sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Ruisrokkaajat

 Huh-huijaa! Aikamoinen lauantai on nyt takana :)

Säiden herra oli vastoin ennakko-oletuksia puolellamme. Lauantai-illalle oli nimittäin tarjolla kaatosadetta salamoiden kera, mutta ukkosherra heitti rajukuurot sittenkin ilmeisesti Helsinkiin! Pahoittelut vain sille suunnalle... En kuitenkaan voi olla myhäilemättä tyytyväisenä - sen edellisen ainoan kerran, kun olen aiemmin festaroinut (ja samaisessa paikassa), koko alue oli yhtä mutavelliä... Nyt porukka otti aurinkoa ja istuskeli piknikillä  kansanpuiston liepeillä musiikin kuuntelun lomassa. Toisaalta tuli todettua, että festarielämä ei taida olla ihan sitä ominta itseäni. Siskolla oli sopivan monta rautaa tulessa ja meno päällä, minä otin sitten vähän iisimmin ;)



Koettu keikkalista oli seuraava:

1. Paleface (aivan loistavaa yhteiskuntakriittistä tykitystä! Kalvetkaa Cheekit ja GallevilleJaret!)

2. Cardigans (täydellistä ruotsalaisuutta vai ruotsalaista täydellisyyttä? Lempilevyni Gran turismo soitettiin alusta loppuun. Ihmiset chillailivat veden rajassa Nina Perssonin pehmeänkarhean äänen tahdissa. Tunnelma oli jotenkin unenomainen...)

3. PMMP (Suomen laatumirrit ottivat tällä kertaa Mariskan ja Lauluyhtye Viiden kanssaan lavalle. Mira Luodin pöksyt taisivat olla illan ehdoton puheenaihe...)

4. Chisu (Suomen miehet voidaan ilmeisesti jakaa Jenni Vartiais- ja Chisu-akselilla. Mun mies kuuluu jälkimmäisiin kaksilahkeisiin. Allekirjoittaneenkin on pakko tunnustaa, että nainenhan osaa oikeasti laulaa livenä ja oli kyllä äärimmäisen kaunis ilmestys Madonna-tyylisissä kiharoissaaan.)

5. Nightwish (siskokin vaikuttui Holopaisen jäätävistä pakoputkiuruista ja syntikoiden työstöstä ;))

Tärkeimmät tuli siis nähtyä. Aivan täyteen festaripäivää ei kannatakaan täyttää. Pariisin Kevättä olisin ehkä halunnut kuulla, mutta hieman myöhästyttiin.  Bändin suuri kesähitti "Kesäyö" soi kuitekin suloisesti taustalla, kun saavuimme festarialueelle...


Ruisrokin tunnelmaa luovat tietenkin myös ohi seilaavat Ruotsinlaivat...


Olen välillä bloggaillut tyylillisistä esikuvistani. Tämä tyylidiggailu ei välttämättä tarkoita, että pukeutuisin tai osaisin pukeutua samalla tavalla. Ihailen henkilöitä, joiden tyyli täydentää omaperäisellä tavalla persoonaa. Tajusin heti Cardigansin aloitettua, että Nina Persson on ehdottomasti tällainen, vaikken laittaisikaan ikinä päähäni välkehtivää mutteria ;)


Olipa kiva päivä! Kiitos kuuluu rakkaalle siipalle :) Pus! Oliko joku muukin paikalla Ruissalossa eilen? Mikä sykähdytti eniten?

Ps. Pahoittelen pokkarikuvalaatua, mutta ei festareille kannata keltanokkana lähteä järkkäreitä kanniskelemaan...


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minä en ollut, mutta lapseni olivat. Kommentteina: musiikki? - nojoo, ei nyt ihan oman maun mukaista, MUTTA HIRRRRVEÄN kivaa oli!

miss_marjorie kirjoitti...

Minäkin olin lauantaina paikalla ja ehdoton oma suosikkikeikkani oli Santigoldin repäisy telttalavalla. En tiennyt bändiä entuudestaan (joskin yksi biisi olikin sitten radiosoitosta tuttu), mutta oli kyllä armottoman kova bilebändi. Tuli tanssittua ja pompittua jalat ihan maitohapoille :).

Olin ensimmäistä kertaa Ruississa, hyvä maku jäi suuhun, varsinkin kun sitä luvattua sade-ukkos-hässäkkää ei tullutkaan.

Noora kirjoitti...

Täälläkin ihailtiin Miraa, sekä rouvaa itseään että vaatetusta ;-) Se on IvanaHelsingin body!

http://www.ivanahelsinki.com/collections/ss-2012-collection-indian-summer/

Turun Tilda kirjoitti...

anonyymi: Festareilla on aina oma tunnelmansa ja uskon, että monet käyvät niillä ihan sen takia. Minä menin kyllä musan takia - festarieläintä minusta ei oikein saa.

miss marjorie: Säät kyllä suosivat! Täytyypä selvittää, millainen tuo Santigold on, ei sano mitään! Positiiviset musayllätykset ovat aina plussaa fetastareilla!

Noora: Ok, ei ollutkaan sitten äidin nuoruuden peruja ;)