Heti, kun Herra Råtta sai kuulla, että meille olisi mahdollisesti tulossa perheenlisäystä, jyrsijä livahti nettiin ja alkoi kiivas näpyttely... Pari viikkoa myöhemmin ystäväperheemme kautta (kiitoksia vain kovasti!) meille saapui pieni valkoinen hiiri, joka piipitti kovasti. Olikohan Herra Råtalle tullut pesänrakennusvietti? Toivottavasti kyseessä ei kuitenkaan ollut sellainen postimyyntilapsi (kröhömm, tämän puolestahan puhuu mm. aikoinaan hankittu postimyyntimorsian, joka kyllä pakeni jo vuosia sitten turvataloon) vaan laillisesti hankittu adoptiolapsi!
Kovin isällisesti Råtta on kuitenkin hoivaillut viime viikot lapsukaistaan, joten ehkäpä tämä elämänmuutos on käänne parempaan järsijän taipaleella. Vielä, kun ryhdistaytyisi ja alkaisi maksaa meille vuokraa!
Tänään on tullut täyteen yksi etappi tässä raskaudessa. Synnytin edellisen pienokaisen laskennallisesti samaisena päivänä kuin mitä raskaudessa nyt eletään (siis, jos viikot oikeasti pitävät paikkaansa... ne muuttuivat perästi 10 päivää edellisessä ultrassa eli laskettu aika aikauistui). Viimeisimmät viikot ovatkin olleet henkisesti aika raskaita. Kun tänään kuuntelin sikiön sydänääniä neuvolassa, toiveikkuus palasi. Varmasti joudun keräilemään itseäni kuitenkin vielä monet kerrat, seuraava etappi olisi parin viikon päästä rakenneultra.
Vaikka ymmärrän, että monet tutut ja tuntemattomat yrittävät lohduttaa ja kannustaa sanomalla että "elä stressaa ja nauti nyt raskaudesta, kaikki menee nyt hienosti", tällaiset kommentit ajoittain myös ärsyttävät. Voin sanoa omasta ja muiden vastaavaan tilanteeseen joutuneiden puolesta, että asiat eivät ole koskaan enää samoin. Raskauteen ei yksinkertaisesti kykene, varsinkin, jos tällainen sattuu ensimmäisellä kerralla, suhtautumaan tyynesti. Minun raskauteni ovat päättäneet tähän mennessä 100%:sti katastrofiin. Tätä ei varmaankaan pysty ymmärtämään sellainen, joka ei ole sitä kokenut. Tarvitsen ensin korjaavan kokemuksen. Kun minulla on elävä lapsi käsivarsillani, voin pitää mahdollisena sitä, että raskaus saattaa minunkin kohdalla onnistua. Jos lähipiirissäsi on ihminen, joka on jotakin vastaavaa kokenut, toivon että pidät tämän kertomani mielessä. Tämä ei toki tarkoita, ettenkö pystyisi välillä myös ihan nauttimaankin raskaudestani, onneksi. :) Jollakulla toisella voi olla ehkä vielä vaikeampaa sietää tätä epävarmuutta.
Mukavaa illanjatkoa kaikille!
15 kommenttia:
Voi kaikkea hyvää sinulle ja masuvauvalle! Pidän peukkuja ja lähetän lämpimiä ajatuksia.
Tuire: Kiitos paljon tsempistä ja myötäelosta :)
Kyllä elämästä voi nauttia silti, vaikka pelkääkin. Itse olen jo oppinut, että tällainen minä olen; etukäteen murehtija. Itse pelkäsin ensin tuulimunaa, sitten keskenmenoa, synnytyksessä vammautumista ja ajattelin että kaikki helpottuu, kunhan lapsi syntyy. Mutta ei... uudet pelot tulevat aina. On kätkytkuolemaa, vakavia sairauksia, auton alle jäämistä, teini-iän vaikeuksia ja huoli, miten lapsi löytää paikkansa aikuisena. Mutta silti olen kyllä myös nauttinut joka hetkestä! Lapsi on nyt 22-vuotias ja naimisissa! Enempiä en sitten jaksanut "tehdä". Nyt odotan sitten lapsenlapsia ;-)
Oih, en taas aikoihin ole käynyt täällä blogimaailmassa, ihania uutisia! Kaikkea hyvää, toivottavasti menee kaikki loistavasti!
