Välipäivien tunnelmia (mm. yhdet Raquelit!)

Tervehdys, ja hyvää tätä vuotta vielä :)

Eivät menneet ihan Strömsöössä minun joulunalusaikaiset suunnitelmani postailla, mutta ehdinpä nyt sentään vielä välipäivinä.

Mitään joulutunnelmakuvia en ala sen enempää latailla, muutamia yksityiskohtia ajatuksilla varustettuna vain :) Todellisuushan on se, että suurimman osan ajasta kämppä on niin sekaisin, ettei niitä "tunnelmakuvia" kehtaa laittaa esille :D

Mutta sanonpa vaan, että kotijoulu on oikeastaan aika kiva ja helpottava asia vauvaperheelle. Vielä kivempaa tietysti on, että pääsee joulupöytään isovanhemmille ja sitten omaan sänkyyn yöksi.  Ainahan sitä tietysti kaihoaa kotiseudun joulujen perään, mutta realiteeteissa alle kaksikuinen vauva ja aatonaaton töissä viettävä mies ei ole paras yhdistelmä ajaa puolta Suomea yötä myöten.

Mutta olihan meillä mukavaa näinkin: vähän vino ja harva kuusi, mutta ilolla metsästä haettu. Oli myös äidin lempijoulukukkia, amarylliksia, jotka eivät (taaskaan) jouluksi auenneet, mutta ne oli rakkaudella annettu. Olipa vielä pieni mies, joka tykästyi joulukuusen koristeisiin niin paljon, ettei antanut niitä laittaa kuusen oksille vaan keräsi ne keoksi lattialle. Äiti sai aseteltua vasta nukkumatin saavuttua suurimman osan niistä oksille ;)

Joululahjoja sai eniten Alvari, joka ei kestänyt aattona enempää kuin kolmen paketin avaamisen. Sitten pienen miehen kapasiteetti petti. Lopulta olemme availleet paketteja pitkin viikkoa... 

Tytteli sai vanhemmiltaan Noshin sydäntunikan ja Papun second hand-rusettipipan. Joulun jälkeen äiti löysi vielä kirppikseltä suuresti himoinneesa Marimekon Iloisen takin (20 e) tytylleen - ehkäpä ensi vuonna pikkujouluaikaan äiti ja tytär voivat samistella  samanlaisissa asuissa :)

Mies puolestaan yllätti jo ennen joulua - hän lupautui kustantamaan minulle ikuisuushaaveeni mustat Raquelit! Olin bongannut ne kohtuulliseen hintaan torista tässä useamman vuoden kyttäämisen tuloksena. 

Oletin itse asiassa kenkien olevan osittain joululahja minulle (ajattelin maksaa itse kengistä puolet), mutta mies ilmoitti ykskantaan, että maksaa ne kokonaan ja ne EIVÄT ole joululahja. Olin nimittäin karjunut synnytyssalissa, että tästä hyvästä (pahasta) mies saa ostaa minulle Minna Parikan kengät!!! Siippa otti mitä ilmeisimmin puheeni himpun verran tosissaan :D Olen kiitollinen!

No, nyt kun tämä ikuisuusprojektini eli Minna Parikan sydänkengät ovat toteutuneet, voi toteutua kaksi asiaa hyvällä omalla tunnolla - tanssia edellä mainituissa kengissä ensi kesänä ystävän häissä ja tämä blogi saa kuolla rauha sielussaan, jos niikseen jossain välissä tuntuu. Parikan sydänkenkien hankkiminenhan on ollut yksi tämän blogin pitkäaikaisimmista tavoitteista (ehkä jo ärsyttävyyteen saakka). Niitä ei tullut hankittua omiin häihin, ei pyöreitä vuosia täytettyäni, ei gradun valmistuttua, ei ensimmäisen lapsen synnyttyä. Aika oli nyt - kahdeksan ja puolen bloggausvuoden jälkeen! Tämä, jos mikä on sitä hidasta tyylikkyyttä ;)

Hilpeää viikonvaihdetta kaikille!

Happy Xmas, Me

Moikka!


En tiedä, mistä olen saanut nyt tällaisen väliaikaisen boostin postailla vähän tiheämmin, mutta hyvä niin :) Toki, kun välillä tulee vähän pidempiä taukoja, niin ehtii enemmän sattua ja tapahtuakin.

 

Tämä blogihan oli joskus tyyliblogi (sekä sisustus että vaatteet ja elämäntapa, kaiketi), mutta viime aikoina omat koreilut ovat jääneet erinäisistä syistä vähän vähemmälle. Ylimääräistä massaa on vielä liikaa, jotta viihtyisin kameran edessä ja imetysvaatteet eivät muutenkaan ole mitään kuvauksellisimpia.

