Arvatkaapa mitä - meillä on vihdoin uusi tietokone käytössä! En kuitenkaan pahemmin ole sitä voinut vielä käyttää, sillä suutarin lapsen tavoin olen joutunut luovuttamaan koneen häävalokuvia käsittelevälle miehelleni. Todennäköisimpiä hetkiä, jolloin pääsen itse koneelle, ovat lasten arkiviikkojen päiväunihetket - siis jos he sattuvat nukkumaan suurinpiirtein samoihin aikoihin. Hyvin usein näin ei mene (argh) tai sitten nuo hetket kuluvat muiden juoksevien asioiden hoitamiseen.
No, nyt ilo irti tästä postaushetkestä! :)
Mitäpä viikon varrella on tapahtunut? Saimme pienen hetken nauttia kauniista talvesta. Tai siis me muut - Alvari nauttii edelleen autojensa seurasta :D
Suurimman vaikutuksen taisi tehdä tämä jalkkisreissulla bongattu hakeauto! Voiko hienompaa olla?!
Minä puolestani nautin torstaina patonkini the Beatlesilla. Näin hoitovapaalaisena rauhassa ja aikuisseurassa nautittu aamukahvi on ylellisyyttä, joka tuo miltei vedet silmiin. Samalla tuli saatua muuten hyviä ideoita lukiolaisten itsearvioinnin kehittämiseen.
Koulutus oli tietysti Turussa. Säätyyppi oli muutamassa päivässä ehtinyt muuttua kovin keväiseksi. Komea muraali Kerttulin mäellä sai hätkähdytti ja muistutti siitä, että vierailut vanhassa kotikaupugissa ovat olleet viime aikoina tosiaan melko vähissä.
Ammattiasioiden pohtiminen sai minut myös tajuamaan, että hoitovapaakaan ei ole ikuinen. Ajatus oli käväissyt tosin mielessäni jo aiemmin. Olin tällöin miettinyt, että jos en petraa nyt kotona ollessa joidenkin taitojen suhteen, en tule niitä opettelemaan töihin palattuanikaan. Kaivoinkin kirjahyllystä tosi kivan vauvaperheille suunnatun kirjan Samasta padasta ja leivoin ensimmäiset sämpylät mies muistiin!
Olen jatkanut vaatekaappini raivaamista. Nyt kyytiä ovat saaneet itselle liian pienet vintagemekot.
Kaunein vintagemekkolöytöni koskaan on varmaankin ollut tämä Kaisu Heikkilä. Olen säilyttänyt sitä kaapissa sen toivossa, että imetyksen päätyttyä se istuisi paremmin päälleni. Mutta eipä istunut. Myinkin sen nyt hujauksessa Facebookin vintagekirppiksellä. Pahoitteluni, jos tämä harvinaisuus on ollut useammankin mielessä. Tarjoan näitä mekkojani aina välillä täällä blogissakin, mutten aina osaa aavistaa, kuka seuraa blogiani ja mistä syystä. Aikakin on rahaa (eli nopeat kaupat ovat etu) ja sitä rahaakin olen erinäisistä viime aikoina myös tarvinnut.
Toki jotain "uuttakin vanhaa" tarttuu silloin tällöin mukaan. Erään sisustuslehtijutun innoittamana aloin haikailla ukonnaamanaulakon perään.
Olen asunut opiskelijatyttönä kahdessakin kimppakämpässä, jossa sellainen komeili eteisessä. Hain naulakon nimeä sanoilla "ukon naama-naulakko" ja "'Sokrates- naulakko" - minusta kun tuo naama näytti ihan kreikkalaisen filosofin päältä. No arvaten nimitykseni oli liian kultivoitunut - surffailun seuraukseni huomasin, että naulakoita onkin kutsunut pirunpäänaulakoiksi! Hui kauhia! Rohkaistuin kuitenkin jatkamaan hakujani, ja lopulta eräällä facebook-kirppiksellä huhuiltuani löysin vanhan pirunpääkoukku naulakon.
Nyt tiedän, mitä teen ensi kesänä -kunnostan jälleen yhtä vanhaa romua!
Mukavaa uutta viikkoa kaikille!
2 kommenttia:
Ymmärrän hyvin, että bloggaushetket ovat harvassa. Minullakin on välillä haasteita päästä tietokoneen ääreen ja sitten pitäisi vielä jaksaa kirjoittaakin jotain. Järkevää olisi varmaan kirjoittaa postauksia varastoon, mutta se vaan ei sovi minulle.
Upeita talvikuvia! Toivottavasti vielä saadaan nauttia uudestaan talvesta myöhemmin.
itselläkin tuollainen vanha naulakko, enpä ole tiennyt että niitä pirunpäänaulakoiksi kutsutaan!
Lähetä kommentti