perjantai 12. joulukuuta 2014

Tildan jouluaakkoset

Tervehdys!

Viikkohan siinä vierähti ennen kuin tänne palstoille jälleen ehdin. Mitään sen erityisempää ei ole tapahtunut, vaikka ihanaahan oli, että pieni mies pääsi vihdoin visitiille toiseenkin mummilaansa. Reissussa kului kokonainen viikko ja nyt on kiva taas olla ihan kotosalla :)

Lupailin teille jouluaakkosiani ja tässä ne vihdoin tulevat. Itse asiassa niiden väsääminen ei ollutkaan ihan helppo juttu; tyyli- ja sisustusaakkoset ovat syntyneet jotenkin helpommalla. Joihinkin kirjaimiin keksisi vaikka kuinka monta juttua ja jotkut olivat varsinainen pähkinä purtavaksi! Mutta tässä ne ovat ja samalla voitte miettiä, mitkä olisivat ne teidän omat joulun tuovat juttunne :)

Amaryllis eli ritarinkukka on joulunajan lempikukkani. Se on korea, mahtipontinenkin, mutta toisaalta niin helppohoitoinen. Ja tietysti tarpeeksi punainen :)

Bastu - ilman saunaa jouluaattoa ei oikein synny. Joulusaunassa pitää olla vasta (toisille vihta), vaikkei sitä käyttäisikään. Valot pitää olla pois ja kynttilät tunnelmaa luomassa. Kiukaan sihistessä arki peseytyy vihdoin pois ja juhlamieli syntyy :)




Celine Dion En ole kiekujalaulajattarien musiikin suurin ystävä, mutta jostain syystä Dionin joululevy on jäänyt perinteeksi. Taustalla ovat tietyt teinivuosien hyvä muistot, joihin palata. Toisin kuin muun joulumusiikin kanssa, Dionin joululevyä on lupa kuunnella jo marraskuussa. Siitä alkaa pehmeä lasku joulunaikaan :)




Daavidin poika Tykkään kyllä joulun pakanallisista perinteistä, mutta joulun kristillinen sanomakin puhuttelee

Elävä tuli Jos ei muuta, niin jouluna pitää olla viltti, suklaata ja paljon kynttilöitä :)




Fazer Edelliseen liittyen... tosin rehellisyyden nimissä tykkään kyllä Pandan konvehdeista enemmän ;) Se muiden inhokki ananas on suosikkini!

Graavilohi Onneksi en ole enää raskaana! Nyt otetaan ilo irti vedenelävistä. Silleistä en välitä, mutta graavin ohella mäti on joulun ykkösherkkuja!

Hirvipaisti Joulukinkun sijaan lapsuuden kodissani syötiin kalkkunaa ja erityisenä erikoisuutena hirveä joulupuuron kera. Sellaisia paksuja siivuja makean sinapin kanssa ruisleivän päällä. Heti joulurauhan julistuksen ja Sulo Saaritsin Kaikki kauniit muistot-kipaleen jälkeen... Hirvipaisti oli näitä maaseudun maanomistajan etuuksia. Nytkin köntti on tiedossa hirviseuraan kuuluvan serkkuni ansioista.

Imelletty perunalaatikko Aikuisuus muutti mieltymyksiä - nyt itse tehty perunalaatikko voittaa Saarioisten lanttulaatikon :)

Joulupukin kuumalinja Jaahas... Muuttaakohan oman lapsen saaminen tätä perinnettä. Äiti on päivitellyt aikuisen lapsensa käytöstä. Joulupukin kuumalinja on ainakin vilkaistava telkkarista aamumandariinin kera :D

Kuusenhaku Lapsuuden ihanimpia muistoja. Kuusen valkkaaminen omasta metsästä. Nytkin katsastimme äidin kanssa valikoimaa. Tosin ihan pihapiirin liepeiltä Alvarin nukkuessa unosiaan vaunuissa :)



Lumi Ilmeisesti katoava luonnovara... Nostaligisoi sitäkin enemmän lapsuuden keskisuomalaiset joulukuut...

