maanantai 16. huhtikuuta 2012

Pinkkiä pitsiä elämän maratonilla

Maanantaista!

Voikohan otsikko enää kliseisemmäksi ja koomisemmaksi muuttua ;)

Totta se tavallaan on, sillä tänään töissä yllä oli H&M:n kevään Concious Collection-malliston pinkki pitsitoppi ja kilpajuoksu ajan kanssa jatkuu. En ole varmaan koskaan elämässäni vielä ollut yhtä työllistetty kuin viimeisimmän reilun puolen vuoden aikana! Nyt pitäisi vielä jaksaa perjantaisiin pääsykokeisiin asti. Ja sitten korjata rästikokeet (kiitos armahtavaisen ihanaa työnantajaa lisäajasta). Onneksi tehokkaaksi oppii, kun on pakko. Selkä seinää vasten on hyvä kokemus itse kullekin aika ajoin.

Kiitos runsaasta osallistumisesta kilpailuun. Olin jo ajatellut (valmiiksi häpeissäni), että jos alle kymmenen vastaa, niin en enää koskaan lanseeraa mitään kilpailua ;) Kiitos ihanasta ja tsemppaavasta palautteesta, ja erityisen iloinen olen juuri siitä, että raotitte verhoa oman identiteettinne ympäriltä. On huomattavasti motivoivampaa kirjoitella, kun tietää hieman enemmän, millaisille ihmisille ajatuksiaan tuo ilmi. Sydämellinen kiitos myös teille joillekuille, jotka toitte esille sen, että arvostatte blogiani juuri huolellisen paneutumisen vuoksi. Se oli suuri kiitos siitä, että olen oikeasti pistänyt pidempiin pohtiviin postauksiin useamman tunnin aikaani ja energiaani. Sellaiset eivät synny hetkessä (ainakaan minulta) :)

Kilpailu jatkuu vielä ensi viikon puolelle, eli mukaan ehtii vielä, jos haluaa :) Mukavaa viikonjatkoa!

Ei kommentteja: