Mitä tämmöisestä seuraa? Noin neljän vuoden jälkeen totean, että takki alkaa olla melkoisen tyhjä. Illasta toiseen tuntuu siltä, etten jaksa yhtään mitään. Voi olla, että tuo G-prosessi on vienyt mehut. Tai sitten yläkoulun yhteiskuntaopin kirjan vaihtaminen on katkaissut kamelin selän (kun tuntuu siltä, että vuosien työ on kulunut hukkaan…). Ei motivaatiota mailla halmeilla!
Tänään en voinut kuin nostaa kädet pystyyn ja myöntää, etten jaksa. Oikaisin sohvalle, luin hetken Olivaa. Pesin vessan ja tyhjensin astianpesukoneen. Voi, kuinka nautinnollista! Yleensä en jaksa siivota kuin viikonloppuisin. Etsin myös syyskukkasille oikeita paikkoja. Lopulta en tehnyt töitä muuten kuin kirjaamalla poissaolot wilmaan. Enkä muuta aiokaan. Seuraavaksi lähden syysmyrskyratsastajaksi pimeään möräkkään. Joskus on parempi olla keskinkertainen. Muuten ei jaksa kohta edes sitäkään. Ehkäpä se innostus löytyy hieman löysäilemällä. Keskinkertainenkin ope voi olla ihan hyvä ope. Pääasia, ettei motivaatio katoa uuvuttamalla itseään loppuun.
Vai mitä mieltä sinä olet?
Päivän työasu:
kirppishame
shaalibolero - Lindex
rintarossi - vintage
hiukset - ylettyvät taas nutturalle, jee!
Ps. Suloinen lamppudilemma on ratkennut, kuten ehkä tuosta ylempää huomaatte ;)
17 kommenttia:
Olen kyllä niin samaa mieltä! Minun on ollut ainakin ollut aivan pakko hyväksyä se, että keskinkertainenkin on ihan hyvä. Aina ei vain voi olla huippuhyvä, muuten loppuu voimat. Tämä on varmaan jokaisen opettajan hyväksyttävä jossain vaiheessa (ja varmaankin uran alkuvaiheessa). Uskon myös vahvasti siihen, että kokemuksen ja työvuosien myötä, se "keskinkertaisuuskin" on yhä parempaa. Oi, osaisinpa muotoilla sanani vielä paremmin, mutta eipä tosiaan illalla ajatus enää luista :D Mutta annetaan itsellemme lupa olla myös keskinkertaisia!
Laura, ope myös
Mä oon koko ajan tehnyt tietyt jutut vasurilla, ja keskittynyt sitten toisiin. Kaikkea ei voi koko ajan tehdä kauhea höökä päällä, eikä vastavalmistunut (tai kukaan muukaan) voi olla täydellinen. Hyväksi opeksi tullaan kokemuksen kautta, ei muuten :) Materiaalipankki karttuu vuosi vuodelta, ja lopulta voi keskittyä muuhunkin kuin peruskauran sulatteluun.
Opettajan työssä on haastavaa hyväksyä se että tunnit voisi aina suunnitella vielä paremmin. Sen päälle itse tuntitilanteessa voisi toimia aina vaan fiksummin, aineenopetuksen ja etenkin oppilastuntemuksen osalta. Omien voimien tietäminen ja se mikä on "riittävän hyvä" on aikamoista tasapainoilua. Itsekin olen ollut tänä syksynä tavallista väsyneempi (eikä ole tuollaista hyvää syytä kuin valmistunut gradu, onnittelut!) ja miettinyt että annan energiaa liikaa päivisin eikä illaksi sitten riitä esim. kodinhoitoon enää paukkuja.
Kasvua siellä ja täällä,
Irena
En yleensä (ikinä) kommentoi, mutta nyt on pakko, kun tekstisi osui niin kohdilleen :) Ope täälläkin, ja iloisesti keskinkertainen! Tähän työhön saa uppoamaan aivan loputtomasti aikaa, koskaan ei voi olla valmis, mutta pää hajoaa paljon ennen eläkeikää, jos ei opi antamaan armoa itselleen. Kyllä opellakin on lupa harrastaa, nähdä ystäviä ja joskus vaikka maata sohvalla ja syljeskellä kattoon!
