sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Topolino kirjamessuilla


Kyllä vain, tämä on eräs tämän syksyn lempiasuistani. Olen majaillut siinä niin töissä kuin viimeksi Turun kirjamessuilla.

Samaisena päivänä, kun löysin Ihana Kirppikseltä (vihdoin tajusin katsoa, miten se kirjoitetaan) Lumin laukun, mukaani lähti jo toinen ybermakea nahkahamonen syksyksi. Tämä Topolino-merkkiä oleva yksilö kustansi 17 euroa. Onhan se nahkiksestakin aika paljon, mutta malli oli niin hyvä ja kiva, että en muuta voinut...


Pusero on varmasti viisi vuotta vanha ja maksoi Lindexin alessa 7 euroa. Koru on muuten Nikkotakko-merkin tuotantoa ja niitä voi ostaa Turun taidemuseon lisäksi Boutique Minnestä.


Vagabondin popot ovat neljättä vuotta matkassa ja muistaakseen alesta ostetut.

Mietin tässä, että pitäisiköhän ihan periaatteesta alkaa vaatetietojen sijasta listata vuosia, kuinka kauan vaatekappaleet ovat olleet käytössäni? Mielestäni se voisi olla keino kertoa siitä, ettei vaatteiden tarvitse olla aina uutta kertakäyttökamaa vaan paremminkin ihmisiä voisi rohkaista etsimään päälle pantavaa sillä periaatteella, että ostaa vain vaatteita, joita kuvittelee voivansa käyttää vielä viiden vuoden päästäkin.  Voisin vaikka haastaa joitakin hieman suositumpia bloginpitäjiä samaiseen haastikseen.

Olisiko tämä teistä lukijani hyvä idea?

7 kommenttia:

Arya kirjoitti...

On! Ja kaunis asukokonaisuus :)

Anonyymi kirjoitti...

On hyvä idea!
Upea laukku!

Karkkis kirjoitti...

On hyvä idea! Minäkin esittelin taannoin lähemmäs kymmenen vuotta vanhoja mekkoja.

Ihana nahkahame, kyllä tuosta kannatti maksaa 17 euroa. Minäkin olen etsinyt jotain vastaavaa, mutta en ole vielä löytänyt.

Vale kirjoitti...

On todella kaunis kokonaisuus! :)

Haasteidea on hyvä, mutta mietin vaan kuinka paljon suosituimmat bloggaajat valtavine (ainakin siltä tuntuu) vaatevarastoineen ehtivät yhtä vaatetta käyttää vuosien aikana vaikka se olisikin vanha. Tarkoitan että se ei välttämättä kuitenkaan anna kuvaa siitä kuinka kestäviä ne vaatteet ovat. Se on kivaa kun sinulla näkee usein samoja vaatteita niin tietää että on niitä myös käytetty ja silti kestävät!

Lady of The Mess kirjoitti...

Hieno idea - ja nahkahame ei ollut ollenkaan kallis, kun ajattelee, että tuo on juurikin niitä vaatteita, joita todennäköisesti pidät vielä viidenkin vuoden päästä;)

Anonyymi kirjoitti...

On hyvä idea!

Anonyymi kirjoitti...

Ihana asukokonaisuus!
Ja hyvä idea! :p Sen lisäksi, että se kertoo vaatteiden käyttöiästä, niin se myös varoittaa jotain vaatekappaletta kuolaavia siitä, että kyseistä vaatetta lienee turha kaupasta etsiä. ;)