Olohuoneen sohvapöytähaaveita

Huomenisia!


Olen haaveillut viime aikoina sohvapöydästä. Mitä rustiikkisempi ja "teollisempi" (en tiedä, voiko noin sanoa) se olisi, sitä parempi. Tässä muutama kotimaisesta valikoimasta löytyvä yksilö...

1. Keittiömme Aspen-pöydälle löytyisi matalampi kaima useastakin liikkeestä, tutuimpana Kodin Anttilasta. Mietin vain, että onko kaksi niin samantyylistä pöytää liikaa yhdessä huushollissa...

2. Pentikillä olisi tälllainen vaihtoehto. Kävin tsekkaamassa Jyväskylän liikeessä, on livenä hienompi kuin tässä kuvassa!

3. Vepsäläiseltä löytyisi tällainen hieman vaaleampi yksilö. Lautainen on, mutta onko silti hieman liian siloteltu? Täytyy vissiin käydä paikan päällä katsomassa!

Mitähän muita löytyisi? Ja mikä istuisi meille? Kuvia olohuoneestamme löytyy esim. edellisestä postauksesta.

Kuvalähteet: 1. veken Kaluste, 2. Pentik, 3. Vepsäläinen

Koukkunokkia kuusen oksilla ja viime hetken joululahjavinkkejä

 No niin! Tämän vuoden koulutyötä on jäljellä enää yksi oppitunti ja riisipuuro. Eräitä esseitä voisin vielä tämän illan lueskella, mutta vain jos jaksan. En ota tästä mitään paineita. Haluan fiilistellä joulunaluspäivän pimenevää iltaa, juoda glögiä ja syödä torttuja.

Työasuviritelmänä oli tänään syksyllä blogiarvonnassa voitettu Lumoan tunika, viime vuoden joulualesta hankittu kashmirvillanuttu sekä uudet jouluhiukset kylmä-lämminväriyhdistelmällä.

"Joulupuumme" on saanut ensimmäiset asukkaansa:

 Minä kyllä luulen, että noiden terävänokkien reviirille on muiden koristeiden ihan turha edes yrittää!

Vastailenpa tähän loppuun taas muutamaan kysymykseen, joita eräs lukijani teki. Samalla tulen antaneeksi vielä muutaman joululahjavinkin:

Suosittele hyviä (historiallisia) yleissivistäviä elokuvia ja kirjoja...

a) lapsille

Tässä vastauksessa on sitten omat lehmät ojassa ;) Olen enemmän Suomen historian kuin maailman historian asiantuntija, joten suosittelen ehdottomasti jo pienille lapsille Koiramäki-sarjan kirjoja.  Ne välittävät jälkipolville arvokasta kansan- ja kulttuurihistoriallista tietoutta suomalaisen maaseudun elämästä. Hyväksyn kirjat jopa lukioesseiden lähteiksi, joten niiden autenttisuuden kanssa ei ole mitään ongelmaa!

Vähän vanhemmille lapsille (7-12-vuotiaat) suosittelen  alunperin viitisen vuotta sitten ilmestynyttä Suomen lasten historiaa. Siinä käydään läpi maamme vaiheet aina kivikaudelta nykypäivään. Kirja sisältää havainnollisia tiivistelmäsivuja sekä eri aikakausista kertovia tarinoita. Koiramäen Martta ja Ruuneperi on myös hyvä teos. Kotiseutunne hissanope tulee kiittämään ;)

b) nuorille

Nämä ovat niin makuasioita. Ehkäpä nuoren neitiä voisi kiinnostaa Sofia Coppolan ohjaama elokuva Marie Antoinette.  Hattaranvärisessä ja -makuisessa rainassa on klassikon aineksia. Myös somalialaisesta huippumallista Waris Diriestä kertova elämänkerta Aavikonkukka voisi kiinnostaa nuorta naisenalkua joko kirjana tai elokuvana. Historiasta aidosti kiinnostuneelle murkkupojalle (tai tytölle) voisi tilata Historia-lehden. Näitä kilpailevia lehtiä on tosin useita, enkä osaa ottaa kantaa mahdollisiin laatueroihin, sillä en itse tilaa juuri tällä hetkellä mitään niistä.

c) miehelle tai naiselle, miksei nuorillekin

Kestosuositteluni koskevat tiettyjä hyväksi todettuja teoksia. Jung Changin Villijoutsenet kertoo kolmen kiinattaren tarinan isoäidistä tyttärentyttäreen. Samalla tulee koettua Kiinan 1900-luku. Kyseessä on eräs suosikkiteoksistani kautta aikojen. Muotitietoinen ilahtuu varmasti jostakin Vintage- sarjan kirjasta. Myös vintage-laukuista ja kengistä on olemassa omat teoksensa.

