- Jaa, että mikä Meteora?
Tämän juntin historianopettajan yleissivistys rajoittui lähinnä erääseen James Bond-elokuvan kohtaukseen, jossa kyseinen agentti laskeutuu hurjan näköistä jyrkännettä jonkin salaisen tehtävän suoritettuaan.
Reissun myötä minulle selvisi, että Meteora on hieman muutakin. Keskiajalla Kreikan vuoristoiselle rajaseudulle syntyi luonnonmuovaamien kalliotornien päälle joukko luostariyhteisöjä, jotka ovat vuodesta 1988 olleet Unescon maailmanperintöluettelossa. Käynti noihin eristäytyneisiin yhteisöihin kävi vuosisatoja vain pitkillä tikkailla, vinssillä tai nostokorin avulla. Samalla tavalla kuljetettiin myös ravinto ja tarvittavat hyödykkeet. 1900-luvun alkupuolella ulkopuolisten vierailu alueella helpottui, kun useimpiin luostareihin rakennettiin parempia kulkuteitä, siltoja ja rappusia.
Edelleenkin Meteoran alueella sijaitsee lukuisia munkki- ja nunnayhteisöjä, joihin matkailijat voivat käydä tutustumassa. Yhtenä päivänä on keskimäärin auki viisi luostaria, mutta vuorotellen kukin niistä on myös suljettuna. Siksi kannattaa miettiä etukäteen, mitkä ovat ne kiinnostavimmat, joissa haluaa vierailla, ja selvittää sitten milloin juuri ne ovat auki. Me, kuten varmasti monet muutkin matkailijat teimme päätöksen yöpyä alueen kylissä. Tällöin ei ole sidottuna matkanjärjestäjien kiireiseen aikatauluun, ja ehtii ottaa kaiken irti erittäin harvinaislaatuisista maisemista ja alueen historiasta.
Kun saavuimme kolmen tunnin ajomatkan jälkeen alueelle (kröhömm... viiden tunnin oikeastaan, sillä allekirjoittaneen kartturin nukahdettua etupenkille, muu matkaseurue harhautui yllättävälle kaupunkivisiitille ja serpenttiinisille pikkuteille, kun motariakin olisi päässyt), ja hostellihuone oli saatu hankittua, niin lähdimme ajelemaan vuoristoon kuvailumielessä. Itse luostarit menevät kiinni siinä klo 17.oo maissa, joten paikan päällä on tämänkin takia on hyvä olla heti aamusta.
Tuo iltainen ajelu oli hyvä päätös. Näimme huikaisevat, Amerikan Grand Canyonia muistuttavat maisemat aivan erilaisessa valaistuksessa kuin seuraavana aamuna. Lisäksi turistibussit olivat häipyneet paluumatkoilleen ja hiljaisuus oli laskeutunut alueelle. Auringon viimeisten säteiden valaistessa luostareiden lakia ja tuulen suhistessa kanjoneissa saattoi hetken aikaa kuvitella, millaista elämä karussa ympäristössä olisi voinut olla satoja vuosia aiemmin.
Teimme päätöksen tulla aamulla heti siksi, kun luostarit yhdeksältä avaisivat ovensa. Aloitimme aamulla uloimmalla kielekkeellä sijainneesta nunnaluostarista, jossa asukkaat olivaat jo päivittäisten toimiensa kimpussa.
Seuraavaksi suuntasimme Holy Trinity- nimiseen luostariin, joka näytti sijaitsevan täysin saavuttamattomissa.
Silmiimme osui aluksi vain aivan kaamea vaijerivaunu. Silläkö luostariin pääsi? Entä jos jokin "rautaleuka" kävisi Bondien tapaan haukkaamaan vaijeria juuri, kun olisimme puolessa välissä?
No, eipä sentään tarvinnut näin toimia, koska vierestä löytyivät portaat, jotka johtivat aivan luostariin saakka. Vaunukin oli tosin käytössä, mutta vain huoltohenkilökunnalle!
Kolmanneksi ja viimeiseksi vierailimme alueen suurluostarissa, joka oli selvästi myös turistimagneetti. Luostarivierailuihin kuului sääntö siitä, että naispuolisten tuli käyttää vierailujen ajan hametta. Niitä jaettiinkin jokaisen luostarin pilettipisteessä. Kiinnitin huomiota siitä, miten kummallisen epäkohteliaasti monet paikallisilta (kreikkalaisilta) vaikuttaneet turistit käyttäytyivät, vaikka kyseessä oli heidän oma valtiollinen uskontosa. Moni nainen pukeutui hyvin avonaisiin toppeihin ja paitoihin (turistioppaissa esimerkiksi neuvottiin peittämään olkapäät ja polvet) ja eräskin otti hameen silmän välttäessä hameen pois. Munkit vaikuttivat melko närkästyneiltä tämän takia, Eräskin yritti avata keskustelua asiasta mieheni kanssa, mutta kommunikaatio ei oikein onnistunut puuttuvien kreikan kielen taitojen takia.
Suurluostarissa olisi ollut luostariyhteisöjen varsinainen museo ja paljon nähtävää. Keskityin kuitenkin enemmän siihen visuaaliseen ilotulitukseen, mitä ympäristö tarjosi. Hankimme tosin muistoksi alueen historiasta kertovan teoksen, johon ehtii tutustua vaikkapa kesämökin laiturilla :)
Tässä hieman Tildan luostarieleganssia. Tuo kissimirri taisi olla tällä se hieman sulokkaampi otus ;)
kuvalähde: täältä
2 kommenttia:
Ihania kuvia! Voi vain kuvitella miten henkeäsalpaavan kaunista on ollut paikan päällä. Ja kisuli on ihana! (Kuin myös ne pennut emoineen)t. kahden kisulin "emo"
Ainoanniina: Kuvat eivät kerro koskaan koko totuutta. On mieletöntä, jos pystyy vangitsemaan todellisuudesta edes hitusen. Kreikka on kisulien luvattu maa. Saamme kuulla vielä jatkossa, mitä mieltä Herra Råtta on tästä ;)
Lähetä kommentti