Musiikki Jouluradio, kauneimmat joululaulut, kuorojen konsertit... Musiikki luo kynttilöiden ja lumen ohella eniten joulutunnelmaa.

Nimipäivä Joulukuu on mielestäni ollut kuukausista paras lapsuudesta saakka siksikin, että joulunajan ohella silloin on nimipäiväni.



Oma rauha Jouluna kaipaan perhettä ja suvun seuraa, mutta osa lomasta on pyhitettävä ihan jouten ololle omassa kodissa.

Piparitaikina Paistetut piparit ovat pahoja, mutta piparitaikina ei! Yksi valmistaikina onkin kadonnut jo parempiin suihin :D

Q Tähän en keksinyt mitään järkevää. Paitsi Viktoriakiisselin. jälkkäri, jota äitini haluaa aina aatoksi, mutta joka ei oikein mene kaupaksi joulupöydän ähkyn pääteeksi.



Rauha En toivota korteissa useinkaan iloista joulua vaan joulurauhaa.

Sacherkakku Olen surkea kokki, mutta yhden osaan - sacherkakku on bravuurini. Oma sacherini ei ole autenttinen vaan sisältää runsaat kerrokset aprikoosihilloa. Kakunpalan kyytipojaksi laitetaan kermavaahtoa. Haluatteko, että postaan reseptin?




Tunnelmointi Joulukuussa en oikein osaa pitää kirkkaita valoja päällä.

Uuni No oikeastaan takka. Mummilassa se on joulunaikaan päällä. Olohuoneessa on ihana istuaja kuunnella puiden rätinää.

Vierailu haudoilla Suuntasimme lapsuudessa aina joulupuuron jälkeen iltapäivällä ennen joulusaunaa kirkkomaalle. Turussa siellä on käyty myös pimeällä valomerta ihailemassa. Viime jouluna sytytin kynttilän muistolehdossa myös meidän pienelle.

Wanhat polvet alkavat olla painuneet jo unholaan kuten Toivioretkellä-laulussa lauletaan. Onneksi muistot elävät niin omista lapsuusajan tapahtumista kuten myös aiempien polvien joulujen vietoista.

Xmas Olen aika fennomaani (siksi se Alvar ei kelvannut poikani etunimeksikään ;)) ja pidän nimenomaan suomalaisista joululauluista. Yksi tekee kuitenkin poikkeuksen, John Lennonin ikivihreä Happy xmas (war is over) :)

Zzz... Lomalla kuuluu levätä! Pyjamassa on vietettävä vähintään yksi päivä :)

Yökirkko Uusimpia joulutraditioitani. Jouluyön hartaus vihkikirkossamme Kaarinan Kuusistossa on todella tunnelmallinen myös jouluaikaan. Aattoillan musiikkipitoinen hartaus on kuulunut repertuaariimme jo useamman vuoden verran. Tänä vuonna Tildaa siellä ei ehkä pienen miehen vuoksi näy, mutta toivottavasti taas joskus :)

Åbo Ennen se tuli tutuksi aina joulurauhan julistuksesta, jota kokoonnuimme seuraamaan näköradion kautta. Sittemmin olen tainnut olla paikan päällä kolmasti. Vähän vaikea sanoa kumpi kokemus on parempi. Molemmissa on puolensa... Toivottavasti tänä vuonna ei tarvitse kyyköttää täysvesisateessa, vaikka vähän siltä kyllä näyttää...



Äidin puuhailu Äidit ovat traditioiden luojia, säilyttäjiä ja siirtäjiä, niin myöäs meillä. Äidin jouluja on aina vähän ikävä, jos aaton viettää muualla kuin lapsuuden kodissa.

