keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Hajanaisia ajatuksia työelämästä

Iltaista,

Päässä pyörii lähinnä hajanaisia ajatusrakennelmia, on tullut istuttua jälleen liian kauan päätteen ääressä (ja taisteltua Euroopan unioniin liittyvän informaatiotulvan kanssa). Väsyttää. Aika on mennyt taas lähinnä tiedon mieleenpalauttamiseen ja perustunnin suunnitteluun. Enempää ei ehdi eikä jaksa. Sanomalehtiartikkelien pölyyntyvä kasa kasvaa enkä ole niitä vielä ehtinyt hyödyntää vielä kertakaan kurssin aikana. Että tällaista loistavaa pedagogiikkaa.

Olen pohtinut viime päiviä työelämän kummallisuuksia. On paradoksaalista, että nykypäivänä ne, joilla on työtä, ovat hukkumaisillaan siihen, kun taas toiset eivät löydä töitä, vaikka kuinka haluaisivat niitä tehdä. En tarkoita tällä nyt itseäni tai surkuttele omaa kohtaloani, vaikka aasinsiltana aiheeseen toimikin omakohtainen kokemus.

Koska näihin opepohdintoihin on perinteisesti tullut kommentteja ja nämä open "päänavaukset" työn raskaudesta ovat välillä suivaannuttaneet ei-opettajia, niin ajattelin nostaa esille erään itseäni kovasti kiinnostavan kysymyksen.



Kuulisin ainakin itse mielelläni kokemuksia ammatinvaihtajien suusta. Tietysti tässä on sen verran oma lehmä ojassa, että toivoisin ajatuksia nimenomaan niiltä, jotka ovat vaihtaneet alaa joko jostakin muusta työstä opettajiksi tai sitten työhönsä leipääntyneiden tai muusta syystä työtä vaihtaneiden ex-opettajien kommentteja alan vaihtamisesta. Oliko alanvaihto oikotie onneen? Onko elämä parempaa ja mielenkiintoisempaa nyt opettajana tai ei-opettajana? Kummassa ammatissa arki on parempaa ja työ mielekkäämpää?

kuva: täältä.

18 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen aihe, toivottavasti moni kertoo kokemuksiaan! Olen itse vasta valmistumassa opettajaksi ja pohdiskelen aivan samoja kysymyksiä. Olen lukenut mukavaa blogiasi jo jonkin aikaa mutta nyt vasta rohkaistuin kommentoimaan. Kiitos erityisesti juuri opiskeluun ja ammatillisiin kysymyksiin keskittyvistä postauksistasi. Onnea myös valmistumisen johdosta!
t. Pikkusisko

Anonyymi kirjoitti...

Olen vaihtanut muista töistä (asiantuntijatehtävät) opettajaksi. Vaikka entinen työ oli hektistä ja kiireistä, ei sitä kuitenkaan voi verrata open työhön - opena se työ on entistä kiireisempää.
Vaikka nautin työstäni ja tuskin vaihdan muihin hommiin niin välillä kaipaan sitä, että voisi jossain välissä työpäivää "nostaa jalat pöydälle", juoda kupin kahvia ja pitää ns. luova tauko - open työssä tuo ei ole mahdollista. Open työn rankkuus on osaksi juuri siinä, että on pakko elää täysin määritetyn aikataulun mukaan (koulun kello), sitä luovaa taukoa ei voi ottaa. Lisäksi on oltava jatkuvasti valppaana ja skarppina (se vastuu) - yllättävän kuluttavaa. Työ on myös jatkuvaa "esiintymistä" ja esillä oloa, langat jatkuvasti käsissä.

Koulussa melutaso on yllättävän korkea (ei oppitunneilla, mutta käytävillä jne.), sitä nauttii vapaa-ajalla hiljaisuudesta.

Ja joskus olisi kiva syödä lounasta rauhassa kollegoiden kanssa jossain muualla kuin isossa ruokalassa, jossa on tasan se yksi lounasvaihtoehto.

Anonyymi kirjoitti...

