lauantai 5. maaliskuuta 2011

Missä kuljin kerran - Tildan menneitä Turun koteja

Heipä hei jälleen kerran!

Tänään oli vihdoin aikaa Turku-nostalgialle. Sillä välin, kun miesparkani joutui ahertamaan terveystiedon opintojen parissa, minä päätin toteuttaa vihdoin lupaukseni kertoa Turun kodeistani. Nostalgia ja pienoinen ikäväkin valtasi tuolla reissulla mielen, mutta onneksi tulevaisuuden asuinsijatkin houkuttavat jo kovasti!

En toki tekisi tällaista postausta, jos olisin asustanut koko opiskeluaikanani samassa paikassa esimerkiksi yo-kylässä (ja älkää nyt yo-kyläläiset hermostuko, se on varmasti kiva paikka asua. Minulla ei vain ole kokemusta siitä). Tiedän, että blogiani seuraa ainakin muutama ex-turkulainen kaunosielu, jotka rakastavat vanhoja asuinseutujaan vähintään yhtä paljon kuin minä. Sovitaan vaikka, että tämä postaus on omistettu teille :)

Kun 18-vuotiaana maalaistyttönä muutin Turkuun, en ollut saanut haluamaani opiskelupaikkaa. Itsepäisestikin halusin kuitenkin aavemmille ulapoille, ja asunto oli hankittava jollakin konstilla siinä rytäkässä, kun kaikki opiskelupaikan saaneetkin niitä haeskelivat. Jollakin ihmeen konstilla sellainen löytyi Puutarhakadulta, vain kortteli juuri avatulta kävelykadulta!

Minä? Suuressa cityssä? Ihan ihmeellistä! ;)


Puutarhakadun kämppä sijaitsi kodeistani kaikista kaupunkimaisimmassa ympäristössä; ikkunasta näkyi ainakin Betel-kirkko ja Anttilan parkkihalli. Onneksi asunto sijaitsi melko korkealla ja näkymät olivat puistomaiset. Nuorena naisena veri veti tietysti city-elämän pariin ja olin hyvin tyytyväinen, että saatoin käydä tekemässä ruokaostoksetkin Stokkalla! Naapuritalossa sijaitsi tuolloin klubi, jossa kaikki Suomi-popin ja -rokin silloiset tähdet vetivät keikkojaan. Itse muistan käyneeni naapurissa ainakin Nylon Beatin keikalla. Päivätyönäni tein tuon vuoden kouluavustajan hommia ja iltaisin ahersin avoimessa historian opintojen parissa. Halusin kovasti yliopistoon, ja olin melkoisen ahdistunut siitä, etteivät ovet auenneet ensimmäisellä kerralla. Hammasta purren tähtäsin kuitenkin tavoitteeseeni.

Puolentoista vuoden jälkeen olin saanut tarpeeksi Puutarhakadun kämpästä. Tilat olivat hieman rämät, ja käynti keittokomeroon tapahtui vain toisen huoneen kautta. Silloinen kämppikseni oli lukioystäväni, jonka kanssa tulimme toimeen, mutta sitten eräs toinen ystäväni kertoi bonganneensa yliopistolta ilmoituksen mielenkiintoisen kuuloisesta asunnosta. Kävimme vaklaamassa asunnon sijaintia ja haltioiduimme näkymästä:


Kämppä sijaitsi virallisesti Läntisellä pitkällä kadulla, mutta näköalat olivat Puolalan puistoon. Keittön ikkunasta näkyi Park-hotel ja alapuolella oli puutaloasuntoja. Meitä ei hirvittänyt edes asunnonomistajien keskeneräinen remontti tai se, ettei toisessa huoneessa ollut kuin tuuletusikkuna. Kämpässä oli aivan ihana hippitunnelma ja rakkaussuhteeni Puolalan puistoon roihahti siltä istumalta. Mietin monta kertaa, että jestas, täällä sitä asustellaan samassa puistossa opiskelutyttönä "Bättre folkin" kanssa. Minä voin oikeasti kävellä 300 metriä noille ihanille kallioille aurinkoa ottamaan...