Jos Khaled Hosseinin teoksia ei ole jostain syystä vielä luettua, niin pokkarin ehtii hakea pukinkonttiin vielä lähikirjakaupasta. Tuhat loistavaa aurinkoa on puhutteleva kuvaus Afganistanin naisista. Leijapoika kertoo taas kahden eri etnisestä taustasta olevan pojan ystävyydestä. Molempien kirjojen kautta voi samaistua afganistanilaisten kärsimysten täyteiseen lähihistoriaan toivoaan menettämättä.

Jos puolisosi/ muu läheisesi on jo pro (sota)historianharrastaja, ja törnit & Raatteentiet jo kahlattu, niin häntä voisi kiinnostaa teos Alpo kullervo Marttisesta. Voipi olla, että oma isäni tulee löytämään tämän kirjan kuusen alta.. Marttinen - kahden armeijan soturi kertoo niin Suomen kuin Yhdysvaltain armeijoissa everstiksi edenneen niin talvi- jatko- sekä Lapin sodissa kunnostautuneen sekä asekätkentään osallistuneen ammattisotilaan tarinan. Värikkäiden tapahtumien seurauksena Marttinen pakeni Mannerheimin kehotuksesta Suomesta ja toimi muun muassa Pentagonissa sotilasneuvonantajana. 

d) koko perheelle

Koko perheelle sopivia autenttisia historiaelokuvia on hieman vaikea tältä istumalta keksiä. Niissä on aina mukana jonkin verran väkivaltaa tai jotakin muuta. Kohtuullisen harmittomia, mutta toisaalta todella laadukkaita ja mielenkiintoisia elokuvia ovat mielestäni Saksojen yhdistymisestä kertova Good Bye Lenin! ja Bernardo Bertoluccin elokuva Viimeinen keisari, joka kertoo Kiinan viimeisen keisarin elämänvaiheista. Suomalaisista elokuvista voisivat sopivia olla lottaelokuva Lupaus ja Klaus Härön sotalapsista kertova Äideistä Parhain.

Huh! Olipa asiaa... Haluaisitko sinä lisätä listaan jonkin viime hetken kirja- tai elokuvavinkin?

Ja se todellinen totuus Lapin sodasta - ja Gävlen olkipukista...

Virallinen historiankirjoitus kertoo, että saksalaiset polttivat Lapin. TODELLISEMPI totuus tietää, ettei nälkiintyneitä ja kiukkuisia jyrsijöitä kannata päästää soihtu hännässä Rolloon juoksentelemaan...

No, jokainen myös tietää, että pojasta polvi pahenee... Mutta siitäpä Vilho-Aukusti vasta riemastuisikin, jos tietäisi, mihin hänen pojanpoikansa pystyy!

  Älä pelkää Snifi, Råtta-setä vain vähän kuivaharjoittelee....

 Tähtäimessä oli nimittäin jälleen kerran jotakin vähän isompaa!

  "Meill`ol`Gävlessä nuotiopiiri...

... ja pukin mahakorret soi!"

- Amatöörit, puuskahti Råtta. - Ei tuollaiset vaahtosammuttimet auta, kun meikä grillaa vaahtokarkkeja liekinheittimellä!

Mutta milloinkahan niille svenssoneille selviää, kuka on todellinen syyllinen...

kuvalähteet: 1, 2, 3 ja 4

Joulu saapuu jokaiselle - näpertelijälle ja kiireiselle

Joulukuu on aina paradoksien aikaa - ympäristö pursuaa materiaa, vaikka tie joulumaahan käykin jonkin ihan muun kautta. Lehdet taas hehkuttavat leivonta- ja askarteluvinkkejä, vaikka todellisuudessa tämä tonttu paiskii jälleen kerran rästissä olevien kouluhommien kanssa. Stressitaso on huidellut viime päivinä tavoittamattomissa sfääreissä, vaikka radio soittaa yhä uudestaan "...mielenrauhaa" ja "... sydämessä".

Alan pikku hiljaa hyväksyä tilanteen. Haluaisin kyllä, mutta en vai ehdi ja pysty, olla  jouluilija (= kotoilija muina vuodenaikoina?).  Yritän kuitenkin nauttia lähenevästä juhlasta (ja arjesta) sen verran kuin voin - Jouluradio soi (kiitos heavyyn suuntautuneen) mieheni kärsivällisyyden niin kotona kokeita korjatessa kuin työmatkoilla autoradiossa. Kauppamatkalla huomasin sievän pikkukuusen lähimarketissa. Se olkoon joulukuusemme tänä vuonna!

