Heipä hei taas!
Pääsykoerumban ensimmäinen kierros on nyt takana ja no jaah, mitenkähän kuvailisin tuntemuksiani... Päällimmäinen fyysinen olotila on väsymys ja erittäin pahasti kramppautuneet hartiat. Korjasin kieltämättä itseäni säästelemättä ylppäreitä, kokeita ja laadin pääsykoemuistiinpanoja liuskatolkulla. Valitettavasti tuo työmäärä kostautui viime viikonloppuna kahden päivän migreenillä, johon useampikaan Burana 600 ei auttanut. Myönnän olevani tällä hetkellä valintojen edessä - istumatyöläisen kunto ei kestä, jollei kehoa ala hoitaa. Minulle on ollut pitkä matka ymmärtää tämä. Ryhtini on nyt jo korjaamattomasti huonontunut. Jos en halua olla kumarainen mummeli nelikymppisenä, jotain on pakko tehdä. Ei kai ihmisellä voi niin kiire olla, ettei itsestään ehdi pitämään huolta? Minulla on tuntunut olevan... :(
No, niihin pääsykokeisiin. Tilanne on nykäsläisittäin ehkä fifty-sixty. Jyväskylään haki kuulema n. parisataa henkeä, joista kakkosvaiheeseen pääsee 60. Ehdin lukea sinne vaaditun pääsykoekirjan vain puolitoista kertaa läpi, mutta onneksi kysymykset olivat melko soveltavia. Toisaalta kyseisessä kokeessa oli peräti viisi kuuden pisteen esseetä (!), joten vaikutelmaksi jäi koulutusohjelman vastaavien lievä virkaintoisuus. Kaiken lisäksi Jyväskylässä tentitään näköjään irtonaisen levyn kanssa (luentosalissa ei ollut pöytälevyjä !), joten se kumarassa röhnöttäminen todennäköisesti aiheutti ainakin viimeisen niitin migreenille.
Pistän tällä hetkellä toivoni lähinnä Joensuun suhteen, sillä sinne oli oikeasti puolet vähemmän hakijoita, ja jatkoon pääsee kuitenkin saman verran kuin Jyväskylässä eli 60. Vastaukseni olivat tosin hyvin keskinkertaisia sielläkin, ja kaiken lisäksi aika meinasi loppua kesken (kuten myös Jyväskylässä).Totesin, että tenttirutiineista alkaa olla pitkä aika! Toivon kovasti, että pääsisin kuitenkin jatkoon Joensuussa, ja jos pääsen, niin toivon todella, etteivät henkinen ja fyysinen kanttini ei lopu kesken. Tällä hetkellä ainakin tuntuu siltä, että kovin montaa kertaa en jaksaisi hakea molempiin opinahjoihin.
Jos Tildan oli rätti (fyysinen ja henkinen sellainen) edellä mainitun rumban vuoksi, niin tänään sain tiedon asiasta, jota en oikeastaan pysty vielä edes sisäistämään. En kommentoi asiaa tällä palstalla sen enempää, mutta voin sanoa, että kyseessä oli suru-uutinen, jonka vakavuudesta kertoo se, että mieheni tuli kertomaan sen kesken päivää minulle töihin. Kysessä ei kuitenkaan ole kenenkään perheenjäseneni poismeno, mutta asia, jonka työstäminen tulee olemaan pitkä prosessi.
Kaiken kaikkiaan - olen kiitollinen, että pääsykoerumba on nyt jo osittain (tai sitten kokonaan) ohi ja on aikaa keskittyä muuhunkin. Elämä on kuitenkin täynnä paradokseja - jos haluaa muuttaa elämäänsä ja työllistymistilannettaan, on pakko yrittää tosissaan. Tällöin on suljettava hetkeksi muu maailmanmeno silmistään ja tähdättävä päämäärään. Samaan aikaan voi tapahtua jotakin, mikä saa kyseenlaistamaan koko homman mielekkyyden. Miksi minäkin käytän niin paljon energiaa ollakseni hyvä työssä, pärjätäkseni tässä keskinkertaisessa heikohkosti arvostetussa työssä, kun olisi muutakin elämää elettävä? Milloin ihminen joutui tällaiseen oravanpyörään?
8 kommenttia:
Halaus Tilda!
Suosittelen, että alat harrastaa pilatesta. Se ainakin sopii mulle erinomaisesti kun en tosiaan ole itsekään koskaan harrastanut liikuntaa. Helppo aloittaa ja tehokasta kun pääsee jyvälle.
Onnea Joensuun haastatteluun, se on mun suosikkiyliopisto erityispedagogiikan perusteella <3
terveisin Salla Helsingistä
Voimia suru-uutisen kanssa elämiseen!