Uusi kämppämme sijaitsi Alvar Aallon Turun 750-vuotisjuhliin suunnittelemassa standardivuokratalossa, jossa oli varmasti ollut aikoinaan yhdet moderneimmista ikkunamalleista (1920-luvun lopulla suunniteltiin yleensä vielä niitä ihania korkeita ikkunoita, ei akvaariomallisia). Kun kämpän pienet puutteet (niin kuin se ikkunaton huone, jonne valo tuli akvaariomaisen lasiseinän läpi keittöstä tai tosi typerästi suunniteltu vaatehuone) alkoivat ärsyttää, naureskelimme, että mepä tiedämme minne suomalaisen arkkitehtuurin ylimmän ikonin koira on haudattuna - varmaankin meidän lattiamme alle ;) Toimivaa oli ehdottomasti se, että wanhan ajan tyyliin wc ja kylppäri olivat erikseen. Erinomainen ratkaisu kahdelle naiselle!

Alvar Aallon standaritalossa vietin opiskeluaikani hulvattomimmat ja rämäpäisimmät vuodet. Noihin aikaa tapasin myös elämäni miehen ;)


No, sitten kävi niin, että kämppä myytiin altamme. Olin tosin tarkkana oikeuksistamme: kun uusi omistaja sujautti irtisanomisilmoituksen oven alta, totesin, että yli vuoden kämpässä asuneina, meillä oli oikeus asustaa kämpässä vielä kuusi kuukautta (olen saanut muuten tästä hyvän esimerkin oikeustiedon kurssille, kun käsittelemme vuokralaisten oikeuksia ja velvollisuuksia). Vuokranantaja joutui perumaan vaateensa, mutta en muista kuinka pitkään loppujen lopuksi asuimme kämpässä. Lopulta lähdin kesätöihin kotiseudulle ja pakkasin kamani poikaystävän papan vintille. Onneksi en vielä silloin tiennyt, että pappa oli hieman säästäväinen - hänellä oli käytössään 50-luvulla hankittu hella, joka meni silloin tällöin itsestään päälle. Onneksi ei sentään sinä kesänä!

Kesän puolivälissä aloin erään ystäväni kanssa viritellä uuden kämpän vuokrausta. Olimme molemmat varsinaisia jugend-talofriikkejä ja haudoimme ajatusta päästä asumaan Wanhan Pantterin taloon Vartiovuorenmäen juurelle ( tai jonnekin muuhun yhtä suuruudenhulluun paikkaan). Olimme vakuuttuneita, että kauneuden rakastajina meidän kuului päästä arvoiseemme asuinpaikkaan ja pystyisimme myös vakuuttamaan mahdollisen vuokranantajan tästä. No, pian ystäväni huomasi, että erään vuokranvälitystoimiston sivuilla mainostettiin 140 neliön huoneistoa Brahenkadulta. Kun menimme ensi visiitille välittäjän luo, hän taisi nauraa meille päin naamaa. Onhan hyvin ymmärrettävää, ettei opiskelijoille (edes kiltinnäköisille tytöille) haluta ensimmäisenä tuon kokoisia arvoasuntoja vuokrata. Toisaalta tuossa piili myös porsaanreikämme - kuka varallinen ihminen ylipäätään haluaisi vuokrata sen kokoisen kämpän? Silloinhan jokainen ostaa oman omistusasunnon. Lopulta isäntä suostui. Emme uskoneet onneamme!

Me saimme siis asuttavaksemme hulppean huoneiston kolmella sisäänkäynnillä ja kahdella wc:llä. Asunto oli aikoinaan kuulunut arkkitehti Erik Bryggmanille ja myöhemmin hänen tyttärelleen Carin Bryggmanille. Kotimme sali oli koristettu mahtipontisella pylväiköllä ja salin ja kämppikseni huoneen erotti toisistaan japanilaishenkiset maitolasiovet, jotka Alvar Aalto oli lahjoittanut ystävälleen. Minä majailin puolestani Karin Bryggmanin entisessä toimistossa ja kaapista löytyi hänen vanhoja kankaitaankin.

