perjantai 9. joulukuuta 2016

Sisko ja sen veli - huomioita orastavasta sisaruussuhteesta

Tervehdys!

Tällä kertaa ajattelin tallettaa tähän sähköiseen muistojen kirjaan hieman ajatuksia siitä, miten Alvarin ja Kaislan yhteiselo on lähtenyt sujumaan.

Elämä ja yhteiselon dynamiikka heittävät tosiaan näköjään kuperkeikkaa joka kerta uuden tulokkaan myötä. Jokainen, niin lapsi kuin vanhempi, joutuu hakemaan uudestaan rooliaan perheenjäsenenä.

Ajattelin ja toivoin ennen raskautumista, että kohtuullisen pieni ikäero lasten välillä olisi hyvä. Itselläni ja siskollani on ikäeroa nelisen vuotta, mikä leikki-iässä tuntui hiemuisen suurelta. Siskoni muistaa minun lähinnä pompottaneen häntä ja minä turhauduin ajoittain siihen, ettei siskosta ollut vertaista leikkeihin. Nykyään ikäero ei tietenkään merkkaa mitään :) 

Omien lapsipohdintojeni kohdalla ajattelin kuitenkin, että vuoden tai puolentoistakin ikäero olisi liian hurja. Sen sijaan, jos ikäerona olisi kaksi vuotta tai vähän päälle, niin piltti saisi tulla, jos olisi tullakseen. Ja näin kanssa onnekkaasti kävi. Alvarin ja Kaislan ikäero on nyt hieman vajaat 2 vuotta 2 kuukautta.  

Nyt Kaislan syntymän ensi kuukausina olen kiittänyt siitä, ettei ikäero tosiaan ole pienempi. Olisi ihan hurjaa hoitaa kahta vauvaa yhtäaikaa! Hatun nosto aluksi kaikille, jotka siihen pystyvät (tai tilanteesta pakon sanelemana selviytyvät)! Nytkin olen ajoittain ajatellut, että vanhemman kannalta vauvan ja päälle kolme vuotiaan kanssa saattaisi olla jo ihan erilaista - lapsi osaisi paremmin leikkiä (ilman vahtimista) ja pukeutua itsenäisesti, osaisi jopa auttaa äitiä vauvan hoidossa tuomalla tuttia tai rättiä ja mikä tärkeintä - olisi todennäköisemmin sisäsiisti! No, osa Alvarin ikäisistä varmaan jo onkin, mutta meidän rekkamies kyllä vasta harjoitusvaiheessa. Housuttomana tuotoksen osuvat oikeaan paikkaan eli pottaan, mutta housut jalassa vahinkoja sattuu päivittäin... välillä elämä onkin yhtä pesua ja putsailua vuoronperään molemman kanssa...

Toisaalta, sitten kun tämä joskus helpottaa, niin onpahan kaksi lasta tullut hoidettu samalla vaivalla eikä koko rumbaa tarvitse aloittaa alusta. Tämän vaiheet vaatteet ja tavaratkin voi laittaa hyvällä omalla tunnolla kiertoon :)


Mutta entäpä, miten Alvari on ottanut siskon vastaan?

Olen ollut suorastaan aika yllättänyt, kuinka hienosti. :)

Sairaalavisiitin jälkeen ensi kohtaaminen kotona tapahtui siten, että saavuimme vauvan kanssa kotiin juuri, kun poika heräili päiväunilta. Kun kutsuin häntä katsomaan autokopassa lepäilevää siskoaan, poika vilkaisi nopeasti ja jatkoi matkaa leikkiautojaan kohti. Ajattelin, että jaahas - tämä on sitten tämän hetkinen tärkeysjärjestys ;) Mutta eipä äiti oikein aavistanutkaan! Poika menikin valitsemaan autoa siskolleen jonka kiikutti sitten kopalle :)

Muutenkin Alvarin suhtautuminen pikkusisareen on ollut hellyttävää. Poika haluaa silitellä siskon päätä ja tunkee vauvakaaren alle halailemaan häntä. Välillä taaperoa on tosin kiellettävä (ja jatkuvasti vahdittava), ettei hellyysotteet ole liian rajuja. Poika esimerkiksi mielellään ottaa siskonsa kädestä kiinni ja silittää sillä itseään tai keikuttaa sitteria melko lujaa. 