Jotakin kivaa näin joulun alla kuitenkin sain. :)

Joulunalusperinteisiin kuuluu näköjänsä jo kolmatta vuotta Kalevala Korun Lumikukka-sarjan täydentäminen. Tähänastinen kokoelmani löytyy tästä postauksesta, mutta nyt sarjani täydentyi hieman pidemmillä roikkuvilla korviksilla. Olen tosiaan ostanut kaikki korut tähän asti tori.fi-palvelusta olenkin vakaasti sitä mieltä, ettei kyseisiä koruja kannata uutena edes pyytää joululahjaksi. Nyt maksoin näistä korviksista esim. 45 e posteineen ja veikkaan niiden maksavan kultasepänliikkeessä vähintää tuplasti. Saanen nämä korut nyt sitten jälleen kerran hieman proosallisesti itse hankittuna lahjana vanhemmiltani, mutta tällä tavoin eläkeläiset säästävät pitkän pennin ostoksissaan.

Nyt haaveissa ovat sitten vielä Lumikukka-sarjan sormus ja rannekoru. Uskjon vakaasti hyvän onneni jatkuvan ensi joulun alla ;)

Mukavaa viikonvaihdetta kaikille!

Ps. Kuvituksena on muuten meidän tytyn kehyksiin tulevat Hessu Hopot :D Voitteko kuvitella, nuo "jättijalat" (joo, neuvolatätikin ihmetteli jalkaterien suurta kokoa) kuuluvat sellaisten vanhempien lapselle, joiden jalkojen koot ovat 37 ja niukka 41. Muutenkin tytsy vetelee edelleen ihan omilla käyrillään. Pituutta oli kuukauden kohdalla yli 58 cm...

Muutama sisustuslöytö nettikaupoista

Tere, tere!

En tiedä, kuinka montaa kiinnostaa tällainen puhdas materiapostaus, mutta antaa mennä :)

Olen ollut pitkästä aikaa hieman varoissani veronpalautusten myötä (on perhevapaa-avustusten tiukasta verotuksesta näemmä jotain hyötyäkin ;)), joten päätin sijoittaa osan varallisuudesta muutamaan kotihankintaan. Ensi vuoden puolella onkin sitten taas opeteltava elämään suu säkkiä myöten - vai miten se sanonta kuuluu...

Katselin jo vuosi sitten Jollyroomin valikoimissa olevaa tanskalaisen Sebra-merkin mattoihanuutta. Mies oli Black Fridayna taloyhtiön miesten pikkujouluissa ja kaipasin tekemistä. Niinpä mulla kilahti: nyt hankin läjän joululahjoja netistä, sillä en kuiteskaan pääse kaupoille ennen joulua (enkä jaksa!).

Jollyroomin alet olivat tosi mukavat - tämäkin matto taisi olla (ja on muuten edelleen) 40 % alessa. Hintaa jäi kyllä yhä n. 70 euroa, mikä oman mittarini (ja varsinkin mieheni arvion) mukaan on edelleen vähän liikaa. No ei kuulema tartte palauttaa :)

Sen sijaan sapiskaa saa kyllä putiikin (ja/tai) postin sähellys. Toimitus kesti ainakin 10 päivää ja esimerkiksi emme voineet antaa kummipojallemme lahjaa tavatessamme, koska se oli vielä matkalla meille.

Hieman arvelutti, meneekö maton värimaailma ohi poikasen huoneen yleisestä värimaailmasta, mutta kyllä se taitaa ihan tyyliin upota. Sitten joskus, kun lapsoset siirtyvät yhdessä nykyiseen makkariimme, josta siis tullee lastenhuone, sointuu matto ehkä vieläkin paremmin huoneen Kiuru-tapettiin.

Toinen löytö oli mukavan tyylitelty spottivalaisin Ellokselta. Yleensä isken alekupongit sellaisenaan roskikseen, mutta olemme kärsineet valopulasta (kiitos mieheni sanoin "ihanan" vintagelattiavalaisimeni). Hakusessa onkin ollut lisävalo olohuoneeseen, mutta kun Ikeasta ei löytynyt valaisinta sopivalla liitäntämenetelmällä, päädyin tsekkaamaan Elloksen valikoiman ja yllätyin muutenkin iloisesti - nettitavaratalon valaisimet vaikuttivat ylipäätään tosi kivoilta ja tyylikkäiltä. Laatumerkkeihin on selvästi panostettu.

Me (eli minä, sillä eläisimme edelleenkin ilman valaistusta, jos asia olisi ollut kiireisen mieheni käsissä) päädyimme kuitenkin huokeampaam Dome-nimiseen kattospottivalaisimeen ja kun siitä lähti vielä 50% prosentin alekupongilla puolet pois, niin hinta oli varsin kohtuullinen 40 e.

