassa ilman vauvaa. Imetys piti lopettaa kuin seinään, kun edellinen lääkitys aiheutti allergiareaktion ja hengitysvaikeuksia ja uusi antibiootti ei soveltunut imetykseen. En jaksanut/jaksa murehtia tätä. Elämässä sattuu ja tapahtuu, onneksi asumme länsimaassa ja kaikki me selvisimme :)

Kaikkea hyvää teidän vauva-arkeen! <3

Anonyymi kirjoitti...

Kaikkeen tottuu... mulla oli imetysaikoina useita rintatulehduksia. Pienet tissit ja paljon maitoa aiheuttivat tukoksia ja aina tulehduksen. Lopuksi ne eivät henkisesti tuntuneet miltään. Ai, rinnassa punainen kohta, ai, kuume nousee, lähdetääs terveyskeskukseen. Antibioottikuuri onneksi tehosi niihin hyvin. Esikoisen kohdalla aluksi stressasin kovin ja mietin, miten lapsiparka saa maidossa antibioottia. Mutta vähitellen vaan tottui ja lakkasi stressaamasta. Seuraavilla lapsilla tulehdukset menivät vähän siinä sivussa. Kudoin kyllä ittelleni villaiset rintaliivit jostain superlämpimäksi väitetystä villasta (siis imetysliivien päällä pidin niitä) ja sen lisäksi käärin villahuivin rintojen ympärille takin alle, mutta mahtoikohan niistä kummempaa hyötyä olla.

Metsäntyttö kirjoitti...

Kyllä se aikanaan minutkin yllätti kuinka hankalaa imetys voi olla. Maitoa tulee vähän, rintapumppua, rintakumia, imemislakkoa... Eikä se mitään herkkuhommaa ollut myöhemminkään. Kuuntele eniten itseäsi, sitä mikä teille sopii. Neuvojia kyllä riittää, mutta joistakin neuvojista ja neuvoista saa vain pahan mielen. Voimia teille!

Anonyymi kirjoitti...

Reetta: olen onnellinen kahden lapsen äiti, mutta voin ymmärtää, mitä tarkoitat. Raskauden ym. mukana tuleviin koettelemuksiin pätee se, mikä muutenkin: sen kestää, koska on pakko ja muuta vaihtoehtoa ei ole. Päivä kerrallaan on vain pakko kestää ja venyä. Jokaiselle tulee jossain vaiheessa elämää tämä vastaan, eikä sen tarvitse liittyä lapsiinkaan mitenkään.

Tuire kirjoitti...

Näin kahden lapsen äitinä pidän päivänselvänä, että imetystauosta aiheutuu rintatulehdus. Voi itku mikä turha kärsimys! Mutta mulle sen sijaan väitettiin, että sisältäpäin rinta ei voi rikkoutua, vaikka selvästi sen näin ja tunsin, kipu oli kova kun vauva imi aina täysiä. Siinä mielessä sulla oli hyvä lääkäri.

Toisen lapsen kanssa imetys oli superhelppoa verrattuna ensimmäisen lapsen. Aloitin imetyksen lyhyillä hetkillä, mutta usein ja aluksi oli korviketta lisänä. RIntatukoksia oli usein, mutta en koskaan saanut tulehdusta. Pidin tarkkaa huolta, että rinnat pysyvät lämpimänä. Mulla oli sellainen toppaliivi (thermomamma) aina suojana. Uskon, että vauvan imuotteella on iso merkitys myös.

Hyviä vointeja ja tsempit teille!

Anonyymi kirjoitti...

Voi Tilda! Kauheaa, vielä tulehduskin...Viimeksi kun avauduin mun imetystaistoista niin jäi tuo rintatulehdusosio mainitsematta. Mulla on siis neljä lasta ja jokaisen kanssa on ollut rintatulehdus, tän vimpan kanssa nyt sitten kolme, mutta lievempiä, kun vihdoin olen oppinut ennakoimaan.

Eka kun tuli, niin oikeasti luulin kuolevani. En ole koskaan ollut niin kipeä, kuume nousi kuin raketti enkä ollut edes kuullut koko inhasta taudista. Terveyskeskukseen menin toppatakki ja täkki(!) ympärilläni kun vilutti niin. Eikä muuten ollut talvi...Lekuri kuori mun rinnan esiin sieltä jostain ja totesi, että tulehdus...juu olin jo paikallistanut, että se kivikova punainen klöntti l. rintani saattaapi olla syyllinen kauheaan oloon.

