Elämä on julmaa, mun on pakko instaa ;)

Moikka!

En tiedä, onko tämä nyt lopun alku vai alun loppu blogilleni, mutta avasin tosiaan pari päivää sitten vihdoin instagram-tilin.

Tämän hetkinen tunne on helpotus ja se, että instailu taitaa ollakin aika kivaa.

Toki eräs blogini tykätyimpiä ominaisuuksia (ainakin saamani palautteen muodossa) on tildamainen kielenkäyttöni eikä rakkauteni kirjoittamiseen ole minnekään kadonnut. Mä en vain ehdi toteuttaa tuota jaloa taitoa tässä blogissa ihan siten, että olisin itse tyytyväinen lopputulokseen.

Sitten tapahtui eräs toinen juttu. Menin lupaamaan (mikä hullu!) eräässä facebookin äitiryhmässä instakuvan jokaisesta työasustani tulevalla yhden jakson verran kestävällä opeurallani. Eli, jotta tiliäni seuraisivat muutkin kuin kaikenkarvaiset facebook-kaverini (anteeksi te edellämainitut, että tulette harhautetuiksi seuraamaan naisihmisen mekkomuotia ilman aavistustakaan tästä blogista), niin siirtykääpä seurailemaan toilailujani instaan. Minut löytää - yllätysyllätys - nimellä turuntilda ;)

Nyt vois melkein Antti Tuiskun kaameaa korvamatoa mukaellen

"Aijai-jaijaa mun on pakko instaa, jotta saisin..öö... pidettyä lupaukseni kunnilla?"

Ehkä ainakin opin, mitä vaatteita oikeasti kaapistani vielä tarviin (ilman imetysrealiteetteja) ja loput voi laittaa sitten kiertoon ja aloittaa zenmäisen kapselipuvustoelämän. ;)

Ei vaan! Mukavaahan tää on, että saa vihdoin käyttää hetken aikaa normaaleja vaatteita (kuten joskus aikana ennen lapsia) ja samalla piristää muutaman muunkin työpäivää :)

Iloista viikonvaihdetta kaikille!

Ps. Ja palaan sitten aina välillä tänne blogiin, jos oikeasti tuntuu siltä, että olisi vaihteeksi jotain syvällisempää sanottavaa.