sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Sopiiko bloggaus kaikenlaisiin elämäntilanteisiin?

Tervehdys,

Jatkan hieman tällaisten epämukavuusalueaiheiden parissa.

Moni teistä toivonee niitä iloisia haikarauutisia tästä blogista. Päättelin niin ainakin sen perusteella, millaisen katsojaryntäyksen edellisen viikon "Iloisia uutisia"-postaus täällä aiheutti.

Onnellisia uutisia toivon toki minäkin, sydämeni kyllyydestä :)

Ajattelin olla kuitenkin harvinaisen rehellinen ja suorasanainen teitä lukijoitani kohtaan.

Tällä hetkellä en oikeasti tiedä, että jos sitten joskus voin sellaisen uutisen täällä blogosfäärissä kertoa, niin onko se sittten tämän blogin viimeinen postaus.
 
En tiedä, onko minusta blogin pitäjäksi raskaana. Edellinen raskauskokemukseni oli niin katastrofaalinen, etten tiedä, pystynkö nauttimaan lainkaan mahdollisesta uudesta raskaudesta saati sitten postailemaan sinänsä kivoista vauvanvaate- ja lastenhuoneen sisustusjutuista. Tai mistään muusta. Monelle lukijalle blogit ovat kivaa viihdettä, mutta tällaiselle kohtuu rehellisesti asioista kertoneelle kyse on omasta elämästä. Todennäköisesti olisin toiveista huolimatta tuossa tilassa kauhusta kankeana ja toivoisin lähinnä, että minut voitaisiin nukuttaa synnyttämiseen saakka...

Tiedän, että on lukuisia äitiys- ja mammablogeja, joissa antaumuksella kerrotaan raskauteen ja odottamiseen liittyvistä asioista, mutta todennäköisesti heidän kokemuksensa raskauksista on ollut se, että kaikki menee ihan hyvin, ihan turha stressata. Minä en yksinkertaisesti pysty olemaan niin sinisilmäinen enää koskaan. Se viattomuus on menetetty.

Toisaalta otetaanpa toisenlainen näkökulma - vauvauutisen kertominen olisi kaiketi aika kiva päätös tälle blogille, vai mitä?

Katsotaan, mitä tuleman pitää ja jatketaan siihen asti ihan normaalisti. Mukavaa alkavaa viikkoa!

10 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Joissakin blogeissa vauvauutinen on ilmoitettu sitten, kun uusi perheenjäsen on jo kotona. Eli ei raskautta tarvitse välttämättä blogissa mainita ollenkaan, varsinkaan jos blogin aiheeseen se ei millään tavalla liity. Oma blogisi on tietenkin hyvin henk.kohtainen, joten ehkä tuntuisi oudolta olla kirjoittamasta asiasta.

Nimetön kirjoitti...

Ymmärrän, että raskaudesta raportointi on liian henkilökohtaista blogin sisällöksi, ja erityisesti tuon aiemman kokemuksen jälkeen. Ymmärrän siis enemmän kuin hyvin, jos siinä vaiheessa haluat blogin hiljentää.

Jos se on päätepiste blogille, toivon kuitenkin, että blogi pysyisi täällä avoimena (vaikka sitten ilman kommentointimahdollisuutta). Olen lukenut blogiasi kauan, varmaan vuodesta 2009 asti, ja olisi kiva päästä lukemaan juttujasi myöhemminkin, saamaan asuinspiraatiota sekä pohtimaan koulujuttuja. Tämä siis tällainen vieno toive, kun välillä on käynyt niin että ne omat suosikit lopettavat suhteellisen yllättäen ja ilman mitään varoitusta koko blogikin häviää.

Äitiblogeja en välttämättä ymmärrä (ymmärrän toki että yleisellä tasolla blogissa pitää voida käsitellä äitiyttä/vanhemmuutta ja lapsia), mutta itse tunnen oloni epämukavaksi jos joudun lukemaan pienen ihmisen yksityiselämästä, vanhemman pitäisi mielestäni ymmärtää että lapsellakin on oikeus yksityisyyteen vaikkei hän voi siitä itse päättääkään. Tämän sanottuani toivon kuitenkin myös, että ehkä sitten mahdollisessa tulevassa vauva-/lapsiperhearjessa haluat jatkaa kirjoittamista valitsemistasi aiheista edelleen - lukijoita varmasti riittäisi.

