perjantai 11. helmikuuta 2011

Suomi-historia-suomi-sanakirja

Muistatko vielä, mikä oli muotia vuonna 2001? Minä en, mutta tällaisen kotelomekon hankin silloisella opiskelijabudjetillani. Helman pituus paljastaa, ettei kyseistä klänninkiä ole hankittu ihan viime talvena, mutta muuten vaatekappale on aivan priimakunnossa. Näillä kylmillä pakkaskeleillä mekko on eksynyt ylleni useammankin kerran, ja se taitaa olla niitä harvoja Hennesin kapeahkoja malleja, jotka ovat istuneet ylleni sellaisenaan. Kuvat eivät mielestäni tosin tee täysin oikeutta mallille. Pidän myös tweed-kankaista ja nehän ovat perinteisesti aina yhden sesongin in ja seuraavat kaksi out. Kaiken kaikkiaan melko klassinen asu, siis sellainen, jota voi hyödyntää vielä vuosienkin päästä :)


Kahdeksannen luokan historia on startattu. Ainetta opettavat tai muuten siihen perehtyneet tietävät, että kyseessä on melkoisen hevi paketti 1900-luvun historiaa meiltä ja maailmalta. Mukaan mahtuu totalitarismin nousu Euroopassa sekä erityisesti poikia niin kovasti kiinnostava toinen maailmansota. Vaikka aiheet ovatkin kiinnostavia, sisältyy poliittisen historian opintoihin totaalisen kärryiltä tipahtamisen vaara, vaikka innostusta riittäisikin. Ongelman ytimen muodostavat käsitteet.


Nopea välikysymys - osaisitko sinä selittää ( Alias-pelin säännöillä), mitä eroa on käsitteillä sosialisti, kommunisti, sosialidemokraatti, bolsevikki ja mensevikki? Villi veikkaukseni on, etteivät ihan kaikki lukijani osaa ;) No, kurssia käyvien lapsukaisten siis pitäisi ymmärtää ja oppia käyttämään kyseisiä käsitteitä. Lisäksi puskan takaa hyppäävät yhtäkkiä käsitteet puolue, vasemmisto, oikeisto, porvarit, propaganda, totalitarismi, diktatuuri, demokratia ja kansallissosialismi. Siis mitä häh? Aika paljon ihan yhtäkkiä!

Kun aloitin keltanokkana vetämään näitä kursseja, pähkäilin pitkän aikaa, kuinka saisin oppilaat tajuamaan sen, että edellä mainitut termit ovat avain monien historiallisten tapahtuminen taustasyiden ymmärtämiseen. Termien kohdalla pitää toisin sanoen pysähtyä miettimään, mitä ne oikeasti tarkoittavat. Kun sen vaivan näkee, pärjää helposti vaikkapa yhteiskuntaopin tunneilla ja lukiossakin. Valitettavasti kirjan tekijät näyttävät ajattelevan, että jos jokin termi on esimerkiksi opetettu jo seitsemännellä luokalla, niin sitä ei tarvitse enää mainita käsiteluettelossa. Osa termeistä esitellään vasta seuraavana vuonna yhteiskuntaopissa!

Kokemus on jalostanut ideani suomi-historia-suomi-sanakirjaksi, jota täydennämme vihkon loppuun. Aina, kun vastaan tulee sana, jota luokka ei ymmärrä, lisäämme sen sanakirjaan. Tässäpä vinkki myös muille reaaliaineen opettajille :)

Mukavaa viikonloppua!

Ps. Piafilla on vielä vuorokauden käynnissä paras second hand-löytö kilpailu. Käykääpä tsekkaamassa eikä mua sitten tarvitse välttämättä äänestää ;) Mulla on nyt jo aika hyvä johto :D:D

4 kommenttia:

piparminttu kirjoitti...

En muista ikinä kuulleenikaan termiä mensevikki, vaikka historia olikin lempiaineitani yläasteella...

Riikka Aaltonen kirjoitti...

Aloin vanhana nörttinä ihan fyysisesti viitata riemuissani koneen ääressä. Eli osaisin. Mutta toisaalta opiskelen yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa ja minulla on valtio-oppi pitkänä sivuaineena. (ts. vois olla vähän noloo, jos ei olisi yhtään kartalla) Yläasteella olisin tiennyt noista ehkä kommunistin, sosialistin ja sosiaalidemokraatin.

En muuten muista, että meillä olisi peruskoulussa käyty tuota aatehistoriallista puolta juurikaan läpi. Opetus keskittyi lähinnä itse tapahtumiin.

Anonyymi kirjoitti...

Jos on tutustunut kansojen historiaan niin aate vivahteet ovat tuttuja ja käytössä.
Alias-pelin avulla elämänlaatu laajenee, sopii orastavaan huonomuistisuuteen.

Harmaa kuosi on merkillisen arkinen maanantain väri josta työstämällä saa mielyttäviä
ja kivoja leikkauksia ja laskoksia.

Tilda kirjoitti...

piparminttu: Juu, ei tuota mensevikkiä ehkä joka kirjassa mainita 8vaikka olen sellaisiakin opuksia nähnyt). Se on maltillinen sosialisti venäläisittäin ;)

Ranna-nörtti: no sittenhän olisit ollut (tai olit) aivan loistava oppilas ;) Hiukan noloa tunnustaa näin alan ihmisenä, että uudestaan ne joutui opettelemaan uran alussa. Siis toki passiivissesti asian osaa,mutta kun se pitää vääntää rautalankasta jollekin toiselle, niin tietyllä tavalla opppimisprosessi alkaa alusta.

Liirum: Aivan, kansojen historiaa ahmimalla oppii ihan vahingossa kaiken kivan kuten deismin ja hellenismin. Sitten voi kiusata kanssaihmisiä pelaamalla heidän kanssaan oman ammattialansa sanastoon pohjautuvaa aliasta ja kokea ylemmyyttä. Siksihän trivial pursuitkin on olemassa. Jonkun happaman historianopen keksintö!