lauantai 26. huhtikuuta 2014

Onni on samankokoinen anoppi eli mekko kolmella variaatiolla


Tervehdys!

En oikeastaan tiedä, pitäisikö minun olla nyt hyvällä vai huonolla tuulella, mutta totuus on, että tietokoneeni hajosi äsken. Ja siellähän ei ollut sisällä kuin seitsemän vuoden aikana niska limassa laaditut oppimateriaalit sekä opo-opintojutut, joita en ollut tietenkään vielä lähettynyt eteenpäin. Oma moka, sanoisin, sillä minun on pitänyt tallettaa juttuja viimeiset kaksi kuukautta ulkoiselle kovalevylle, mutten ole muka ehtinyt. Onhan minulla noita tuntisuunnitelmia useammalla muistitikulla ynnä sillä ulkoisella kovalevyllä, muttei kuitenkaan viimeisimmän vuoden aikaisia paranneltuja juttuja. Sen sijaan nuo opojutut kyllä harmittavat, sillä olin ehtinyt tehdä kymmenisen sivua tekstiä harjoittelusta ja siitä ohjausvideosta. No, toivotaan, että tiedot saadaan jollkain ilveellä kaivettua koneen uumenista. Jos ei, niin sitten ei auta muu kuin nöyrästi tehdä jutut uudestaan. Sanoisin joka tapauksessa, että voi p&%#ska!


No, toisaalta edelleen nuo masupötkylään liittyvät uutiset lämmittävät sen verran mieltä, ettei muulla ole kuitenkaan oikein väliä. Pikku herra on alkanut ilmaista itseään pienin rummutuksin, joita ilmeisesti edessä oleva istukka tosin vaimentaa. Silti ne ovat selvästi jo selkeitä potkuja :) unohdun pitkin päivää haaveilemaan enkä oikein jaksa keskittyä mihinkään :)


Olen viettänyt varsinaista vapaaherrattaren elämää tämän päivän. Siihen on kuulunut herääminen klo 11 jälkeen, lempisalaatin nauttiminen kahteen otteeseen, sisustuslehden lueskelua, kahvittelu ja aiemmin tulleisiin blogikommentteihin vastaaminen. Nyt ajattelin vielä tehdä tällaisen asuvariaatiopostauksen miehen tietsikalla loppuun, kun kerran aloitinkin.

Sain kassillisen vaatteita anopilta. Anoppini on melkolailla saman kokoinen kuin minä, joten otin vaatteet mielihyvin vastaan. Kassista löytyi muutama todellinen lemppari, joita varmasti tulen käyttämään tässä tulevina raskauskuukausina. Ensinnäkin kassista löytyi tällainen kiva Lindexin kukkamekko, jota anoppi on ehkä käyttänyt tunikana.


En tiedä, lueskeleeko kuinka moni blogiani enää tyyliblogina, mutta tässä olisi muutama vinkki esimerkiksi muille raskaana oleville, miten muuntaa asu kolmeen eri tyyliin. Asukokonaisuudet on laadittu oman garderoopin pohjalta; ainoastaan alla olevat mustat ballerinat ovat uudet. Ostin nuo Wondersit Hulluilta Päiviltä. Kierrätyskeijulakkonihan ei koske kenkiä, vaikkakin yritän ostaa niitä tänä vuonna maltillisesti. Tähän mennessä olen hankkinut käytettyinä ne Parikat ja no...  ...kolmet ballerinat noilta Hulluilta Päiviltä. Ehkäpä ne vuoden maltilliset kenkäostokset olivat sitten siinä - tai korkeintaan syksyksi hankin Goretex-kengät, jos lastenhankinnoilta joitain pennejä jää...


Tarvitaan siis simppeli empirelinjainen kukkamekko, muutamat kengät ja musta laukku. Noita Fred Perryn tennareita en varsinaisiin kuviin ottanut, koska ne ovat sen verran aktiivikäytössä, etten viitsinyt olohuoneen mattoa sotkea. Voitte kuvitella ne esim. ensimmäisen asukokonaisuuden jatkeeksi :)

Asu 1.