Mutta, neuvoja. Lämmin! Käytän vieläkin ruskovillan lärpäkkeitä, käytin läpi viime hellekesänkin. Opit kyllä tuntemaan "sen" kivun kaikista muista vihlonnoista, mitä imetyksen aikana on muutenkin rinnoissa. Jos sinulla on taipumusta näihin tulehduksiin tai tiehyttukoksiin ,"se" kipu siis kun tulee niin buranaa naamaan yhden vuorokauden ajan ja hillitön imetys/lypsy.

Hyvä, että sinulla on sähköpumppu. Muuten ei jaksa lypsää. Mulla oli sairaalamalli vuokrattuna. (www.rintapumppu.fi)
Jossain vaiheessa oli päiviä, jolloin en imettänyt ollenkaan vaan annoin vaan pullosta. Kun en vaan luottanut omiin rintoihini tai vauvaan tai kumpaankaan. Ja pelkäsin, ettei vauva enää tartu rintaan, kun sitten uskalsin tarjota. Mutta tarttui kuitenkin! Ja sitten lopulta me vaan heivattiin se pullo pois, vauva oli 3 kuukautta ja vähän päälle. Kyllä pelotti aluksi, ja punnitsin pissavaippoja varmaan pari viikkoa, että saatoin olla varma siitä, että saa riittävästi nestettä.

Uskon, että pääsette täysimetykseen, koska sinulta tulee kuitenkin runsaasti maitoa ja ylläpidät sitä lypsämällä. Minä täytin pakkasen ylimäärälypsyillä, kahden kuukauden ajan n. 2-4 dl päivässä pakkaseen...Sitä oli sitten paljon lopuksi, ja kaikki meni roskiin, kun ei kukaan perheestä huolinut äidinmaitopannaria :D

Sanon tämän kaiken vain siksi, että teksteistäsi tulee sellainen olo, että pidät imetystä tärkeänä. Se onkin tärkeää, vaikkei todellakaan tärkeintä. Ruoka on ja rakkaus. Kumpaakin on ja pitää antaa vaikkei imettäisi sekuntiakaan. (En siis halua pahoittaa kenenkään mieltä, vaikka ehkä vähän vouhotankin ja kannustan Tildaa jatkamaan rintarumbaa, vaikka tiedän tasan tarkkaan, miten kauheaa on kun koko elämä pyörii tissien ympärillä. Ekan lapsen kohdalla imetyshän minulla sitten lopulta muuten ei sujunut, kuukauden kohdalla lopetin taistelun ja lypsin osittain n. 4 kuukauden ikään saakka. Siihen aikaan (90-luvun lopulla siis) ei ollut imetysneuvojia, facebookia ym. ei edes kunnon nettiä...Eikä siis sen vuoksi virtuaalineuvoja ja neuvojiakaan, joista siis itselleni oli todellakin apua. Ihan hyvä esikoisestakin silti tuli.)

T. Anna

Anonyymi kirjoitti...

Poika ei vaan osa syödä tissiä. Itselläni oli samanlainen poikavauva. Tytöt imivät kauniisti, pojan kanssa oli täyttä tuskaa. Kamalat kivut ja tissi ruvella. Pumppasin aikani maitoa ja sitten mentiin vastikkeilla.Terve teini siitä pojasta kasvoi.

Kerttuli kirjoitti...

Voi Tilda, onpas teillä ollut hankalaa. Kuulostaa todella inhottavalta tuo rintatulehdus. Itse en tiedä moisesta mitään, ei ilmeisesti ole taipumusta kun olen huolettomasti leuhottanut vähissä vaatteissa molempien lasten imetysaikaan. Toivottavasti kokemus jää sulla ainutkertaiseksi! Ja onneksi Alvarilla on kaikki hyvin <3 Itse lopetin imetyksen äskettäin kokonaan lääkekuurin takia. Olisin ilman sitä jatkanut vielä varmaan pari kuukautta mutta aika taisi olla kuitenkin aika sopiva kun helposti sujui vieroitus. 10 kuukauden jälkeen on taas ihan kiva saada tissinsä takaisin itselleen :D Hyviä vointeja teille!