Öinen aika Hämärän hyssy, kuutamo ja tähtitaivas, jäälyhdyt hangella. Joulun ajan pimeää ei pääse pakoon; täytyy siis tarkastella asiaa positiivisen kautta :)

Tässäpä Tildan jouluaakkoset! Olisi hauska lueskella toistenkin vastaavia, joten haastan Karkkiksen, Alman, Elinan, Kirsimarian ja Lady of the Mess-blogin Ladyn väsäämään omat aakkosensa. Väsätkääpä te muutkin :)

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tosi tunnelmallinen ja kiva lista, joka oikein herkisti. (Ja tietty halutaan se sacherkakun resepti!) - Lotta.

Elina kirjoitti...

Oi kiitos, aloitin heti! Tämmöiset on kivoja haasteita.

Anonyymi kirjoitti...

Hauska lista ja yhteistä löytyi ainakin se, että ananas on minunkin suosikkini konvehdeista.

Mikä perinne joulussa on pakanallinen?

Vakkari

Karkkis kirjoitti...

Hei, kivaa, että haastoit! Voin kyllä kuvitella, että kaikki kirjaimet ei ole ihan yhtä helppoja. Joulupukin kuumalinja on muuten ihan pakollinen! Parasta on, kun lapset laulavat pukille hieman omilla sanoilla ja sävelellä, mutta taitavat säestäjät pysyvät silti perässä.

Anonyymi kirjoitti...

Joku kysyi joulun pakanallisista perinteistä. Tunnetuimmat pakanaperinteet ovat joulupukki, joulukuusi, haudoilla käyminen eli kuolleiden muisteleminen, lyhteen laittaminen pikkulinnuille ja suurin osa nykyisistä jouluruuistamme. Osa näistä perinteistä on itse asiassa kekriperinteitä, jotka siirtyivät joulun aikaan kristittyjen ryhdyttyä kitkemään pakanallista kekriä kansasta.

Turun Tilda kirjoitti...

Lotta: Kiitos! Yritetään toteuttaa. Nyt täytyy vain toivoa, ettei tällä kertaa tule pannukakkua ;)

Elina: Kiva juttu :)

Vakkari: Tuossa joku lukija ehtikin jo vastailla. LÄnsimaisessa joulussa on tosiaan monia kulttuurisia kerroksia. Suomalaisen joulun pakanallisia (esikristillisiä) juuria ovat juurikin tuo aiemmin mainittu myöhäissyksyn sadonkorjuujuhla kekri, jolloin syötiin hyvin ja palvelusväki sai lyhyen lomansa ennen uuden palveluskauden (ja mahdollisen palveluspaikan vaihdon) koittamista. Kekriin kuului myös pelottava kekripukki, joka toisinana vieraili taloissa myös Nuutinpäivänä.

Joulun ajankohta taas on peritty roomalaisten saturnalia- ja viikinkien jule-juhlista, jotka molemmat ovat talvipäivänseisauksen ja auringon paluun juhlia. joulukuusi on puolestaan muistaakseni vanha muinaisgermaaninen perinne.

Karkkis: Hih, kiva, että muitakin addiktoituneita löytyy ;) Olemme muuten vuosikaudet arvuutelleet kuuma linja-ohjelman pukin henkilöllisyyttä. Mielestämme hän on eräs ylellä 80-luvun nuoriso-ohjelmassa mukana ollut mies ja tämä huvitti meitä kovasti joskus teininä, kun huomasimme tyypin keski-ikäistyneen (mutta oelvan silti aivan liian nuori pukin virkaan).

Lady of The Mess kirjoitti...

Kiitos haasteesta - yritän jopa vastata siihen - tosin aika moni kirjain vaatii miettimistä, sillä niin monta sinun aakkostasi voisin suoraan kopsia - ties vaikka kopsisinkin;)
Rentoa ja ihanaa joulunaikaa sinulle - teillä onkin tänä vuonna ihan uudenlaisten jouluperinteiden aika♥

Lady of The Mess kirjoitti...

Olipa vielä pakko tulla kommentoimaan lisääkin - meidän vihkikirkkomme oli myös aikoinaan Kuusiston kirkko♥

Kirsi-Maria kirjoitti...

Kiitos haasteesta! Vastasin siihen tänään! :)