Jaahas, nyt on sitten työvuosi korkattu täälläkin. Oikeastaan suhtaudun tilanteeseen varovaisen optimistisesti; ajattelen itseäni lähinnä ihmiskokeena siitä, että kykeneekö perfektionisti-suorittaja vihdoin tällaisten karuhkojen kokemusten seurauksena asettamaan asiat tärkeysjärjestykseen. Elämässä on oikeasti muut asiat kuin työ (ja opinnot) niitä vähän tärkeämpiä.
Kun se kuuluisa stressisuoni alkaa sykkiä, aion muistuttaa itseäni, että minulla on matskut valmiita ja voin lompsia luokan eteen vähän kylmiltäänkin. Ei se maailma rennompaan asenteeseen kaadu - Matti* oppii ne asiat joka tapauksessa ja Maijaa* ei voisi edelleenkään vähempää kiinnostaa!
Parasta olisi, jos sitten jossain vaiheessa tajuaisin nautttivani arjesta, koska ehdin suorittamisen ohella soittaa ystäville niitä puheluita ja viettää aikaa mieheni ja perheeni parissa. Mieleen nousisi ajatus "Ei minulta mitään puutu" nyt tässä elämäntilanteessa, tässä hetkessä.
Päivän asuna toimii tällä kertaa yhdistelmä näitä viime viikkoina hankittuja uutuuksia ja vaatekaapin vanhuksiakin:
mekko - Art + Design, second hand
nahkatakki -
saapikkaat ja laukku - Your Face
tuubihuivi - Sokos
* Esimerkkihenkilöt ovat symbolisia, eivät viittaa kehenkään todelliseen henkilöön.
8 kommenttia:
Hyvä asenne! Olen itsekin opettaja, mutta minussa ei ole perfektionistin vikaa yhtään oikeastaan missään suhteessa. ( No mies sanoo, että olen liian tarkka siitä, että lattialla ei saa olla mitään roskaa tms. ) Olen opettanut jo kauan ja huomannut, että tunti ei aina mene hyvin silloin kun olen nähnyt tosi paljon vaivaa eikä aina huonosti silloin, kun olen jostain syystä mennyt tunnille huonommin valmistautuneena. Valmistelen yhä tunnit ainakin niin ,että katson nopeasti kirjasta mitä olisi tarkoitus käsitellä. Muuten en muista mahdollisia monistuksia mitä aiheeseen kulloinkin liittyy. Valmistaminen on kyllä vuosien myötä nopeutunut. Oppilaiden kirjallisten tuotosten korjaaminen kuitenkin vie aina aika paljon aikaa kokeneeltakin.
Vakkari
Tsemppiä töihin! Olen kyllä vähän eriä mieltä siinä, että kyllä työ on minusta ihan yhtä tärkeä osa elämää kuin mikä tahansa muukin osa-alue. Kauhean useasti väitetään että perhe-elämä ja se muu elämä on tärkeämpää. No tavallaan kyllä, ihmissuhteet ovat tärkeämpiä, mutta yhteiskunnan kannalta olisi tärkeää että ihmiset pitäisivät myös työtään tärkeänä ja sitoutuisivat siihen. Toki se ylisuorittaminen, josta puhuit, kannattaa koittaa kitkeä pois. Kyllä ne työt vähän leppoisammalla tahdillakin tosiaan sujuu. :) Kerran hyvin suunniteltuhan on jo puoliksi tehty!
Koitahan jaksaa. Voi olla että arki imaiseekin ihan mukavasti mukanaan!
Hei,
Monesti olen miettinyt, kun pohdit näissä postauksissasi sitä, että kuinka paljon aikaa käytät tuntien valmistamiseen jne. taustatyöhön, että luulempa "tavis open" käyttävän siihen hommaan hivenen vähemmän otsasuonen tykytystä ;) Eli sitä tässä yritän, vähän tankerosti näemmä, sanoa, että jos sinä lasket perfektionistin rimaasi hiemankin, niin olet silti vielä varmasti siellä "erittäin riittävällä tasolla". Luulen, että sinulla on todellakin rima korkealla:)
Kun eihän elämä koskaan ole valmis ja jotenkin "paketissa". Nauti siis ihmeessä olostasi, vaikka viimeaikoja suuri suru onkin varjostanut. Luulen, että on erittäin tervettä antaa hetken elämän olla, ja taas nähdä, että kyllä se sinua kantaa.
Toivottavasti kommenttini ei loukkaa, tarkoitukseni ei missään nimessä nimittäin ole pahoittaa mieltäsi. Yritän tässä siis lähinnä kommentoida siihen tyyliin, että tuuppaan sinua täältä omalta osaltani luottamaan vaan itseesi:)
Vakkari: Juu, tuo kaava pitää paikkansa - joskus tunnit eivät suju millään, vaikka kuinka valmistelisi ja välillä ovenripapedagogiikka tuottaa parhaat tulokset ;) Johtuuko sitten rentoudesta, ken tietää...
Ovenripapedagogiikkaa pystyn harjoittamaan tosi hyvin yläkoulun historian ja yhteiskuntaopinkin suhteen, lukion historiassakin kohtuulliseti. Sen sijaan lukion yhteiskuntaoppi teettää vuodesta toiseen töitä ja kirjallistne suoritusten tarkastaminen... no, siihen ei taida olla viisasten kiveä keksitty.
Saariston kasvatti: Kiitos. Käsittelen asioita tietysti täällä blogissa omien subjektiivisten tuntemuksieni kautta ja oma elämäntilanne aiakuttaa siihen, mitä pitää tärkeänä. Pidemmässä juoksussa tulisin varmaan hulluksi, jos hyvää itsensä toteuttamisen foorumia ei ole; mielekäs työ täyttää silloin hyvin tuon funktion.
anonyymi: Kommenttisi oli oikein kiva, älä sitä pelkää. EHkä halusin juurikin tuoda esille sen, että vihdoin viimein elämäni palikat ehkä loksahtelevat paikoilleen ja asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin :)
Pohdintasi kuulostavat varsin hyviltä. Minäkin olen opetellut (kesä)töissä armollisuutta itseäni kohtaan. Aina ei tarvitse yrittää täysillä, vaikka työn tekeekin hyvin. Uskon, että niin työ pysyy pidemmän päälle mielekkäämpänä ja jaksaa paremmin.
Oletko muuten sattumoisin tulossa torstaina erääseen tilaisuuteen tänne Turkuun, tuohon mun (melkein) naapuriin?
Karkkis: Totta puhut!
Mitähän tilaisuutta tarkoitat? Nyt ei sytytä yhtään... En ole tietääkseni tulossa :)
Olin vähän turhankin kryptinen. Tarkoitan taidenäyttelyn avajaisia. Huomasin, että sinunkin blogisi sähköpostisi oli bloggaajille lähetettyn sähköpostin listassa.
Karkkis: En ole kyllä saanut s-postia sieltä suunnasta... Oisin voinut vaikka tulla, mutten tällä aikataululla enää :/
Lähetä kommentti