tiistai 20. elokuuta 2013

70-luvun maksimekko

Ei pidä sanoa ikinä ei ikinä, mutta viime aikoina minua ovat ärsyttäneet tavallistakin enemmän kerskakulutus ja varsinkin vaatebisneksen kiivaasti vaihtuvat sesongit. Tuntuu, ettei niiltä saa hetken rauhaa! Miksi ihmeessä niitä pitää olla niin monta?

Ostanen toki tulevan vuoden aikana uusia vaatteita ketjuliikkeistä, ja saatan jopa pillastuakin muutaman kerran jonkin kauniin vaatemalliston suhteen, mutta ainakin kesäisen ostossaldon perusteella olen ottanut jälleen harppauksen kohti käytettyjen vaatteiden markkinoita.

Jos ei kesäkuussa ostettua raitamekkoa lasketa, ostin vain vintagemekkoja ( 4kpl). Yksi lähti mukaan uudehkolta turkulaiselta Ihana-kirppikseltä, kaksi Art + Design-liikkeestä ja yksi UFF:lta. Nyt esittelen teille tuon jälkimmäisimmän:


Turun UFF:lta löytyi 22 euron hintaan aito 70-lukuinen maksimekko (merkkiä Heikkilä oy). En ole ihan hirveästi retroprinttien perään, mutta tämän yksilön punapinkkinen värimaailma väreili paahteisen kesän tunnelmaa. Plussaa on myös paksu puuvillainen materiaali. Mekon voi pestä 60 asteessa! Tildan ykkösvinkki vintagedyykkareille onkin: jättäkää ne tekokuidut suosiolla väliin. Suosikaa suomalaista laatutyötä. Nämä puuvillakankaat eivät kuulkaa käytössä haalistu tai plösähdä!


Maksimekot sopivat mielestäni hyvin lyhyempivartisellekin, jos mekossa on jokin vartaloa myötäilevä leikkaus. Itse tykkään kovasti tämän mekon selänpuoleisesta solmimisnauhasta ja empirehenkisestä selänpaljastavasta osioista.

Voisin kuvitella käyttäväni mekkoa niin työasuna kuin vaikka illanistujaisissa elokuun lämpiminä hämyisinä kuutamoiltoina... Katsotaan, miten käy :)

22 kommenttia:

Kate kirjoitti...

Törkeän hieno!!!

Turun Tilda kirjoitti...

Kate: Kiitti! Hieman huonot kuvausolosuhteet (tai no, kämmäri kuvaaja) hämäävät puvun todellista väriloistoa ;)

Elina kirjoitti...

Tämä on upea! Onnea valitsemallasi tiellä - kun itse vähitellen lopetin uusien vaatteiden ostamisen, huomasin myös, että nykypäivän vaatteet vanhenevat silmissäni paljon nopeammin kuin ne, jotka ovat jo valmiiksi vanhoja. Vintage kestää kulutusta ja aikaa.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana mekko!!!

Lasu

Raitalammas kirjoitti...

Upean löydön olet tehnyt!

Anonyymi kirjoitti...

Wau! Onpa ihana mekko.

Arya kirjoitti...

Aivan ihana. Ja kuin tehty sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

Kertakaikkiaan aivan ihana kesämekko, ja se sopii sinulle kuin nakutettu. Näytät todella pitkältä! :) tuollaisia löytöjä on aina mukava tehdä, eikä ollut hinnallakaan pilattu. Jotenkin olen mieltänyt Turun UFF:n paikaksi mistä ei juuri kummoisia löytöjä tee mutta ehkä minunkin pitää joskus käydä sillä taas pistäytymässä.
Suvi

Anonyymi kirjoitti...

Vau, mikä mekko-kaunotar! Itsekään en ole voimakkaiden printtien tai retrokuosien ystävä, mutta tämä yksilö on upea :)

Ja kaunis on vartalokin, tuollaisessa varressa vaate kuin vaate näyttää hyvältä!

