torstai 16. huhtikuuta 2015

Siniverinen

Torstaista!

Käänteet Alvarin unirytmissä ja -koulussa ovat olleet viime viikkoina vauhdikkaita. Viime viikonloppuna lopulta päätimme, että nyt soutaminen ja huopaaminen saa riittää: poika muuttakoon omaan huoneeseensa!

Samaan syssyyn mies sitten totesi, että pojan huoneeseen pitäisi tässä mahdollisimman nopeasti ostaa verhot; ehkäpä hänen äitinsä voisi laittaa asialle hankkimaan ja ompelemaan ne.

Höristelin korviani: Oho! Ensinnäkin mies miettii sisustusasioita! Toki taustalla oli selkeä tarve (allekirjoitin itsekin sen, että pojan huone olisi saatava mahdollisimman nopeasti pimeäksi), mikä istui hyvin yhteen maskuliinisen logiikan kanssa. Itse taas tykkään miettiä ja suunnitella tällaisia asioita viikko tai jopa kuukausi tolkulla, kunnes löydän itseäni miellyttävän vaihtoehdon. Siksi asia tuli vähän puun takaa - en ollut ehtinyt suunnitella verhoasiaa vielä lainkaan.

Mieheni on kuitenkin tarkan euron mies. Tajusinkin, että minun olisi toimittava, jos haluaisin silmääni varmasti miellyttävät verhot. Uusia ei nimittäin ostettaisi useampaan vuoteen. Siksi anopin asialle laittaminen arvelutti, vaikka hän olisikin voinut löytää ihan hyvät.

Kun suuntasimme sunnuntaina ihanan Pippurimylly-aterioinnin jälkeen ruokaostoksille Skanssiin, ajattelin nyt ainakin käväistä Marimekossa tutkimassa, millaisia verhovaihtoehtoja siellä on tarjolla, vaikka niihin tuskin olisi varaa...


Ja kas kummaa - skanssiaiset olivatkin alkaneet ja erä postomyyntikankaita oli tarjolla puoleen hintaan. Eräs niistä iski heti!


Meikäläisestä (ja Alvarista) tuli sitten kissaihmisiä kertaheitolla! Oikeaa kisua emme ole hankkineet, mutta pojan huone tulee saamaan pienen kissamaisen vivahteen Erja Hirven suunnitteleman Siniverinen- kuosin ansiosta!


Mahtavinta on, että verhokangas ja Ferm Livingin minttu Half Moon- tapetti ovat täydellisesti samaa sävyä :)

 
Omissa valokuvissani värit näyttävät vähän harmahtavilta, mutta oikeasti sekä kangas että tapetti ovat hennon pastellisia.


En ole halunnut Alvarin tulevasta huoneesta muodikkaan musta-valkoista, mutta kissat antanevat kivasti ryhdikkyyttä tulevaan värikkäiden lelujen sekamelskaan. Kalliithan nämä verhot edelleenkin olivat (20 e /metri), mutta kyseessä on kuitenkin laatukangas, josta tehdyt verhot voi kaupata ehkä eteenkin päin. Tai sitten säästää tuleville polville!

Ei muuta kuin MIAU KURNAUSKIS loppupäiväksi!

Kuvalähteet: 1 ja 2

4 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Ihana kissakangas!

Anonyymi kirjoitti...

Onhan teillä sälekaihtimet huoneessa? Jos ei, suosittelen pimennytverhoa ehdottomasti!

http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/10290532/

Tuollaisen ihanan kissaverhon läpi paistaa aurinko kivasti sisään!

Turun Tilda kirjoitti...

Elina: Kiitos! Istuis varmaan teidänkin kissahuuslolliin ;)

anonyymi: Juu, sälekaihtimet löytyy. Täytyy katsoa riittävätkö niiden ja noiden verhojen yhdistelmä vai pitäiskö olla vielä se pimennysverho. Kiitos vinkistä!

Anonyymi kirjoitti...

Tilda, Tilda! Tulitko yhtn noita hankkiessasi ajatelleeksi herra Råtan tunteita ja järkytyksen määrää, kun nuo ikkunaan ripustat? Ihanat verhot silti :)