Huoneiston huono puoli oli sen sijainti erittäin meluisan ja saasteisen Brahenkadun varrella, sekä myös se, että kämppä oli samaan aikaan myynnissä. Kolmen kuukauden jälkeen sopiva ostajaehdokas löytyikin, ja uudet omistajat halusivat heti muuttaa uuteen kotiinsa. Sanotaanko, että muutama ärräpää pääsi siinä vaiheessa.

Onnetar astui kuitenkin kuvioihin. Huomasin lehdestä ilmoituksen, jossa tarjottiin puutalohuoneistoa vuokralle... Me kiristimme Brahenkadun uusia omistajia sillä, että jos muutamme heti pois, he saavat maksaa muuttoauton ja antaa huoneiston pesukoneen kaupan päälle. Niin me muutimme, ja kas kummaa, vain alle puoli vuotta Puolalanpuistosta lähdön jälkeen minulle tarjoutui tilaisuus asua ennestään rakkaasssa paikassa eli Puolanpuiston siimeksessä...

Puolalanpuiston puutalo on ehkä tyttövuosieni asuinpaikoista rakkain. Jälleen kerran neliöitä oli lähemmäs 140, ja jokaisella meistä kolmesta tytöstä oli hulppea 30 neliöinen huone korkeine ikkunoineen ja kakluuneineen. Huoneissa oli tosin muovimatot ja kukertavan koukeroiset tapetit repsottivat sieltä täältä. Iltaisin huoneet alkoivat olla melkoisen koleat, koska kakluunien sähkövaraajat toimivat halvemmalla yösähköllä. Välillä viimeinen suihkussa kävijä joutui ottamaan kylmän suihkun, sillä lämminvesivaraajakin oli melkoisen pieni...

Nuo seikat eivät meidän hippikommuunimme menoa kuitenkaan (hirveästi) häirinneet. Kodissamme järjestettiin monet pikkujoulut, syntymäpäivät ja laulajaiset. Vappuna oli erittäin lyhyt matka lakitukseen, tosin pihallamme pissaaville tunkeutujille irvistelimme!

Auskuvuoden jälkeen oli minun aikani muuttaa tuosta asunnosta pois. Muutin vuodeksi siskoni kämpään Sirkkalankadulle, jonka ainoita hyviä puolia oli oikeastaan lyhyt etäisyys historian laitoksesta ;) Tuosta kämpästä en ehtinyt ottaa kuvia. Varustelutasosta kertoo kuitenkin se, että kahvat jäivät joko käteen tai sitten ovet eivät edes menneet kiinni. Ikkunastani katselin makkaratehtaan piippuja...

Aika pian muutinkin sulhoni luo hänen asuntoonsa. En ollut Turku-vuosinani asunut kertaakaan niin kaukana keskustasta. Tosin, millä mittarilla tahansa mitattuna, kaukana ei asuttu vieläkään.

Luostarivuoren mahtipontinen koulurakennus esimerkiksi näkyy tänne asti. Puistikon toisella puolella on puolestaan hyvinkin urbaania maisemaa.

Nautin aivan erilaisista asioista kuin kaksikymppisenä. Puissa naksuttelevat häntärotat ja ihanat ulkoilumaastot ovat minulle tärkeämpiä kuin se kävelykadun läheisyys...

Pian tämäkin koti alkaa olla historiaa. Turku on ollut nuoruuteni kaupunki. Monet ihanat muistot ovat tallentuneet niin mieleni sopukoihin kuin valokuvakansioiden sivuille. Nyt oli aika tallentaa tämäkin tarina myös tänne blogiini. Voi, kun vielä keksisi, miten muuttaa tämän virtuaalisen päiväkirjan pysyväisempään muotoon.

Millaisia asuinmuistoja sinulla on opiskelupaikkakunnaltasi?

Ps. Kaikki asunnot, joissa asuin, olivat opiskelijabudjetin rajoissa. Näimme vain melkoisesti vaivaa, että pääsimme asumaan sellaisiin paikkoihin, joissa sielu ja mieli meidän mielestämme lepäsivät...

13 kommenttia:

Duussi kirjoitti...

Vitsit, että oletkin saanut asua mahtavissa paikoissa - Puolalanpuiston talot ja tuo Brahenkadun upeus! Mä olen muuten myös Vartsikanjuuren faneja: uskon vakaasti, että asun vielä joku päivä Pantera-talossa (sic). :)

Onnea muuttoon uusiin maisemiin!