Olen ulkomailla asuva kasvatustieteiden opinnoista valmistunut, en siis varsinaisesti opettaja. Kuitenkin taalla sain toita kielenopettajana. Tuntimaara on kohdallani pieni, joten se ei siten ole mitenkaan ylitsepaasemattoman iso urakka, mutta silti joskus koen etta takki saattaa olla vahan tyhja, ei ole inspiraatiota suunnitella tunteja, eika jaksa olla innostunut. Toisaalta valilla tyo on niin palkitsevaa, etta en haluaisi vaihtaa sita mihinkaan. Jotenkin opettajan tyossa on esilla ne molemmat aaripaat, ja omasta hyvinvoinnista loppupeleissa tulee paljon tarkeampaa kuin siita etta tekee tyota ilman inspiraatiota tai liian stressaantuneena. Joku tasapaino on tyosta loydyttava, jotta se on itselle mielekasta. Muuten kuluu puhki! Ja jotenkin tana paivana monesti ihmisilta odotetaan ihan liikaa toissa, ja jokainen joutuu kamppailemaan pitamaan ylla jonkunsortin standardin ollakseen tarpeeksi tehokas.

Tsemppia Turun Tilda! On mukavaa, etta jaat ajatuksiasi blogissasi!

Anonyymi kirjoitti...

Oletko törmännyt opettajan työssä kiusaamiseen?siis kiusaavatko oppilaat opettajaa tai toisinpäin?Puhutaanko tälläisistä asioista esim. toisenten opettajien kanssa opettajanhuoneessa?

Anonyymi kirjoitti...

Olen seilannut opettajan työn ja ei-opettajantyön välillä, ja lopulta valinnut ei-vaihtoehdon.

Ensimmäiset pari-kolme vuotta kuluivat opettajantyön rutiinien luomiseen ja suunnilleen neljäntenä alkoi homma maistua puulta.

Opettajan työ on fyysisestikin rankkaa, kun on oltava "tilanteen päällä" jatkuvasti. Psyykkisesti se on haasteellista, koska työkaluna on oma persoona. Olen aina sanonut kaikille opettajien pitkiä lomia haikaleville, että he kyllä täysin ansaitsevat lomansa!

Varmasti opettajana jaksamiseen liittyy myös oma suuntautuminen introverttiys/ekstroverttiys -akselilla. Vanhemmiten olen löytänyt itseni tuolta intro-puolelta...

Puolivalmis kirjoitti...

En ole opettaja - ainakaan toistaiseksi -, mutta kaltaisenasi kesken opintojen oman alan töihin repäistynä on ollut uskomattoman helpottavaa lukea blogiasi. On hienoa, miten avoimesti olet uskaltanut kertoa esimerkiksi riittämättömyyden tunteista työssä. Toisaalta blogisi ei onneksi ole pelkkää valitusta, vaan kirjoitat myös ammattisi myönteisistä puolista. Eri alasta ja työstä huolimatta minun on ollut helppo samaistua kirjoituksiisi.

Onnea vielä valmistumisesta! Antaa itsellekin toivoa siitä, että gradu on mahdollista saattaa valmiiksi töiden ohella...

Maikki kirjoitti...

No blogistani tietenkin löytyvät päällimmäiset ajatukseni ammatinvaihdosta:
http://opevaraventtiili.blogspot.com/

Olen ollut opettajana vasta vajaan vuoden, joten vielä ei ole leipääntymistä ehtinyt todellakaan tapahtua, päinvastoin. Vasta olen pääsemässä vauhtiin :)

Olen ollut alanvaihtoon (tutkijasta opettajaksi) enemmän kuin tyytyväinen. Työ on kyllä hektistä ja paljon joudun tekemään töitä iltaisin kotona, mutta niin jouduin myös tutkijan työssäni.

Pidän siitä, että saan olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa ja tunnen itseni osaksi yhteiskuntaa. Molekyylibiologian tutkijan työssä tuntui välillä, että teen jotain aivan ufoa tähän todellisuuteen liittymätöntä, enkä osannut perustella edes itselleni, että taas vien lapsen päivähoitoon ja istun syöttämässä lukuja exceliin. Kun isolla todennäköisyydellä monen päivän, viikon, kuukauden tai vuodenkin työ saattoi osoittautua aivan turhaksi.

Tutkijana en saanut tehdystä työstä oikein mitään palautetta, enkä kokenut työtäni tärkeäksi. Tässä voi toki olla kyseessä juuri kyseisestä työpaikasta ja työyhteisöstä johtuva asia, ei työnkuvaan itseensä liittyvä sinänsä.

Opettajan työssä nautin siitä, että työ alkaa jostain ja loppuu johonkin. Jakson loputtua annetaan arvosanat ja sitten se jakso on suoritettu.

Opettajan työ sopii persoonaani paremmin. Pääsen käyttämään työssä omaa persoonaa ja huumorintajua, eikä minun tarvitse koko ajan kilpailla kyynärpäätaktiikalla muiden kanssa menestyksestä.