Mimosa
Onneksi olkoon! Mä olen ollut niin naimisissa koulun Comenius-projektin kanssa, etten ole tänne(kään) ehtinyt naismuistiin. Mutta miten kiva palailla tänne, kun täältä kuuluu näin ihania uutisia!
Ymmärrän epävarmuutesi ja pelkosi tosi hyvin. Olisin itse ihan hermorauniona, mutta tosiasia kuitenkin lienee, että onnistumisen mahdollisuus on suurempi kuin epäonnistumisen. Joten nauti niinä hetkinä, kun voit! Mitä pitemmälle raskaus etenee, sitä enemmän tod.näk. uskallat luottaa ja nauttia.
Toivottavasti Herra Råtan kasvatusmetodit kestävät päivänvaloa, eikä hän kasvata itselleen pientä kätyriä. Suloinen rottaperhe joka tapauksessa.
Olen samaa mieltä anonyymin kanssa, että elämä on paljon sitä, että on opittava nauttimaan peloista ja murheista huolimatta.
Paljon lämpimiä ajatuksia täältä sinne! <3
Hirveästi tsemppiä! Vähän sama varmaan on siinä, että ihmiset jotka ovat ihastuneet, rakastuneet ja elävät onnellisessa parisuhteessa eivät tajua miksi joku toinen ei pysty nauttimaan edes ihastumisesta. Kun on tarpeeksi monesti ihastunut ja se on päättynyt vain särkyneeseen sydämeen niin alkaa pelätä vain sitä että kohta sattuu taas. Mutta hyvä jos edes välillä pystyt nauttimaan raskaudesta :)
Vilpittömät onnittelut ja toivotaan parasta myös tuleville raskausviikoille! :)
Ihan ensimmäiseksi ajauduin blogiisi häämatka-asioissa (yllätyin sisällön samanlaisuudesta ja lisäksi sain hyviä vinkkejä tulevaa matkaa varten, kiitos niistä! :) ), tykästyin kovin päivän asu -postauksiisi, mutta itseni blogiisi sai palaamaan kertomuksesi keskenmenostasi. Omasta keskenmenostani on nyt reilu pari kuukautta (sain tietää keskenmenosta rv 11+4, pikkuinen tosin menehtynyt jo viikolla 8+jotakin). Yleistähän tämä on, mutta arpensa se jättää ja kovin vähän tästä puhutaan.
Sinun prosessiasi on ollut mukava täältä seurailla. Olen huomannut, että ajatuksesi ovat olleet kovin samanlaiset kuin itsellänikin. Erityisesti tämänhetkiset tuntemuksesi ovat sellaiset, joita itse olen miettinyt mielessäni seuraavaa raskautta ajatellen. Itse koen, että kuvailemaasi pelkoa ei kuitenkaan aivan voi verrata sellaisiin pelkoihin keskenmenosta, joita kokee esim. ensimmäistä kertaa raskaana ollessaan. Kun on kokenut keskenmenon, on se vielä eri tavalla ihan konkreettisesti todistamassa sitä raskauden varjopuolta.
Koko raskauden ajan varmasti jollain tasolla mielessä se keskenmenon/kohtukuoleman vaara pyörii, mutta uskoisin, että viikkojen tästä karttuessa osaat noissa ajatuksissa hieman höllätä. Mielessä alkaa varmaan pyöriä sellaiset huolet, joita ihan normaalisti etenevät raskaudet mieleen tuovat :)
Itselläni lienee kuitenkin kyseiseen olotilaan vielä matkaa. Ikävää sitä kovin toivottua pikkuista kohtaan on vielä ajoittain silmäkulmissa ja pelkoja seuraavaa raskautta kohden myös. Mutta kyllä toiselle pienokaiselle ajatuksissa ollaan hyvin suopeita ja aikahan sen sitten näyttää, milloin hän saa luvan.