-M- kirjoitti...

Kiitos tästä! Itsekin opiskelin Turussa ja vaikka Puolalan puisto on jäänyt itselleni täysin vieraaksi, oli silti mukava tehdä kierros tutussa kaupungissa :)

Onnea muuttoon ja kiitos kivasta blogista!

Mari A. kirjoitti...

No, mun asuinkokemukset Turusta ovat juurikin sieltä yo-kylästä. Kun pääsin Turkuun, hain asuntoa Pilvilinnasta, kas kun se kuulosti niin mukavalta paikalta. Oli hieman kaukana vain =O

Opiskeluaika tuli sitten vietettyä ihan yhdessä ja samassa yksiössä yo-kylässä. Miehen löytymisen jälkeen muutin Uittamon lähelle, meren lähelle. Keskustassa en ole asunut yhdessäkään kaupungissa, joissa olen elämäni aikana elänyt.

Tessa kirjoitti...

Wau, en olisi tämän postauksen lukemista aloittaessa osannut aavistaa miten mielenkiintoinen se voikaan olla! Sinä olet kyllä osannut ottaa selkeästi ilon irti Turku-vuosistasi asuntojen suhteen :).

Minun opiskelija-asuntohistoriani on lyhyt: 2 kk nimellisesti vuokralla puoliksi yhdessä minisolussa, sitten sattumalta löytynyt huisi 3h + sauna Saimaa -näköaloilla, sen jälkeen muutto saman miehen kanssa 1800 -luvun lopussa rakennettuun kasarmirakennukseen. Huonekorkeutta riittää, mutta joskus saisi vetää vähän vähemmän... Saimaa -näköalat on kuitenkin yhä ja valmistumaankin on ehtinyt, keskusta on mukavasti 10 minuutin kävelyn päässä ja kun reitti kulkee kasarmialueen läpi (luvallisia reittejä pitkin kuitenkin) niin kotiin ei kyllä pelota kävellä mihinkään aikaan yöstä :).

Annu kirjoitti...

Siellä kuljimme kerran joo....vähän ollu Turkuikävää ja Puolalanpuistoikävää viime aikoina, tämä ei auttanut :) On se ihana kaupunki. Jänskää tiedossa teillä siellä, ihankohan talonomistajiksi!?? Vähän sain jo vihiä ja huhua että mihinkä päin. koitan tulla etelämmäksi käymään huhtikuun aikana, joskos sitten ehtisi turkkuseenkin. Pus!

Mademoiselle Miau! kirjoitti...

Olipas mukavaa turkulaisena lukea Turun kodeistasi! Onnea muuttoon ja tulevaan uuteen kotiin!

Bisquits kirjoitti...

Tämä oli tosi mielenkiintoinen postaus! Harmi, ettei mulla ole kaikista asuinpaikoistani kuvia, haluaisin itsekin tehdä tällaisen postauksen.

Itsehän en tunne Turkua ollenkaan, mulle se on Suomen maantieteessä melkoinen musta aukko. Siellä päin ei vain ole tullut käytyä.

Turun Tilda kirjoitti...

Duussi: olivathan nuo tosiaan ihania paikkoja. Aika paha juttu, että saa opiskelija-aikana herkut päältä. Tietää, että alamäki on väistämättä vastassa ;)

Mekin haaveilimme pitävämme juurikin tuossa Pantteritalossa uuden vuoden vastaanottoja tyllihameet päällä. Katsotaan, josko sitten mummona :D

Kiitso muuttotsempistä!

-M-: Hei, hauska valaista uusia puolia kotokaupungista entiselle turkulaiselle.) Suosittelen ehdottomasti, että jos joskus kesäaikaan satut Turkuun, niin teepä piknikretki tuonne kyseiseen puistoon. Se on ihana, satumainen ja valoisa. Vähän niinkuin Ullanlinna Hesassa, muta ei niin tuulinen ;)

Mari A: Voi hitis noita yo-kompleksien nimityksiä. Pilvilinna, Auringon nousu ja mitä niitä onkaan. Pilvilinna kuulostaa siltä, että se sijaitsisi Ispoisissa tai Haritussa. En olekaan yhtään varma!