On myös mainittava opettajan työsuhteen edut verrattuna aikaisempiin muutaman kuukauden pesteihin tai apurahakausiin olemattomalla palkalla.

Tutkijan työssä taas hyviä puolia oli akateeminen vapaus, eli periaatteellinen mahdollisuus lorvia vaikka koko päivä. Vaikka sitä ei juurikaan tullut tehtyä juuri yllämainitun kilpailun ja tulosvastuun vuoksi. Tutkijan työssä myös tietenkin pääsi matkustelemaan, tutustumaan jatkuvasti uusimpiin tutkimustekniikoihin ja ravaamaan harva se kuukausi iltapukujuhlissa :)

Mutta tässä elämäntilanteessa (kohta kahden pienen lapsen äitiniä) tavallisen arjen sujuminen ja selkeä työnkuva tuntuvat kuitenkin tärkeimmältä kuin tuo näennäinen glamour. Suurin osa tutkijan työstä kuitenkin oli sitä laboratoriossa hääräämistä ja tietokoneen ääressä istumista.

Saariston kasvatti kirjoitti...

Lukio opettajasta voi aina pyrkiä siirtymään yläkouluun - työ rennompaa, joskin palkkakin heikompaa. Kotityöt ainakin vähenevät kun jää ylppärit pois. Uskon että lukio opettajuus on rankkaa eikä se todellakaan sovi perfektionisteille (moni on uupunut, olen kuullut). Pitää muistaa että elämä on elämistä ei pelkkää työtä varten, oma rajallisuus pitää tunnistaa, eikä yrittää selvitä väkisin jos väsyttää, näyttämisen halusta. Enkä tarkoita että sinulla tätä ongelmaa, mutta monilla on.

Kiinnostaa tämä aihe kovasti minuakin, toivottavasti monet tosiaan kommentoi!

Anonyymi kirjoitti...

Pitäis laittaa mies kirjoittamaan kommentti tähän. Hän vaihtoi vuosi sitten open hommiin, työskenneltyään ensin viisi vuotta pappina.
Ainakin perheelle open työajat ovat ihan juhlaa verrattuna ilta- ja viikonloppupoissaoloon.
Samoin kaksiviikkoinen joululoma oli ihan luksusta, kun pappina joulunpyhät ja pääsiäiset sekä juhannukset ynnä muut juhlapyhät ovat kuluneet miehellä aiemmin työn parissa. Niin ja ilman minkäänlaisia ilta- ja pyhätyökorvauksia ;)
Molemmisaa töissähän on samaa se, että hommaa tehdään oma persoona likoon laittaen ja huonoa päivää ei tavallaan itsellä saa olla.

Lueskelin aiempiakin postauksiasi ja tuli mieleen, että sinua saattaisi kiinnostaa korut ja historia yhdessä paketissa.. Yle Areenalla on nähtävissä kruunujalokivistä kertova kaksiosainen dokumentti mm. Victorian häissä nähdyn kameetiaran tarinaa.

-Maria

Tuuli kirjoitti...

Mulle yksi opettajantyön parhaista puolista on, että vain opetustunnit on kiinteitä, muun työn saa itse rytmittää. Olen tehnyt opiskeluaikana töitä kahdeksasta neljään - rytmissä, mikä ei sopinut mulle ollenkaan. Aamuisin töihin astellessa mietti että tässäkin taas menee yksi päivä hukkaan ja vain palkan takia.

Luulen että käytän opettamiseen, suunnitteluun, kokouksiin, oppimissuunnitelmien tekemiseen tuntimääräisesti ainakin sen saman 36,5 tuntia viikossa, mutta se että saan itse rytmittää sopii mulle loistavasti. Toinen anonyymi kirjoitti menettäneensä luovat tauot opettajaksi vaihtaessaan, mä taas olen saanut ne.

Toinen opettajantyön ehdoton etu on työnvaihtelevuus, mistä moni onkin jo kirjoittanut. Mä olen erityisopettaja yläkoulussa, mulla ei ole omaa luokkaa vaan opetan yleisopetuksen oppilaita. Työnvaihtelevuus korostuu mun työssä, en kovin pitkälti eteenpäin tiedä kaikkia opetustuntejani, vaan muokkaan lukujärjestystä sen mukaan missä mua tarvitaan. Jossain elämäntilanteessa tällainen suunittelemattomuus ja hallussa pidettävien palasten lukumäärä (kuka tarvitsee tukea, millä tunneilla, kenen oppimista piti erityisesti seurata, kenen vanhemmat tavata) voisi olla ahdistavaa, mutta tällä hetkellä tämä sopii mulle. Luulen kyllä että hyvin tärkeä tekijä on se, että osaan kohtuullisen hyvin jättää työt töihin.

