perjantai 15. tammikuuta 2016

Pojan lähes valmis huone


Perjantaista!

Olenpas postaillut viime aikoina. No, tässä tulee vielä yksi - koskaan ei tiedä, milloin tulee jostakin hyvästä syystä taas vähän pidempi tauko.


Hitaan alun jälkeen poikaisen huoneen sisustaminen sai uutta puhtia siitä, kun mies sai marraskuussa vihdoin viimein Ferm Livingin minttuisen Half Moon-tapetin seinälle.

Jo itse tapettivalintaa arvoin hyvän tovin (toki nuo valintaprosessithan ovat sitä mieluisinta puuhaa, kun kaikki vaihtoehdot ovat vielä auki!), sillä en halunnut seinälle mitään, mikä määrittelisi huoneen selkeästi pojan tai tytön huoneeksi. Lisäksi kriteereihin kuului se, että tapetin olisi hyvä sopia mahdollisesti myöhemmin työhuoneen tapetiksi sekä myös se, että tietynlaisen särmikkyyden ohella tapetin värimaailma ja kuviot eivät saisi tehdä todella pientä huonetta entisestään ahtaamman tuntuiseksi.


Olen ollut tuohon Ferm Livingin tapettiin todella tyytyväinen. Onneksi emme valinneet sitä malliston huomattavasti suositumpaa mustavalkoista vaihtoehtoa, sillä se olisi saattanut olla liian voimakas Alvarin "koppiin".

 

Nyt joululomalla sain houkuteltua mieheni tarttumaan vihdoin vasaraan ;) Tyhjälle valkoiselle seinälle Hemnes-lipaston päälle kiinnitettiin Jollyroomista tilaamani pienet hauskat talonmalliset hyllyt, myöskin mintunväriset (ja miehen terveisenä ihan karseat kiinnittää).

Noille hyllyille laitoin muutaman koriste-esineen. Sekä karuselli että peura ovat peräisin Tigerista. Karuselli tuli mummilta ja peura löytyi kaapin perukoilta kuten myös toinen peuran pää, joka ripustettiin oven yläpuolelle.

 

Varsinkin tuo "metsästysmuisto" on Alvarin suosikkeja ja sille vilkutetaan aina, kun lähdetään alakertaan :) Tietyllä tapaa nämä nykyään muodissa olevat eläinten päät ova tietysti aika hyytävä ajatus :/ Mutta tulipa itsekin langettua tähän loukkuun...

Lohikäärme lensi Alvarin huoneeseen puolestaan turkulais-ranskalaisesta leluliikkeestä, Petits Tresorsista.


Pikkuhyllyjen viereen naputeltiin isompi taulu, jossa on Ingelan juliste. Hankin tuon julisteen aikoinani Murenan blogitapahtumasta ja niitä myydään ainakin myös Harjun Paperissa, Jyväskylässä.


Ehkäpä olettekin jo huomanneet, että Alvarin huoneen värimaailma on yhdistelmä minttua, korallia, vihreän ja sinisen eri sävyjä sekä mustavalkoista. Nämä sävyt toistuvat myös päiväpeitteessä (merkki ehkä Jabadabadoo), jonka Alvari sai joululahjaksi. Se on myös peräisin Murenasta. Valopallot ovat puolestaan Happy Lightsit ja hankittu Adalmiinan Helmestä.

 

Alvarin huoneen muita kantavia teemoja ovat luonto sekä erilaiset eläinhahmot. Kärpässienijakkara on Turun Onnimannista, Marimekon Siniverinen-verhoissa seikkailevat puolestaan katit. Pehmeä lelukori on tuominen viime kesäiseltä Köpiksen reissulta ja vastaava löytyy myös olkkarista. Nuo Søstrene Grenen korit vetävät kiittevän paljon tavaraa sisäänsä!