Onneksi tänä vuonna saadaan valkoinen joulu.  Mies taas on opetellut paistamaan joulutorttuja puolestani. (Jostain syystä tuon minua paremman kokin mieslestä siinä on jotakin hirvittävän haasteellista...) Toista joululeivonnaistraditiota eli pipareita pääsin puolestaan paistamaan ystäväni luona Jyväskylässä. Se on onneksi ihan tarpeeksi. En nimittäin oikeastaan edes pidä niistä paistettuna, mutta taikina on kyllä hyvää! Joulukortit jäivät sen sijaan tänä vuonna lähettämättä. Toivotankin kaikille blogiani seuraaville ystävävilleni, älkää ottako kortittomuutta henkilökohtaisesti!

Katson kuitenkin tärkeimmäksi, että tämä opettaja-opiskelija jaksaisi loman alkuun asti ja ettei koko loma menisi syksystä toipumiseen. Olin eilen vielä todella hermokimppuna. Ehkäpä se johtui osittain toisella paikkakunnalla suorittavien opintoviikkojen aikaansaamasta väsymyksestä, osittain jatkuvasti kasautuvasta suoritteiden määrästä. Tänään on kuitenkin ollut hyvä päivä. Lukioryhmä eläytyi mielettämän hyvin keskiaisiin pantomiimiesityksiin (parhaiten ikinä!!!) ja minulla oli Schönbrunnista ostetut Sissi-korvikset korvissa. Taisin olla muutenkin aika talvisen kimaltava valkoisessa bling-bling- neuleessa... Mutta täytyyhän arkeen saada pientä talven taikaa...

Mukavaa päivänjatkoa!

Laitanpa loppuun erään minua vuodesta toiseen puhuttelevan joululaulun...



Ps. Yritän tehdä ennen joulua toisen kysymyksiin vastailua-postauksen.  Pahoittelen, jos petin hiljaisuudellani joidenkin pukin konttia varten kaipailemat kirjavinkit. Ehkä voitte hyödyntää niitä seuravana jouluna...

Huomioita matkan varrelta ja tildamainen joululahjavinkki

Iltaista!

Lähijakso Jyväskylässä on jälleen menoillaan, ja kirjoittelen postaustani täältä ystäväni kotoisasta kodista. Taustalla kaikuvat joululaulut, lumikuorrutteiset puut siintävät illanhämyssä. Paperitähti loistaa ikkunassa lempeää hohdettaan. Eilen leivoimme pipareita, omalta osaltani aimo annos päätyi tosin parempiin suihin uunipellin sijaan ;) Ystäväni on oikea jouluihminen! Ihanaa, että tällainen maankiertolainen pääsee nauttimaan kasvavasta joulutunnelmasta, vaikkei omaa kotia pääsekään juuri nyt koristamaan.

Opinnotkin maistuvat taas. Purin väsymyksentunnettani virallisessa Hops-keskustelussa ja sain ymmärrystä suunnitelmalleni tehdä asioita omaan tahtiin. Tämänpäiväinen dialogisuusteema harjoitteineen oli puolestaan täyttä asiaa - juuri sitä, mitä  untuvikko-opo kaipaa omaan osaamissalkkuunsa. tällä hetkellä tuntuu, että harjoitteluista ja muusta on saanut lisää tietoa ja pohdittavaa oppimispäiväkirjoihin. Luettavaksikin on valikoitunut melko hyvää teoriakirjallisuutta. Ehkäpä se opo minussa vielä muuttuu toukasta perhoseksi.

Mutta sitten joululahjavinkkaus. Muistanette vielä keittiössämme oliva La Case de cousin Paul- valopallot? Ne ovat nyt joulukuussa Stockan kantistarjouksessa sekä liikkeissä että verkkokaupassa! Niitä värittömiä ei ehkä enää ole saatavilla, mutta useinpia muita värejä kylläkin. Voinen paljastaa, että niitä päätyi useampaankin lähipiirimme lahjapakettiin ;)

Eipä muuta kuin mukavaa lumisen viikon jatkoa! (tämä mummokärryllinen apostolinkyydillä kulkeva tavaranrahtaaja on tässä hieman kyllä manaillut tätä idyllistä autuutta...)

kuvat Stockmannin verkkokaupasta

Tildan suosikit vuoden 2012 Linnan juhlissa

Huomenisia!

Linnan juhlat on sitten tältä vuodelta juhlittu ja on aika julistaa vuoden onnistujat. Huomasin kyllä, että listani ei taida olla kovin poikkeuksellinen tällä kertaa. Moni muukin, ainakin iltapäivälehdistö on nostanut samoja asuja esille. Yhteinen nimittäjä valinnoilleni taitaa olla se, että puvut ovat kohtuu yksinkertaisia. En hirveästi välitä merenneitohelmoista, ornamentin kiekuroista ja ylenpalttisesta kimalluksesta - ainakaan samassa asussa!