Hyvää kevään odotusta, odottelen jo täällä innolla tulevia Lontoo-postauksia :)

Nimetön kirjoitti...

Olen itse nyt raskaana, raskaus on vasta aivan alussa. Olen miettinyt viime aikoina paljon raskauden julkistamista, koska ja miten sen teemme. Sinunkin kokemukseni tykyttää takaraivossani: tiedän, että ilo voi muuttua suruksi hetkessä. Jos bloggaisin, raskausuutisten kertominen olisi erityisen vaikea paikka. Toisaalta minusta on hienoa, että sinä olet pystynyt omasta menetyksestäsi kertomaan. Itse pelkään sitä(kin), että jotain pahaa tapahtuu, enkä pysty puhumaan siitä kenellekään, eikä kukaan tiedä, miksi käyttäydyn kuten käyttäydyn. Työskentelen itsekin opettajana, ja pelkästään alkuraskauden pahoinvointi on ollut vaikeaa salata - enkä siis ole onnistunut oireiden salaamisessa, ainoastaan niiden syystä olen vaiennut.

Kun saatte oman pienen (olen kovin vakuuttunut siitä, että niin tulee tapahtumaan), toivon toki, että blogisi ei hiljenisi, vaan jatkaisi avoimella, keskustelevalla linjalla. Meitä on monia, jotka pelkäävät.

Pauliina

Nimetön kirjoitti...

Olen samaa mieltä ensimmäisen anonyymin kanssa. Älä lopeta blogia, äläkä kerro vauvauutisista :) Itse ajattelin muutaman keskenmenon kokeneena, että huolehtiminen loppuu synnytykseen. Sen jälkeen huolehtiminen vasta alkoikin siitä, miten vauva pidetään hengissä. Ja nyt lapsiarkea eläessäni pahin pelkoni on se, että lapseni jostain syystä kuolee. En tietenkään ajattele pelkoani aktiivisesti tai edes joka päivä. Ei ole kuitenkaan elämää ilman pelkoja, ne vaan saavat uuden kohteen.

Karkkis kirjoitti...

Minäkin kovasti toivon, ettei tämä blogi loppuisi, sillä se on yksi suosikeistani. Ymmärrän kuitenkin, jos niin käy, eikä blogi tunnu sopivan elämäntilanteeseen. En osaa asiasta sanoa tämän enempää, mutta halusin kompata muita kommentoijia.

Nimetön kirjoitti...

En täysin ymmärtänyt, miksi sen takia ei voi blogata. Tai siis siksi, että pelkää niin paljon menetystä, että olisi teennäistä kirjoittaa mistään muusta ja raskaudesta tai pelosta ei halua kirjoittaa?

Itsekin vaikean jutun kokeneena, mietin, että nyt jälkeenpäin se kannattaa kääntää jollain lailla myös sellaiseksi, että elämästä ei koskaan tiedä. Meillä on tämä hetki. Jos tämä hetki on ok, turha murehtia sitä, mitä ei tiedä.

Mä selvisin eräästä asiasta ja pelkään, että se tulee uudelleen vastaan. Yritän saada kuitenkin itseni kuvaamaani tilan. Helpommin sanottu kuin tehty. Siltikin ei auta, jos valmistaudun pahimpaan. Se ei edes auta jos niin käy.

Jos nyt on kaikki hyvin, on asiat loistavasti. <3

Turun Tilda kirjoitti...

anonyymi: Niin, tuntuu vain siltä, että jos salaan noin henkilökohtaisen asian koko raskauden ajan, blogini muuttuu kyllä aika kuolleeksi. Voisin kuvitella, ettei minua hirveästi kiinnosta pohtia esim. ammatillisia kysymyksiä, kun omat ajatukset ovat tulevassa lapsessa. Lisäksi olen profiloitunut aika vahvasti tyyliblogina. Mitä bloggaan, jos jätän tämän ulottuvuuden pois kokonaan? Eikö se silloin ole aika silmiin pistävää, jos en puoleen vuoteen näytä kuvia itsestäni?