Minäkin suosittelen liikunnan osalta pilatesta ja lisäksi lenkkeilyä raittiissa ilmassa. Oikeastaan astangajooga on tuntunut ratkaisevan istumatyöläisongelmani, mutta moni vierastaa lajia siihen mahdollisesti liittyvän henkisen puolen takia. Itse olen sulkenut sen puolen pois ja keskityn fyysiseen harjoitteluun. Mikään ei elävöitä kehoa niin kuin astangan selkärankaan liikuttavat liikkeet! Pilates puolestaan on auttanut ryhdin löytämisessä.
-Jaana
Tsemppiä surun käsittelyyn, oli kyse sitten mistä tahansa!
Istumatyöläisen ongelmat ovat tuttuja: Tiedän, että opettajan osittain seisovassa työssä on varmasti myös ongelmansa, mutta uskallan silti väittää, että se mahdollisuus seisoa luokan edessä voi olla osittain pelastus. Olen ollut kokopäivätöissä (istuen, istuen ja vielä kerran istuen) vasta kolme vuotta, mutta lyhytkin eli parin-kolmen viikon pätkä ilman bodypumppia/joogaa kostautuu karmeina jännityspäänsärkyinä, migreenejä saan muutenkin silloin tällöin. Pyöräilen kyllä 7 km työmatkat päivittäin mutta se ei mitenkään noihin hartia-asioihin ole auttanut. Suosittelen siis jotain yläkroppaakin aktivoivaa liikuntaa todella vahvasti, tulee halvemmaksi kuin jatkuva hierojalla ravaaminen joka kuitenkin myös on vain väliaikainen ratkaisu ongelmiin. Tosin harrastan kyllä välillä sitäkin.
Voimia surun käsittelyyn! Itse yritän aina uskoa, että elämä löytää tiensä oli tilanne mikä hyvänsä.
Ja liikunnasta sen verran, että vaikka pilates ja jooga varmasti ovat hyviä lajeja, niin en itse ole jotenkin niihin ainakaan vielä syttynyt. Olen kuitenkin huomannut, että ihan tavallinen, säännöllinen saliharjoittelu on auttanut hartiaongelmiin ja selkään myös. Sitten kun kävisi vielä hierojalla, niin olisi hommat varmasti paremmin.
Paljon voimia ja tsemppiä!
Akka
Paljon voimia!
Itsekin olen kärsinyt niska-hartiavaivojen ja päänsärkyjen kanssa koko vuoden :/. Nyt alkaa pikku hiljaa näkyä valoa tunnelin päässä. Mulle apu on löytynyt hierojalta (eikä riittänyt yksi kerta...), hengitys- ja äänenkäyttöharjoituksista ja pilateksesta. Olen ns. hyväkuntoinen eli harrastanut mm. spinniä, bodypumppia ja muuta vastaavaa useamman vuoden, mutta omalla kohdalla ongelma johtui osittain myös siitä, että harrastamani lajit ovat kehittäneet nimenomaan isoja pinnallisia lihaksia ja syvät lihakset, palautuminen ja rentoutuminen ovat kokonaan unohtuneet. Ja kun päälle lisätään vielä alkuopettajan staattinen etukumara asento oppilaiden pulpettien ääressä ja koneella nököttäminen iltaisin niin johan oli ainekset kasassa. Tsemppiä, kyllä tässä vielä on toivoa sen suhteen, että ollaan tulevaisuudessa oikein vetreitä mummeleita :) !
Entinen sohvaperuna, ei ylipainoinen, mutta niska-alaselkävaivainen sai mieheltään kuntosaliketjun vuosikortin neljännen lapsen syntymän jälkeen synttärilahjaksi. Salilla en juurikaan ole käynyt, mutta löysin erilaiset jumpat. Vaivat jäi sinne. Oikeasti. Liikettä niveliin, veri alkaa kiertämään ja jumit aukeavat.
Suosittelen tuollaista kuntosalijäsenyyttä. Kävin itse naisille suunnatulla salilla, joka on esteettinen, monipuolinen ja esim.shampoot, hiuslakat ym. kuuluivat talon puolesta hintaan.
Tuollaisessa systeemissä voit kokeilla erilaisia jumppia ja löytää itsellesi passelit. Minäkin sain aluksi miettiä, kumpi olikaan oikea, kumpi vasen jalka, mutta kyllä se koordinaatiokin kummasti paranee..
Minusta ihanimpia lajeja olivat jooga, pilates ja ennen kaikkea balletone(aivan huippu laji ryhdille). Puhun nyt imperfektissä, kun jäsenyyteni umpeutui. Nyt on mietinnässä, missä jatkaisi.
Voimia sinulle.
-maria
Voimia ja jaksamista sinulle ja miehellesi, Tilda. Soittele, jos kaipaat juttuseuraa. Haleja!
Mulla on myös ollut kaikenlaisia lihasjumeja, jotka on löytynyt vasta vähän aikaa sitten. Jos ongelmat on sitä luokkaa, että pitää mennä fysioterapiaan, niin voin suositella kinesioteippausta. Mulla on ainakin auttanut tosi lyhyessä ajassa.
Voimia suru-uutisen kanssa!
Lähetä kommentti