Juhlien ehdoton kuningatar oli Maria Ylipää Hanna Sarenin iltapuvussa. Asua voisi kuvailla vanhan ajan Hollywoodin tyyliseksi glamour-puvuksi modernilla twistillä. Veistoksellisen puvun avoin selkä olikin 1930-luvun tyylinen. Ylipään asusteetkin menivät nappiin -timanttilaukku ja ihanat, puvun tyyliin sopivat tarpeeksi dramaattiset korvakorut.

En ole mikään Jaana Pelkos-fani, enkä erityisesti pidä peblum-helmastakaan, mutta jostain syystä kuitenkin tykkäsin. Eikä se johdu edes siitä, että Pelkonen on onneksi jättänyt juontohommat vähemmälle politiikkaan siirryttyään. Ehkäpä asun juju oli herkullinen pinkin ja punaisen yhdistelmä, söpö pikkulaukku ja vielä söpömpi kavaljeeri ;)

USA:n suurlähettilään puoliso Cody Oreckin puku hehkui Pohjolan talven lumoa. Puvun väri ja aihe olivat Suomen talvisen luonnon inspiroimat. Huomasitteko miten kauniisti ja ryhdikäästi tämä vanhempi lady kantoi pukunsa. Onkohan hänkin ollut kehonrakentaja miehensä ohella?

Laura Birn on suloinen vuodesta toiseen. Suloa ei vähennä edes rankempi asu. Tällä kertaa vanhoista kierrätetyistä nahkatakeista tehdyn puvun oli suunnitelllut trashionista Outi Pyy. Vastapainona puvun voimakkuudelle oli herkkä ketjumainen pääkoru.

En tiedä, ovatko matalat kengät tyylirikko, mutta minusta Mari Kiviniemi on niin näyttävä ilmestys, ettei hän edes korkoja tarvitse. Kiviniemen puku on oiva esimerkki siitä, kuinka paljetteja tulee käyttää - yksinkertaisiin malliin ja mustaan yhdistettynä.

 Oliko listallani omia suosikkejasi? Mitä pukua taas kauhistelit?

Ps. Vielä muutaman tunnin voi osallistua tuohon sivupalkin kyselyyn. Mukavaa viikonloppua kaikille!

Maria Ylipään ensimmäinen kuva sivustolta yle.fi, muut sivustolta iltasanomat.fi.

Itsenäisyyspäivän uusintapostaus: Sofi Oksanen: Puhdistus

Historian, ja erityisesti Suomen historian ammattilaisena olen tässä blogivuosien varrella miettinyt, pitäisikö minulla olla jotakin tähdellistä sanottavaa juuri itsenäisyyspäivänä. Minulle joulukuun kuudes on aina ollut tärkeä ja tunteellinen juhlapäivä, mutta koen jotenkin kliseiseksi ruveta tarinoimaan sotaveteraaneista, lotista tai talvisodan hengestä juuri tänä yhtenä tiettynä päivänä vuodesta. Mieluummin turisen näistä teemoista tasaisesti pitkin vuotta.

Historiatietoisuuteeni ja -rakkauteeni on varmasti eniten vaikuttanut isoäitini. Tuo sivistynyt ja sydämellinen lady vietti vuoden 1939 jouluaaton yksin sotasairaalaksi muutetussa koulussa haavoittuneiden nuorten miesten keskellä. Kokemus oli varmasti järkyttävä 17-vuotiaalle lukiolaislotalle. Tulevana viikonloppuna vietämme tuon nuoren naisen 90-vuotisjuhlia.

Omistan tämän seuraavan postauksen rakkaalle mummulleni, jonka myötävaikutuksesta tein myös graduni. Vaikka postaus käsitteleekin Sofi Oksasen menestysromaania, se sivuaa myös Suomen menneisyyden ratkaisevia hetkiä ja valaissee sitäkin, miksi olen päätynyt historian pariin.

Oikein hyvää yhdeksättäkymmenettäviidettä itsenäisyyspäivää meille kaikille!

Tämä postaus on uusinta. Se on julkaistu blogissani alunperin 8.1.2010.

Viro kiehtoo minua maana. Tähän on monta syytä. Tuo pieni maa Suomen alapuolella on monessa suhteessa samanlainen kuin kotimaamme, mutta kuitenkin täysin erilainen.