En yleensä pidä spottivalaisimista, mutta tässä oli jotakin erityistä: vaalea väri uppoaa hyvin taustaan ja retroon vivahtava muotokieli sopii hyvin kotimme kerroksellisuuteen.

Valaisimen valaistusteho on kohtuullisen hyvä, varsinkin jos huoneessa on kuitenkin muitakin valaisimia.

Johan kirkastus!

Mukavaa viikonjatkoa :) Yritän seuraavaksi hoitaa rästikommentoinnit!

"Kuus kaatus!"

Tervehdys!

Lapsuuteni joulujen parhaita muistoja ovat kuusenhakuretket omaan kotimetsään. Nokkelana likkana olin tietysti yleensä käynyt jo valkkaamassa sopivimmat vaihtoehdot, mutta annoin suopeasti pikkusiskoni ja isäni harhailla hetkisen ennen kuin ehdotin tyrannimaisesti valioyksilöäni ;)

Nyt asustamme kaukana noista suvun omista metsistä, joten onkin mahtavaa, että Varsinais-Suomen mamma ja pappa olivat saaneet neuvoteltua meille joulukuusen tuttaviensa metsästä. Viikonlopun mummolavisiitillä Alvari pääsi sitten ihan kuusenhakureissulle :)

Kun kyselin, mitä poika oli isovanhempiensa kanssa puuhaillut kyläreissun aikana, minulle selvisi kaksi asiaa: poika oli oppinut tip-tap-leikin (ilmeisesti lasten kauneimmista joululauluista) sekä kertoi reteesti metsäreissusta, että "Kuus kaatus"!

Olipa ihanaa! Minunkin poikani pääsi siis nauttimaan kuusenhaun tunnelmasta, vaikkei nyt ehkä ymmärrä muuten vielä ihan hirveästi joulun päälle.

Tänään pappa sitten yllättäen vielä kurvasi kotipihaamme ja Alvari sai jälleen auttaa miehekkäissä metsähommissa :D

Äiti hyödynsi jämäoksat etupihan ruukkuun! Että sellainen super-DIY täällä :D



Vaikka olemme asustelleet miehen kanssa yksissä jo kohta yhdeksän vuotta, niin tämä vuosi on ensimmäinen kerta, kun meillä on oma joulukuusi.

Jotenkin tuntuu tosi ihanalta ja seesteiseltä; tuntuu oikeastaan ihan todelliselta perhejoululta!

Aloin muuten varautua tämän vuoden jouluun jo viime tammikuussa. Ajattelin olla ennaltanokkela ja ostin Clas Ohlsonin joulunjälkeisalesta pilkkahintaan joulukuusenkoristelaatikon sekä kasan joulukoristeita.

Haaveilen kyllä täydellisen vintagejoulukoristekokoelman haalimisesta, mutta toki voisin ottaa perinteeksi yhden uudenkin joulukuusenkoristeen hankkimisen vuosittain.

Joka tapauksessa ihanaa, kun saa luoda omia perinteitäkin, toki oman lapsuudenkodin traditioista ammentaen!

Mukavaa Lucianpäivää kaikille!

Sisko ja sen veli - huomioita orastavasta sisaruussuhteesta

Tervehdys!

Tällä kertaa ajattelin tallettaa tähän sähköiseen muistojen kirjaan hieman ajatuksia siitä, miten Alvarin ja Kaislan yhteiselo on lähtenyt sujumaan.

Elämä ja yhteiselon dynamiikka heittävät tosiaan näköjään kuperkeikkaa joka kerta uuden tulokkaan myötä. Jokainen, niin lapsi kuin vanhempi, joutuu hakemaan uudestaan rooliaan perheenjäsenenä.

Ajattelin ja toivoin ennen raskautumista, että kohtuullisen pieni ikäero lasten välillä olisi hyvä. Itselläni ja siskollani on ikäeroa nelisen vuotta, mikä leikki-iässä tuntui hiemuisen suurelta. Siskoni muistaa minun lähinnä pompottaneen häntä ja minä turhauduin ajoittain siihen, ettei siskosta ollut vertaista leikkeihin. Nykyään ikäero ei tietenkään merkkaa mitään :) 

Omien lapsipohdintojeni kohdalla ajattelin kuitenkin, että vuoden tai puolentoistakin ikäero olisi liian hurja. Sen sijaan, jos ikäerona olisi kaksi vuotta tai vähän päälle, niin piltti saisi tulla, jos olisi tullakseen. Ja näin kanssa onnekkaasti kävi. Alvarin ja Kaislan ikäero on nyt hieman vajaat 2 vuotta 2 kuukautta.  