Anonyymi: Kiva kuulla tämä mielipide :) Ei varmasti ole mitään tarvetta sulkea blogia lopullisesti, ehkä vain raskauden ajaksi. Sitten voi katsoa, jaksaako blogata vielä vauvan kanssa :) Hyvää kevättä myös siihen suuntaan ja kiva, että blogillani on noinkin pitkäaikainen seuraaja :)

Pauliina: Mielestäni raskaudesta kannattaa kertoa ainakin pienelle lähipiirille jo melko varhain. Itselleni oli suuri helpotus se, että olin jakanut melko monelle asian ennen kuin raskaus sai ikävän suunnan. Tällöin uusi käännekin oli helpompi jakaa ihmisten kanssa ja luulen, että joidenkin myötäelo oli osittain siksi helpompaa. Tsemppiä ja voimia raskausviikoille. Ei sen todellakaan tarvitse mennä (ja tilastojen valossa tuskin menee)samoin kuin minulla!

anonyymi: Kelpaavatko sitten koulu- ja sisustuspostaukset? Jos bloggaan tyylistä, niin asia kyllä palastuisi ennemmin tai myöhemmin.

Karkkis: Kiitos komppauksesta.:)

anonyymi: Hyvää pohdintaa, mutta ymmärräthän, että on eri asia kohdata elämä reaalimaailmassa kuin jakaa melko henkilökohtaisia asioita satojen ihmisten kanssa? VOihan sekin olla voimauttavaa, mutta toisaalta en kaipaa mitään vauvapalstakirjoittelua itsestäni (kuten on jo tapahtunut). ja varmasti pelkään, se on yksi syy mahdolliseen lopettamiseen. Mutta katsotaan. Ehkä bloggaan ilman kuvia tästä eteenpäin :)

Nimetön kirjoitti...

Kannattaa vain ajatella asioista positiivisesti eikä pelätä pahinta.
itse olen ajatellut ettei minulle enää voi niin käydä, että vauva kuolee. Sitähän voi rukoilla Taivaan Isää auttamaan vaikeuksissa. Ihmiselle ei anneta enempää taakkaa kuin jaksaa kantaa. Itse olen kokenut yhden vauvan keskosuuden, hengenvaarallisen palleatyräleikkauksen vastasyntyneelläni, yhden enkelivauvan syntymän ja muutaman kaikkien normien mukaan menneen odotuksen. Näin jälkeenpäin ajateltuna näistä kokemuksista en luopuisi. Ne ovat osa minua. Todella ainutlaatuinen minun elämäni. Mikään tuskin menee kenelläkään oppikirjojen mukaan. Ihanaa kevään odotusta sinulle!

Äni kirjoitti...

Minullekin tuli mieleen, että eihän sitä raskautta tarvitsisi täällä kommentoida/puida, jos se ei (täysin ymmärrettävästi) tunnu hyvältä. Tokihan asia ei tällaisessa asukuvallisesa blogissa täysin salassa pysyisi, mutta uskon että useimmat lukijat ymmärtävät, jos sanot, että et halua asiasta sen enempää kertoa. En aivan hoksaa, miksei tämän blogin säilyttäminen tällaisenaan onnistuisi mahdollisen raskautumisenkin jälkeen - jos vain itse haluasit vielä pitää tätä tällaisenaan. :)

Noh, olipa niin tai näin, arvostan suuresti rehellisyyttäsi! Ja kyllä, minäkin hiljaa toivon teille niitä kaikista onnellisimpia uutisia. <3

Nimetön kirjoitti...

Hei! Sinä teet juuri niin kuin sinusta parhaalta tuntuu. Jos päätät lopettaa blogin niin pitkäaikaisena lukijana sanoisin vain että kiitos ja toivon että jonain päivänä palaat :). Olet kirjoittanut vaikeistakin asioista rehellisesti ja kauniisti ja varmasti auttanut sillä monia lukijoita. Mutta sinulla ei ole velvollisuutta avata itseäsi enempää kuin mikä hyvältä tuntuu.