Eräs vahvimmista mielenkiintoisista siteistä on kielisukulaisuus. Meillä, hasssua vaikeaa kieltä puhuvilla pohjoisen asukeilla on kuitenkin pikkuruinen naapurikansa, joka kokee samalla tavoin vähemmistönä olemisen vaikeudet indoeurooppalaisten kielten herruuden alla. Olen monesti harkinnut viron kielen kurssille menemistä, ja olenkin aika kade miehelleni, joka vietti vaihtovuosipuolikkaan Tartossa ja oppi kielen alkeet.


Vahvimmat siteet ja toisaalta myös kuilut löytyvät kuitenkin menneisyydestä. Molempien maiden kohdalla kansallisuustunne nosti päätään 1800-luvulla. Suomessa Elias Lönnrot kokosi Kalevalan kansanrunouden pohjalta ja Virossa syntyi vastine Kalevipoeg, jossa on monia yhtämäkohtia Kalevalaiseen perinteeseen. Sekä Suomi että Viro onnistuivat irroittautumaan Neuvosto-Venäjästä bolsevikkien vallankumouksen aiheuttaman sekaanuksen myötä. Syntyi kaksi nuorta demokraattista tasavaltaa, jotka ottivat ensimmäisiä haparoivia askeleitaan myrskyisillä 1920-30-luvuilla.


Suomen ja Viron yhteistyötä noina 1900-luvun ensi vuosikymmeninä on kuvatta sanonnalla Suomen silta. Sillä on kuvattu niin kulttuurisia yhteyksiä kuin sitä, kuinka suomalaisia vapaaehtoisia osallistui Viron vapaussotaan vuonna 1919. Myöhemmin puolestaan virolaiset Suomen pojat auttoivat Suomea talvisodassa. Toisaalta kieltolain aikaa pirtutrokarit kuljettivat laitonta viinaa Suomenlahden yli pohjoiseen. Tuolloin sanomalehtien pilapiirroksissa Suomen silta rakennettiin pirtukanistereista.


Kuitenkin Viron tie oli niin erilainen kuin Suomen. 1930-luvulla valtaan nousi oikeistolainen Konstantin Päts, jonka seurauksena Viro suistui niin monen muun eurooppalaisen valtion lailla diktatuuriin. Suomi sen sijaan säilyi demokratiana mm. Lapuanliikkeen noususta huolimatta.
Vuonna 1939 Neuvostoliitto esitti uhkavaatimuksensa niin Suomelle kuin Virolle - Stalin halusi suojata Leningradin turvallisuuden mailta saaduilla tukikohdilla. Suomi kieltäytyi, jonka seurauksena syttyi talvisota. Viro myöntyi, jonka seurauksena maa ajautui Neuvostoliiton syliin. Virosta tuli Neuvostotasavalta - sosialistisen Neuvostoliiton osa surullisen kuuluisin seurauksin.

Sofi Oksasen Puhdistus (2008) käsittelee niin Viron lähihistoriaa kuin 1940-luvun tapahtumiakin. Oksanen sai inspiraationsa kirjaan (alun perin näytelmään) sekä Bosnian sodan väkivaltaisista tapahtumista että sukunsa naisten tarinoista.


Teoksen pääosissa on kaksi naista, jotka kummatkin ovat joutuneet raa'an väkivallan uhreiksi. Aliide Truu on uudelleen itsenäistyvässä Virossa asuva vanha leski, joka kantaa yhä sisimmässään sukunsa kammottavaa tarinaa. Zara on nuori venäläinen Vladivostokista kotoisin oleva nainen, joka pakenee sadistista mafiapomoa. Kun Zara löytyy tuupertuneena Aliiden mökin edestä, vanhus ottaa tytön siipiensä suojaan. Samalla hetkellä menneisyyden haamut pääsevät vapaiksi ja alkaa tapahtumien ketju, jota ei voi enää pysäyttää.


Zaran tarina on kammottavuudessaan nykyaikaa, ja kertoo niin monen nuoren naisen kohtalosta seksibisneksen uhrina. Historijoitsiana minua kiinnosti kuitenkin erityisesti Aliiden suvun tarina. Mielettömän monen Neuvosto-Viron asukkaan kohtalona oli joutua kyyditetyksi Siperiaan. Nämä toimet olivat osa neuvostovallan vakiinnuttamista, kun epäluotettavina pidetyt kansalaiset (ja monet muut) pakkosiirrettiin suuren valtakunnan mahdollisimman kaukaiseen kolkkaan. Tilalle kärrättiin venäläisiä, mikä osaltaan selittää Viron nykyisiä ongelmia suuren vähemmistönsä kanssa.