Toivottavasti jaksat vielä jatkossakin kirjoitella omista tuntemuksistasi raskautesi edetessä :)
-R
Ulkopuolisena sitä ajattelee, että olet jo selvillä vesillä, vaikka toki kysymys on vain todennäköisyyksistä. Ne eivät hirveästi lohduta, kun on jo kerran osunut siihen epäonnisten onnekkaita pienempään joukkoon. Raskauden edetessä myös mahdolliset ikävät uutiset muuttuvat yhä vain musertavimmiksi, viikko viikolta vaikeammin kestettäviksi. Vaikka tietysti olisin edelleen mieluummin raskaana kuin en, niin olen kyllä keskenmenon jälkeen huolettomampi kuin raskaana ollessani, nyt ei tarvitse koko ajan pelätä. (Lapsettomuutta kyllä, mutta se on täysin erilainen pelko.) Tarkoituksenani oli sanoa: Niin se on, kuten kirjoitit. Pelon vähättelijöiden pitäisi tosiaan pitää kirjottamasi mielessä. Roppakaupalla korjaavia kokemuksia sinulle! t. Pauliina
Se on varoventtiili, mitä tarkoittanet, ei varaventtiili...
Molemmat muodot kelpaavat!
nimimerkki katsoin nykäristä
anonyymi: Noin se varmaan menee! On askel ja hyvään suuntaan, jos uskaltaa peloistaan huolimatta myös nauttia niistä elämän onnellista jutuista :)
Mimosa: Kiitos onnitteluista, välillä täällä tapahtuu tällaisia yllätyskäänteitä :)
Kutri: Kiitos onnitteluista :) Välillä tapahtuu tällaisia yllättäviä positiivisia käänteitä. Kyllä se luottamus on jo hieman kasvanut. OStin perjantaina pikkuiselle ensimmäisen potkupuvunkin :)
Karkkis: Toivottavasti Råtta ei ota mallia Bruno-elokuvan lapsenkasvatusmetodeista ;) Pieni kätyryys on kuitenkin ihan toivottavaa :D Se, mitä sanoit, niin se on ; välillä hurja haastavaa vain.
Äni: Kiitos kovasti :)
anonyymi2: Oikeastaan aika osuva kuvaus. Tilanteissa on varmasti paljon yhtäläisyyksiä, sillä on vaikeampi tarttua hetkeen ja antaa virran viedä, kun alitajuntaisesti pelkää pettymystä. Jostakinhan ihmisen on kuitenkin uskallus löydettävä! Pala palalta...
R: Kiitos onnitteluista ja ylipäätään kommentistasi! Kiitos myös, että jaoit omia kokemuksiasi ja lämmin osanottoni! Keskenmeno on surullinen kokemus, tapahtuipa se sitten missä vaiheessa raskautta tahansa. Nyt pieni elämänalku on osa elettyä elämäänne ja tarinaanne. Toivon todella, että teillä onnistaa ensi kerralla!
Siksi päätin puhua näistä asioista, koska koin, että kysessä on vaiettu asia, joka on tuottanut kuitenkin surua niin monelle. Toivon omalta osaltani valaisevani, näitä kokemuksia kokemattomille, miltä tämä tuntuu ja miten kannattaisi lähestyä omassa elämänpiirissään henkilöä, joka on kokenut vastaavaa.
Pauliina: Kiitos ymmärryksen jakamisesta. Viimeksi jo ehdin huokaista helpotuksesta, kun ne yleensä riskialtteimmat viikot 0-12 olivat takana. Mutta se ei valitettavasti mennyt niin... ja niinkuin sanoit, sitä korkeammlata putoaa, mitä pidemmälle raskaus on ehtinyt. Mutta toivon parasta ja pikku hiljaa varmaan myös alan luottamaan onnelliseen loppuun, ehkäpä sen rakenneultran jälkeen :)
anonyymi: Tämän blogin nimi viittaa Hilja Valtosen romaaniin Nuoren opettajattaren varaventiili (1926). Oikeastaan on ihan turha pohtia siis, mikä on oikea muoto, sillä toki käytän vaikka väärää, jos inspiraationi lähde virheellistä muotoa on käyttänyt!
Minä yritin tätä kommentoida jo aiemmin mutta puhelin jotain sekoili ja teksti hävisi kuin se kuuluisa ilmavaiva aavikolle :)
Hienoa siis että Herra Råtta on osoittanut isällisiä taipumuksia ja pikkuråtta viihtyy hyvin uudessa kodissa ;)
Aurinkoa kevääseesi ja paljon iloisen ja toiveikkaan mielen päiviä sinulle, Tilda!
Lähetä kommentti