 

Sen sijaan varsinaisilta mustasukkaisuusoireilta ollaan toistaiseksi vältytty. Poika ei ole purkanut agressioitaan vauvaan vaan ehkä enemmin kiukutellut vanhemmille huomioista. Kiukuttelu on tosin lisääntynyt muutenkin uhmaiän lähestyessä eli mikä sitten johtuu mistä - en tiedä. Toinen kiinankeisariuden rapistumiseen liittyvä oireyhtymä pojan kohdalla on ollut vauvan esittäminen. Alvari haluaa ajoittain että häntäkin heijataan vauvan tavoin sylissä, laitetaan illalla sängyssä kapalomaiseen unipussiin ynnä muuta. 

Poika on osoittanut jälleen kiinnostusta myös imetystä kohtaan. Hän toteaa usein, että "Kissi, tisuvauva". Hän myös taputtelee äidin tisuja ja toteaa, että anna vauvalle tisua. Itse poika ei vielä ole sentään kinunnut maitoa, enkä osaa arvioida, mahtaako hän kuluneen vuoden tammikuussa päättynyttä imetystä enää edes muistaa. Toisaalta Alvari tietää, että hän isona poikana saa muita hyviä herkkuja, joita vauva ei ole saanut maistaa: pullaa, kakkua, keksiä ja torttuja :D Hän taitaa salaa vähän sääliä vauvaa ;)


Hellyyttävin tisuepisodi sattui kuitenkin pari päivää sitten - Alvari roikotti omaa Miia-nimistä vauvanukkeaan ja sanoi" Miia, tisua". Kysyin, pitäisikö äidin antaa siis Miiallekin maitoa. 

Poika vastasikin - "itse" ja nosti paitaansa.  Niin suloista! Pienenä on kaikki vielä mahdollista :)

Ps. Sinä, tämän suuntaista postausta toivunut, tuliko tässä käsiteltyä suurin piirtein toivomiasi aiheita?

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiva postaus teidän lapsiarjesta. Itselläni oli esikoisen ja keskimmäisen välillä (poika ja tyttö niin kuin teilläkin) miltei 3v ja poikamme oli silloin jo kuiva, söi ja puki itse. Vaikka pojan uhmaikä vähän hirvitti etukäteen, niin olin silti kiitollinen suuresta' ikäerosta. Poika ei esimerkiksi taantunut siten, että olisi pitänyt siirtyä taas vaippoihin jne, minkä olen kuullut olevan hyvin yleistä. Poika oli mustasukkainen, mutta koska vauva oli taas todella itkuinen, niin poikamme ei edes uskaltanut lähestyä vauvaa alkukuukausina. Hän vain nimesi tyttömme Frankiksi Cars-elokuvan leikkuupuimurin mukaan :-). Ikäerosta ja sukupuolierosta huolimatta heistä on tullut hyvin toimeentuleva ja toisistaan huolehtiva sisaruspari. He ovat sitä vieläkin (nyt 9 ja 6 -vuotiaana). Tällä hetkellä perheeseemme kuuluu 10 kk poika. Oman perheotokseni perusteella olen todennut, että tällä meidän kuopuksella on kaikkein hauskin vauva-aika. Suu korvissa mennään miltei koko ajan ja isoista sisaruksista riittää auttajiksi sekä leikittäjiksi. Keskimmäinenkin on ottanut esikoiselta mielellään opettajan roolin ja opettaa nyt kuopusta kaikessa mahdollisessa :) Itsestäni olen huomannut sen, että olen äitinä paljon rennompi. Esikoisen kanssa otti neuvolan neuvot kirjaimellisesti, mutta nykyään sitä tietää, että kyllä ne lapset oppivat syömään ja kuiviksi vaikkei ne potat ja sormiruuat ole heti 6kk alkaen käytössä.
Sinulle voimia lapsiarkeen. Nauti vauvastasi, aika kuluu kuitenkin yllättävän nopeasti.
-Elina

Celia C/ good to be home kirjoitti...

Hih, meilläkin samanlainen tisuepisodi 25 vuotta sitten!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tästä! Meillä on tulossa lapsille ikäeroa 2 v 7 kk. Saa nähdä miten meillä käy kuivaksi opetteluun kanssa, vielä ei ole merkkiäkään vaipasta luopumisesta. Sen sijaan vauvailu on tuttua täälläkin, vaikka pikkusisarus on vielä mahassa pitkän aikaa. Taapero on Alvarin ikäinen, niin mietin mahtaako olla kyse jostain kehitysvaiheessa.