Olennainen osa Aliiden tarinaa on ihmisyyden valojen ja varjojen pohdinta. Kuinka pitkälle sinä olisit valmis menemään suojellaksesi itseäsi? Olisitko valmis kavaltamaan vaikka lähimmäisesi, jotta itse säilyisit samalta kohtalolta? Valitettavan usein inhimillinen itsekyys ja kostonhalu sekoittautuvat jaloihinkin pyrkimyksiin. Tässä kohtaa vallitsee myös se suurin ero suomalaisten ja virolaisten välillä. Me emme voi ikinä ymmärtää sitä, mitä sukulaiskansamme on joutunut kokemaan ja millaisia valintoja tekemään. Vaikka eräät Puhdistuksen henkilöhahmoista ovat toimivat moraalisesti erittäin arveluttavasti, minä en ainakaan kyennyt toimimaan minään tuomarina. Ymmärrystä lukukokemus sen sijaan lisäsi.


Miksi halusin nostaa Puhdistuksen ja Viron tarinan esille tässä hömppäblogissa? No ensinnäkin en halua, että tämä olisi pelkkä hömppäblogi. Sopivin ajanjaksoin haluaisin tarjota jotakin vähän vakavampaakin luettavaa. Minulla on kuitenkin myös eräs toinen yhteys noihin Neuvosto-viron aikaisiin tapahtumiin.


Gradu, jota alan kohta jälleen pakertaa, liittyy siis isoäidinisääni, joka oli merkittävä kouluvaikuttaja 1930-luvun Suomessa. Hänellä oli kontakteja Viroon, sillä koulutusyhteistyö nuorten itsenäistyneiden välillä oli merkittävää tuohon aikaan. isoäidinisällä oli Virossa kollega, jonka kanssa hän kävi kirjeenvaihtoa kasvatuksellisista kysymyksistä. Tuo virolainen pedagogi myös vieraili isoäitini lapsuudenkodissa. Kun Viron tie tuli päätepisteeseensä, myös tuo virolainen mies perheineen hävisi kuin tuhkatuuleen. Hänestä ei kuultu sen koommin. Isoäitini-isä yritti selvittää asiaa useaan otteeseen.

Miksi tuo tuntematon virolainen pedagogi on minulle niin tärkeä? Sain isoäidiltäni vanhoja Viron kouluissa käytettyjä oppikirjoja. Noiden kirjojen välistä löysin kirjeitä, jotka tuo pedagogi oli isoäidinisälle kirjoittanut. Olen monesti pidellyt käsissäni hänen kirjoittamiaan kirjeitä ja pohtinut kadonneiden virolaisten kohtaloita. Tajusin myös, että jos Suomi olisi hävinnyt sodan Neuvostoliittoa vastaan, oman sukuni kohtalo olisi ollut täsmälleen sama kuin tuon virolaisen pedagogin. Setä-Stalinin tyyliin kuului, että karkotetuiksi joutuivat kaikki vähänkään jollain alalla pätevät ihmiset: taiteilijat, oppineet, poliitikot, lääkärit, rehtorit, kansakoulunopettajat, papit yms. Kansakouluntarkastajat kuuluivat varmasti tähään joukkoon. Ehkäpä minäkin olisin elänyt elämäni Vladivostokissa ja omannut Zaran kohtalon. Tai sitten sinä. Jos sukulinja olisi edes jatkunut meihin saakka.

Lue Puhdistus, sillä se kannattaa. Kyseessä ei ole helppo tai kaunis kirja. Ilmaisu on kuitenkin hienovaraista ja taidokasta. Tärkeintä on ehdottomasti se, että kirja herättää paljon ajatuksia ja ymmärtämystä sukulaiskansaamme kohtaan. Ehkäpä Sofi Oksanen ei ole tyyli-idolini, mutta kirjoittaa hän osaa.

Piditkö sinä Sofi Oksasen Puhdistuksesta? Millaisia ajatuksia se herätti? Jos et ole lukenut kirjaa tai et osaa ottaa kantaa aiheeseen, niin kerro edes, kiinnostavatko sinua tämänsorttiset postaukset :)

Lähteenä käytetty mm. Seppo Zetterbergin kolumnia Suomen silta - monikasvoinen symboli. Suomen Tallinnan suurlähetystön sivut.

Kuvituksena käytetty Tarton matkan kuvia, paitsi romaanin kansikuva täältä

1940– ja 1950 -lukujen vivahteita juhlakauteen

Hei taas!

Pikkujouluja on jälleen tipe-tippailtu ja sesongin muutkin juhlat ovat vasta tuloillaan. Moni miettii, mitä ihmettä laittaisi ylleen firman tarjoamaan teatteri-iltaan, ystävien glögijuhliin tai vaikka uudenvuoden vastaanottajaisiin. Ajattelin kantaa korteni kekoon, ja antaa inspiraatiota vintage-tyyliseen juhlapukeutumiseen.