Anonyymi kirjoitti...

Minulla ei ole kokemusta rintatulehduksesta, mutta imettämisen vaikeuksista kylläkin. Esikoinen sai automaattisesti jo laitoksella lisämaitoa, jota en siinä vaiheessa osannut ollenkaan kritisoida; ajattelin sen kuuluvan asiaan. No, eipä minulla sitten ollut voimia kotona päästä täysimetykselle ja neuvolassakaan ei juurikaan siihen kannustettu. Muutaman viikon jälkeen jätin imettämisen kokonaan ja nyt meillä on 10-vuotias juuri-mitään-koskaan-sairastanut pulloruokittu lapsi!

Kuopuksen syntyessä kaikki alkoi paremmin ja turvauduin lisämaitoon harvemmin kuin esikoisen kohdalla, mutta rintani olivatkin yllättäen verillä, kuten sinullakin. Ensin pumppasin, mutta jätin leikin sikseen, ehkä turhan helpostikin, mutta esikoinenkin vaati huomiota. Lopulta vauva oli maitoallerginen ja hän pystyi juomaan vain apteekin maitoa. Mutta nyt terve koululainen hänkin!

Eli minulla on ristiriitaiset mietteet täysimetykseen kannustamisen suhteen: esikoisen kohdalla olisin kannustusta enemmän toivonut, mutta kuopuksen kohdalla olosuhteet olivat toisenlaiset ja olisin ahdistunut voimakkaasta painostuksesta täysimetykseen (saatika kaikista niistä puheista, minkä takia täysimetys on tarpeen jne.)! En usko, että lapseni fyysinen tai psyykkinen terveys tahi luonteenlaatu riippuu siitä, mitä he ovat ensiravintona saaneet.

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa myös yrittää uskoa siihen, että tämänhetkinen ongelma ei kestä ikuisesti vaan ratkeaa kyllä tavalla tai toisella. Nyt se tuntuu pitkältä ajalta, mutta parin vuoden päästä se on enää hämärä muisto (silloin on ehkä joku uusi ja erilainen ongelma päällä, mutta ohimenevä sekin, lasten kanssa on koko ajan jotain "kausia" jotka menevät ohi kun ikää tulee lisää). Kuten joku sanoikin jo, niin sittaisimetys ja/tai lypsetyn maidon syöttäminen on myös hieno juttu.

Anne kirjoitti...

Kaalinlehti rintaliivin sisään. Auttaa tulehdukseen ja ehkäisee sitä. Normaali käytäntö Keski-Euroopassa.

Tsemppiä!

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Kuulostaa niin kivuliaalta ja vaikealta touhulta , että ihmettelen miksi yrität imettää? Ei se tee sinusta huonompaa äitiä vaikket imetäkään!

Anonyymi kirjoitti...

Kaalinlehtiä (vähän nuijittuna / pintaa rikottuna) neuvottiin minullekin ensiavuksi alkavaan rintatulehdukseen, lämpimiä suihkuja ja vaikka maidon lypsämistä käsin suihkussa sekä maitorahkaa (paksu kerros kaikkialle rintojen alueelle, esim sideharso päälle ja vaikka pyyhe kiedottuna koko ylävartalon ympäri. Tsemppiä!

Anonyymi kirjoitti...

Ihan pakko "keventää" tähän, että lasten syntymän aikaan asuimme Italiassa, ja kun menin kerran neuvolaan n 6kk vanhan lapsen kanssa, lääkäri kysyi: "Vieläkö Signora imettää?". No, toki imetin ja hän ihmetteli: "Anteeksi, Signora,mutta eikö teillä Suomessa ole lehmiä?" Ja eiköhän niistäkin lapsista siellä ihan täyspäisiä ole tullut, vaikka kaiketi ei kauaa ole imetettykään. Äitiyslomakin oli muutaman kuukauden tuohon aikaan,

Kippuralla kirjoitti...

Mammakeidas. Siellä kokoontuu Turun imetystukiryhmä, ja siellä minäkin kävin yli 4v ajan kun Turussa asuttiin :) ainakin ennen sitä veti ystäväni, nykyhetkestä en ole ihan varma