Sitä paitsi aina on mukana myös ennakoimaton tekijä, jota oppilaaksikin kutsutaan - joskus loistavat suunnitelmat menevät aivan pipariksi, kun taas toisinaan halveksitulla ovenkahvapedagogiikalla saavutetaan suorastaan itkettävän hienoja hetkiä (siis silleen hyvällä tavalla itkettäviä).
-maikka, joka pitää itkettävän univajeisia tunteja huomenna, jos ei nyt heti mene nukkumaan
Eiköhän se kultainen keskitie ole tässäkin asiassa hyvä tavoite. Hyvin voiva, pirteä ja asiastaan innostunut opettaja on varmasti monin verroin parempi kuin uupumuksen rajoilla sinnittelijä, jonka monisteet ovat aina vimpan päälle.
Tsemppiä tuleviin viikkoihin!
Samaa mieltä! Valmistuin viime syksynä ja olen toista vuotta opettajana samassa työpaikassa. Aluksi tein illat pitkät valmisteluja seuraavaa päivää varten, usein myös viikonlopuista meni ainakin toinen päivä työhommia tehdessä. Nykyisin kun lähden töistä, en tee kotona enää mitään töihin liittyvää. En yksinkertaisesti jaksa. Enkä myöskään halua väsyttää itseäni kokonaan. Ehkä sähköpostit voin lukea, mutta niihinkin vatsaan vasta töissä. Olen yrittänyt opetella muuttamaan suhtautumistapaani, tyyliin: se on vain työtä, ei oppilaat arvosta hienoja tuntisuunnitelmiasi, vaan millainen olet aitona ja läsnäolevana opettajana luokassa... Stressi myös kulemma syntyy siitä, kun yrittää tehdä monta työtä yhtäaikaa keskittymättä kunnolla mihinkään niistä. Siispä armollisuutta meille kaikille! :)
Olen vähän kauhulla kuunnellut tuota sinun kunnianhimoasi. Tuntuu että sinulla on juuri tuollainen hyvästä oppiilasta täydelliseksi opettajaksi dilemma. Ihanaa että realismi alkaa pikkuhiljaa iskemään sinuunkin. Koita löytää sellainen tasapaino, ettei tuntien suunnitteluun menisi kuin pari iltaa viikossa (Siis koko iltaa). Jokaisen tunnin ei tarvitse olla erikoinen, koita lähteä liikkeelle siitä, että joka toiselle tunnille veisit niitä hienoja ideoitasi ja joka toisen pitäisit vähän yksinkertaisimmilla keinoin. Toisaalta voit laittaa oppilaat itsekin tutkimaan mediaa ja pitämään päiväkirjaa tai muuta sellaista (vaikka itse vihaan päiväkirjoja, mutta median seuraamisessa se voisi olla ihan hyödyllistäkin).
Todella hienoa että sinulla on kunnianhimoa ja kuulostat juuri sellaiselta opettajalta jonka tämän blogin perusteella heti palkkaisin jos olisin rehtori!!!! Mutta muista omat voimavarasi, työ ei saa olla koko elämä. Olen kuitenkin jo useamman vuoden tehnyt opettajan töitä, joten nyt pitäisi pikkuhiljaa alkaa hellittämään hieman suunnitteluun kuluvasta ajasta (sitä tarvitsee kanssa opetella, ei se itsestään tapahdu jos on kunnianhimoinen).
Toki nuo kirjanvaihdot varmasti vaikeuttavat, mutta ei kai ne aiheet lopulta paljoa ole vaihtunut (tai sitten on, yhteiskuntaopissa varmaan vaihtuukin). Voimia sinulle! Varmasti olet ihan täydellinen opettaja vähemmälläkin vaivalla. Gradun jälkeen (varsinkin tuon sinun puristuksesi) tosiaan tarvitsisi lomaa, ihan oikean parin viikon loman. Joten ota nyt ihmeessä hyvällä omalla tunnolla rauhallisemmin ja hemmottele itseäsi vaikka joillakin ihanilla hoidoilla koulupäivien jälkeen. Olet ne todellakin ansainnut!!!