Turun Tilda kirjoitti...

Pikkusisko: Mukavaa, että rohkaistuit kommentoimaan. Vuorovaikutus on useimmiten se palkinto, jonka tästä bloggaamisesta saa, joten kommentit ovat ovat kullanarvoisia bloggaajan jaksamiselle. Minäkin toivon runsaasti ajatuksia kokemuksista!

anonyymi:
"" Lisäksi on oltava jatkuvasti valppaana ja skarppina (se vastuu) - yllättävän kuluttavaa. Työ on myös jatkuvaa "esiintymistä" ja esillä oloa, langat jatkuvasti käsissä.""

Allekirjoitan tuon täysin. Ehkä raskain puoli opettajan työssä! vArsinkin väsyneenä, uuden jakson alkaesa ja kun kotona odottaa kasa lukiotason esseitä korjattavaksi...

Olen ratkaissut tuon ruokatuntiongelman pyytämällä välituntivalvontoja. Syön usein eväät opettajainhuoneessa omassa rauhassa:)

ulkomailla asuva anonyymi:

""Jotenkin opettajan tyossa on esilla ne molemmat aaripaat, ja omasta hyvinvoinnista loppupeleissa tulee paljon tarkeampaa kuin siita etta tekee tyota ilman inspiraatiota tai liian stressaantuneena. Joku tasapaino on tyosta loydyttava, jotta se on itselle mielekasta. Muuten kuluu puhki!""

Totta. Opettajana työskenteleminen on jatkuvaa kasvamista. Noita juttuja pitää muistuttaa itselle vähän väliä.

anonyymi: Varmasti väärinkäytöksiä on ja niihin pitää puuttua. Ymmärräthän, etten voi enkä halua antaa mitään esimerkkiä omista mahdollisista kokemuksista. Se on lainvastaista.

Turun Tilda kirjoitti...

introverttianonyymi:

"Opettajan työ on fyysisestikin rankkaa, kun on oltava "tilanteen päällä" jatkuvasti. Psyykkisesti se on haasteellista, koska työkaluna on oma persoona."

Aamen! Puhut samasta asiasta kuin anonyymi tuosa pari kommenttia ylempänä. Erittäin rankkaa tuo tilanteen päällä oleminen on silloin, kun opetat itsellesi haastavaa asiaa huonosti nukutun yön jälkeen (esim. jakson vaihtuessa). minussakin on tuota introverttiyttä jonkin verran. tosin en ole sitä miletä, että se olisi pelkästään huono ominaisuus opettajan työssä.

Puolivalmis: Kiitos kommentista! Tsemppasit sillä puolestaan minua :)

Maikki: Kiitos hyvästä tutkijan ja opettajan työn vertailusta! tämä on paikallaan varmasti kaikille niille, jotka pohtivat näiden kahden välillä. Olen ehdottomasti itsekin sitä mieltä, että ennemmin opettajan hommat kuin tutkijan. toisinaan kuitenkin haaveilen niiden yhdistämisestä, mutta mitähän siitäkin tulisi... Ei mitään ainakaan perheellisenä!

Turun Tilda kirjoitti...

Saariston kasvatti: Mielestäni yläkoulun ja lukion opettajan työt ovat tosiaan kuin yö ja päivä! (ja sanon tämän silläkin uhalla, että joku vetää tästä herneen nenään.)

Tuntien suunnittelu on paljon vähäisempää ja kokeet helpompia korjata, niistä ylppäreistä puhumattakaan. Lukion opetus vaatii opettajalta huomattavasti korkeampaa tietotaitotasoa. Siksi en voi jättää kertaamatta ja parantelematta tuntejani, vaikka olisin opettanut ne usemamman kerran aiemminkin. Tunteja parantelevat yli 30 vuotta työssä olleet ihmisetkin! Toisaalta haastavuus tuo mielekkyyttä ja useimmiten kurinpito-ongelmat ovat vähäisempiä kuin yläkoulussa. Siltikin olen sitä mieltä, että lukio-opetuksesta pitäisi maksaa parempi korvaus verrattuna nykyiseen, jotta se olisi mielekästä. Tätä menoa haikalen vuosi vuodelta enemmän tosiaan pelkäksi yläkoulunopeksi.