Anonyymi kirjoitti...

Upea mekko!

Laura

Kerttuli kirjoitti...

Määkin haluan tollaisen! Ihan überhieno! Haleja :)

Anonyymi kirjoitti...

Heikkilä oli erittäin tunnettu liike ainakin Tampereella 70-luvulla. Perustajia olivat esim Kaisu Heikkilä, jonka miniä oli aikanaan tunnettu malli Roswitha Heikkilä, jonka tytär taas on Marianne Heikkilä, malli ollut hänkin. Nykyään taitaa toimia Martta-liiton johdossa.

Minullakin on eräs mekko edesmenneeltä tädiltäni. Saman mallinen kuin sinun ihana mekkosi, mutta samettia eli sopivampi talvikäyttöön ja lähinnä juhlissa. Ihanaa kun maximuoti tulee taas.

Vakkari

Kutri kirjoitti...

Mulle 70-luku merkitsee lapsuutta ja lapsuus kaameita vaatteita. Muistan, kun nää mekot oli in. Vaikka kuinka yritän, en millään, MILLÄÄN kykene näkemään mitään kaunista missään 70-luvun retropaluuvintagetuotteissa. - Mikä ei toki tarkoita sitä, etteivätkö muut niistä saisi tykätä. Iloitse ihan rauhassa mekostasi! :-D

Anonyymi kirjoitti...

Aivan hillittömän makee! En tiedä, näkisinkö itse edes tuon väristä mekkoa, mutta päälläsi ihan huikea!
Leena

Anonyymi kirjoitti...

todella kaunis!

-tanza-

Karkkis kirjoitti...

Onpa huikaisevan upea mekko! Värit ja malli ja kaikki. Yleensä en ole niin 70-luvun perään, mutta tässä on kaikki kohdallaan.

Minäkin olen tänä kesänä kunnostautunut vintage-ostosten suhteen. Matkoilla kierrän nykyään melkein pelkästään vintageputiikeissa.

Annu kirjoitti...

Hui miten kaunis mekko ja malli! Ja ihanaa, että malli jaksaa postailla taas ja aurinkokin näköjään paistaa! Oot mielessä, puspus.

Anonyymi kirjoitti...

beautiful as always :)
greetings, pupu

Turun Tilda kirjoitti...

Elina: Olen huomannut saman. Kiitos kommentista ja rohkaisusta :)

Lasu: Kiitti :)

Lammas: :D

anonyymi: Kiitos ja kumarrus :)

Arya: Kiitti!

Suvi: No, oma löytöhistoriani on näköjään mekko viidessä vuodessa; ei niitä Uff:lta sen usemammin ole löytynyt :)

anonyymI : Hih, kiitos ja kumarrus :)

Turun Tilda kirjoitti...

Laura: Kiitos!

Kerttuli: Kiitti :) Halueja sinnekin :)

Vakkari: Kiitos infosta. TOsi mielenkiintoista! muistelen lukeneeni jonkin artikkelin josksu tuosta suvusta, mutta täytynee ottaa itse vielä lisää selvää. Marianne Heikkilä nyt onkin minulle julkisuudesta tuttu persoona.

Kutri: Hih! VOi sinua 70-luvulla piestyä lapsiparkaa ;)

Leena: :) kiitti!

tanza. Kiitos :)

KArkkis: mikäs on oma suosikkisi Turun vintageliikkeistä tällä hetkellä?

Annu: Puspus!

Pupu: Danke schön!

Karkkis kirjoitti...

Suosikkini taitaa olla Butik Lilian, josta tein ensimmäisen vintage-löytöni. Siellä on kyllä enemmän juhlamekkoja. Muut löydöt olenkin sitten tehnyt Tukholmasta ja nyt Reykjavikista. Niin, ja äidin varastoista.

Hääräämön Laura kirjoitti...

Aivan upea mekkolöytö!