Kukkamekon pariksi sopii hyvin tällainen pitkä rento neuletakki. Se on alunperin Gina Tricotista.


Asun vyö, joka on kaikissa kuvissa, on peräisin Indiskasta ja eräs kaikkien aikojen käytetyimmistä asusteistani. Marco Polon laukku on puolestaan ostettu laatuvaatedivari Sifongista.

Asu 2.

Astetta naisellisemman asun saa, kun vaihtaa pitkän neulenutun kietaisuboleroon ja korkeampi korkoisiin kenkiin. Oma silkkisekoitteinen neuleboleroni on H&M:stä ja se on mukavan vilpoinen kesällä. Samansävyiset kengät ovat tuliainen parin vuoden takaiselta Itävallan reissulta.


Samaiselta matkalta ostin muuten myös ainoan arvolaukkuni, tuon pienen Longchampin.

Asu 3.

Astetta virallisemman kukkamekosta saa, kun sen asustaa laatikkomallisella jakulla. Tätä asukokonaisuutta arkistaa tosin värikäs tuubihuivi, jollaiset meidän opo-opiskelupoppoon naiset hankkivat viime vuonna teemahuivikseen ;)


Lindexiltä löytämäni jakku on tosi kiva, mutta en ole aiemmin osannut yhdistää sitä oikein mihinkään. Tämän mekon kanssa kauluksen muoto stemmaa kohtuullisen hyvin ja värimaailmatkin istuvat yhteen. Sopinee vaikka harjoitteluasuksi näin keväällä!

Edelleen otan mielelläni raskaustyyliblogivinkkejä vastaan :) Mukavaa illanjatkoa!

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nykyään on olemassa sellaisia etävarmennuspalveluita, joissa tiedot kopioidaan palveluntarjoajan palvelimelle netin kautta. Monesti on mahdollista säätää niin, että ohjelma käy säännöllisin välein läpi kaikki tiedostot ja tekee automaattisesti varmuuskopion kaikista uusista tai muokatuista tiedostoista. Suosittelen kyllä lämpimästi kaikille, jotka tekevät töitä tietokoneella, niin tiedostojen säilyminen ei ole enää omasta muistamisesta ja viitsimisestä kiinni :)
-Hiiruska

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti saat tiedostosi tietsikan uumenista. Me emme saaneet häämatkakuviamme....

Anonyymi kirjoitti...

Yleensä rikkinäisessäkin koneessa on tiedot tallessa kovalevyllä. Tietokonehuollossa tiedot otetaan talteen yleensä noin sadan euron hintaan, mutta jos lähipiirissä on tietotekniikkavelhoja, kovalevyn voi itsekin irroittaa ja kovalevyn ja koneen väliin hankkia oikean mallisen johdon, jonka kautta tiedot voi sitten tallentaa koneelle tai koneen kautta vaikka ulkoiselle kovalevylle.

Anonyymi kirjoitti...

Pakko vielä kommentoida samaan tietokonepulmaan, että varmuuskopiointi rikkinäisen tietokoneen kovalevyltä on maksanut 30 euroa. Eli ei ole mitään tähtitieteellisiä hinnat, ja firmoista voi suoraan kysyäkin mitä se maksaa.

Turun Tilda kirjoitti...

anonyymit ja Hiiruska: Kiitos vinkeistä... Katsotaan, miten käy. En aio koskea koneeseen ennen kuin mies tulee reisultaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kivasti stailattu kolme eri asukokonaisuutta :-)
Mutta aivan liian lyhyt on tuo mielestäni mekoksi - tunikana menisi hameen tai oikeiden housujen kanssa.

Sylvi kirjoitti...

Minusta mekko on tarpeeksi pitkä! Ja kiva!

Tykkäsin tuosta kenkäosuudesta, kun itsellä on huono omatunto useamman kalliin kenkäparin ostamisesta. Niitä kun vain tarvitsee aika ajoin päivittää! Haaveilen vielä kolmannen parin hankkimisesta, sillä juuri nuo Wondersit kiinnostaisivat - ja kirpparille/kaverille lähtee pian viisi vanhaa/liian pientä kenkäparia...

Ihania odotuksen täyttämiä kevätpäiviä Sulle!