 

Oikeastaan pojan huoneesta puuttuu tällä hetkellä enää kapea tauluhylly, jonka ajattelin laittaa hoitopöydän ylle. Sinne voisi laittaa vaihtuvan kavalkaadin pieniä kortteja sekä tietysti sen vanhan oravaopetustaulun, jota on yksi varhaisimmista hankinnoista Alvaria varten :)

Mukavaa viikonloppa ja kysykää toki, jos jokin juttu jäi mietityttämään! Seuraavan kerran lupaan postailla jostakin toisesta huoneesta, sillä näitä Alvarin huone-postauksia on varmasti tullut jonkun mielestä jo liikaa ;)

7 kommenttia:

Teija kirjoitti...

Moikka! Tapetti näyttää tosi hyvältä ja muitakin kivoja yksityiskohtia sieltä huoneesta löytyy :)

Kutri kirjoitti...

Huone täynnä aivan supersuloisia yksityiskohtia! Kettujuliste on suosikkejani, mutta senkin ylitse yltää toi pupulamppu, jota ihailin jo joskus aiemmin. MISTÄ se on peräisin?

Aurinkokujalla kirjoitti...

Aivan ihanan huoneen oot saanu aikaan. Oon eka kertaa sun blogissa ja liityin heti lukijaksi. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujallekkin.

Turun Tilda kirjoitti...

Teija: Kiitos kommentista! Kiva, että miellytti silmää. Tykkään itsekin tuosta tapetista kovin; oikeastaan kerrankin ihan nappivalinta :)

Kutri: Anteeksi, että vastailu kesti. Lamppu on Heicon. Niitä möi rusetti Turun Hansakorttelissa, mutta vastaavia löytyy useasta verkkokaupasta. Muistaakseen kummipojallemme tilasin vastaavan jyväskyläläisen Pienikamarin verkkokaupasta :)

Aurinkokujalla: Kiitos kommentista :) Kiva, että viihdyit ja jäit lukijaksi. Tulen ehdottomasti visiitille, kunhan ehdin :)

Kutri kirjoitti...

Oi kiitos, Tilda! Rusetti on tuttu paikka, ja varmaankin tammikuun lopulla/helmikuun alussa käyn taas Turussa tytärtä moikkaamassa tai kyytsäämässä. Jos ei sieltä nappaa, niin katson verkkokauppoja. (Mun on pakko tehdä uus reissu sitten kun Akateemisen remppa on valmis, sielloli nyt kaikki AIVAN pyllyllään ja enkunkielinen hylly hävettävän TYHJÄ)

Anonyymi kirjoitti...

Kiva pienen pojan huone. Itsekin haluaisin tuon sienijakkaran lastenhuoneeseen. Pupulamppu meillä jo on. Kettujulistekin voisi olla, olen sen tainnut joskus lähes ostoskoriinkin klikata. :)

Myös meidän pojan huone on pieni koppi. Olen yrittänyt valokuvailla huonetta, mutta se on mahdotonta ilman asianmukaista objektiivia. Kuvaan mahtuu kerralla vain osa yhdestä huonekalusta, joten se siitä äidin sisustuskuvailusta. Onko teillä mietittynä Alvarille isompaa koppia tulevan (pienestä pojasta isoksi kasvamisen) varalle? Itse toivon, että poika viihtyisi kopissaan kunnes muuttaa pois kotoa, mutta mistä sen tietää, ehkä muutamme isompaan asuntoon joskus vielä. - Pauliina

Turun Tilda kirjoitti...

Pauliina: Kiitos! Meillä taitaa sitten olla aika samanlainen lastenhuoneen sisustusmaku ;) Meillä huoneita vaihdetaan, jos jälkikasvua joskus tulevaisuudessa siunaantuu enemmän kuin Alvari. tällöin kopista tehdään työhuone, meidän makkarista lastenhuone ja nykyisestä työhuoneesta meidän makkari. Parisängyn mahtuminen varmistettiin, kun liukuovikaapit asennettiin pari kesää sitten. Opettajahuushollissa ongelma muodostuu siinä vaiheessa, jos on kaksi lasta ja he tarvitsevat oman huoneen. Mihinkä työpiste sijoitetaan? No, se on sitten joskus hamassa tulevaisuudessa ja pieni ongelma (näillä neliöillä , jos verrataan siis siihen, miten esim pk-seudulla osataan elää). :)