Juustokakusta ei tullut otettua kuvaa eikä ei-niin-salaisesta kestittelypaikasta. Taisi olla kuitenkin aika läkähdyttävä maratoni tällaisenaankin.Minimuotoinen vaelluksemme herätti sisäisen esteetikkoni, ja aloin toivoa aikaa pastelliväriretriitille. Alkukevään karu kauneus kestää vain hetken, ja se pitäisi tallentaa paperille heti, ettei fyysinen kokemus haihdu pois. Raaka tuuli, läpitunkeva valo ja suojaisissa paikoissa arkana viipyilevä auringon lämpö. Kosteasta mullasta nousevat oraat kontrastina pystyyn kuolleille oksavanhuksille. Utelias pörriäinen ja raukeasti maassa makoileva rusakko. Siitä kaikesta huhtikuinen retki oli tehty.
4 kommenttia:
Ihania kuvia, retki mahtoi olla oikein mukava ja näytätte niin iloisilta ja onnellisilta vaikkei nyt nassut näykään :D
Kauniita kuvia, ja komppaan Herttaista (hän onnistui sanomaan minunkin sanani). :-)
Mulla on melkein samanlainen kuva tuosta keltaisesta talosta parin vuoden takaa. Se on niin ihana. Rauniot vetoavat aina, smaoin eväsretket. Ihana kevät!
Herttainen ja Bisquits: Kiitos :) Oli oikein ihana breikki tämän henkisen raadannan keskellä :)
Elsa: Kuusisto on kyllä kaunis paikka! Erityisestu näin keväällä. Mieleen nousevat myös vuoden takaiset muistot, kun kävelin alttarille saaren pienessä merimieskirkossa :)
Lähetä kommentti