Isäni, nyt jo eläköitynyt luokanopettaja, suruissaan seurasi vuodesta toiseen tuoreiden (nais)opettajien murentumista. Ura alkoi intoa ja muutoksenhalua puhkuen, kovilla tavoitteilla ja suurilla suunnitelmilla, kunnes lopulta selvisi, ettei sitä jaksa paahtaa täysillä päivästä toiseen.
Loppujen lopuksihan lapsille ja nuorille tärkeintä on, että joku paukuttaa niitä opetettavia asioita jopa suhteellisen kaavamaisesti nuppiin. Turha tuhlata omaa luovuuttaan teini-ikäisiin, kyllä ne oppii vähemmän luovemmallakin opetuksella jos ovat oppiakseen :)
Keskinkertaisuus on enemmän kuin hyväksyttävää!:)
t. juska
Mä lohdutan itseäni kahdella ajatuksella: oppilaat ei välitä pätkääkään miten paljon olen tunnin eteen ponnistellut ja ajan saatossa 99,9% tunneista häipyy kuitenkin unholaan (toivottavasti ei kuitenkaan yhtä iso osa kaikista siellä opetetuista asioista:) Minulla ei itselläni ainakaan ole lopulta kovinkaan paljon muistoja oppitunneista nimenomaan opetukseen liittyen, koulumuistot littyy enemmän kavereihin ja oppitunneista vaikka opettajien raivareihin tai joihinkin esitelmiin tai semmoisiin. Nämä ajatukset lohduttavat minua siinä määrin, etten turhaan pode huonoa omaatuntoa "tylsistä perustunneista", vaan menen reilusti kirjan mukaan kun siltä tuntuu ja säästän hauskuudet ja hienoudet siihen kun inspiraatio iskee ja energiaa löytyy :) Tsemppiä!!
Eräs muinainen SUURI opettajapersoonallisuus totesi aina, että kun palkka on mitä on, niin hän opettaa aina kolmanneksen väärää tietoa... Eikä ko. herra juonut koskaan koulussa kahvia, ettei olis virkeä virka-aikana :-)
Ja oppilaitten mielstä hän oli koulun paras opettaja ehdottomasti.
Kultainen keskitie on varmasti paras tie kulkea, mutta kuka sille löytää reitin?
Ajan myötä minulla alkaa olla valmista materiaalia ja rohkeutta sen verran, etten enää valmistele tunteja niin paljoa kuin ihan aluksi. Silloin oli pakko, kun asia ei ollut itselläkään niin hyvin hallussa... Tänään valmistelin huomisen neljän tunnin kuvankäsittelysession puolessa tunnissa hyödyntäen viime vuonna tunteja pusaamaani materiaalia (vaikka siinä onkin tälle ryhmälle hiukan liikaa tietoa) ja pari kikkaa itselle muistutellen. En miettinyt soveltavaa tehtävää vielä valmiiksi, vaan listasin perusjutut mitä pitää käydä ja ajattelin huomenna sitten heittää ryhmälle lennosta mitä tehdään. Ensimmäisenä vuonna en tällä tavalla olisi uskaltanut toimia, mutta nyt olen todennut, että vähemmälläkin pärjää... Ja se, että voi tosiaan muistella niitä vanhoja.
Valmistelutaakka helpottuu ajan myötä, ja tosiaan jos on mahdollista, niin tietoa kerryttämään yhdessä opiskelijoiden kanssa! Kaikkea ei open tarvitse valmiina antaa, vaan joskus voisi kenties tehdä yhdessäkin?
En tokikaan tiedä mitään aineesi sisältövaatimuksista ja tuntikehyksistä...
Laura: Ihana ajatus tuo vuosien myötä paraneva keskinkertaisuus!
Comments: minusta sinä vaikutat kyllä ihan supernaiselta, osaat selvästi keskittyä oikeisiin juttuihin.
Irena: Kiitos ajatuksen jakamisesta. Tuo kuvaamasi tasapainottelu on välillä haastavaa, useinvoimien vääränlaisen mitoittamisen huomaa vasta jälkikäteen.