Tiedätte varsinkin 1940- ja 50-lukujen tyylien olevan sydäntäni lähellä. Kun ei ala liian ortodoksiseksi, on kyseisten vuosien glamourista helppo napata kivoja yksityiskohtia omaan juhlalookkiinsa. Tässäpä muutamia yleisohjeita 1940- ja 50-lukujen tyylin tunnistamiseen:

Hameet ja mekot

Kun Dior esitteli vuonna 1947 New Look-kokoelmansa, syntyivät 50-luvun tyylin tunnusomaisimmat piirteet, hulmuava kellohelma ja kapeaksi kurottu vyötärö. Kellohelman vallitsevin mitta oli puolisääreen, mutta sahasi muodin oikkujen mukaisesti vuoroin ylemmäs ja vuoroin alemmas. Kellohelmojen alla käytettiin puolestaan usein tyllialushameita, jotka kohottivat  helmaa ja toivat hameeseen liikettä. Alushameet kovetettiin tärkillä tai sokeriliuoksella, jotta ne olisivat säilyttäneet muotonsa.

Aivan kivuttomasti naisellinen ampiaisvyötärö-look ei muuten syntynyt - vartalon virheitä ja puutteita korjailtiin strategisiin kohtiin sijoitetuilla toppauksilla ja vartaloa muokkaavilla alusvaatteilla. Esimerkiksi nailonista valmistettu korseletti teki vyötäröstä tarvittavan kapean, kavensi lantiota ja työnsi rintoja ylös- ja ulospäin.

Naiset ympäri maailman hurmaantuivat Diorin tyylistä - pitkien sotavuosien ajan he olivat raataneet käytännöllisissä sukupuolettomissa vaatteissa,  ja nyt oli viimein tilaisuus pukeutua naisellisiin vaatteisiin. Soraääniäkin tosin kuului - joidenkin mielestä Diorin luoma tyyli edusti sodanjälkeiseen Eurooppaan sopimatonta tuhlailevaa tyyliä; käytettiinhän joihinkin luomuksiin jopa 18 metriä kangasta! Toiset olivat taas ihmettelivät sitä, miksi naiset suostuivat sovinnaisuuden muotiin saavutettuaan sodan aikana vihdoin pitkään tavoiteltua tasa-arvoisuutta! Joka tapauksessa 1950-luku jäi historiaan eräänä muotitietoisimmista aikakausista.

Toinen 1950-luvulle tyypillinen tyyli oli uumaa korostava kapea ja linjakas kynähame-look. Tämä "nilkutushameeksikin" kutsuttu kapea suora hame rajoitti tehokkaasti askeleen pituutta. Hame laskeutui kapeasta vyötärökaitaleesta lähes ilman poimutuksia ja laskoksia. Takana oli yleensä vain pieni halkio, joka mahdollisti liikkumisen.  Tällainen 1950-luvun sihteerikköhame ulottui puolisääreen reilusti alle polvien, mutta moderni pikkujoulunainen voi toki helpottaa liikkumistaan tanssilattialla, kuten pian omasta kynähame-lookistani näette ;)

Asusteet

1950-luvun elegantti olemus vaati oikeat asusteet. Hyvin pukeutuva nainen käytti hattua ja hansikkaita, ja kenkien ja käsilaukun tuli sopia yhteen. Iltapukeutumisessa pitkät hansikkaat, korkeat korot ja riippuvat korvakorut olivat olennainen osa kokonaisuutta. Juhlakengät olivat teräväkärkisiä piikkikorkokenkiä. Lisäksi vyötärön kapeutta korostettiin lähes jokaisessa vuosikymmenen tyylissä. 50-lukuisen daamin juhlakoruihin kuuluivat näyttävät rihkamakorut, kuten rintaneulat, joita saatettiin käyttää esimerkiksi turkisstoolan yhteydessä.  Myös erilaiset helminauhat ja -korut kuuluivat aikakauden asusteisiin.

Hiukset ja meikki

1950-luvun hiusmuoti oli pehmeä ja kiharainen. Pitkät hiukset muotoiltiin pallomaiseksi kampaukseksi papiljoteilla. Grace Kellyn ansioista banaaninutturasta tuli suosittu juhlakampaus, mutta myös Audrey Hepburnin tyyliset lyhyet hiukset olivat muotia.