Uittamo onkin kivaa seutua, käymme välillä ulkoilemassa Katariinanlaaksossa. Ihana paikka!

Tessa: Kiletämättä, tällaisena kotihiirenä olen halunnut panostaa jo nuorena omaan pesään ;) Eipä kuulosta yhtään hullummilta nuo sinunkaan asuinsijasi. Vanha kasarmialue kuulostaa ihanalta!

Turun Tilda kirjoitti...

Annu: Voi, toivottavasti nostalgiapamaus ei ollut liian vahva, puistohan oli myös sinun kotisi kahteen otteeseen... Kyllä, hulluutta on ollut ilmassa ja talonomistajajiksi takahikiälle ollaan suuntaamassa. mutta pikkulinnut aluloivat sinunkin tulevista kuvoista. Olet siis jäämässä toiseksikin vuodeksi niihin maisemiin?

Toivottavast ehdit turkkuseenkin!Olisi niin kiva nähdä pitkästä aikaa :)

Mademoiselle Miau: Kiva kuulla ja kiitoksia onnentoivotuksista :) Pitkään tätä jahkailinkin, ennen kuin sain aikaiseksi. Mutta oli ilmeisesti vaivan väärti, kun herättää monessa ex-turkulaisessa mukavia muistoja :)

Bisquits: No, sinun pitää joskus tulla vierailulle! Tarjoudun mielelläni oppaaksi :)

Itse olisin halunnut visualisoida myös kämppieni sisätiloja, mutten omistanut tuohon aikaan vielä digikameraa. Ehkäpä joskus skannailen vanhoja filmikuvia ja teen toisen postauksen noista sisätiloista!

Juvolan perijätär kirjoitti...

Hienoissa ja erilaisissa paikoissa olet saanut asua, jo opiskelijanakin. Asuntoja tuntui olevan aika paljon, joten kiinnostaisi tietään, että kuinka monta vuotta yhteensä olet siis Turussa asunut? Ja mikä on lyhin ja pisin aika yhdessä asunnossa?

Ainoanniina kirjoitti...

Heissan! Viikon matkoilla oltuani (Italia♥) olikin paljon luettavaa! Onnea asunnonmyynnistä! Laitan tämän kommenttini tähän sinun Turun koteja koskevan jutun loppuun, sillä itsekin asuin Turussa kaksi ihanaa opiskeluvuotta ennen muuttoani Helsinkiin. Ensin asuin Vähä-Hämeenkadulla lähellä yliopistoa ja sitten loppuajan YO-kylässä ihan hotellin vieressä. Vaikka omat asuinpaikkani eivät olleetkaan mitään ihastuttavia, niin rakastin kulkea Turun kauniissa puistoissa ja vanhojen talojen katveissa. Rakkaimpia kävelyreittejäni olivat mm. YO-kylästä joen vartta kirkolle päin, arkkipiispan asunnon ohi. Turku oli kaunis paikka asua.

Turun Tilda kirjoitti...

Juvolan perijätär:Olen ollut turkulainen noin kymmenen vuotta. Kahdessa ensimmäisessä kämpässä taisin asua noin puolitoista vuotta kumpaisessakin, sitten tuli tuo 9 kk:n Brahenkadun visiitti ja sen jälkeen kaksi ja puoli vuotta Puolalanpuiston puutalossa. Vuoden verran katselin makkaratehtaan piippuja ja sitten muutin tänne mieheni luo. Sen pituinen se tarina :)

Ainoanniina: Voi, ihana kevätmatka teillä! Kiitoksia asunotokauppaonnitteluista :) Helpottaa kyllä kovasti :) Turku on kaikinpuolin esteettinen kokemus asui sitten missä vain. Onneksi retkeily on ilmaista! Puistovaelteluilla ja puutalokortteileissa sielu ja mieli lepäävät...

Anonyymi kirjoitti...

Ihana katsella kuvia rakkaasta Turusta! Itse asun nykyään Lontoossa, joten katselen nostalgisin mielin vanhan kotikaupunkini näkymiä :) Ihanaa syksyä! T. Johanna