perjantai 6. heinäkuuta 2012

Sisävesihöyry




 Äitini muistaa Suomi-laivan omasta lapsuudestaan 1950-luvulta. Sulkurannan kaislikoissa kalojen narraajat vilkuttivat höyrylaivan matkustajille, jotka kapsäkkeineen seilasivat sukuloimaan Keski-Suomeen. Reittiliikenne Vesijärveltä Jyväsjärvelle ja päinvastoin oli vilkasta. Aivan normaalista matkustamisen muodosta ei enää puolisen vuosisataa sitten ollut kyse, vaan enemmän tunnelmoinnista ja hitaasti kiiruhtamisesta - eikös se muuten ole taas muotia?



Me emme lähteneet Lahteen, mutta halusimme kokea kesäpäivän Päijänteellä. Vaikka olenkin juuriltani keskisuomalainen, on tuo Suomen pisin ja syvin järvi jäänyt kovin vieraaksi - eihän se kovin hyvin näy valtateiden varsille.


Höyrylaiva huokui kaurismäkeläistä tunnelmaa. Puupaneloinnit, vanhat kyltit ja laivan äänimaailma torven törähdyksineen veivät mukanaan vanhoihin aikoihin. Taustalla pauhannut 80-luvun eurohumppa tosin loi hieman surkuhupaisen kontrastin idyllille (vink-vink vaan risteily-yhtiölle), mutta paluumatkan haitarimusiikki ja vanha Suomi-iskelmä täyteläistivät tunnelman.


Äijälänsalmi yhdistää Jyväsjärven ja Päijänteen. Ylempänä kuvassa on muuten se kuuluisa silta, jolta eräs Keski-Suomen mäkisankari sai kerran päähänsä hypätä alas. Alemmasta hulppeasta huvilasta en ollut edes tietoinen. Tuskin se Pekkarisen kuitenkaan on? ;)



Risteilyllä saattoi myös lounastaa. Kun laiva seilasi jossain Säynätsalon kohdilla, iski kesämyrsky. Me ruokailimme kuitenkin sateelta suojassa Päijänteen jylhiä maisemia ihaillen. Jälleen kerran saattoi vain todeta, että kyllä kotimaassakin riittää paljon ihasteltavaa ja nostalgisoitavaa!


Vaikka olenkin aikamoinen Turku-fani, on sydämessäni aina paikka myös Jyväskylälle. Jaksan aina uudelleen ja uudelleen ihastella Lutakon eli Jyväskylän Manhattanin maisemia.

Järveltä käsin avautuivat vielä aivan toisenlaiset maisemat kuin perinteisestä juna- tai autoperspektiivistä. Onpa kiva päästä ensi syksynä vielä useammin näihin lapsuuden ykköskaupungin maisemiin!

Lisätietoa Päijänne-risteilyistä löytää täältä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Hulppea huvila" on kulttuurimesenaatti Kauko Sorjosen omistama Kuokkalan kartano.
t. Lukija Jyväskylästä

Turun Tilda kirjoitti...

Lukija Jyväskylästä: Ok, kiitos tiedosta :)