Vuosikymmenen ehostustyylillä tavoiteltiin puolestaan persikkaista ja kermaista ihonsävyä. Meikkipohjan tuli olla pehmeähkö ja naisellinen. Kulmakarvat olivat kapeahkot eikä poskipunaa tai luomiväriä käytetty, koska luonnollisuus oli muotia. Iltameikki oli sen sijaan dramaattisempi. Eyelinerilla tehtiin yläluomelle terävät ja tarkat rajaukset. Luomilla saatettiin käyttää vaalean ja ruskean sävyjä Marilyn Monroen tyyliin. Myös tekoripsiä käytettiin. Huulet maalattiin seksikkäiksi ja täyteläisiksi - tietysti punaisella.

Tildan vintage-variaatioita

Väliotsikkoni saattoi johtaa hieman harhaan, sillä tällä kertaa en aio esitellä vuosikerta-aarteitani, vaan näyttää, kuinka ihan nykypäivän peruskauppojen valikoimasta voi löytää aarteita juhlakauden vintage-henkiseen pukeutumiseen. Oma tyylini on sekamelska 40- ja 50-lukujen vaikutteita (hieman liian lyhyillä helmoilla) ja postaukseen väsätty kampaus on esimerkiksi jotakin 40-luvun valkkikampauksen ja 50-luvun kiharakampauksen väliltä. Tämän postauksen tarkoitus onkin lähinnä tarjota inspiraatiota,  joten eihän aleta liian fundamentaaleiksi puolin ja toisin ;)

Asu 1.

Ensimmäinen pikkujoulukokelaani on tällainen kellohelmainen kotelomekko, jonka asustin lyhyehköllä neulenutulla.

Tämän asukokonaisuuden 50-lukuhenkisyys ilmenee esimerkiksi mekon ja nutun pehmeässä pastellisessa värimaailmassa, mekon painokuviossa (yleistyivät räjähdysmäisesti nimenomaan 1950-luvulla) ja vyötärövyössä. Myös neuletakit kuuluivat aikakauden tyyliin. Leningin alle voisi muuten laittaa vielä tyllin muhkeutta tuomaan, mutta säästän alushameen asuun numero kaksi. Kylmillä keleillä (kuten tänään)  voisin sonnustautua tekoturkisjakkuun. Ehkäpä se istuu kuitenkin paremmin vielä juhlavampien iltapukujen kanssa.

Roikkuvat helmikorvakorut ja kaulakoru ovat itse asiassa asukokonaisuuden ainoat autenttiset asiat. Hankin korut viime kesänä tukholmalaisesta koruparatiisista, ja ne ovat koristaneet jo esimerkiksi tätä vähän historiallisempaa juhlatyyliä.

Asu 2.

1950-luvun juhlatyyliin kuuluivat tyllialushameet. Minä taas tuumin, että eikös pelkällä tyllilläkin voisi olla liikkeellä?

Tyllihameen kaverina minulla on koristeellinen neuletakki, joka itse asiassa täyttää täysin 1950-luvun tyylipiirteet. Tuolloin olivat muodissa twinsetien ohella runsaalla helmikirjonnalla koristetut nutut. Takin alla oleva silkkinen rusettipaita viittaa puolestaan 1940-lukuun - tällöin olivat muotia puseroiden ja leninkien solmittavat rusetit.

Asu 3.

Tässäpä "menokynä" nykypäivän tytölle!

Kynän kaveriksi sopii samainen rusettipaita ja päälle merinovillanuttu. Kengät ja laukku ovat mielestäni ihan yhteensopivat; huulet taas sointuvat yhteen kivasti kengänpohjien kanssa ;)

Asu 4.

Tämän pikkumustan vintage-henkisyydestä en ole yhtään varma. Pidän siitä kuitenkin kovasti, ja halusin sen siksi mukaan :) Olisiko siinä silti hitunen 1940-lukua? Minua viisaammat voivat valistaa...

Joka tapauksessa dramaattiset korvakorut ja punaiset huulet ovat takuuvarmaa menneiden aikojen glamouria - asusta riippumatta.

Jos sisälläsi asuu laillani vintage-tyylien fani, on menneiden aikakausien pukuloistoa mahdollista
päästä ihailemaan alkuvuodesta myös valkokankaalla. Tammikuussa saa ensi-iltansa 1940-luvun loppuun sijoittuva Ganster Squad. Kyseisen elokuvan naispääroolissa vanhanajan glamouria säteilee Piiat-elokuvastakin tuttu Emma Stone.

Ikimuistoisia loppuvuoden juhlia kaikille :)

Ps. Huomioikaapa sivupalkin kysely, joka on auki vielä muutaman päivän ajan.

Postauksen kirjalliset lähteet:  Vintage Fashion. Muodin vuosikymmenet (Otava) sekä kampaus- ja ehostustietojen osalta www.tyylitaika.com.

Kuvalähteet lainattu seuraavilta sivuilta: 1, 2, 3, 4 ja  5