Maikka: Oppilaat ovat tosiaankin erittäin muuttuva tekijä. Ovenkahvapedagogiikka on terminä erinomainen :D
Mikri: kiitos tsempistä!
Laura: Stressin synnystä samaa mieltä >> monta aiaa kesken ja kehnosti. Ihana havainto tuo mitä sanoit läsnäolemisesta!
Aurinkojumala: kiitos todella rohkaisevista sanoista. En kyllä ole millään mittarilla täydellinen ope. Perfektionismi saattaa vääristää todellisuudetajuani, mutta välillä koen että oikein pinnistelemällä saavutan juuri ja juuri sen kahdeksikon tason ja jos en suunnittele, en osaa itsekään mitään. jAtkuvalla väsymyksellä on varmaankin tekemistä asian kanssa. Lomaa kyllä tarvitsisi, onneksi nyt on edes muutama päivä!
Juska: Kiitos tästä!
Hannatuu. Hyvä periaate. Sopisikohan tuo ajatus myös lukioon? Omassa takaraivossani jyskyttää koko ajan tuo yo-kokeiden piilo-opetussuunnitelma, joka aihettaa enimmäkseen tuon riittämättömyyden tunteen.
anonyymi: Aivan loistavaa, kiitos tästä!
Piparminttu: omien aineideni ongelma on ehkä se, että ne ovat niin faktakeskeisiä. Jos väsään jonkin opilaiden omalla aktiivisuudelle pohjautuvan oppimispläjäyksen, sekin olisi huolellisesti rajattava, sillä muuten mennään jälleen kerran ohi aiheesta js aika ei riitä. Taidan kyllä taas puhua enemmän lukiosta kuin yläkoulusta, mielestäni ne ovat paikoin kuin yö ja päivä. Mutat siinä, mitä sanoit oli paljon jäkkeä, juurikin noin kannattaa ajatella ja huomaan toki omassa työssnikin jo paljon helpotuksia.
Ihan samaa mieltä! Ja varmastikin se, mikä sinun standardeillasi tuntuu keskinkertaiselta, on oikeasti todella hyvää.. Mutta joka tapauksessa, ihana että olet löytänyt armollisuutta itseäsi kohtaan :)
PS. Taitaa löytyä sama lamppu minun olohuoneestani :) Onko sen nimi "Butterfly" ja yhdestä suomalaisesta huonekaluliikkeestä? =)
PPS. sanavahvistuksena pullat :D
PS. Tunnistan fiiliksesi "aikaisemmasta" elämästäni :D
Mulla on useampia opettajakavereita (ja samaa ainetta opettavia myös), jotka ovat olleet n. 10 v opettajina. Heistä varmasti se opiskelijoiden mielestä paras ja tunnollisin (siis tuntisuunnittelun kannalta) on lähtenyt opiskelemaan uutta alaa. Hän ei vain enää jaksanut sitä, kuinka työt veivät niin paljon aikaa. Ja hän todella käytti tuntien suunniteluun paaaaljon muita enemmän aikaa. Keskinkertaiset opet, kuten mä itse, jaksavat yhä jatkaa. En vain jaksa panostaa työlleni kaikkea, ja haluan tehdä vapaa-ajallani muutakin. En opiskelijoiden mielestä varmasti ole se innostavin ope. Sitä paitsi monasti opiskelijoiden mielestä se paras ope on joillain tapaa persoonaltaa karismaattinen tms. Ja jos on kaltaiseni harmaavarpunen, niin vaikea tilanne ihan senkin kannalta... Kultainen keskitie voi olla ihan hyvä tie, vaikka keskinkertaisuuden sietäminen ajoittain hieman hankalaa onkin.
E
Mimo: No, olen oikeasti aika keskinkertainen, ehkä välillä osaan olla innostava. Olkoon se hyvä puoleni ;) Lamppu oli viimoinen kappale eräästä nettiputiikista... en muista enää edes puljun nimeä...
E: kiitos kokemuksen jakamiseta. Aika herättävää.
Lähetä kommentti