Turun Tilda kirjoitti...

Elina: Kiitos pitkästä kommentista! Haa, leikkuupuimurivauva :D tässä tuli paljon hyvää infoa meikäläiselle, kiitos! Tosi mielenkiintoista pohtia sisarusparven yhteenhitsautumista erilaisilla ikäeroilla. Teidän kuopus saa kyllä ihanaa huomiota :)

Celia: ;)

anonyymi: Okei, mielenkiintoista! Voihan tuo vauvailu tosiaan olla jokin vaihe. Ja sisaruksen saaminen voi sitä vielä vahvistaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kiva kirjoitus! Meillä sama vaihe oli vuosi sitten. Lapsillamme on ikäeroa hiukan vähemmän kuin teidän lapsilla, mutta niin tuttuja juttuja ja pohdintoja. Muistan miettineeni, että hmmmm olisihan se kolmen vuoden ikäero ehkä ollut parempi juuri mainitsemiesi seikkojen vuoksi. Mutta, nyt voin todeta sen (mikä ehkä ärsytti juuri siinä raskaassa vaiheessa kun joku aina tätä muistutti), että se vaihe on lyhyt ja nyt on ihan mieletöntä seurata nätä kahta: nehän leikkii yhdessä ja on selvästi hitsautuneet yhteen. Toki, kun pieniä ovat, niin yhtä lailla riitely kuuluu joka päiväiseen elämään. Mutta totta se on, että näillä pienillä ikäeroilla lapset ovat keskenään läheisempiä, ainakin lapsina, ja toisinaan aikuisuuteen asti.

Tuosta kuivaksi opettelusta: minä en pitänyt siinä kiirettä, koska koin jopa helpommaksi hoitaa kaksi vaippaikäistä peräperään kuin juosta aina toisen pissavahinkojen perässä. En siis ottanut mitään stressiä pottatreeneistä. Pikku hiljaa aloitimme, kun hektisin vauvavaihe oli ohi. Nyt esikoinen on pääasiassa kuiva, mutta vahinkoja edelleen tulee silloin tällöin, joten ei tämä siivoaminen varmaan vähään aikaan kuitenkaan lopu :)

Johanna kirjoitti...

Tuttuja tunnelmia noiden hellyyden osoitusten kohdalla. Ihanaa kuitenkin, että osoitetaan hellyyttä toisenlaisten tunteiden sijaan. Itsekään en jotenkin välitä vaikka vaippoja on kahdet vaihdettavana. Isomman vaippaa kun ei tarvitse vaihtaa enää niin jatkuvasti. Luotan myös siihen, että nämä sisarukset hitsautuvat yhteen. Riitelyä ja toiseen turhautumista tulee varmasti aina, sitä tuntuu tulevan vaikka ikäeroa olisi viisikin vuotta. Itse tosin huomaan kärsiväni huomioni jakamisen epätasapainosta, etenkin nyt kun on yksin viettänyt lasten kanssa aikaa kolme viikkoa. Onneksi työmatkatkin loppuvat joskus ja arki palaa uomiinsa jouluksi.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Minähän se kyselin tämänsuuntainen postauksen perään, kiitos!

Itseä hirvittää kaksivuotiaan ja vauvan yhdistelmä, että miten siinä ihan oikeasti pääsee vaikkapa jälkivuotonsa kanssa vessaan tunnin välein, kun mukana viilettää vauhtitaapero ja vastasyntynyt?!

Mukava lukea, että teillä elo on lähtenyt käyntiin noin kivasti.

Olisiko sinulla aikaa/jaksamista/kiinnostusta kirjoittaa tämän aiheen tiimoilta vielä henkilökohtaisemmin, oman tunne-elämän asioista? Miltä se tuntuu olla uudestaan raskaana suht pian esikoisen jälkeen? Osaako rakastaa kahta lasta? (tiedän, että tämä lienee tyhmä klassikkopelko!) Muuttuiko suhtautuminen esikoiseen synnytyksen jälkeen? Miten selvitä hormonimyrskystä taaperon kanssa?