Nyt Kaislan syntymän ensi kuukausina olen kiittänyt siitä, ettei ikäero tosiaan ole pienempi. Olisi ihan hurjaa hoitaa kahta vauvaa yhtäaikaa! Hatun nosto aluksi kaikille, jotka siihen pystyvät (tai tilanteesta pakon sanelemana selviytyvät)! Nytkin olen ajoittain ajatellut, että vanhemman kannalta vauvan ja päälle kolme vuotiaan kanssa saattaisi olla jo ihan erilaista - lapsi osaisi paremmin leikkiä (ilman vahtimista) ja pukeutua itsenäisesti, osaisi jopa auttaa äitiä vauvan hoidossa tuomalla tuttia tai rättiä ja mikä tärkeintä - olisi todennäköisemmin sisäsiisti! No, osa Alvarin ikäisistä varmaan jo onkin, mutta meidän rekkamies kyllä vasta harjoitusvaiheessa. Housuttomana tuotoksen osuvat oikeaan paikkaan eli pottaan, mutta housut jalassa vahinkoja sattuu päivittäin... välillä elämä onkin yhtä pesua ja putsailua vuoronperään molemman kanssa...

Toisaalta, sitten kun tämä joskus helpottaa, niin onpahan kaksi lasta tullut hoidettu samalla vaivalla eikä koko rumbaa tarvitse aloittaa alusta. Tämän vaiheet vaatteet ja tavaratkin voi laittaa hyvällä omalla tunnolla kiertoon :)

Mutta entäpä, miten Alvari on ottanut siskon vastaan?

Olen ollut suorastaan aika yllättänyt, kuinka hienosti. :)

Sairaalavisiitin jälkeen ensi kohtaaminen kotona tapahtui siten, että saavuimme vauvan kanssa kotiin juuri, kun poika heräili päiväunilta. Kun kutsuin häntä katsomaan autokopassa lepäilevää siskoaan, poika vilkaisi nopeasti ja jatkoi matkaa leikkiautojaan kohti. Ajattelin, että jaahas - tämä on sitten tämän hetkinen tärkeysjärjestys ;) Mutta eipä äiti oikein aavistanutkaan! Poika menikin valitsemaan autoa siskolleen jonka kiikutti sitten kopalle :)

Muutenkin Alvarin suhtautuminen pikkusisareen on ollut hellyttävää. Poika haluaa silitellä siskon päätä ja tunkee vauvakaaren alle halailemaan häntä. Välillä taaperoa on tosin kiellettävä (ja jatkuvasti vahdittava), ettei hellyysotteet ole liian rajuja. Poika esimerkiksi mielellään ottaa siskonsa kädestä kiinni ja silittää sillä itseään tai keikuttaa sitteria melko lujaa. 

 

Sen sijaan varsinaisilta mustasukkaisuusoireilta ollaan toistaiseksi vältytty. Poika ei ole purkanut agressioitaan vauvaan vaan ehkä enemmin kiukutellut vanhemmille huomioista. Kiukuttelu on tosin lisääntynyt muutenkin uhmaiän lähestyessä eli mikä sitten johtuu mistä - en tiedä. Toinen kiinankeisariuden rapistumiseen liittyvä oireyhtymä pojan kohdalla on ollut vauvan esittäminen. Alvari haluaa ajoittain että häntäkin heijataan vauvan tavoin sylissä, laitetaan illalla sängyssä kapalomaiseen unipussiin ynnä muuta. 

Poika on osoittanut jälleen kiinnostusta myös imetystä kohtaan. Hän toteaa usein, että "Kissi, tisuvauva". Hän myös taputtelee äidin tisuja ja toteaa, että anna vauvalle tisua. Itse poika ei vielä ole sentään kinunnut maitoa, enkä osaa arvioida, mahtaako hän kuluneen vuoden tammikuussa päättynyttä imetystä enää edes muistaa. Toisaalta Alvari tietää, että hän isona poikana saa muita hyviä herkkuja, joita vauva ei ole saanut maistaa: pullaa, kakkua, keksiä ja torttuja :D Hän taitaa salaa vähän sääliä vauvaa ;)

Hellyyttävin tisuepisodi sattui kuitenkin pari päivää sitten - Alvari roikotti omaa Miia-nimistä vauvanukkeaan ja sanoi" Miia, tisua". Kysyin, pitäisikö äidin antaa siis Miiallekin maitoa. 

Poika vastasikin - "itse" ja nosti paitaansa.  Niin suloista! Pienenä on kaikki vielä mahdollista :)

Ps. Sinä, tämän suuntaista postausta toivunut, tuliko tässä käsiteltyä suurin piirtein toivomiasi aiheita?