Maria: Kiitos vinkistä ja mielenkiintoinen kokemuksen ja mielipiteen jakaminen! Onko miehesi nyt yläkoulun vai lukion opettaja?

Tuuli: Kiitos kokemuksen jakamisesta!Rytmitysvapaus on minunkin mielestäni opettajan työn hyviä puolia, mutta toisaalta tällaisena lukion opettajana työpäivät tosiaan venyvät usein liian pitkiksi kotosallakin.

Anonyymi kirjoitti...

Olen ollut virassa äidinkielen opettajana sekä yläkoulussa että lukiossa. Jätin lukion viran ikuisen korjaamisen tähden. Mieluummin pelmuan oppilaitten kanssa kuin (tylsän) kirjoitelmakasan (tylsyys tietysti johtui siitä, etten osannut tarpeeksi hyviksi kirjoittajiksi opettaa :-)

MUTTA sen minkä kotitöissä voitin, sen yhteydenotoissa kotiin sain kyllä takaisin. Onko sulla valvontaluokkaa yläkoulussa? Jos ei ole, niin teet puolikasta työtä. Kyllä on TODELLA harvinainen päivä, jolloin en soita jonkun kotiin, kukaan vanhemmista ei käy koululla tai edes wilma/sähköpostiviestejä vaihdeta. Pedagogiset arviot, selvitykset ja HOJKS:it vievät turkasesti aikaa, kasvatuskeskusteluja käyn viikoittain. Väitän, että opetukseen kuluu nykyisin puolet työajasta, loput menee tähän muuhun sähläykseen.

Lukiossa ei tätä - vielä! - tunnu olevan. Omat lapset ovat lukioiässä ja olen heidän ryhmänohjaajiltaan nyt neljän vuoden aikana saanut tasan kaksi wilma-viestiä enkä yhtään mitään muuta palautetta (en silti tarkoita, että lukiolaisten vanhemmat tarvitsisivatkaan mitään!)

Anonyymi kirjoitti...

Hei. En ole opettaja, mutta olen ollut vs.lehtorina yläasteella ja tuntiopena amkssa. AMKssa oli vapaata, mutta yläaste oli sosiaalisesti haatava, oppilaat olivat kontaktinkipeitä. Tunsin itseni tarpeelliseksi ja työ oli arvokasta. Nyt olen tutkijafreelancer, paljon matkoja, esiintymisiä yms, mutta samalla todellinen huoli pärjäämisestä ja hirveä kateus ja kilpailu. Samalla kuitenkin tekee itseään näkyväksi ja kokee kaikenlaista ja kehittyy. Koulun arvomaailma oli mielestäni ahdas eikä kukaan ollut tyytyväinen. Mutta kiinteä palkka oli ihana asia. Lilli

Turun Tilda kirjoitti...

anonyymiäikänope: Kiitos kommetista! Olen ihan samaa mieltä lukion ja yläkoulun plussista ja miinuksista. Olin viime vuonna yläkoulun puolella luokanvalvoja ja se kyllä työllistää uskomattoman paljon. Toivottavasti kokemuksesi jaosta on hyötyä monelle koulumaailmaan aikovalle.

Lilli: Todella mielenkiintoista. Kiitos tästä kommentista!

opettajatar kirjoitti...

Samanlaisten ajatusten kanssa täällä minäkin...

Olen itse profiloitunut enenmmän lukio-opettajaksi, mutta viimeiset kolme vuotta olen opettanut molemmissa kouluissa. Ja mielestäni tämä on ehdottomasti rankin vaihtoehto, eli olla sekä yläkoulussa että lukiossa opettajana!

Syksyllä siirryn elämäni ensimmäistä kertaa pelkästään yläkoulun opettajaksi, ja olen siitä sekä innoissani että kauhuissani. Kerrankin on aikaa keskittyä vain yhteen asiaan ja sen lisäksi on toivottavasti myös enemmän vapaa-aikaa. Mutta kuinka pian mahdan kyllästyä..? Se jää nähtäväksi.

Tsemppiä sinne, et ole ajatustesi kanssa yksin!

Turun Tilda kirjoitti...

Opettajatar: Voi kiitos kommentistasi! Meitä kahden asteen opettaia taitaa olla vähemmän ja työnhaasteita on muiden ehkä vähän vaikea ymmärtää. Kiitos tsempistä :)