lauantai 30. tammikuuta 2016

Treffeillä Denniksessä

Vuonna 1995 nälkäinen keskisuomalainen perhe tupsahti keskelle Turun kauppatoria pitkän automatkan jälkeen. Nyt sitä ruokaa ja äkkiä! Vaan mistä?


Kysyvä ei tieltä eksy, ja niin meidät neuvottiin korttelin päässä sijainneeseen kodikkaaseen, maukasta italialaista ruokaa tarjoavaan turkulaisten ylpeyteen, pizzeria Dennikseen, joka oli ruokkinut kaupunkilaisia jo vuodesta 1975. Kyseessä on varmasti eräs maamme vanhimmista pitserioista!

Sittemmin opiskelu- ja kotikaupunkivuosina Denniksessä tuli vierailtua tasaiseen tahtiin. Hyvät pitsat ja palvelu ovat taanneet mukavia ravintolaelämyksiä.

Lapsen syntymän jälkeen turkulaiset ravintolaelämykset (ja ylipäätään kahden keskinen aika miehen kanssa) ovat olleet sanoisinko kortilla, ja joka kerta kaupungissa käydessäni törmään alan muutoksiin: uusia ravintoloita on syntynyt kuin sieniä sateella ja vanhoja suosikkeja on kadonnut.

Yksi sentään on pysynyt - Dennis ;)


Nyt kuuluu kuitenkin uutta siltäkin rintamalta. Dennis on nyt vuoden alussa muuttanut uusiin tiloihin, jotka sijaitsevat vanhan ravintolan viereisessä liiketilassa. Osoite on pysynyt siis samana eli se on edelleen Linnakatu 17.


Uudet tilat on stailattu varsin erilaisiksi verrattuna vanhaan sokkeloiseen ja tummasävyiseen tilaan: perinteisen punaruutupöytäliinatyylin tilalle on tuotu modernimpaa bistrohenkeä tehdastyylisine valaisimineen ja betonilattioineen. Vanhasta sisustuksesta on säilytetty tosin italiaishenkiset julisteet ja koristekukot!

Mistä sitten tiedän tämän? Pääsin Åblogien kautta tutustumaan Dennikseen uuteen ilmeeseen ja tarjoiluun. Sainpa vielä ottaa näinä päivinä synttäreitään viettävän miehenikin aveciksi, jee!

 
Vaikka Denniksen menussa pitsat ovat se ykkönen, veivät buffetpöydän tarjoomiset tällä kertaa voiton. Kylmät alkupalat, puolikkaan muumin kokoiset mozzarellatahkot (joista kokki veisti palasia) ja varsinkin tryffelipasta vei kielen mennessään...

Ja tarjolla oli toki myös pitsamaistiaisia...


Mitäpä vielä? No, tietenkin tiramisua! Maha muistutti aterioinnin jälkeen pallokalaa, joten päivän asu kuvat jäivät nyt kyllä nappaamatta ;)


Ihana ilta! Olipa kertakaikkisesti mahtavaa tällaiselle hoitovapaalaiselle sutia hieman puuteria nassuun, laittaa korkkarit jalkaan ja nauttia kaupungin tunnelmasta. Kiitos kovasti vain lastenvahdeille :)

Lämmin kiitos myös Denniksen väelle sekä pöytäseurueellemme kivasta ja rennosta illasta!

Suosittelen ilolla niin turkulaisia kuin kaupungissa vierailevia tsekkaamaan kyseisen ravintolan. Omaa blogiani lainatakseni Dennis on selvästi sekoitus jotain uutta ja jotain vanhaa hyväksi todettua Aurajoen rannalla :)

Onko sinulla muistoja liittyen Dennikseen? :)

5 kommenttia:

Helmis kirjoitti...

Oo, onpa erikoista ajatella, että wanha kunnon Dennis näyttää noin modernilta nykyään!
Niin muistan Denniksen, tosiaan ensimmäisiä pizzeriakokemuksia nuoruusvuosilta. Paras ystäväni opiskeli Turussa ja kun menin hänen luokseen viikonlopuksi, sijoitimme opiskelijabudjetista aina yhden aterian verran käyntiin Denniksessä :D. Yleensö siihen liittyi myös joku hyvä uutusselokuva. (ei silloin vielä käyty leffassa, vaan elokuvissa :) )
Nostalgiaa....

Turun Tilda kirjoitti...

Helmis: Kiitos tästä kommentista! Innoittamanasi lisäsin postauksen loppuun kysymyksen lukijoiden Dennis-muistoista :)

Mutta tuohon ilmeen uudistamiseen - aika näyttää, onko se suuren yleisön mielestä onnistunut. Minä kyllä tykkäsin ja ilmanvaihto on huomattavasti entistä parempi, mutta voihan olla että puritaanisimmat Dennis-fanit eivät sulata muutosta. No, ruoka on edelleen tosi hyvää :)

Anonyymi kirjoitti...

Hih, minunkin ensikohtaamiseni Denniksen kanssa tapahtui kesällä 1995. Kesämökkimme on Turussa, ja aina välillä teimme sieltä kaupunkiretkiä (mummoni ei pitänyt yhtään siitä ajatuksesta että söimme ulkona emmekä mökillä hänen pöperöitään! Uhmasimme kuitenkin tätä mielipidettä aina silloin tällöin ja se oli juhlaa esiteini-ikäiselle). Muistan vielä pizzani nimenkin, se oli Alla Susu, ja se sisälsi hirveän määrän valkosipulia. En ole tuon jälkeen tainnut Turun Denniksessä käydä, Helsingissä kylläkin, mutta edelleen paikalla on muistojen takia erityinen paikka sydämessäni.

Teija kirjoitti...

Se oli kiva ilta se! Alla susu on myös mun kaikkien aikojen suosikki :)

Turun Tilda kirjoitti...

anonyymi: Ihania muistoja :)

Teija: Niin oli :) :)